Miksi lapset pienellä ikäerolla?

[a.p.]

Mulla taas on siitä kokemuksia, että aikuisina niilläkin on läheiset välit joilla on iso ikäero. Riippuu tietysti aina henkilöistä. Ei tietenkään nyt 14v ja 4v varmaan olekaan mitenkään läheiset välit.

Itse en lapsena osannut edes sisarusta kaivata. Olin tosiaan melkein 12v kun pikkuveli syntyi. Hyvät ja läheiset välit on meillä nyt kun minä olen kolmekymppinen ja veli on melkein parikymppinen. minuun turvaa monessa asiassa ja kyselee neuvoja jne.

 

[dste]

niin ja toisaalta se on myös helpompi touhuta yhdessä perheen kanssa esim lomamatkojen suhteen jos lapsilla ei ole isoa ikäeroa. Voi vaan kuvitella että ei jotain teiniä kiinnosta lähtä muumimaailmaan kun 3 v taas on siitä ihan innossaan. Samoin kun ikäeroa on vähän niin elämän ja touhujen rytmitys on helpompaa...ei tarvi vaikkapa tosiaan reissussa miettiä, että nyt äkkiä hotellille kun pienimmän täytyy päästä jo nukkumaan, vaikka isommat jaksas hyvin valvoa.

 

[juuh]

Minulla ja veljelläni on lähes 10 vuoden ikäero, enkä halunnut omille lapsille samanlaista. Suhde sisarukseen ei ole kiinteä noin pitkän ikäeron takia tai sillä ei ole oikein mahdollisuuttakaan olla kiinteä. Veli on toki rakas ja paljon ollaan yhteydessä, mutta sisarussuhde ei ole "kaverisuhde" kuten samanikäisisllä sisaruksilla.
Meillä lapsilla on n. 2v ikäeroa. Minä olen ainakin henkisesti ja fyysisesti niin terve ihminen, että pystyn hoitamaan useammankin lapsen samaan aikaan. Mielestäni taapero ei ole jäänyt vauvan jalkoihin vaan huomiota on jaettu tasapuolisesti. Pikkuvauva-aikana vauva nukkui niin paljon, että hyvin jäi aikaa touhuta esikoisenkin kanssa ja hieman vanhempana on leikitty yhdessä. Lisäksi meitä on kaksi aikuista, joten huomiota saa molemmilta vanhemmilta tarvittaessa.
Itse olin ainut lapsi lähes kymmenen vuotta ja se vaikutti luonteeseeni, olen oppinut jakamista ja toisten huomioonottamista kantapään kautta, sitä ei vaan yksinkertaisesti PYSTYNYT opettelemaan kotona, koska sisaruksia ei ollut. Olin kyllä päiväkodissa, mutta silti mielestäni koti on paras paikka oppia sosiaalisia suhteita ja samanikäiset sisarukset valtava rikkaus, josta en halua lapseni jäävän paitsi.
Ei lapsen tarvitse saada jakamatonta huomiota seitsemää tai kymmentä ensimmäistä ikävuottaan eikä vanhempien huomion tai lelujen tai huoneen jakamisesta synny traumoja, jos vanhemmat ovat täysjärkisiä ja pitävät kaikkia lapsia samanarvoisina ja tärkeinä. Alan vakuuttua, että asia on jopa päinvastoin. Niitä ongelmia syntyy enemmänkin siitä jakamattoman huomion saamisesta kuin sen puutteesta.

 

["vieras"]

Itse olen päättänyt seuraavat vuodet keskittyä pääasiassa lapsiin ja haluan lapset pienellä ikäerolla. Esikoinen pian 3v, toinen 1v ja kovasti tilauksessa jo kolmaskin. En ole väsynyt, jaksan touhuta lasten kanssa ja myös mies on hyvin sitoutunut perheeseemme. Aikaa, syliä ja huomiota riittää varmasti kaikille. Meillä ainakin nuo lapset jo nyt nauttivat toistensa seurasta. En halua, että lapsillamme olisi niin paljon ikäeroa, että heille tulisi "hoivasuhde", isompi hoitaa ja huolehtii pienemmästä. Mitä yhteistä leikkiä 2-vuotiaalla ja 10-vuotiaalla voi olla??

 

["myö"]

1. Mie en ollut tippaakaan väsynyt, sillä kuopus oli unelmavauva, joka söi ja nukkui, ja rytmitin hänet esikon mukaan.
2. Esikoinen rakastui siskoonsa heti ensinäkemältä eikä todellakaan ollut mustis.
3. Tytöt ova tedelleen parhaat kamut.

 

[Anatolia]

Ei lapsen tarvitse saada jakamatonta huomiota seitsemää tai kymmentä ensimmäistä ikävuottaan eikä vanhempien huomion tai lelujen tai huoneen jakamisesta synny traumoja, jos vanhemmat ovat täysjärkisiä ja pitävät kaikkia lapsia samanarvoisina ja tärkeinä. Alan vakuuttua, että asia on jopa päinvastoin. Niitä ongelmia syntyy enemmänkin siitä jakamattoman huomion saamisesta kuin sen puutteesta.

Alan olla tismalleen samaa mieltä, oltuani viime aikoina aika paljon tekemisissä sellaisten ekaluokkalaisten kanssa, joilla ei joko ole sisaruksia ollenkaan, tai joilla on iso ikäero sisaruksiin (esim. 18 v isosisko).

 

["huoh"]

Minä taas en olisi tehnyt pienellä ikäerolla lapsia jos olisin tämän tiennyt. Esikoinen oli 2v kun kuopus syntyi. Todella rankkaa ollut kun kummatkin olivat pieniä. Esikoinen oli aika "helppo" lapsi siihen asti kun vauva syntyi. Oli hirveää olla mustasukkaisen uhmaikäisen ja koliikkivauvan kanssa. Tottakai minulla meni vauvaan paljon huomiota kun se huusi yötä päivää, olin todella väsynyt jne.
Nyt lapset on 5 ja 3 -vuotiaat ja eivät he kyllä keskenään juuri leiki. Esikoinen on poika ja kuopus tyttö ja erilaiset leikit heillä on. enempää en tee lapsia.

 

[meillä]

lapsilla vuosi ikäeroa ja nytkun ovat 2 ja 3 vuotiaita niin leikkivät tosi paljon keskenään, saanen epäillä luonnistuuko leikit yhtä hyvin jos on vaikka se 10v ikäeroa ja toiseksi ei tulis mieleenkään 10v päästä aloittaa kaikki alusta, aikansa kutakin. Onneksi nämäkin asiat voi ite päättää...

 

["mimmu"]

Miks tästäkin tarttee aina jankana? HYVÄ AP, jos sinä et jaksa kahta pientä lasta yhtäaikaa, se on ok. Toiset jaksaa, piste. JA onko se sulta pois jos joku äiti "näyttää väsyneeltä"? En usko. JA sisarruksen tulo vaikuttaa muuten siihen iältään vahempaanki sisarrukseen. On musta sairasta olettaa että 7 vuotias jo ymmärtää asian. Mustasukkaisuus heitäkin vaivaa, vaivaahan se aikuisiakin. Kun aikuisetkaan ei aina osaa käsitellä mustasukkaisuuden tunnetta järkitasolla, ei sitä tule olettaa lapseltakaan. Kyllä se lapsi äitiä tarvitsee yhtälaill, oli ikä mikä hyvänsä. Toki onhan se äidille helpompaa kun voi sysätä vastuuta myös sille isommalle. Sen oikeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Kyllä ne negatiiviset puolet löytyy kaikista ikäeroista, niin kuin positiivisetkin puolet. Se mikä kullekin perheell/äidille on parasta, on yksilöllinen juttu. Mä olen onnellinen että sitten aikanaan kun lapset on isoja saadaan omaakin aikaa miehen kanssa.Me ollaan haluttu valita perheemme siten että nyt eletään lapsiarkea tämä 15-20 vuotta...ei niin että eletään lapsiarkea 20-30 vuotta. Meillä on muutakin.

