on niin ristiriitainen olo. rakastan mun miestä, mutta mietin usein eroa ja haaveilen paremmasta.

[umpikuja]

tiedän että saisin parempaa.
mies on mua huomioinut pari ekaa vuotta.
osteli kaikkee pientä, helli ja halas, suukotti ja kertoi rakastavansa. teki aamupalan sänkyyn sillontällön, puhu mulle kaikesta, kertoi hauskoja juttuja joille nauroin vatsa kipeänä ja oli onnellinen ja hyväntuulinen.

sitten rakennettiin omakotitalo ja kaikki kuoli.

mies ei ole huomioinut mua mitenkään yli vuoteen, ei ole ostellut mulle mitään, ei edes muistanut jouluna eikä synttärinä, ei helli, ei halaa, ei sano rakastavansa vaikka minä sanon, sanoo vana pakon edessä. ei ole tehnyt mitään kotona kun hänen urakkansa on kuulema ohi kun talon rakensi. ei puhu mulle asioistaan, menee omia menojaan kysymättä sopiiko mulle, huumori on hävinnyt ja mies on pahantuulinen ja kiukkuinen mörkö.

käsi sydämellä sanon nyt, että mies on muuttunut lähes 100 prosenttisesti, en minä.
mä olen edelleen se sama ihminen kun aina.

tosin miehen käytös viimeiseltä reilulta vuodelta on saanut mun itsetunnon nollaan, mulle on tullut mustasukkaisuuden tunteita, epäilen miestä kun se ei enää puhu mulle eikä ole mun kanssa eikä sano rakastavansa.

ollaan umpisolmussa.
haluaisin lähteä jokatoinen päivä ja jäädä jokatoinen.

puhuttu on suumme kuiviksi, tai minä olen, mies ei puhu mitään.

mä en jaksa, tää on lopun alkua. joku idiootti naiivi hölmö mussa odottaa sitä että mies palaa ennalleen, mutta järjen ääni sanoo että mä haaskaan elämäni.

oon ihan just 30v. haluan naimisiin, haluan lisää lapsia.. mutta niin kauan kun asiat on näin, voin unohtaa haaveeni ja onko se sitten oikein mua kohtaan?! mitä jos jossain on joku mua varten joka haluaa samoja asioita ja rakastaa mua? mistä sen tietää?

 

[Chala]

Jos sä olet onneton eikä miehellä ole pienintäkään mielenkiintoa omalta osaltaan muuttaa tilannetta niin sitten te voitte huonosti yhdessä ja ero on varmasti ihan hyvä ratkaisu. Jos taas on pienintäkään toivoa että mies kääntää kelkkansa ja lähtee vaikka perheneuvolaan keskustelemaan asioista, selvittämään muutoksen syitä ja mahdollisuuksia muuttaa tilannetta, niin antakaa vielä toisillenne tilaisuus.

Liian kauaa ei kannata roikkua ja odottaa vaan sanoa selkeästi miehelle mitä tulee tapahtumaan, antaa vaihtoehdot käteen ja käskeä valitsemaan ja sitten pysyä itse siinä kannassa minkä on ilmoittanut. Tarpeeksi kun odottaa muutosta jota ei tule, on teillä lopulta niin katkerat välit että sitten kärsii kyllä kaikki tilanteesta paljon enemmän kuin erosta nyt..

 

[umpikuja]

Jos sä olet onneton eikä miehellä ole pienintäkään mielenkiintoa omalta osaltaan muuttaa tilannetta niin sitten te voitte huonosti yhdessä ja ero on varmasti ihan hyvä ratkaisu. Jos taas on pienintäkään toivoa että mies kääntää kelkkansa ja lähtee vaikka perheneuvolaan keskustelemaan asioista, selvittämään muutoksen syitä ja mahdollisuuksia muuttaa tilannetta, niin antakaa vielä toisillenne tilaisuus.

Liian kauaa ei kannata roikkua ja odottaa vaan sanoa selkeästi miehelle mitä tulee tapahtumaan, antaa vaihtoehdot käteen ja käskeä valitsemaan ja sitten pysyä itse siinä kannassa minkä on ilmoittanut. Tarpeeksi kun odottaa muutosta jota ei tule, on teillä lopulta niin katkerat välit että sitten kärsii kyllä kaikki tilanteesta paljon enemmän kuin erosta nyt..

sillä on mielenkiintoa välillä ja toisinaan ei.
mä en tosiaan tiedä mitä tehdä, oon niin syvällä tässä tilanteessa ja yhtenä vahvana tunteena valtava itsesyytös et mikä helvetti mussa on vikana jos jo kolmas pitkä suhde ajautuu karille... mä oon harrastanut niin paljon itsetutkiskelua ja miettinyt kaikki asiat ympäriämpäri et oon jo ihan sekasin... joku irtiotto vois tehdä tosi hyvää, totaalinen maisemanvaihdos hetkeksi, mutta siihen on mahdollisuus vasta ensi vuoden puolella.
toisaalta tää tuleva joulu ja ihmisten perhekeskeisyys ja suunnitelmat ja yleinen joulun tunnelma saa kaikki tunteet pintaan ja korostaa sitä miten huonosti meillä menee...
ääh...

