B
"Butterfly"
Vieras
Olin kirjoittamassa vastausta tuonne toiseen ketjuun, mutta rupesi menemään sen verran ot:ksi, että laitanpa oman aloituksen.
Niin siis sitä vaan, että sinkkuna en kyllä mistään hinnasta suostuisi luopumaan irtoseksistä! Mua ei yhtään oikeasti nappaa edes se, onko mulla joku "maine" vai eikö ole. Sehän tarkoittaisi sitä, että mä säätelisin mun seksuaalisuuttani jotakuta ihan asiaankuulumatonta miellyttääkseni. En myöskään ajattele, että se mitä mulla on haarovälissä, olisi jotain mitä pitää varoa kuluttamasta, jotta sen voi "antaa" jollekkin toiselle. Se mitä mulla on, kuuluu mulle, ja eihän se nyt käytöstä mene pilalle, päinvastoin.
Ja tietysti kyse on muustakin kuin seksistä. En mä mene sänkyyn ihmisten kanssa joista mä en pidä, mutta saatan mennä sänkyyn ihmisten kanssa, joiden kanssa en ikinä lähtisi parisuhteeseen. Seksi on kuitenkin sen verran intiimiä, että siinä kohtaa ihmisen ihan uudella tavalla. Olen oppinut paljon yllättäviä asioita itsestäni, mieltymyksistäni, ja siitä, mitä miehessä haen. En enää lähde seurustelemaan kovin heppoisin perustein, enkä usko että parisuhde sinänsä olisi mikään avain onneen. Sitäpaitsi on ihanaa olla haluttu, eihän sitä voi kieltääkään. Fyysisesti en ole mitenkään erikoinen, enkä enää ajattele, että pitäisikään olla. Tiedän kelpaavani tälläisenä enemmän kuin hyvin. Nyt jotakuta siellä ärsyttää, eihän omasta vartalostaan tai siitä että joku sitä himoitsee saa olla ylpeä. Ei mua kyllä pelkällä imartelulla saa sänkyyn, enkä sitä halua kuullakkaan. Jos joku ajattelee että mä tarvitsen illuusion romantiikasta silloin kun sitä ei ole, niin kyse ei ole mun tyypistä.
Eikä irtoseksi ole aina tunteetonta. Mulla on monia kumppaneita, joita kohtaan tunnen syvää sympatiaa, hellyyttä, luottamusta, toveruutta ja/tai ystävyyttä. En myöskään ole mustasukkainen kun joku joka merkitsee heille enemmän kuin minä, tulee eteen. Saatan olla rehellisesti sanottuna hetken harmistunut, varsinkin jos seksi on ollut erityisen hyvää, tai henkinen yhteys erityisen tyydyttävä, mutta pelin henki on selvä, eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku jonka kanssa on ollut läheinen, tulee onnelliseksi.
Ihan kammottava ajatuskin luopua seksielämästä vain sen takia, ettei ole parisuhteessa. Ei mun seksuaalisuuteni ole kiinni niissä parisuhteissa tai rakkaudessa, eikä toisaalta läheisyydenkaipuukaan, jota on irtoseksillä helppo tyydyttää. Ymmärrän kyllä että ihmiset ovat erilaisia, en vain osaa eläytyä sellaiseen elämäntapaan, jossa seksi suljetaan pois, ja sen harrastamista säännöstellään tai rajoitetaan itseltä. Kertokaa te siveämmät, onko kyse vaan siitä, että mä olen jostain syystä seksuaalisempi, vai onko ympäristön paineet todella sellaiset, että jalat on hyvä pitää ristissä, ettei vaan kukaan rupea mitään puhumaan?
Niin siis sitä vaan, että sinkkuna en kyllä mistään hinnasta suostuisi luopumaan irtoseksistä! Mua ei yhtään oikeasti nappaa edes se, onko mulla joku "maine" vai eikö ole. Sehän tarkoittaisi sitä, että mä säätelisin mun seksuaalisuuttani jotakuta ihan asiaankuulumatonta miellyttääkseni. En myöskään ajattele, että se mitä mulla on haarovälissä, olisi jotain mitä pitää varoa kuluttamasta, jotta sen voi "antaa" jollekkin toiselle. Se mitä mulla on, kuuluu mulle, ja eihän se nyt käytöstä mene pilalle, päinvastoin.
Ja tietysti kyse on muustakin kuin seksistä. En mä mene sänkyyn ihmisten kanssa joista mä en pidä, mutta saatan mennä sänkyyn ihmisten kanssa, joiden kanssa en ikinä lähtisi parisuhteeseen. Seksi on kuitenkin sen verran intiimiä, että siinä kohtaa ihmisen ihan uudella tavalla. Olen oppinut paljon yllättäviä asioita itsestäni, mieltymyksistäni, ja siitä, mitä miehessä haen. En enää lähde seurustelemaan kovin heppoisin perustein, enkä usko että parisuhde sinänsä olisi mikään avain onneen. Sitäpaitsi on ihanaa olla haluttu, eihän sitä voi kieltääkään. Fyysisesti en ole mitenkään erikoinen, enkä enää ajattele, että pitäisikään olla. Tiedän kelpaavani tälläisenä enemmän kuin hyvin. Nyt jotakuta siellä ärsyttää, eihän omasta vartalostaan tai siitä että joku sitä himoitsee saa olla ylpeä. Ei mua kyllä pelkällä imartelulla saa sänkyyn, enkä sitä halua kuullakkaan. Jos joku ajattelee että mä tarvitsen illuusion romantiikasta silloin kun sitä ei ole, niin kyse ei ole mun tyypistä.
Eikä irtoseksi ole aina tunteetonta. Mulla on monia kumppaneita, joita kohtaan tunnen syvää sympatiaa, hellyyttä, luottamusta, toveruutta ja/tai ystävyyttä. En myöskään ole mustasukkainen kun joku joka merkitsee heille enemmän kuin minä, tulee eteen. Saatan olla rehellisesti sanottuna hetken harmistunut, varsinkin jos seksi on ollut erityisen hyvää, tai henkinen yhteys erityisen tyydyttävä, mutta pelin henki on selvä, eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku jonka kanssa on ollut läheinen, tulee onnelliseksi.
Ihan kammottava ajatuskin luopua seksielämästä vain sen takia, ettei ole parisuhteessa. Ei mun seksuaalisuuteni ole kiinni niissä parisuhteissa tai rakkaudessa, eikä toisaalta läheisyydenkaipuukaan, jota on irtoseksillä helppo tyydyttää. Ymmärrän kyllä että ihmiset ovat erilaisia, en vain osaa eläytyä sellaiseen elämäntapaan, jossa seksi suljetaan pois, ja sen harrastamista säännöstellään tai rajoitetaan itseltä. Kertokaa te siveämmät, onko kyse vaan siitä, että mä olen jostain syystä seksuaalisempi, vai onko ympäristön paineet todella sellaiset, että jalat on hyvä pitää ristissä, ettei vaan kukaan rupea mitään puhumaan?
