Jessus että mua vituttaa, että sukulaiset ja muut ei voi kunnioittaa sitä, mitä vanhemmat sanoo...

[että näin]

meillä poika ei ole ikinä tykännyt karkeista eikä limppareista. pienenä ei saanu mitään makeaa eikä ole isompana karkista ja limpparista oppinut tykkäämään vaikka nyt jo kouluiässä ja kaverit syö karkkia ym.
veljen tyttö on syönyt alle vuoden ikäisestä karkkia, hampurilaisia, ranskalaisia juonut limpparia ja muuta roska ruokaa. ja sen huomaa tytöstä, painoa on kertynyt paljon. ja tyttö osaa myös vaatia kaikkea herkkuja, eikä niitä häneltä koskaan kielletäkkään.

meillä saa herkut olla ihan rauhassa pöydällä, kenellekkään ei tule mitään himoa syödä kaikkea kerralla. nyt kun poika koulussa ja kaverit käy kylässä, olen jotunut laittamaan herkut piiloon. pojan kaverit syö kaikki herkut jos niitä jää näkyville. asiasta puhuttu ilman tulosta. juuri leivoin kuusi pellillistä pipareita, pojan kaveri tuli käymään ja poika niitä kaverinsa kanssa ottanut ja puolet oli illan aikaan hävinny.

 

[hp]

Ehkä tuossa on aika olennainen pointti se, että on oikeasti paha juttu jos oppii jo pienenä korvaamaan tavallisen ruuan keksien ja karkkien yms. herkkujen napostelulla.
Meillä lapsuudenperheessäni äiti inhosi ruuan laittoa mutta tykkäsi leipomisesta, joten meillä oli aina pullaa ja kuivakakkua kaapissa, mutta lämmintä ruokaa ei edes joka päivä. Karkkia saatiin kauppareissuilla niin paljon kun jaksettiin syödä.
Ihmettelin sitten kouluikäisenä, kun joillakin kavereilla oli kotona karkkikippoja esillä, eikä niistä kukaan rohmunnut ohimennessään. Meillä taas avattu konvehtirasia tai keksipaketti hävisi hetkessä, saatettiin jopa tapella siitä sisarusten kanssa.

Vasta kotoa pois muutettuani tajusin, että syön sitä sokeria nälkääni, enkä sokerinhimoon.

 

[Blue]

meillä saa herkut olla ihan rauhassa pöydällä, kenellekkään ei tule mitään himoa syödä kaikkea kerralla. nyt kun poika koulussa ja kaverit käy kylässä, olen jotunut laittamaan herkut piiloon. pojan kaverit syö kaikki herkut jos niitä jää näkyville. asiasta puhuttu ilman tulosta. juuri leivoin kuusi pellillistä pipareita, pojan kaveri tuli käymään ja poika niitä kaverinsa kanssa ottanut ja puolet oli illan aikaan hävinny.[/QUOTE]

Meillä näin myös. Vanhimman tyttären kaverit pisti yhdessä vaiheessa likan monta kertaa saman päivän aikana kysymään että saako pullaa, keksiä, namia, jätskiä ym. kunnes ärjäisin oikein kunnolla että nyt loppuu! Mä en ollut tottunut siihen että koko ajan ollaan herkkuja mankuamassa. Meillä on kolme lasta ja koskaan ei ole keneltäkään kielletty herkkujen syöntiä (no tietty ennen ruokaa ei saa ottaa), parin päivän välein saattavat pyytää keksin tai vanukkaan tms. Kerran viikossa ostavat yhteisen namipussin (irtokarkkeja Makuunista) ja saattavat viikonlopun aikana syödä siitä 1/3, loppu jää äidin ja isän tuhottavaksi. Limpparia ei kukaan lapsista juo, vaikka sitä ei ole ikinä kielletty. Kenelläkään ei ole paino-ongelmia, vanhin jopa liian hoikka, vaikka ovat saaneet hampurilaisaterioita välillä yms.