 

[äiti 44 v]

Siis onneksi minä olen tasapainoisempi ihmissuhteissani. Ja realisti.

 

[umpikuja]

Siis onneksi minä olen tasapainoisempi ihmissuhteissani. Ja realisti.

??

 

[Leukistinen aksolotli]

Kukaanhan ei voi pitää parisuhdetta kasassa yksin. Sulla ois ilmeisesti halua yrittää?

 

[äiti 44 v]

??

Tarkoitan etten enää tässä iässä jaksaisi tuota vatkaamista.

 

["realisti"]

Oikeestiko nyt?
Mies rakastaa sua ja rakensi teille talon. Ymmärrätkö että se on aika iso projekti? Oikeastiko odotat että mies ostelisi sulle jotain lahjoja?
Minkälaista työtä sä teet? Kuinka paljon olet pois kotoa, entä mies?
Oletko saanut nyt lähes kaiken sen, mitä haluat? Tai oletko edes ikinä miettinyt, mitä haluat? Ts. Sua vaivaa se, että kaikki on nyt liian helppoa ja olet saanut paljon. Sulla on aikaa ajatella ja isoja kriisejä ei ole. Kolmekymppiä kolkuttaa ovella, kuvittelet että jotain ihmeellistä ja upeaa on jäänyt kokematta.
Kuinka paljon olet puhunut miehen kanssa tästä?

 

[Leukistinen aksolotli]

Siis onneksi minä olen tasapainoisempi ihmissuhteissani. Ja realisti.

Ei se ole tasapainottomuutta ja epärealismia toivoa, että saisi huomiota mieheltään. Se on normaali odotus. Olis ihan normaalia, että puolisot huomioi toisiaan.

 

[umpikuja]

[QUOTE="realisti";22555127]Oikeestiko nyt?
Mies rakastaa sua ja rakensi teille talon. Ymmärrätkö että se on aika iso projekti? Oikeastiko odotat että mies ostelisi sulle jotain lahjoja?
Minkälaista työtä sä teet? Kuinka paljon olet pois kotoa, entä mies?
Oletko saanut nyt lähes kaiken sen, mitä haluat? Tai oletko edes ikinä miettinyt, mitä haluat? Ts. Sua vaivaa se, että kaikki on nyt liian helppoa ja olet saanut paljon. Sulla on aikaa ajatella ja isoja kriisejä ei ole. Kolmekymppiä kolkuttaa ovella, kuvittelet että jotain ihmeellistä ja upeaa on jäänyt kokematta.
Kuinka paljon olet puhunut miehen kanssa tästä?[/QUOTE]

aika halventava kirjoitus. en mä mikään idiootti ole. elin jokaikisen raskaan minuutin ,tunnin, kuukauden ja vuoden sitä rakennusrumbaa niinkun mieskin! tokihan se fyysisesti teki enemmän, mutta minä olin joka pirun päivä mukana auttamassa, mutta hoidin sivussa myös oman työni, kodin, lapsen ja lemmikit.

mä haluan tasaista onnellista arkea, rakkautta, huomiota ja tasa-arvoa, kunnioitusta ja yhteisiä juttuja niiden omien lisäksi. ei musta ihan kamalasti pyydetty eikä kovin epärealistista?

johan mä kirjotin että puhuttu on -tai siis minä olen kun mies ei puhu.

olen työelämässä, hoidan kodin, lapsen, lemmikit, työni ja kaiken. mies ei tee enää YHTÄÄN MITÄÄN. se on musta epäreilua ja siksi nämä tunteet.

 

[ex-raksaleski]

Kauanko talonne rakentamisesta on? Ja millainen oli miehesi panos rakennuksella? Kun veljeni rakensi heillä oli juuri syntynyt vauva, vauva valvotti öitä, eikä kokemusta/osaamista rakentamisesta ollut. Taloa tehtiin ns. talkoo voimin ja iltaisin ja viikonloppuisin. Veljeni paloi loppuun (minun ja monen toisenkin mielestä, itse ei tietenkään tunnustanut), hän ei puhunut juuri mitään, vetäytyi kuoreen ja oli tosi hiljainen. Meni vajaa 2-v ennen kuin hän palautui ns. normaaliksi.

