Antaisin leikkiä, mutta vain meillä, mun valvovan silmän alla.
Ensinnä ajattelisin, etten antaisi. Tosiaan, oli kyse romaneista tai kenestä vain, mulla ei oikein ole intressejä olla tekemisissä moiset elämäntavat omaavien ihmisten kanssa. Mutta TOISAALTA, olen itse saanut lapsena leikkiä alkuperältään kaikenlaisten lasten kanssa, myös romanien. Mielestäni tuohon hommaan olisi saanut laittaa enemmänkin rajoja, mutta opin kyllä samalla sekä suvaitsevaisuutta, empaattisuutta ja sain näkemystä erilaisiin kulttuureihin. Omien kokemusteni perusteella (Useita romaniperheitä, aikuisia ja lapsia tunteneena) heidän kulttuurinsa on voimakkaasti omanlaisensa ja niinhän he haluavat sen pysyvänkin. Suurin osa tuntemistani lapsista varasteli (Tämä ei ole yleistys, näin nyt vain on ollut) ja jutut olivat välillä aika hurjiakin, joten haluaisin kyllä olla koko ajan perillä siitä, mitä lapseni kavereidensa kanssa touhuaa. Ehkä alkuun hieman korostetustikin, vaikka tietenkin oman lapsen tekemiset ovat aina tärkeitä.
Olen myös itse kodista, joka ei välttämättä aina tuntunut kaikkien kavereideni vanhempien mielestä kaikkein ihanteellisimmalta. Ts. kaikki kaverini eivät saaneet käydä meillä. Mutta minä sain käydä heillä! Ja tätä olen arvostanut suuresti. Ei minussa vikaa ollut.
Varmaan monessakin lapsessa, tai hänen perheessään, ottamatta edes huomioon alkuperää tai kulttuuria, on seikkoja, jotka eivät aina miellytä. Näin tulee olemaan kun lapsi on teini ja kun hän on aikuinen. Miettisin siis, millaisia kokemuksia haluan lapselleni antaa ja miten niistä hänen kanssaan keskustelen. Ei ole lainkaan yhdentekevää, miten lapsi aikuisena pärjää erilaisten ihmisten kanssa. Ja itse uskon, ettei ihmisen sosiaalisuus, oma taito ajatella ja olla kriittinen sekä samalla suvaitsevaisuus kehity, jos minkäänlaista erilaisuutta ei edes pyritä suvaitsemaan.