 

["Vieras"]

Sun mielestä ehkä, mutta ei mun mielestä siinä ole mitään pahaa jos mä en ole halunnut lapselleni antaa herkkuja, se oppii niitä kyllä syömään myöhemminkin ja kun tyttö ei ole koskaan ollut kiinnostunut niistä, sille kelpaa ruisleivän pala tai karjalanpiirakka tai sämpylä tai maissinaksu, rusina tms... vaikka pöytä notkuis kaikkea muutakin herkkua, joten miksi mä antaisin sille herkkuja,kun se ei niitä tarvitse!

Syötkö itse koskaan herkkuja? Tuskin sinäkään niitä mihinkään tarvitset?
Oon kyllä ketjussa samaa mieltä näiden kanssa jotka ihmettelee tollasta nipottamista. Sit ihmetellään kun isompana muksut vetää herkkuja kaksin käsin.

 

[hyi saakutti]

Musta on mutenkin KOHTELIASTA kysyä saako antaa lapselle suklaan yms... vanhemmilta. kivoja meillä nää joulun sukujuhlat kun veljen mukulat saavat vetää pussitolkulla suklaata niin että oksennus tulee... ja sit oletetaan että meidänkin muksut saa syödä samaan tahtiin. annetaan vain kouratolkulla sitä namia. Sitten kun puuttuu asiaan niin vastaus on : nyt on joulu. Eli jouluna kuuluu vetää karkkia niin paljon että ei muu ruoka maistu. Musta tuntuu että ne taitaa vetää sitä muutenkin kun jouluna....
Meillä ei saa edes joka viikko karkkia. kun menee niin yli ymmärryksen tuo levottomuus sitten. Eikä se tajua sitä pyytääkkään aina. joskus jos on muilla herkuja tai kaupassa ollaan. saattaa pyytää. Mutta ottaa vastaan jos tarjotaan, ja syö kyllä mielellään. kyse 1v-4v. tuo 1v ei tietenkään ota namia ollenkaan. mutta katotaan mitenpitkään... kun tuntuu se muita tuo namittomuus häiritsevän

 

[....]

[QUOTE="Vieras";22619978]Syötkö itse koskaan herkkuja? Tuskin sinäkään niitä mihinkään tarvitset?
Oon kyllä ketjussa samaa mieltä näiden kanssa jotka ihmettelee tollasta nipottamista. Sit ihmetellään kun isompana muksut vetää herkkuja kaksin käsin.[/QUOTE]

Meillä ei lapsuudenkodissa juuri herkkuja syöty, sitten vähän vanhempana, eli lähempänä kouluikää alkoi olla karkkipäivä, eli kerran viikossa sai karkkia, muuten ei siis mitään ylimääräisiä herkkuja arkisin ollut. Olen aina ollut normaalipainoinen, melko hoikkakin, ja tuo sama tyyli jatkuu vieläkin. Arkena syödään "kunnon" ruokaa, viikonloppuisin voi sitten vähän herkutella. Ja hyvin toimii. Mieheni kotona taas on herkkuja ja kahvileipää syöty lähes päivittäin, ja niin mieheni kun hänen kaksi siskoaan jatkavat tuota mallia, ja ovatkin kaikki nyt aikuisena aika reilusti ylipainoisia.

 

[Ooo]

Meidän pieniruokainen ei kyllä syönyt herkkujakaan, vaikka niitä olisi tarjolla viikottain, melkein päivittäin. Itselle tuntuu siksi oudolta tuo, ettei muuten syö, mutta herkkuja vetäisi kaksin käsin. Totaalikieltäjiä en tajua, siis niitä, joiden mielstä lapsi ei saa saada mitään herkkua koskaan. Osa vielä itse puputtaa salakaapistaan suklaata kun lapset ei näe. Meillä tosiaan saa herkut olla ihan rauhassa kun niistä ei ole tehty mitään elämää suurempaa asiaa. Eikä lapsen hoitajille ole mitään järkeä ruveta huutamaan ja kiroilemaan jos tekevät asiat omalla tavallaan. Jos ei siedä muta kuin omat kasvatusmetodinsa, ei kannata koskaan irrottaa lapsesta. Se vasta tervettä onkin.