Itse rakensimme viime talvena ja sama homma kuin veljelläni, mieheni rakensi työnsä ohessa. Mies oli käytännössä vuoden pois kotoa. Muutettuamme uuteen kotiin huhtikuussa, oletin kaiken palaavan ennalleen, koska itse rakennusaika meni hyvin, ei riitoja vaan erittäin harmoonista toistemme tukemista. Meillä ongelman alkoivat kun olimme taas ns. normiperhe. Olen ollut monta kertaa pakkaamassa tavarani ja lähtemässä lasten kanssa. Mieheni on muuttunut kuvaimallasi tavalla, ei huomioi, ei puhu, ei osallistu kotitöihin ja minä olen tuntenut olevani vieraana hänen talossaan. Nyt hiljalleen asiat on alkaneet sujua parempaan suuntaan (muutaman laukun pakkaus kerran jälkeen), ehkä tämä tästä vielä hiljalleen....

 

[umpikuja]

Kauanko talonne rakentamisesta on? Ja millainen oli miehesi panos rakennuksella? Kun veljeni rakensi heillä oli juuri syntynyt vauva, vauva valvotti öitä, eikä kokemusta/osaamista rakentamisesta ollut. Taloa tehtiin ns. talkoo voimin ja iltaisin ja viikonloppuisin. Veljeni paloi loppuun (minun ja monen toisenkin mielestä, itse ei tietenkään tunnustanut), hän ei puhunut juuri mitään, vetäytyi kuoreen ja oli tosi hiljainen. Meni vajaa 2-v ennen kuin hän palautui ns. normaaliksi.

Itse rakensimme viime talvena ja sama homma kuin veljelläni, mieheni rakensi työnsä ohessa. Mies oli käytännössä vuoden pois kotoa. Muutettuamme uuteen kotiin huhtikuussa, oletin kaiken palaavan ennalleen, koska itse rakennusaika meni hyvin, ei riitoja vaan erittäin harmoonista toistemme tukemista. Meillä ongelman alkoivat kun olimme taas ns. normiperhe. Olen ollut monta kertaa pakkaamassa tavarani ja lähtemässä lasten kanssa. Mieheni on muuttunut kuvaimallasi tavalla, ei huomioi, ei puhu, ei osallistu kotitöihin ja minä olen tuntenut olevani vieraana hänen talossaan. Nyt hiljalleen asiat on alkaneet sujua parempaan suuntaan (muutaman laukun pakkaus kerran jälkeen), ehkä tämä tästä vielä hiljalleen....

"...minä olen tuntenut olevani vieraana hänen talossaan...." Tämä lause kiteytti mun tuntemukset aika pitkälle... Kiitos kirjoituksestasi, tunnistin mieheni siitä. Ollaan asuttu nyt vuoden verran, mutta talo ei vieläkään ole aivan valmis, mies joutui leikkaukseen ja pitkälle sairaslomalle keväällä ja se seisautti hommat moneksi kuukaudeksi.
Kirjoituksesi antoi toivoa parempaan, ehkä tämä tästä.. mä en vaan jotenkin jaksa enää ymmärtää mun miestä, haluaisin että joku ymmärtäis välillä mua...

 

[ex-raksaleski]

En minäkään välillä kykene millään ymmärtämään miestäni. Myöskään omaa tuskaa tai pahaaoloa on hankala pukea sanoiksi, koska kaikki on periaatteessa hyvin, mutta kuitenkin sisällä on pahaolo vaikka miestä rakastaakin. Ehkä se on sitä raksakriisiä mistä paljon puhutaan. Meillä alkaa keväällä autotallin rakennus, toivottavasti se selvitään ilman että haen taas laukut jo esille. Meidän ongelma on mun mielestä se, ettemme ymmärrä toisiamme emmekä pysty puhumaan. Tai minä pystyn puhumaan, mutta mies ei puhu eikä selvästikään täysin ymmärrä mikä on ongelma, miten voisikaan kun en itsekään sitä pysty määrittelemään.

 

[umpikuja]

En minäkään välillä kykene millään ymmärtämään miestäni. Myöskään omaa tuskaa tai pahaaoloa on hankala pukea sanoiksi, koska kaikki on periaatteessa hyvin, mutta kuitenkin sisällä on pahaolo vaikka miestä rakastaakin. Ehkä se on sitä raksakriisiä mistä paljon puhutaan. Meillä alkaa keväällä autotallin rakennus, toivottavasti se selvitään ilman että haen taas laukut jo esille. Meidän ongelma on mun mielestä se, ettemme ymmärrä toisiamme emmekä pysty puhumaan. Tai minä pystyn puhumaan, mutta mies ei puhu eikä selvästikään täysin ymmärrä mikä on ongelma, miten voisikaan kun en itsekään sitä pysty määrittelemään.

ihankun mun näppäimistöltä.... ihanaa että olet olemassa kiitos kirjoituksestasi ja hurjasti tsemppiä teille tulevaan..