Toggle sidebar

Helsingin ja Uudenmaan down-lapsista 90 % abortoidaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummomainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
no miks ihmiset sitte menee siihen niskapoimu-ultraan? ei sitä kunnat tarjoa sen vuoksi että on hauska nähhä vauva vaan nimenomaan sen vuoksi että vaikeat kehitysvammat seulotaan pois jo tässä vaiheessa niin niistä ei tuu sitte kuluja joita tulisi jos pääsevät syntymäään
Click to expand...

menen juurikin siitä syystä että nähdään onko kaikki kunnossa, samoin rakenne ultra.. nähdään onko kehityshäiriöitä, vammoja tai syytä epäillä vammaisuutta.. ja lisätutkimuksia sitten tehdään sen perusteella.
minä en tietentahtoen vapaaehtoisesti halua vammaista lasta, ja jos joskus kävisi niin että vammaisen lapsen saisin niin vamman laadusta riippuen antaisin pois, tai hoitaisin kotona kunnes lapsi siirtyisi laitokseen.. rakastaisin toki mutta huolehtimaan en kaikissa tilanteissa pystyisi
 
Ohhoh, minäkin olen yllättynyt. Tosin osalla isollakin osalla noista saattaa olla muitakin putteita huomattu esim. ultrakuvassa, mutta papereihin on kirjoitettu dawn syyksi, tiedä häntä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Ohhoh, minäkin olen yllättynyt. Tosin osalla isollakin osalla noista saattaa olla muitakin putteita huomattu esim. ultrakuvassa, mutta papereihin on kirjoitettu dawn syyksi, tiedä häntä.
Click to expand...

Silti siinä se omalaatuinen 30% ero sen välillä päädytäänkö aborttiin keskimäärin Suomessa ja toisaalta päädytäänkö samassa tilanteessa aborttiin Helsingissä ja Uudellamaalla.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
no miks ihmiset sitte menee siihen niskapoimu-ultraan? ei sitä kunnat tarjoa sen vuoksi että on hauska nähhä vauva vaan nimenomaan sen vuoksi että vaikeat kehitysvammat seulotaan pois jo tässä vaiheessa niin niistä ei tuu sitte kuluja joita tulisi jos pääsevät syntymäään
Click to expand...



Mä oon mennyt puhtaasti siitä syystä, että ultrassa olen päässyt näkemään lapsen ja että sielä tarkastetaan ettei ruumiilisia poikkeamia ole sekä, että vauva on kasvanut normaalisti.
 
Mä en tahtosi synnyttää ketään tänne kitumaan, eli pahasti vammainen sikiö olisi abortoitava, vaikka se olisi minulle miten tiukka paikka tahansa. Kauhea ajatellakin, millainen "elämä" lapsella olisi tiedossa. Joskus olin valmis abortoimaan down-sikiönkin, mutta synnytettyäni yhden, elävän ja terveen lapsen, en pelkän downin takia voisi sikiön henkeä riistää.
 
[QUOTE="vieras";23024423]Eihän down-lapset ole edes mitään vaikeasti vammaisia! He pystyvät elämään lähes samanlailla kuin muutkin lapset.[/QUOTE]

Niin kyllä osa pystyykin.
Mä olen nähnyt niin eritasoisia Down-lapsia sekä aikuisia etten varmaankaan itse uskaltaisi raskauttani loppuun saakka jatkaa jos saisin tietää että odotan down-lasta.
 
[QUOTE="vieras";23024423]Eihän down-lapset ole edes mitään vaikeasti vammaisia! He pystyvät elämään lähes samanlailla kuin muutkin lapset.[/QUOTE]

Osa on, niitä ei vaan elävässä elämässä näy, kun kuntonsa takia heitä ei näy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
no miks ihmiset sitte menee siihen niskapoimu-ultraan? ei sitä kunnat tarjoa sen vuoksi että on hauska nähhä vauva vaan nimenomaan sen vuoksi että vaikeat kehitysvammat seulotaan pois jo tässä vaiheessa niin niistä ei tuu sitte kuluja joita tulisi jos pääsevät syntymäään
Click to expand...