 

["viima"]

[QUOTE="vieras";22616232]Joo,meillä anoppi tunki 4kk:n ikäisen vauvan suuhun lusikallisen täytekakkua. Karjaisin että mitä helvettiä hän kuvittelee tekevänsä,niin hymyili vaan ja sanoi että "kerta kiellon päälle" ja tökkäsi toisen lusikallisen perään.[/QUOTE]

mä olisin vamaan lyöny!!! itse haluanpitää lapsen eros herkuista niin kaun kuin pystyn. on niil loppuelämä aikaa syödä herkkuja. mun mielestä alle 2 vuotias ei tartte mitään keksiä tms.

 

[hr]

Tässä(kin) asiassa molemmat ääripäät on mun mielestä ihan yhtä huonoja. Kaikki tietysti haluavat oman lapsen parasta, enkä mä nyt sitä sano, että kenenkään toimintatavat olisi väärin. Meillä ei ollut lapsena karkkipäivää, ja saatettiin kaupassa joskus pyytää äitiltä, että jos saatais "jotain pientä". Joskus se kävi ja joskus taas ei. Koskaan me ei intetty vastaan, eikä saatu mitään itkupotkuraivaria karkkihyllyllä. Karkki ei ollut meille mikään juttu mitä ootettiin kuin kuuta nousevaa, vaan lähinnä mukava herkuttelu hetki arjen keskellä. Sukujuhlissa ja synttäreillä saatiin ottaa mitä mielittiin ja monesti se oli se palakakkua ja yks pulla, ehkä keksi vielä päälle. Kaikki oltiin ja ollaan edelleen ihan terveen painosia.

Pointti on ehkä se, että karkista tai muusta herkusta ei pitäis tehdä mitään numeroa. Eikä se ole mikään aikuisen vallan käyttö väline. Miltä mahtaa lapsesta tuntua, kun äiti sukujuhlissa syö kakkua, pullaa, keksiä, mitä nyt tarjolla onkin ja lapsi saa vaan sen yhen keksin? Hieno ajatushan se on, että lapselle ei opeteta herkuttelua, mutta siinäkin olis sit se aikuisen esimerkki tarpeen. Ehkä se toimii vielä kaksi vuotiaana, mutta jossain vaiheessa se lapsi alkaa sitä miettimään, että miksi sä saat mut mä en... ja mä ainakaan keksis yhtään hyvää syytä, miksi lapsi ei saisi herkutella juhlissa siinä missä aikuinenkin. Tietenkään ei kukaan voi siellä juhlissa vetää sitä keksipakettia, ei aikuinenkaan.

Onhan se kaunis ajatus, kaikkihan me halutaan välttää omien vanhempien ja isovanhempien virheitä, mutta siinäkin on se iso riski mennä metsään, toiseen suuntaan vaan...

Välillä ainakin itestä tuntuu, kun on ton esikoisen kasvua ja siinä sivussa kasvatusvinkkejä, seurannu, että lapsen elämästä pyritään mahdollisimman aikasin karsimaan kaikki kiva. Päiväkodissa työskennellessäni useamman vuoden ja useammassa eri päikyssä, just ne pannari välipalat oli kiva katkasu kaikkien arkeen ja me työntekijätkin saatettiin istua yhdessä lasten kanssa pannaripöytään. =)

Liika on tietysti aina liikaa, mut mun mielestä koko elämän suola on se aika ajoin itsensä ja muiden hemmottelu. Tietenkään elämä ei voi olla yhtä juhlaa, mutta kun sitä omaa nutturaa välillä vähän löysää ja tekee arjesta joskus hiukan erikoisempaa, niin sitten sitä tavallista arkea jaksaa taas vähän paremmin.

erittäin hyvin sanottu!

