V
"vieras123"
Vieras
laitoin tän nyt tähän osioon kun tää on mulle oikeasti vaikeaa ja en haluaisi olla tämmöinen.. joku voisi sanoa mua negatiiviseksi ja tyytymättömäksi mutta luokittelisin itseni ennemmin realistiseksi ja siihen päälle murehtijaksi mutta nämä piirteet ei aina kulje käsi kädessä kuitenkaan.. en siis halua että ihmiset valittaa mun asenteesta tai sanoo että kokoo itses ja nauti elämästä koska se ei vaan onnistu..
itse asiaan
- ongelmani on siis erittäin omituinen mutta todellinen minulle ja vaikea ymmärtää ennenkuin on mun saappaissa.. mulla on siis toivottu ihana ja terve 6kk vauva, ihana rakastava pitkäaikainen kumppani, mahtava isä lapsella joka valvoo vaikka viikon vauvan kanssa jos tarvii, ihana asunto ja halpakin, rahaa on mitä ny molemmat kelasta saa mutta tiukkaa ei oo viä ollu kertaakaan, ihana suku lähellä eli suomeksi sanottuna kaikki hyvin ja mitään suurta ei puutu.. olen erittäin kiitollinen tästä kaikesta ja välillä tulee ihan tippa linssiin tuota vauvaa katsellessa ja miestäkin muistan kehua melkein päivittäin ja asunnosta osaa olla siinä vaiheessa kiitollinen kun naapuritalossa asuva kaveri maksaa 200e enmmän vuokraa ja sillei joten en mitenkään tunne jääväni mistään paitsi tai pidä näitä itsestäänselvyytenä!
silti..... mietin lähes päivittäin että koskahan tämä kaikki ihana loppuu.. mulla on menny elämässä kaikki niin täydellisesti nyt viime aikoina että voiko kukaan muu kuin joku äiti teresa ansaita tämän kaiken?? mullahan on siis kaikki tyyliin työtä lukuunottamatta mutta ainahan sitä vaikka kauppaan pääsisi töihin jos pakko olisi eli sitäkään en joudu murehtimaan.. mieskin on kotona ja auttaa kaikessa ja siis vapaaehtoisesti on työttömänä meidän kanssa, kaikki on jotenkin liian täydellistä että onko tämä tottakaan..
miten pääsen eroon näistä ajatuksistani, eikö kukaan joudu miettimään näin outoja asioita?
kaikki hyvähän loppuu aikaan eikö niin, mutta mitä sitten tulee? olen sen ennenkin huomannut elämässä joten miksi tätä onnea on kestänyt näin kauan kuin ainakin yli vuoden? onko tuo lapsi vaan niin ihana ja tuo sisällön elämään? pelkään jotenkin että kun näin kauan on ollut asiat melkein täydellisiä niin tulee tavallaan jing ja jang, samalla mitalla takaisin.. jotenkin kun elämä ennen lasta oli tasaisen tavallista, kun miehen kanssa meni hyvin niin koulussa ei, tai kun vanhempien kanssa oli riitaa niin kavereiden kanssa meni tosi hyvin ja niin edelleen jos ymmärrätte mitä haen? niin nyt kun kaikki on hyvin niin meneekö seuraavaksi kaikki pieleen? eli vauva sairastuu, mies pettää, talo menee alta ja vanhemma joutuu vanhainkotiin vaikkapa...... olen joka päivä kiitollinen saamistani lahjoista mutta outoa että minä, maija meikäläinen olen ne saanut.. pahaa tapahtuu niin paljon kaikille ja tuntuuhan se nyt hassulta ettei minulle ikinä sattuisi mitään kamalaa.. enkä ymmärrä miksi luulen etten selviäisi elämän ongelmista, ennenkin olen selvinnyt niistä, olen ollut vuosia nuorempana masentunut ja itsetunto ollut olematon kausittain, välillä tuntuu että tätäkö se elämä on ilman masennusta nytkö vasta sen tiedän? olen esim ollut koulukiusattu pari vuotta tosin ei mitenkään traumaattisesti, miehen kanssa olen teininä tapellut enemmän kuin laki sallii, kaverini on kuollut huumeisiin, perheenikin on välillä sairastellut sairaalassa mutta parantunut aina juu, vauvakin on kokonsa takia jo ollut neuvolan syynissä ja kamalassa kuumeessakin, hakemaani kouluun en päässyt keväällä mutta siinä ne päällimäiseksi mieleen tulleet ongelmat onkin, ei kovin suurta kuitenkaan eli pelkään siis että kohta rytisee ja kunnolla.. pitäisihän tähän ikään mennessä olla kokenut paljon enemmän pahaa vanhempien avioerosta syöpään ja raskausmyrkytykseen mutta ei paljon mitään kun vertaa melkeimpä kaikkiin lähipiirissä niin miksi joku saa paremmat kortit elämässä?? tuntuu siis että pääsen elämässä liian helpolla ja se on uskomatonta ja kamala ajatus ja pelko :'( menisin terapiaan jos semmoista jostain saisi näillä varoilla..??