Lapsen mahdollisen vamman, sen laadun ja vakavuuden varhainen selvittäminen on tärkeää niissäkin tapauksissa, joissa aborttia ei haluta. Se vaikuttaa mm. synnytyksen kulkuun ja sairaalan henkilökunnalle on hyvä saada ennalta varautua mahdollisen erityislapsen erityistarpeisiin.
Sikiöseulontaa EI tehdä vain siksi että voitaisiin abortoida normista poikkeavat.
 
Down ei mikään lievä vamma niin kuin moni uskoo. Seulonnoissa kiinni jäävät tapaukset ovat yleensä paljon pahemmin vammautuneita kuin ne läpäisevät (ns. yllätys down-vauvat). Usein henkisen kehitysvamman lisäksi esiintyy vakavia sisäelinvammoja.

Jotta tuomitsevat paremmin ymmärtäisivät kyseisen kromosomimuutoksen vakavuuden, voin kertoa, että lähes 80 % down-raskauksista menee kesken heti raskauden alussa, koska alkio ei ole elinkelpoinen. Alkuraskaudesta selviytyvissäkin suuri osa on todella vaikeasti vammaisia.

Voitte sitten miettiä, ovat ne tiedetyistä 10 % down-raskauksista, joita ei keskeytetä, niitä raskauksia, jossa vauva on pahasti vammainen vai ei?
 
Miettikää miten paljon näitä "abortoimattomia" down-lapsia sitten olisi adoptoitavina tms jos ei olisi mahdollisuutta vanhemmilla keskeyttää vammaista sikiötä?

Itse abortoisin vammaisen, onhan se luonnollista että tahtoo terveen lapsen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mummeliisa:
Silti siinä se omalaatuinen 30% ero sen välillä päädytäänkö aborttiin keskimäärin Suomessa ja toisaalta päädytäänkö samassa tilanteessa aborttiin Helsingissä ja Uudellamaalla.
Click to expand...
Muun Suomen keskeytyslukua todetuissä down-raskauksissa ei jutussa mainittu (onko ylipäänsä tiedossakaan). Se 30 % alempi luku sisälsi myös down-raskaudet, joissa lapsen down selvisi vasta synnytyksen jälkeen.
Jutun perusteella ei siis voi arvioida, tehdäänkö Helsingissä ja Uudellamaalla raskaudenkeskeytyksiä todennäköisemmin down-raskauksissa kuin muualla Suomessa.
 
[QUOTE="vieras";23024423]Eihän down-lapset ole edes mitään vaikeasti vammaisia! He pystyvät elämään lähes samanlailla kuin muutkin lapset.[/QUOTE]

No jo on vitsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja down vakava vamma:
Muun Suomen keskeytyslukua todetuissä down-raskauksissa ei jutussa mainittu (onko ylipäänsä tiedossakaan). Se 30 % alempi luku sisälsi myös down-raskaudet, joissa lapsen down selvisi vasta synnytyksen jälkeen.
Jutun perusteella ei siis voi arvioida, tehdäänkö Helsingissä ja Uudellamaalla raskaudenkeskeytyksiä todennäköisemmin down-raskauksissa kuin muualla Suomessa.
Click to expand...

Hyvä huomio.
Toisaalta voi ajatella niinkin päin että koska (jos?) down-raskauksia keskeytetään muualla maassa vähemmän niin siellä myös enemmän down-lapsia ja näinollen downl-apsen kanssa elämiseen sitoutuvat vanhemmat potentiaalisesti tietävät paremmin mihin ryhtyvät?