 

["muusa"]

Ei lapsen tarvitse saada jakamatonta huomiota seitsemää tai kymmentä ensimmäistä ikävuottaan eikä vanhempien huomion tai lelujen tai huoneen jakamisesta synny traumoja, jos vanhemmat ovat täysjärkisiä ja pitävät kaikkia lapsia samanarvoisina ja tärkeinä. Alan vakuuttua, että asia on jopa päinvastoin. Niitä ongelmia syntyy enemmänkin siitä jakamattoman huomion saamisesta kuin sen puutteesta.

Iso peesi tälle. Sen jakamisen kun oppii jo ihan lapsesta; sen ikäisestä että muistikuvia muusta ei juuri ole; tulee se silloin selkärangasta. Pieni lapsi on hyvä sopeutumaan kun vanhemat tosiaan vaan ovat järkeviä ja osaavat huomion jaon.

Meillä tosi pienellä ikäerolla lapset. Nippa nappa vuosi. Olihan ne ekat vuodet käsityötä, mutta siinä se meni. Mulla mies joka osallistuu hommiin ja se kevensi taakkaa niin että en tuota aikaa kokenut mitenkään vaikeaksi.

 

[uts]

itse olet kovin itsekäs jos haluat sitoa lapsen itseesi 7 vuodeksi ennen kuin "teet" sisaren tai veljen!! lapsen tarvitseekin itsenäistyä!! ei tietenkään alla 1v mutta koko ajan pikkuhiljaa vuosien karttuessa!!

tälläkin vkolla ole kiittänyt 100 kertaa luojaani siitä, että uskalsin vaativan ykkösen jälkeen niin pian "tehdä" kakkosen, kun ne rakastavat toisiaan aivan äärettömästi ja heillä on omaikäistään leikkiseuraa!! en minä jaksaisi tuolla tavoin väsymättä leikkiä yhden lapsen kanssa päivät pääksytysten kuin siskonsa jaksaa!! eikä minusta lapsen kuulu äitinsä kanssa leikkiäkään vaan ikätovereittensa!!

yksin olevaa lasta kasvatetaan liian helposti "pikkuvanhaksi" tai älyköksi, jota kiustaan koulussa kun ei ole sosiaalisia taitoja, joilla pärjäisi ikäistensä kanssa!!!

älkää omiko niitä mirmukoitanne itsellenne vaan antakaa heille heidän oma elämänsä!!

 

[kutti]

Mun matikkaa tähän...ikäerot meillä 2v ja 1,5v, kolma lasta siis. Esikko syntyi kun olin 26, kuopus kun olin 30. He viihtyvät seurassamme sen 20 keskimäärin, joten olen sen 50 vuotta kun kuopus on jo toivottavasti omilla tolpillaa (vaikka nyt sitten kotona asuiskin).

Jos tekisin tuoll 7 vuoden periodilla niin kuopus olisi syntynyt kun olen 40 vuotta (jos häntä nyt ylipäätään olisin saannut). Silloin kodista hän olisi lähdössä kun itse lähentelen eläkeikää eli 60 vuotta. EI sovi meille.

Mieluummin olen jonkusen vuoden hieman väsy ja kulahtanut kuin 55-vuotiaana teinin äiti. Ikä vaikuttaa jaksamiseenkin; ei ne yövalvomiset helpota iän myötä,

 

[Phoebsi]

Minä taas en halua lapsia monen vuoden ikäerolla. Niin kuin joku kirjoitti, menkööt tämä pikkulapsiaika tässä rytinällä heti perään =) En kyllä usko että meidän taaperomme jää vailla huomiota, onhan hänellä isäkin hänestä huolehtimassa, jos minä olen vaikka vauvaa imettämässä tai kylvettämässä. Ja uskon kyllä että osaan ottaa taaperon huomioon ja mukaan vauvan hoitoon niin että hän kasvaa uuteen rooliinsa hyvillä mielin.

En sääli äitejä joilla on lapsia, oli ne millä ikäerolla tahansa. Minä toivon että lapseni kasvavat yhdessä ja kokevat mahdollisimman paljon yhdessä. Isolla ikäerolla se ei ole sama asia kuin pienellä.

 

[Oisku]

Meillä lapsilla ikäeroa on 2v 2 kk ja se on ihan hyvä. Esikoinen oli tosi helppo vauva, eikä tämä toinenkaan mikään hankala ole. Tosi nätisti vanhempi kohtelee vauvaa ja huomaa jo että vauvakin ilahtuu aina veljensä näkemisestä, nauraa rätkättää toisen tempuille jne. Tietysti sekin helpottaa ettei esikoisen uhma ole mikään ihan järkyttävä, vaipat jäi kohta pois kun vauva syntyi, nukkuu yöt hyvin jne.

Mä kuulun siihen kastiin joka haluaa pikkulapsiajan mieluummin yhteen putkeen kuin isolla erolla. En jaksaisi alottaa kaikkea alusta, samoilla silmillä nää valvomiset tässä menee. Ja onhan se kiva sitten kun noi tosta kasvaa eikä mua tarvita ihan koko ajan 24/7.


Mulla ja siskollani on reilu 6 vuotta ikäeroa. Ei sekään ole miltään pahalta tuntunut, ja hyvissä väleissä ollaan edelleen. Raskainta oli varmaan silloin kun sisko lähti opiskelemaan ja elämäntilanteet muutttuivat täysin erilaisiksi muutamaksi vuodeksi.

 

["maikki"]

juu, en viitsi sellasta tekstiä tänne nyt kirjottaa, mitä mieli tekisi.

me ollaan kaikki ihmiset erilaisia, toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta, toinen jaksaa paremmin, kun toinen jne..

mun mielestä ei kannata lähteä arvostelemaan sellaisia äitejä/perheitä joilla on lapset pienillä ikäeroilla ja varsinkaan sellasen ei kannata lähtee arvostelemaan, joka ei yhtään tiedä mistä puhuu, kun ei ole omaa henk.koht kokemusta. en minäkään tuomitse äitejä, joka haluaa ison ikäeron lapsille, se on jokaisen oma ratkaisu.

itelläni on kolme lasta, kaikki tulleet pienellä ikäerolla, esikoinen oli 2v6kk ja toinen 1v6kk, kun kuopus syntyi. en pidä pahana tuota. jokainen on huomiota saanu ja paljon, mulla on ollu aikaa heille kaikille. enkä pidä, että tämä olisi raskasta. ja olen sieltä mieltä, että sisarukset ovat iso lahja lapselle. he oppivat paljon, on leikkikaveria ym. oppivat odottamaan vuoroansa, oppivat jakamaan kaikille, oppivat pitämään toisistansa huolta yms.lista on pitkä. joskus olen myös miettinyt, että lapseni olisivat varmasti erilaisia, jos olisivat saaneet yksin jakaa ensimmäiset vuodet, en varma ole, mutta näin olen ajatellu. mutta juu..

 

[Madicken04]

En vieläkään oikein tajua miksi tästäkin pitää niin riidellä. Ihmiset, perhetilanteet ja mieltymykset ovat erilaisia. Joku haluaa ne lapset isolla ikäerolla, toinen taas pienellä. Jos kumpikin on tyytyväisiä omaan valintaansa niin miksi ihmeessä heidän täytyy keskenään tapella ja väittää toisen valinnan olevan huonompi? Eikö kumpikin voi olla tyytyväinen siihen että sai lapset sellaisella ikäerolla kuin halusi ja uskoa että sille toiselle sitten toisenlainen systeemi toimii paremmin.