kyllähän minäkin siis arjen pikkujutuissa taistelen kun tiskikone hajoaa ja vauva valvoo öitä tai kun mies ei siivonnutkaan jne etten nyt missään haavemaassa elä.. mutta halusin vaan avautua ja kuulla rohkaisua tästä kun on vaikea puhua kellekään kun kaikki vaan sano että höpönpöppöö..
tuntuu ehkä sattumalta tai muulta kun mulla on käynyt oikeasti siis elämässä suht monta kertaa niin että tuntuu että nyt oon sietokyvyn pohjalla esim masennuksessa tai kiusaamisessa ja siitä oon sit pikkuhiljaa noussu ja samoin et nyt menee tavallaan liian hyvin ja sit esim mun hyvä kaveri kuoli viikon päästä kun mietin näin yksin saunassa.. kamala tuuri/6. aisti, aistin ihan oikeesi niin paljon asioita elämässä ja ihmisissä, samoin mun äiti, tää voi kuulostaa oudota ja tuurilta mutta mulle se on joku omanlaisensa asia päässä jota on vaikea selittää.. nyt taas tuntuu samalta oudolta ja pelkään et jotain käy, mikä helvetti mua vaivaa? (ton mun kaverin kuolemankin olen varmasti jo käsitelly..) apuuva.... pliis älkää ahdistako mua lisää millään elämä ottaa elämä antaa jutuilla ne vaan pahentaa vaan kertokaa miten voin ajatella kuin normaali ihminen ja pitäiskö lopettaa ajattelu kokonaan?
itse asiaan
- ongelmani on siis erittäin omituinen mutta todellinen minulle ja vaikea ymmärtää ennenkuin on mun saappaissa.. mulla on siis toivottu ihana ja terve 6kk vauva, ihana rakastava pitkäaikainen kumppani, mahtava isä lapsella joka valvoo vaikka viikon vauvan kanssa jos tarvii, ihana asunto ja halpakin, rahaa on mitä ny molemmat kelasta saa mutta tiukkaa ei oo viä ollu kertaakaan, ihana suku lähellä eli suomeksi sanottuna kaikki hyvin ja mitään suurta ei puutu.. olen erittäin kiitollinen tästä kaikesta ja välillä tulee ihan tippa linssiin tuota vauvaa katsellessa ja miestäkin muistan kehua melkein päivittäin ja asunnosta osaa olla siinä vaiheessa kiitollinen kun naapuritalossa asuva kaveri maksaa 200e enmmän vuokraa ja sillei joten en mitenkään tunne jääväni mistään paitsi tai pidä näitä itsestäänselvyytenä!silti..... mietin lähes päivittäin että koskahan tämä kaikki ihana loppuu.. mulla on menny elämässä kaikki niin täydellisesti nyt viime aikoina että voiko kukaan muu kuin joku äiti teresa ansaita tämän kaiken?? mullahan on siis kaikki tyyliin työtä lukuunottamatta mutta ainahan sitä vaikka kauppaan pääsisi töihin jos pakko olisi eli sitäkään en joudu murehtimaan.. mieskin on kotona ja auttaa kaikessa ja siis vapaaehtoisesti on työttömänä meidän kanssa, kaikki on jotenkin liian täydellistä että onko tämä tottakaan..
miten pääsen eroon näistä ajatuksistani, eikö kukaan joudu miettimään näin outoja asioita?