Huom! Nyt mennään jo ajatusleikkien puolelle. Tajuan itsekin monta ongelmakohtaa moisessa pallottelussa. Silti se kind of kivaa... ;)
 
Viimeksi muokattu:
Lääketieteen kehittyminen saa nykyisin omituisia seurauksia. Down-raskaudet keskeytetään. Samaan aikaan, jos syntyy hyvin vammainen lapsi tai jos ihminen loukkaantuu vakavasti, häntä yritetään hoitaa ja pitää hengissä vaikka millä keinoin, vaikka jo ennakolta voitaisiin arvioida, että ihminen on loppuelämänsä täysin muiden hoidon varassa 24/7/365.

Tutkitaanko muuten abortoidut sikiöt? Oliko abortoitu sikiö terve vai sairas?
 
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
On niillä oikeus elää yleisellä tasolla ajateltuna, muttei toivottuna ja odotettuna perheenjäsenenä ainakaan meidän perheessä. Silti jos meille yllätyksenä salissa paljastuisin down-lapsi, varmasti rakastaisin häntä.
Click to expand...

Jos minusta tuntuisi tuolta, kieltäytyisin seulonnoista. On nimittäin mielestäni moraalisesti kestämätöntä, että abortoi lapsen henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella, ja vielä myöntää että voisi rakastaa tätä lasta ominaisuuksineen, jos valinnanvaraa asiassa ei annettaisi.
 
[QUOTE="vieras";23024639]Lääketieteen kehittyminen saa nykyisin omituisia seurauksia. Down-raskaudet keskeytetään. Samaan aikaan, jos syntyy hyvin vammainen lapsi tai jos ihminen loukkaantuu vakavasti, häntä yritetään hoitaa ja pitää hengissä vaikka millä keinoin, vaikka jo ennakolta voitaisiin arvioida, että ihminen on loppuelämänsä täysin muiden hoidon varassa 24/7/365.
[/QUOTE]

Tämä onkin kiehtova ajatus.

Minulla itselläni oli vaikeavammainen lapsenlapsi, jonka vanhemmat tosin eivät koskaan joutuneet valitsemaan, koska kaikki oli ultrissa ja muissa sikiötutkimuksissa aina raskausviikolle 38-39 asti kunnossa ja normaalia.

Mikäli hän olisi saanut elää pidempään niin hän olisi aikanaan tullut tarvitsemaan hoitoapua luultavatsi koko elämäsnä. Silti hän ei missään vaiheessa (ehtinyt?) olla läheisilleen taakka ja mikä omalaatuisinta:

Kun asiasta taannoin keskustelimme osoittautui moni suuren perheemme jäsenistä oli omalla tahollaan alkanut leikkimään samalla ajatuksella:
Siis sillä, että voisimmeko adoptoida perheeseemme kaltaisensa erityislapsen joka sitten todella olisi läsnä 24/7/365 ei vain vuosien vaan monien vuosikymmenien ajan...

Olisi mielenkiintoista tajuta kunnolla ne mekanismit, jotka itse kullakin valinoihimme vaikuttavat. Mitkä muistijäljet ja ominaisuudet muokkasivat meitä siten ettemme koe pelottavana ajatusta sitoutumisesta erityislapsen ja myöhemmin erityisaikuisen rinnallakulkuun ja mikä toisaalta osaa pelottaa samassa kovastikin?
Kyse ei missään nimessä ole huonoudesta tai paremmuudesta, älystä tai typeryydestä jne vaan jostain monimutkaisemmasta.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mitä olisin tehnyt jos seulonnassa olisi selvinnyt jotain. Lasta odotan yksin ja tämä on muutenkin ollut tosi iso juttu elämässä, rehellisesti sanottuna jos lapsi olisi/on vammainen niin mun oma elämä menee pilalle. Olisin yksin lapsen kanssa siihen asti kunnes kuolen, todennäköisesti.

Läheltä olen seurannut erään yh-äidin elämää down-lapsen kanssa eikä todellakaan ole helppoa.

Mutta jos lapseni nyt vammaisena syntyy niin sille ei mitään voi, en mä sitä poiskaan ole antamassa ja rakas lapsi se olisi siinä missä tervekin.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa