U
umpikuja
Vieras
tiedän että saisin parempaa.
mies on mua huomioinut pari ekaa vuotta.
osteli kaikkee pientä, helli ja halas, suukotti ja kertoi rakastavansa. teki aamupalan sänkyyn sillontällön, puhu mulle kaikesta, kertoi hauskoja juttuja joille nauroin vatsa kipeänä ja oli onnellinen ja hyväntuulinen.
sitten rakennettiin omakotitalo ja kaikki kuoli.
mies ei ole huomioinut mua mitenkään yli vuoteen, ei ole ostellut mulle mitään, ei edes muistanut jouluna eikä synttärinä, ei helli, ei halaa, ei sano rakastavansa vaikka minä sanon, sanoo vana pakon edessä. ei ole tehnyt mitään kotona kun hänen urakkansa on kuulema ohi kun talon rakensi. ei puhu mulle asioistaan, menee omia menojaan kysymättä sopiiko mulle, huumori on hävinnyt ja mies on pahantuulinen ja kiukkuinen mörkö.
käsi sydämellä sanon nyt, että mies on muuttunut lähes 100 prosenttisesti, en minä.
mä olen edelleen se sama ihminen kun aina.
tosin miehen käytös viimeiseltä reilulta vuodelta on saanut mun itsetunnon nollaan, mulle on tullut mustasukkaisuuden tunteita, epäilen miestä kun se ei enää puhu mulle eikä ole mun kanssa eikä sano rakastavansa.
ollaan umpisolmussa.
haluaisin lähteä jokatoinen päivä ja jäädä jokatoinen.
puhuttu on suumme kuiviksi, tai minä olen, mies ei puhu mitään.
mä en jaksa, tää on lopun alkua. joku idiootti naiivi hölmö mussa odottaa sitä että mies palaa ennalleen, mutta järjen ääni sanoo että mä haaskaan elämäni.
oon ihan just 30v. haluan naimisiin, haluan lisää lapsia.. mutta niin kauan kun asiat on näin, voin unohtaa haaveeni ja onko se sitten oikein mua kohtaan?! mitä jos jossain on joku mua varten joka haluaa samoja asioita ja rakastaa mua? mistä sen tietää?
mies on mua huomioinut pari ekaa vuotta.
osteli kaikkee pientä, helli ja halas, suukotti ja kertoi rakastavansa. teki aamupalan sänkyyn sillontällön, puhu mulle kaikesta, kertoi hauskoja juttuja joille nauroin vatsa kipeänä ja oli onnellinen ja hyväntuulinen.
sitten rakennettiin omakotitalo ja kaikki kuoli.
mies ei ole huomioinut mua mitenkään yli vuoteen, ei ole ostellut mulle mitään, ei edes muistanut jouluna eikä synttärinä, ei helli, ei halaa, ei sano rakastavansa vaikka minä sanon, sanoo vana pakon edessä. ei ole tehnyt mitään kotona kun hänen urakkansa on kuulema ohi kun talon rakensi. ei puhu mulle asioistaan, menee omia menojaan kysymättä sopiiko mulle, huumori on hävinnyt ja mies on pahantuulinen ja kiukkuinen mörkö.
käsi sydämellä sanon nyt, että mies on muuttunut lähes 100 prosenttisesti, en minä.
mä olen edelleen se sama ihminen kun aina.
tosin miehen käytös viimeiseltä reilulta vuodelta on saanut mun itsetunnon nollaan, mulle on tullut mustasukkaisuuden tunteita, epäilen miestä kun se ei enää puhu mulle eikä ole mun kanssa eikä sano rakastavansa.
ollaan umpisolmussa.
haluaisin lähteä jokatoinen päivä ja jäädä jokatoinen.
puhuttu on suumme kuiviksi, tai minä olen, mies ei puhu mitään.
mä en jaksa, tää on lopun alkua. joku idiootti naiivi hölmö mussa odottaa sitä että mies palaa ennalleen, mutta järjen ääni sanoo että mä haaskaan elämäni.
oon ihan just 30v. haluan naimisiin, haluan lisää lapsia.. mutta niin kauan kun asiat on näin, voin unohtaa haaveeni ja onko se sitten oikein mua kohtaan?! mitä jos jossain on joku mua varten joka haluaa samoja asioita ja rakastaa mua? mistä sen tietää?