Tottaki jos on itsellä lapset isolla ikäerolla ja "ei ymmärrä" pieniä ikäeroja niin pientenikäerojewn perheitä seuratessaan näkee niistä nimenomaan ne heikot hetket ja vetää sen puolesta omat johtopäätöksensä, ne positiiviset puolet jäävät helposti huomaamatta. Ja sama toisinpäin, vaikka loppupelissä varmasti molemmissa ikäeroissa on puolensa ja puolensa.

 

[Ava Adore]

Meillä on 1v5kk ja 1v9kk lapsilla ikäeroa. En kokenut että taapero olisi milläänlailla jäänyt jalkoihin. Mun syliin mahtui ja mahtuu edelleen kaikki samaan aikaan. Aikaa on kaikille, omaa aikaa ei kyllä sitten olekkaan, mutta se on tätä nyt.
Nyt tosiaan 4v 3v ja 1v ja voi elämää <3 en vaihtais ikinä pois.

 

["Vacca Foeda"]

Meillä on kolme lasta neljän vuoden sisään ja nuorena tehty. Jos oltais vatkutettu joku 7v. ikäero kaikille niin pikkulapsiaikaa kestäis nelikymppiseksi asti. Kun taas olen vasta 42 kun nuorinkin täyttää 18. Mieluummin niin

 

["heh"]

Meillä ikäeroa lapsilla 1v5kk ja ovat aina olleet kuin paita ja peppu. Sisarussuhde aivan mahtava ja kaikki leikit menee yksiin. Ovat nyt 4,5v ja 6v ja keväällä syntyy vauva. Voin olla kotona kun lapset menevät kouluun, joten ihan suunniteltu juttu Saa nähdä onko isompi ikäero "helpompi" Meillä kumpikin lapsi olleet vaativia vauvoja En kuitenkaan kadu päivääkään, että lapset tuli pienellä ikäerolla ja sitten tämä "iltatähti"

 

["huh"]

Yleensä kummastellaan jos lapsilla on iso ikäero, esim. 7-10 vuotta tai enemmän. Mua taas ihmetyttää miten jotkut viittii tehdä lapsia jollakin kahden vuoden ikäerolla. Siinähän jää taapero-raukka ihan jalkoihin eikä saa vanhempien huomiota kun vauva vie kaiken ajan. Ja sitten kun vauva on vuoden ikäinen niin tehdään kolmas. Mitä JÄRKEÄ?

Mun mielestä on fiksua kasvattaa esikoinen ensin vaikka kouluikään ja sitten alkaa miettiä toista. Jää kummallekin lapselle aikaa siltä vanhemmalta. Ei tule niin paljon tappeluita ja traumoja. On ihan järkkyä lukea miten taaperoikäinen pahoinpitelee pikkuvauvaa ja äidillä pitäs olla silmät selässäkin.

Mulla ja pikkuveljellä on ikäeroa melkein 12 vuotta ja se on hyvä. Omilla lapsillani on 8 vuotta ikäeroa. Ihanaa kun on saanut nauttia rauhassa kummankin vauva-ajasta, taaperoajasta ja siitä kun menevät kouluun.

En nyt mitenkään niitä tuomitse jotka lapset tekevät pienellä ikäerolla. Mutta kummastuttaa kun meitä jotka tietoisesti haluamme isomman ikäeron, pidetään kummallisina tai luullaan ettemme saa lapsia tai tai tai..

Just! TOdella lapsellista tämmönen!!! Pidä vaan itestäs huoli! Mä niiin arvostan ISOJA perheitä ja se on rikkaus nuo lapset taivaan lahjoja! Ja onpa mukava ku on sisaruksia voi mahoton et se on IHANA monessa asiassa!! Tiedän useita jotka murehtii ku ei oo sisaria.

