Nämä nuoret äidit on just tuollaisia välimpitämättömiä. Oma napa heille kaikkein tärkein
mä sain esikoisen ollessani 19vuotias, baariin menin eka kertaa lapsen ollessa 8kk, sitä ennen en käynyt oikeestaan missään ilman lasta, uimahallissa pari kertaa kuukaudessa, jolloin mies oli vauvan kanssa.
kuopusta aloin odottamaan kun esikoinen oli 11kk, ja kuopuksen syntymän jälkeen meni 3kk kun menimme miehen kanssa ystäväpariskunnan häihin, jolloin lapset menivät mummolaan yökylään. huonoa omaatuntoa en kokenut. Olen hyvä äiti lapsilleni, viihdyn mainiosti lasteni seurassa ja käyn 2-3kertaa vuodessa baarissa, joko kavereiden kanssa tai yhdessä mieheni kanssa. onneksi on ihanat mummot, jotka mielellään ovat lasten lastensa kanssa.
nyt lapset ovat jo 6,5v. lähes 8v. edelleen touhutaan todella paljon perheenä kaikkea, ollaan viikonloput ja vapaapäivät yhdesä kotona, mutta silloin tällöin lapset ovat mummulussakin yötä, joko omasta toiveesta tai miehen ja mun toiveesta, saatetaan olla miehen kanssa ihan vaan kotona kaksin tai lähteä leffaan,syömään ja parille drinksulle, joskus mennään ystäväpariskuntien kanssa iltaa viettämään ja joskus vietetään hotelliyö.
kesälomat ja talvilomat omistetaan täysin lapsille, käydään kylpyläreissuilla, huvipuistoissa, laivalla yms.
Ei se ikä aina merkkaa sitä miten usein käy tuulettumassa, tai miten usein lapset viettävät aikaa mummulassa. toisilla on hyvät tukiverkostot ja mahdollisuus käyttää muutama päivä vuodesta ihan aikuisten keskeiseen aikaankin, mun mielestä on tosi surullista jos vanhemmat ei pääse kosaan hengähtämään aikuisessa seurassa, se ei siltikään tarkoita sitä, etteikö lapsiaan rakastaisi tai tekisi heidän puolestaan mitä vain.