Miten pärjää elämässä liian empaattinen lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uli

Vieras
Onko muilla yhtä empaattista lasta kuin mun tyttöni, siis liiankin kanssa?
Esimerkkinä tästä empaattisuudesta kun tänään katsottiin pilanpäiten, ei tyttöä naurattanut missään vaiheessa, vaan hän oli lähes masentunut siitä kun ihmisiä huijataan ja he pian tulevat surullisiksi.
tyttö on 6v.
 
Mun 6 v sanoo monesti Hauskoja kotivideoita katsoessaan että ei tuo ollut yhtään hauskaa, jos joku pelästyy, kaatuu tms.

Ja on pahoittanut monesti mielensä jos jollekin eskarikaverille on oltu ilkeitä.

Luontodokumentteja katsoessa itki joskus, kun hiiri syötiin tms.

Mutta ei hän liian empaattiselta vaikuta mielestäni, tai ainakin osaa hyvin pitää puoliaan, ja pärjää hienosti ikätovereiden seurassa ja esikoulussa.
 
Meillä on kans melko empaattinen tyttö. Joskus on esim. kouluun vienyt ylimääräistä välipalaa ihan vaan siksi jos joku muu on sattunut unohtamaan omansa niin voi sitten antaa omistaan...
 
mielestäni kohtalaisen normaalia, tuon ikäinen ei vielä osaa nauraa itselleen, joten ei kai toisten vahingoillekaan voi nauraa, varsinkaan kun ei välttämättä ymmärrä ettei telkussa kaikki ole totta tai että tuollaisen ohjelman tarkoitus on tehdä kepposia
En olisi huolissaan pärjäämisestä...
 
mun 9v poika on samanlainen. kohta 7v poika taas sellainen et nauraa paskasta naurua tilanteissa joissa se ei ole soveliasta..... miten voikin olla veljekset ku yö ja päivä.
 
ai jaa, minä olin tuommonen lapsena ja vielä nelikymppisenäkin.

En ole töissä sosiaali-, hoito-, kasvatus- jne. jne. alalla, en koskaan harkinnutkaan, juuri sen vuoksi, etten kestäis.

Aikuisena ja työelämässä empaattisuus näkyy minulla ehkä oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden tavoitteena.
 
Tuohan on normaalia? Mun mielestä hauskat kotivideot on ihan hanurista; kuka nauraa sille, kun näkee, että naurun kohde viettää seuraavat 6 viikkoa jalka kipsissä? Samoin ne piilokamerajutut. Ei naurata ei.

Niin ja ihan kivasti tässä on pärjätty :D Pipo siis kiristää, mutta se haittaa vain kanssa ihmisiä :whistle:
 
Åbo samanlainen on tuo tyttö.

Tuo vaan menee mun mielestä yli, että lähes masentuu ajatuksesta, että telkkarissa joku olisi voinut tulla pahalle mielelle. Vaikka siis pilan kohde nauroi itsekin.
 
ja siis huumori on niin omnelaista ite saa stooreista ja monesti myös äänensävy alka naurattaan jos siinä on sellasta tunnetta vaikee selittää mut kerrankin yhellä ol siiinä sellanen äääni että se alko naurattaa ja sai hymyilemään tai sit jok usellanen kaunis hymy jos siinä on jotain niin tulee kkyllä nauruu :) tai ykissttäiset kohtaukset ei voi aina tietää. emmäkään jaksa nauraa tai siis jos tulee tunne että naurattaa niin nauran mut ei sellaset vaan jsotain syystä yleensä naurata mitä tuossa kuvailit tai joku asai mitä mielikuvittlet just jossain hyvän musan tahdissa saa sut nauraan
 
Kyllä se elämä koulii vielä. Perus empatia varmasti säilyy, mutta on se koulupolku, sosiaalisten suhteiden luominen, itsetunnon kehittyminen jne polku niin kova tallata, että osa empatiasta voi painua muiden tulevien taitojen alle. Mullakin oli empaattinen poika. Sit se kasvoi. Sit me muutettiin ja sit se meni kouluun. Empatia on monissakin tilanteissa nyt muisto vain joka välillä onneksi nostaa päätään.
 

Yhteistyössä