Olipa kiva yllätys postilaatikossa :( Kirje naapurilta, valittaa että meidän lapset metelöivät liikaa hiekkalaatikolla.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mölyapina?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mölyapina?

Vieras
Hänen mukaansa häiritsee häntä kovasti, meidän lapset on liian kovaäänisiä ja liian usein hiekkalaatikolla. Hiekkalaatikko on tämän naapurin asunnon vieressä :( On omien sanojensa mukaan jo tehnyt meistä valituksen.

Voitaisiin hänen mukaansa olla omassakin pihassa kun sellainen on. Mutta ei meillä ole omassa pihassa muuta kuin nurmikkoa, tämä on vuokra-asunto ja tuo hiekkalaatikko ja keinut asuntojen yhteinen.

Olemme kyllä paljon hiekkalaatikolla, ja varmasti meteliä tulee enemmän kuin mitä ennen kun pihassa ei ole asunut sellaisia lapsia jotka olisi yhtä paljon tuossa leikkimässä. Nyt siinä on meidän lisäksemme alkanut olla 1-5 muutakin lasta tästä pihasta, kun ovat saaneet uusia kavereita.

Lapsista lähtee totta kai ääntä, ovat sen ikäisiäkin ettei se leikki aina oikein yhteisymmärryksessä suju ja riitaa tulee. Yksi meidän lapsista on kyllä kovaääninen, mutta hänelle kyllä aina muutenkin sanon jos huutaa muuten vaan tuolla ulkona. Mutta jos meidän lapset on tuossa yksin niin ettei muita lapsia ole, niin ei niistä mitenkään kummallisen paljon lähde ääntä.

Ollaan kyllä joka päivä siinä hiekkalaatikolla varmaankin 2-5 tuntia, kun lapset siinä niin hyvin viihtyvät. Aamulla mennään aikaisintaan 10 aikaan ja ollaan 1-2 tuntia, tullaan kotiin syömään ja lapset menee päiväunille. Sitten iltapäivällä taas yleensä joskus 3 tai 4 aikaan mennään uudelleen ja ollaan siinä 1-3 tuntia. Lapset viihtyy, välillä juoksevat meidän omaan pihaan ja takaisin.

Mitä te tekisitte? :(
 
No eikös tollanen katota ihan normaaliksi,hyvänen aika. Jos naapuri ei mitään ääniä kestä niin ehkä olis hyvä muuttaa jonnekin jossa ei lapsia näy eikä kuulu.
 
Laitoin miehelleni viestin tuosta kirjeestä, soitti minulle ja kertoi että tuo naapuri on hänelle rähjännyt tuolla kadulla, kun mies oli pyörällä lasten kanssa ja 7-vuotias polki isänsä edellä. Ei kuulemma saa tehdä niin, pitäisi tajuta että lapset kulkevat aina perässä... Lapsi polki kyllä ihan liikennesääntöjen mukaisesti.
 
Älä välitä. Minkä ikäinen naapuri on? kyllä lasten pitää saada päästä ääntä ulkona enemmin kuin sisällä ja maailmaan pitää meteliä mahtua. Muuttakoon naapuri itse jonnekkin korpeen ellei meteliä kestä. Hän taitaa olla itse sisällä 24/7 jos metelistä valittaa.
 
Lähettäisin korvatulpat ja onnittelisin asunnonvallinnasta että piti oikein hiekkalaatikon vierestä ottaa asunto jos ei kestä lasten ääntä. Fiksu veto häneltä. Vähän kuin rasisti joka muuttaisi itä-helsinkiin loukkaantumaan somaleista :-D
 
  • Tykkää
Reactions: Tara74 ja SuzieQ.
En tekis mitään.Lapset saa hiekkalaatikolla ihan vapaasti olla ja josse jotakuta häiritsee hankkikoot korvatulpat.
Mä itse varmaan opettaisin lapset leikkimään susia ja ulvomaan sydämen kyllyydestä.
Valittaja saa ihan vapaasti valittaa,isännöitsijä ei tuohon korviaan lotkauta.
Jos taloyhtiössä hiljaisuus loppuu aamulla klo 7 mä olisin muksujeni kanssa välittömäasti 7.05 hiekkalaatikolla laulamassa sata pientä elefanttia marssi näin.
Asiasta saa valittaa ja pitääkin,se on ihan oikein muttei mistään noin naurettavasta.
Mulla oli joskus kerrostalossa asuessa alakerrassa akka joka kielsi meidän lapsia olemasta parvekkeella kun hänen iltapäiväteensä ja kirjanlukunsa häiriintyy.
Muuttakoot metsään yksin asumaan jos ei kestä normaaleja ääniä.
 
  • Tykkää
Reactions: Kumikameli
Alkuperäinen kirjoittaja provo:
Minäkin laittaisin korvatulpat kuoreen ja mukaan niiden käyttöohjeet :laugh:
Mutta jos nyt oikeasti ajatellaan niin selkeä PROVOHAN tämä

No eikä ole!

Valittaja on noin 50+ vuotias nainen, asuu käsittääkseni yksin. Minulle on aina tosi mielinkielin, kun näkee tuossa ulkona, olen tietenkin usein siinä hiekkalaatikon lähellä kun hän lähtee jonnekin.

Mies epäili, että nainen ei ole oikein terve. Vähän erikoiselta minusta on vaikuttanut, mutta olen olettanut että ihan hyvällä tavalla.
 
Hassu naapuri.
Pihalle vaan ja olkaa välittämättä moisesta.

Valtettavasti tämä voi kyllä olla totisinta totta, tuommoisia naapureita kyllä löytyy.
Olisi kiva tietää tämän naapurin ikä.