 

["vieras"]

EIkös tässä ollut nyt pointtina se et KUN VANHEMMAT KIELTÄÄ niin isovanhemmat ja muut sukulaiset tekee asian kielloista huolimatta, eli kunnioitus vanhemman sanaa kohtaa on hukassa.

Sepä juuri minunkin mielestä. Onko se nyt niin vaikeaa kunnioittaa niitä vanhempien toiveita.

 

[l]

mä bongasin kerran vauvan lusikasta VOITA,oli siis hetken ollut hoidossa isoäidin luona.
Olin niin etten olisi huomannutkaan, mutta kyllä mietitytti että oliko sitä voita annettu pelkästään, vai leivän päälle tms.. Sama juttu että aina pitää antaa jotain syötävää, on se sitten mitä tahansa, milloin tahansa.

Mä en siltikään sano että olisin nipo, kyllä saa välillä herkkuja maistaa, kunhan niistä ei tule päivittäistä tapaa.
Ja jos vanhemmat on juuri kieltänyny antamasta, ja silti JOKU antaa niin kyllä siitä saisi sanoa suoraan... kirosanojen kera

 

[hr]

mä bongasin kerran vauvan lusikasta VOITA,oli siis hetken ollut hoidossa isoäidin luona.
Olin niin etten olisi huomannutkaan, mutta kyllä mietitytti että oliko sitä voita annettu pelkästään, vai leivän päälle tms.. Sama juttu että aina pitää antaa jotain syötävää, on se sitten mitä tahansa, milloin tahansa.

Mä en siltikään sano että olisin nipo, kyllä saa välillä herkkuja maistaa, kunhan niistä ei tule päivittäistä tapaa.
Ja jos vanhemmat on juuri kieltänyny antamasta, ja silti JOKU antaa niin kyllä siitä saisi sanoa suoraan... kirosanojen kera

ja lapsen kuullen mekastaa niinkö? sepä antaakin lapselle hienon kuvan herkuista.. ja samalla kannattaa ite mässyttää pullaa kahvin kera kun meuhkaa ettei meidän Liisukalle saa antaa keksin murentakaan.. hohhoijaa.

 

["vieras"]

Kaikki isovanhemmat eivät kuitenkaan tunnu tuntevan näitä rajoja, kun itsekin ylipainoisia ovat ja tuntuu että syöttäsivät lapset vaikka hengiltä, jos vaan voivat miellyttää lapsia jakamalla herkkuja järjettömästi. Sitten tuntuu, että kotona ei saisi ikinä syödä herkkuja. Herkkujen kuuluisikin olla osa normaalia elämää, eikä nostaa jalustalle, että nyt kun pääsitte mummulaan, niin muuta ei syödäkään kuin herkkuja ja kotona tarjottu ruoka on mummun ja papan mielestä ihan huonoa ruokaa.

 

[vanhempien sana on laki]

On se kumma, kun täällä moni on kertonut esimerkkejä elävästä elämästä siitä, kuinka lapsena opittu napostelu aiheuttaa aikuisena paino-ongelmia, niin aina vaan joku kommentoi, että "jos ei anna lapselle herkkuja, se ahmii niitä myöhemmin kaksin käsin"! Ei suostuta myöntämään, että tottakai se mikä lapsena opitaan ja mihin totutaan, jatkuu helposti läpi elämän.

Itsekin sain lapsesta saakka syödä karkkia ym. niin paljon kuin halusin. Koko elämäni olen taistellut ylipainoa ja makeanhimoa vastaan. Suututtaa, kun poikani rakastaa vihanneksia, ja haluaisi napostella niitä, niin äitini tulee siihen ihmettelemään, että "voi voi, eikö sulle anneta mitään hyvää, eihän sunkaan suu tuohesta ole"! Eikä ymmärrä, kun sanon, että poika saa juuri parhaillaan sitä hyvää, sitä mistä pitää!