kaikki hyvähän loppuu aikaan eikö niin, mutta mitä sitten tulee? olen sen ennenkin huomannut elämässä joten miksi tätä onnea on kestänyt näin kauan kuin ainakin yli vuoden? onko tuo lapsi vaan niin ihana ja tuo sisällön elämään? pelkään jotenkin että kun näin kauan on ollut asiat melkein täydellisiä niin tulee tavallaan jing ja jang, samalla mitalla takaisin.. jotenkin kun elämä ennen lasta oli tasaisen tavallista, kun miehen kanssa meni hyvin niin koulussa ei, tai kun vanhempien kanssa oli riitaa niin kavereiden kanssa meni tosi hyvin ja niin edelleen jos ymmärrätte mitä haen? niin nyt kun kaikki on hyvin niin meneekö seuraavaksi kaikki pieleen? eli vauva sairastuu, mies pettää, talo menee alta ja vanhemma joutuu vanhainkotiin vaikkapa...... olen joka päivä kiitollinen saamistani lahjoista mutta outoa että minä, maija meikäläinen olen ne saanut.. pahaa tapahtuu niin paljon kaikille ja tuntuuhan se nyt hassulta ettei minulle ikinä sattuisi mitään kamalaa.. enkä ymmärrä miksi luulen etten selviäisi elämän ongelmista, ennenkin olen selvinnyt niistä, olen ollut vuosia nuorempana masentunut ja itsetunto ollut olematon kausittain, välillä tuntuu että tätäkö se elämä on ilman masennusta nytkö vasta sen tiedän? olen esim ollut koulukiusattu pari vuotta tosin ei mitenkään traumaattisesti, miehen kanssa olen teininä tapellut enemmän kuin laki sallii, kaverini on kuollut huumeisiin, perheenikin on välillä sairastellut sairaalassa mutta parantunut aina juu, vauvakin on kokonsa takia jo ollut neuvolan syynissä ja kamalassa kuumeessakin, hakemaani kouluun en päässyt keväällä mutta siinä ne päällimäiseksi mieleen tulleet ongelmat onkin, ei kovin suurta kuitenkaan eli pelkään siis että kohta rytisee ja kunnolla.. pitäisihän tähän ikään mennessä olla kokenut paljon enemmän pahaa vanhempien avioerosta syöpään ja raskausmyrkytykseen mutta ei paljon mitään kun vertaa melkeimpä kaikkiin lähipiirissä niin miksi joku saa paremmat kortit elämässä?? tuntuu siis että pääsen elämässä liian helpolla ja se on uskomatonta ja kamala ajatus ja pelko :'( menisin terapiaan jos semmoista jostain saisi näillä varoilla..??kyllähän minäkin siis arjen pikkujutuissa taistelen kun tiskikone hajoaa ja vauva valvoo öitä tai kun mies ei siivonnutkaan jne etten nyt missään haavemaassa elä.. mutta halusin vaan avautua ja kuulla rohkaisua
tästä kun on vaikea puhua kellekään kun kaikki vaan sano että höpönpöppöö..tuntuu ehkä sattumalta tai muulta kun mulla on käynyt oikeasti siis elämässä suht monta kertaa niin että tuntuu että nyt oon sietokyvyn pohjalla esim masennuksessa tai kiusaamisessa ja siitä oon sit pikkuhiljaa noussu ja samoin et nyt menee tavallaan liian hyvin ja sit esim mun hyvä kaveri kuoli viikon päästä kun mietin näin yksin saunassa.. kamala tuuri/6. aisti, aistin ihan oikeesi niin paljon asioita elämässä ja ihmisissä, samoin mun äiti, tää voi kuulostaa oudota ja tuurilta mutta mulle se on joku omanlaisensa asia päässä jota on vaikea selittää.. nyt taas tuntuu samalta oudolta ja pelkään et jotain käy, mikä helvetti mua vaivaa? (ton mun kaverin kuolemankin olen varmasti jo käsitelly..) apuuva.... pliis älkää ahdistako mua lisää millään elämä ottaa elämä antaa jutuilla ne vaan pahentaa vaan kertokaa miten voin ajatella kuin normaali ihminen ja pitäiskö lopettaa ajattelu kokonaan
?