Ja että lapset pitäisi tulla pyörällä perässä!
Eihän niin sitten voi pitää lasta "oikealla kurssilla", ei nää jos törttöilee liikenteessä eikä voi antaa neuvoja.
Lapset pyöräilee edessä, ainakin meillä.
Paitsi silloin kun olemme koko perhe liikkeellä, silloin lapset pyöräilee aikuisten välissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja provo:
Minäkin laittaisin korvatulpat kuoreen ja mukaan niiden käyttöohjeet :laugh:
Mutta jos nyt oikeasti ajatellaan niin selkeä PROVOHAN tämä

No eikä ole!

Valittaja on noin 50+ vuotias nainen, asuu käsittääkseni yksin. Minulle on aina tosi mielinkielin, kun näkee tuossa ulkona, olen tietenkin usein siinä hiekkalaatikon lähellä kun hän lähtee jonnekin.

Mies epäili, että nainen ei ole oikein terve. Vähän erikoiselta minusta on vaikuttanut, mutta olen olettanut että ihan hyvällä tavalla.

Pitäisköhän ottaa ihan kasvotusten puheeksi tämä sitten, kun seuraavan kerran näette.
Ihan rohkeasti vaan :hug:
 
No sehän nyt on aivan sama vaikka valittaisi presidentille, jos hiekkalaatikko on taloyhtiön käytössä oleva niin siinä saa olla ja leikkiä aamusta iltaan eikä kukaan tule sitä kieltämään saati että te saisitte siitä jotain varoitusta. Esim. pianoa saa soittaa päivisin vaikka se naapuria kuinka häiritsee, sama juttu lasten leikkien kanssa.
 
just, taitaa isännöistsijä nauraa kun näkee valituksen, järjestyssäännöt ovat olemassa ja hiljaisuus alkaa klo 22.00 arkisin ja 23.00 viikonloppuisin, joten siinäpä sitä naapurille faktaa. Muuttakoot pois sitten
 
mäpä kerron oman tarinan. kaveri naapurissa haukku koira päivät pitkät, aamusta iltaan ja yölläkin. kaveri valitti asiasta jopa vuokran antajalle joka antoi nootti sitte koiran omistajalle. no pieni yhteenotto pihalla kesällä ja koiranomistaja sanoi että kun nuo teidänkin lapset tuossa pihalla möykkää ja huutaa (siis tavan leikkimisen ääntä), hän siis vertaisi lasten ääntä koiran haukkumiseen :o et on näitä tapauksia :headwall:
mä jatkaisin siellä hiekkalaatikolla lasten kanssa leikkimistä ja jos se heille ei käy niin muuttakoot pois.
 
Mä kyllä menisin kysymään naapurilta ihan reilusti kavotusten mikä oikeen nyppii. Ja siis asiallisesti, en mitenkään raivona ja valmiina huutamaan vittusaatanaperkeleet päin naapurin naamaa.

Meille tipahti tässä joku aika sitten lappu postiluukusta että "nyt meni metelöinti liian pitkälle eikä asia jää tähän". Jo kerran aikasemmin naapuri oli käynyt sanomassa että jos viitsisitte metelöidä vähemmän (sillon vähän ihmeteltiin kun oltiin n. tunti aikasemmin koottu kirjahylly millon melua kyllä tuli, mutta sen jälkeen tehty ruokaa, syöty ja oltu ihan hissukseen että mitä se nyt vasta tulee valittamaan jos häiritsi). No, kävin ton lapun jälkeen sanomassa asiallisesti naapurille että anteeksi nyt vaan mutta me ei kyllä olla metelöity ja se meteli kuului meillekin (oltiin tultu pari päivää aikasemmin vauvan kanssa sairaalasta kotiin). Pahoitteli kovasti ja sanoi luulleensa että meteli tuli meiltä.
Jälkeenpäin tuli vielä lappu postiluukusta että anteeksi vielä kerran ja nyt hänelle onselvinnut kuka sitä oikeasti onkaan metelöinyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja provo:
Minäkin laittaisin korvatulpat kuoreen ja mukaan niiden käyttöohjeet :laugh:
Mutta jos nyt oikeasti ajatellaan niin selkeä PROVOHAN tämä

Tällaisia kaikesta valittavia naapureita on ihan oikeasti olemassa, meilläkin asuu viereisessä rapussa. Soittelee isännöitsijälle pienestäkin äänestä tai jos häntä häiritsee vain jokin juttu, on heti tekemässä ilmoitusta. Samoin tekee lastensuojeluilmoituksia aiheetta, siis on tehnyt todella useita. No, isännöitsijä ja sosku jo tuntee tän eikä ota niin vakavasti, mutta tehtailee silti valituksia päivästä toiseen...
Ja on siis itsekin tokaluokalle menevän pojan äiti. Sanomattakin on selvää että pojalla ei ole kavereita, koska niistäkin muutamista kavereista ja heidän perheistään on heti tehty lastensuojeluilmoituksia ja ihmiset tietää jo tän tyypin, sana kiertää... Poikaparka.
 
Ei muuta kuin valittajalle korvatulpoat ja menette vaan pihalle leikkimään.
Meilläkin on täällä eräs nainen joka keksimällä keksii kuinka lapset 0-7 vuotiaat häiriköivät pihalla leikkiessään.
Tämä nainen on vaan unohtannut millaista on olla äiti pienille lapsille. Ja hän saa huudella parvekkeeltaan ihan niin paljon kuin haluaa emme anna sen häiritä.
Ja on hän isännöitsijälle valittannut että lapset kiusaavat lintuja pihalla kun niiden perässä juoksevat =)
 

Yhteistyössä