Miksi pitäisi opettaa lapselle, että ei tuo porkkana ole oikeasti hyvää, vaan karkki se miehen tiellä pitää? Joskus ajattelen ilkeästi, että äitini lihavana ihmisenä haluaa ympärilleen kohtalotoveita, kyllähän nyt yhdessä on mukavampi herkutella ja lihoa, kuin yksin..

 

["Vieras"]

On se kumma, kun täällä moni on kertonut esimerkkejä elävästä elämästä siitä, kuinka lapsena opittu napostelu aiheuttaa aikuisena paino-ongelmia, niin aina vaan joku kommentoi, että "jos ei anna lapselle herkkuja, se ahmii niitä myöhemmin kaksin käsin"! Ei suostuta myöntämään, että tottakai se mikä lapsena opitaan ja mihin totutaan, jatkuu helposti läpi elämän.

Itsekin sain lapsesta saakka syödä karkkia ym. niin paljon kuin halusin. Koko elämäni olen taistellut ylipainoa ja makeanhimoa vastaan. Suututtaa, kun poikani rakastaa vihanneksia, ja haluaisi napostella niitä, niin äitini tulee siihen ihmettelemään, että "voi voi, eikö sulle anneta mitään hyvää, eihän sunkaan suu tuohesta ole"! Eikä ymmärrä, kun sanon, että poika saa juuri parhaillaan sitä hyvää, sitä mistä pitää!

Miksi pitäisi opettaa lapselle, että ei tuo porkkana ole oikeasti hyvää, vaan karkki se miehen tiellä pitää? Joskus ajattelen ilkeästi, että äitini lihavana ihmisenä haluaa ympärilleen kohtalotoveita, kyllähän nyt yhdessä on mukavampi herkutella ja lihoa, kuin yksin..

Ei niitä karkkeja ja herkkuja tarvitse saada syödäkään niin paljon kuin itse haluaa. Siinäkin voi varmaan mennä kultaista keskitietä, ei se totaalinen kieltäminenkään hyvä ole.

 

[hoikka]

On se kumma, kun täällä moni on kertonut esimerkkejä elävästä elämästä siitä, kuinka lapsena opittu napostelu aiheuttaa aikuisena paino-ongelmia, niin aina vaan joku kommentoi, että "jos ei anna lapselle herkkuja, se ahmii niitä myöhemmin kaksin käsin"! Ei suostuta myöntämään, että tottakai se mikä lapsena opitaan ja mihin totutaan, jatkuu helposti läpi elämän.

Itsekin sain lapsesta saakka syödä karkkia ym. niin paljon kuin halusin. Koko elämäni olen taistellut ylipainoa ja makeanhimoa vastaan. Suututtaa, kun poikani rakastaa vihanneksia, ja haluaisi napostella niitä, niin äitini tulee siihen ihmettelemään, että "voi voi, eikö sulle anneta mitään hyvää, eihän sunkaan suu tuohesta ole"! Eikä ymmärrä, kun sanon, että poika saa juuri parhaillaan sitä hyvää, sitä mistä pitää!

Miksi pitäisi opettaa lapselle, että ei tuo porkkana ole oikeasti hyvää, vaan karkki se miehen tiellä pitää? Joskus ajattelen ilkeästi, että äitini lihavana ihmisenä haluaa ympärilleen kohtalotoveita, kyllähän nyt yhdessä on mukavampi herkutella ja lihoa, kuin yksin..

Olen täysin samaa mieltä kanssasi!

Mutta päinvastoin kuin sinulla, meillä oli lapsena tiukat karkkipäivät eikä makeita herkkuja muulloin ollenkaan, ja en koulussakaan ottanut ikinä karkkia vaikka muut kaverit söivät lähes päivittäin. En vain oppinut sillä tavalla himoitsemaan niitä, enkä vieläkään ole oppinut. Syön makeaa vain juhlissa ja kylässä käydessä ja jos saadaan lahjaksi. Eli kyllä se on juuri näin päin että mitä enemmän niitä syö lapsena, sen paremmin se tapa jää päälle.