 

[Riskit iän mukana]

Se järki siinä on, että on pienemmät riskit saada sairas, vammainen, kehitysviiveinen tai muuten erityislapsi. Kun tapaa miehen vajaa kolmekymppisenä, ei viitsi riskeerata lykkäämällä lasten hankintaa. Kertarytinällä se menee ja sitten lapsista on seuraa toisilleen. Ihanaa kun 5v ja 3v leikkivät yhdessä ja pääosin vieläpä ihan sovussa

 

["vierailija"]

Kyllä lapset on ihana tehdä "kerralla"! 2,5 v ikäero ainakin meillä ihanne; olen tietyn ajan pois vaativasta työstäni, palaan sinne innokkaana ja hyvin mielin parin vuoden päästä. Kerralla on hyvä "rupsahtaa" hieman ja sulatella raskauskilot ja väsymykset pois.. Molemmat lapset oppivat jakamaan ja leikkimään yhdessä, ja heistä on seuraa aina toisilleen. Tiedän että raskastakin tulee olemaan mutta on se sen arvoista! Ei todellakaan huvita ryhtyä tähän kaikkeen uudestaan 10 vuoden kuluttua, 4kymppisenä, kun olisi jo hieman mahdollista ottaa aikaa myös itselleen ja harrastuksille! Itselläni ja siskollani on 14 vuoden ikäero, eipä ollut kaveria kotona koulun jälkeen jonka kanssa olisi voinut leikkiä. olen niin onnellinen lapsien pienestä ikäerosta!!

 

[Omat syyni]

Siksi, että A) lapsilla on seuraa toisistaan ja B) halusin olla töistä putkeen pois molempien lasten kohdalla, en erikseen. Omalla alallani tippuu aika tehokkaasti kärryiltä jo vuodessa, joten halusin tehdä "yhteen syssyyn" lapset, jotta selvisin töihin paluun melkoisesta kiinni ottamisesta yhdellä kerralla.

 

[qwefgh]

Meidän tytöillä ikäero 1v7kk ja hetkeäkään en ole katunut. Päivääkään en ole katunut koska meidän lapset on kasvaneet yhteen ja ovat toistensa parhaita ystäviä! Minulla oli paljon vaikeampaa ja rankempaa esikoisen kanssa kuin nyt kahden kanssa... Esikoinen oli 20 krt/yö heräävä koliikkivauva ja vaikka kakkosella on rankat allergiat niin nyt osaan jo suhtautua. pikkvauva-aika on todella lyhyt ja meillä esikoinen on ollut apuna minulle vauvan hoidossa. Me vaalimme suhdetta myös esikoisen kanssa antaen hänellekin välillä aikaa isin ja äidin kanssa erikseen. oma äitini on saanut kaksi lasta 5v ikäerolla ja on itse sanonut että tuo oli aivan liikaa.

Ja meillä ei ole ollut yhtään mustasukkaisuutta, isompi on vaan autuaasti rakastunut pikkusiskoon ja halisi toista koko ajan. lapset nyt 3 ja 1,5

outoa miten täällä kuvitellaan että lapsia tehdään. kyllä ne saadaan!! tulevat milloin tulevat, ikäero on mikä on... Vähän on jaksaminen kiinni omastakin suhtautumisesta ja tukiverkosta.

 

[leijona76]

Eikähän se oo edes haluamisesta kiinni, lapset saadaan. Aatteles ap esim meidänlaistamme tilannetta jossa ekaakin tehään vuosia ja sitten ollaan jo yli 30v. Siihen ootatat sen 7v ja haluat toisen, sepä ei tulekaan heti ja ollaankin ehkä jo yli 40 toisen tullessa. Ei enää välttämättä jaksaskaan pikkulapsiaikaa uudestaan.