Ja oikeasti jos lapsi ei tajua itse haluta "herkkuja" niin miksi muiden pitää niitä tyrkyttää. Niissä ei ole ravintoarvot kohdallaan ja ne pilaavat hampaat, mikä niissä siis voi olla parempaa kuin normaaliruoassa?

 

["vieras"]

Meillä neljävuotiaalla on karkkipäivä. Joskus saa kaupasta suklaapatukan tai tikkarin,mutta harvemmin älyää itse sellaisia pyytää. Pullaa ja keksiä saa silloin kun itsekin syödään,eli jos joku on meillä kylässä Ei meillä oikeastaan koskaan ole kotona mitään makeaa itseämme varten,enemmän tykätään suolaisesta. Kylässä saa syödä sitä mitä tarjotaan,eipä tuo koskaan ole kaksin käsin rohmunnut vaikka ei kotona usein olekaan tarjolla. Yleensä siellä kyläpaikassa on jotain muuta mielenkiintoisempaa niin jää se puoliksi syöty keksi nököttämään lautasen reunalle. En osaa ajatella herkkuja osana jokapäiväistä elämää,koska en ole niitä koskaan kaivannut. Mun herkkua on ennemmin vaikka ruisnapit jollain hyvällä tuorejuustolla ja lohella ym. ja lapsi tykkää hedelmäpaloista ja pähkinöistä. Meillä oli lapsuudenkodissa usein pullaa tms.,en tiedä miksi mulle ei koskaan oikein makeat kolahtaneet. Mutta,säästyypähän hampaat

 

[Ooo]

mä bongasin kerran vauvan lusikasta VOITA,oli siis hetken ollut hoidossa isoäidin luona.
Olin niin etten olisi huomannutkaan, mutta kyllä mietitytti että oliko sitä voita annettu pelkästään, vai leivän päälle tms.. Sama juttu että aina pitää antaa jotain syötävää, on se sitten mitä tahansa, milloin tahansa.

Mä en siltikään sano että olisin nipo, kyllä saa välillä herkkuja maistaa, kunhan niistä ei tule päivittäistä tapaa.
Ja jos vanhemmat on juuri kieltänyny antamasta, ja silti JOKU antaa niin kyllä siitä saisi sanoa suoraan... kirosanojen kera

Viimeksi eilen sai oma poika veitsen kärjestä voita ja hitto vie, vieläpä kuokukermapurkista viimeiset pisarat kun rahkaan sitä vatkattiin. Anoppi muisteli, miten vaari oli veljeksille veistellyt voita suurena herkkuna kun olivat kyläilleet. Kun ei näitä vedä päivittäin, eikä kyse ole oikeasta varmaankaan suuriastä määristä, niin mikä ihme on hätänä? Miten suhtautuminen ruokaan voi ollakin niin julmetun vaikeaa ja kivasta asiasta tehdään kummallinen sääntöjen ja kieltojen ihmemaa.

 

[xx]

Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että ei se mene niin suoraviivaisesti! Pienen lapsen ruokavalioon vanhemmat voivat vaikuttaa, mutta tärkeää olisi muistaa, että toiset ovat geneettisesti alttiimpia sokeririippuvuudelle kuin toiset. Heistä voi tulla sokerihiiriä, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa estääkseen asian.

Meillä oli aina karkkia saatavilla. En silti ole koskaan tykännyt karkista. Kaverilla taas oli tiukka karkkipäiväsysteemi, ja hän on monesti muistellut kuinka ajatukset lapsena pyörivät melkein pakkomielteisesti karkin ympärillä.

 

[hoikka]

Viimeksi eilen sai oma poika veitsen kärjestä voita ja hitto vie, vieläpä kuokukermapurkista viimeiset pisarat kun rahkaan sitä vatkattiin. Anoppi muisteli, miten vaari oli veljeksille veistellyt voita suurena herkkuna kun olivat kyläilleet. Kun ei näitä vedä päivittäin, eikä kyse ole oikeasta varmaankaan suuriastä määristä, niin mikä ihme on hätänä? Miten suhtautuminen ruokaan voi ollakin niin julmetun vaikeaa ja kivasta asiasta tehdään kummallinen sääntöjen ja kieltojen ihmemaa.

Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa, vaikka se porkkana tai voinpala, niin miksi ei voisi antaa sitä porkkanaa jos se kerran maistuu? Kyllähän se on terveellisempää ja jos siitä ei tule edes paha mieli niin missä se ongelma on? Onko se joku periaatekysymys että pitää antaa vähän epäterveellistäkin ettei ole nipottaja?

 

[xx]

Mutta jos on kaksi vaihtoehtoa, vaikka se porkkana tai voinpala, niin miksi ei voisi antaa sitä porkkanaa jos se kerran maistuu? Kyllähän se on terveellisempää ja jos siitä ei tule edes paha mieli niin missä se ongelma on? Onko se joku periaatekysymys että pitää antaa vähän epäterveellistäkin ettei ole nipottaja?

Yksi sana: mallioppiminen. Jos äidillä on neuroottinen suhtautuminen ruokaan ja lihomiseen, se tarttuu varmasti jossakin muodossa lapseenkin. Kohtuus on vaikeasti hallittavissa oleva hyve.

 

[hoikka]

Yksi sana: mallioppiminen. Jos äidillä on neuroottinen suhtautuminen ruokaan ja lihomiseen, se tarttuu varmasti jossakin muodossa lapseenkin. Kohtuus on vaikeasti hallittavissa oleva hyve.

Miksi täytyy olla neuroottinen että voi pitää lasta terveellisellä ruokavaliolla? Eikö lapsi sitten ota aikuisista mallia siinä että makeat herkut ovat muka ainoita herkkuja? Onko se kohtuutonta että ei anna lapsen syödä epäterveellisiä herkkuja vaikka se ei lasta haittaa?

 

[Ei ole noin]

[QUOTE="Pusse";22618723]Tota, että vapaasti pienestä asti herkkuja saavat lapset ei ahmi niitä napaansa täyteen aina kun niitä on tarjolla...?
Mun mummo asui meidän omakotitalon yläkerrassa mun ikävuodet 0-7 ja aivan naapurissa sen jälkeen 2 vuotta ja olin todella läski lapsi (ja herkkuaddikti nyt aikuisena). Mummolla katsokaas oli oikein karkkilaatikko täynnä herkkuja joka päivä odottamassa mua. Olin kotihoidossa esikouluun asti joten mulla oli mainiosti aikaa vetää näitä nameja päivät pitkät.

Ja miksikö mun vanhemmat e kieltäneet häntä antamasta niitä? Isä oli paljon reissuhommissa ja äidille mummo (isänäiti) teki henkistä väkivaltaa 16 vuotta, eikä asuminen saman katon alla helpottanut asiaa. Kielletty oli, mutta hyökkäys mummon puolelta oli aina tosi asia, sieltä ei tullut mitään nättiä tekstiä.
Mun mummo ei ollut mikään pullantuoksuinen mamma, vaan alkoholisti ja ketjupolttaja sekä luonteeltaan todella ikävä ihminen, minkä toki tajusin vasta aikuisena, vaikka mummo oli kuollut jo kun olin 10. Toki se lapselle oli tosi nasta mummeli, siltähän sai aina karkkia!
"Hassuintahan" jutussa oli että kun mummo joutui sairaalaan ollessani 9-vuotias, laihduin tosi rajusti, kun ei ollutkaan enää sitä mummon laatikkoa tarjolla...

Joten mun lapsi (2v 10kk) ei saa karkkia vielä hetkeen, keksiä ja kakkua on saanut tän vuoden aikana siellä synttäreillä, eikä aina syö niitä edes loppuun, näykkäsee ja lähtee leikkimään... Ja päiväkodissa on kielletty makeat välipalat, kuten vanukkaat ja pannarit, jotka tuntuu ihan käsittämättömiltä alle 3-vuotiaiden ryhmässä, suurin osa niistä on alle 2-vuotiaita kuitenkin! Onko se jogurtti esim. niin perkeleesti kalliimpaa ettei sitä vois sitten vaikka antaa kaikille... Eikä muuten meidän lapsi ole moksiskaan kun vieressä oleva lapsi saa sen pannarin tai vanukkaan ja itselle laitetaan juuri leipää tai jogurttia. Näin on hoitajat kertoneet, vaikka yrittävät aina puhua että no joko sille sais antaan jotain muuta...

Ja jotkut sukulaisetkaan ei todella tätä ymmärrä, joka kerta siitä tarvii huomauttaa. Ja suusta on otettu sukulaisen väenvängällä antama karkki, lapsi on ymmärtänyt paremmin kuin se närkästynyt sukulainen. Näin on näppylät. Olen puhunut =)[/QUOTE]

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että lapsuutesi oli melko onneton? Sitä paikataksesi vedät nytkin niitä herkkuja pahaan oloosi, koska lapsenakin niin teit. Eli sun herkkuaddiktiosi ei johdu siitä että sait lapsena herkkuja, vaan muista lapsuutesi onnettomista asioista. Omalle lapsellesi teet karhunpalveluksen jättämällä hänet hoidossakin muiden ulkopuolelle, kun muut syövät pannaria. Semmoinen jättää jäljet. Itse olin koulussa eräällä erikoisruokavaliolla ja kyllä muistan miten inhosin sitä että olin ainoa joka söi eri ruokaa kuin muut ja se herätti tietysti huomiota.

 

["hARMAA"]

Meillä ei ole haluttu antaa herkkuja tytölle vielä (tyttö nyt jo melkein 2v) mutta veljelläni käydessämme veljen vaimo tuputtaa aina keksiä yms myös tytölle ja tietää kyllä ettei herkkuja ole annettu (muutakun nyt nämä muutama keksi siellä veljellä) on siis alottanut tän nyt tässä syksyn mittaan kun vaimon mielestä tyttö on jo sen verran iso että voi hyvin sillon tällön saada keksiä,pullaa tms... Mutta kun minä olen erimieltä asiasta ja en halua lapseni herkkuja mutustavan, hermostuin tälle veljen vaimolle (ehkä vähän liikaakiin ) ja huusin ihan suoraan että "on se nyt ju***auta kumma kun et usko,ettei tytölle niitä herkkuja tarvi antaa ( ja tyttö ei niitä osaa pyytää/ kaivata) ja jos sä et sitä ymmärrä me ei enään tulla kylään" jotain tuon tapasta ja sit meni täti hiljaseks hetkeks ja pyysi anteeks joten mä suosittelen selvästi suoraan sanomista vaikka vähän ilkeemminkin, mutta josko niin tulis selväksi! Muutenkin mua ärsyttää kans miksi juurikin herkkuja täytyy tuputtaa tuollai kaikille, jos joku ei halua niitä jostain syystä annettavan/syötävän on jotenkin kummallinen, niinku siitä olis jotain haittaa jos lastaan ei heti syötä sokerihumalaan lapsen täytettyä 6kk +

Kylläpä olet käyttäytynyt tökerösti.

 

[xx]

Miksi täytyy olla neuroottinen että voi pitää lasta terveellisellä ruokavaliolla? Eikö lapsi sitten ota aikuisista mallia siinä että makeat herkut ovat muka ainoita herkkuja? Onko se kohtuutonta että ei anna lapsen syödä epäterveellisiä herkkuja vaikka se ei lasta haittaa?

Kukaan tässä ei ole sanonut, että makeiden herkkujen pitäisi olla ainoita herkkuja. Totta kai arjessa syödään terveellisesti. Mutta syöminen on myös yhdessäoloa ja kulttuurista jakamista. Jos juhlatilanteissa ja kyläillessä on oltava nollatoleranssi kaikkien herkkujen suhteen, se kertoo tietynlaisesta pakkomielteisyydestä. Kuten sekin, että katsoo tarpeelliseksi käyttää nimimerkkiä "hoikka".