Muita synnytyksestä järkyttyneitä?

[Emilyn]

mut entä kun on kärsinyt kamalista supistuksista 24h putkeen, ei saa syötyä eikä nukuttua kyllä se epiduraali on siinä vaiheessa aika mukava juttu....

Mitkä sitten määritellään kamaliksi supistuksista ja kuinka monella ne tosiaan kestävät luonnostaan 24h ajan, harvemmalla käsittääkseni kipu on niin kauaa tappavan tuntuista. Ellei sitten kertaalleen ole jo annettu yhtä epiduraalia, joka pitkittää synnytystä. Onhan se synnytys rankkaa, siksi siihen pitäisi mahdollisimman hyvin etukäteen yrittääkin valmistautua - että olisi syönyt ja juonut hyvin sitä ennen, enkä tarkoita ainoastaan edellisiä päiviä, koska silloinhan ruoka ei ehkä maistukaan enää niin hyvin. Riittävästi lepoa myös, kun usein joutuu synnyttäessä yöllä valvomaan. Elimistö myös itse voimaannuttaa itseään ja antaa sitä energiaa, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

 

[sektiokammo]

No jouduin sektioon jonka luulin olevan kivutonta, mutta se olikin kivuliaampaa kuin alatiesynnytys ja järkytyin kyllä. Sen trauman takia en enää hanki lapsia, on riski että joudun siihen helvettiin uudestaan.

 

[leijona76]

Kuulostaa tosi kamalalta, ei ihme että se vaivaa edelleen mieltä Lähipiirissä tuntuu että juuri pahimmat muistot, ellei jopa traumat, on jäänyt niille jotka on kokeneet itsemäärämisoikeutensa menneen synnytyksessä ihan täysin, joku ulkopuolinen on tullut ja jyrännyt, antanut ymmärtää että tietää paremmin mitä synnyttäjä tuntee ja tarvitsee.

Oletko päässyt käsittelemään asiaa jonkun ammattilaisen kanssa? Oikeasti puhumaan niistä tunnoista kunnolla? Luuletko että se voisi auttaa ellet ole vielä kokeillut?

Sepä se...kun ei kuunnella ja tiedetään paremmin. Intetään vastaan lekurillekin joka tuli kattomaan tilannetta ja kyselemään mitä oikeen on puuhattu. Koko urakka päättyy sektioon ja sekin vielä sitten jää harmittamaan että aivan turhaan piti kärsiä yli vuorokauden tuska. Kyl siitä traumaa jäi vaikka palkinto olikin sen arvonen.

 

[Emilyn]

Niin ja vielä vastaten apn kysymykseen; kyllä, synnytys on aika kuvottavaa touhua vaikkakin luonnollista. Eläimellistä, mutta eläimiähän mekin pohjimmiltamme olemme - se vaan usein ihmisiltä unohtuu ja sitä yritetään unohtaa, vaikka esim. synnytys on siitä oiva muistutus. Ei sitä voi muuksi muuttaa.

 

["vieras"]

Kai tajuat itsekin, että noi tummennetut asiat, siis liiallinen epiduraalin käyttö, aiheutti sen ettet tuntenut ponnistuksen tarvetta. Summa summarium, ehkä kätilö oli oikeassa ja yritti siksi välttää liiallista epiduraalin antoa.

Kuule, mä synnytin esikoisen ILMAN MITÄÄN KIVUNLIEVITYSTÄ. Pyysin sitä heti saliin päästyäni, mutta lääkäri ei saanut laitettua mulle spinaalia. Eikä myöskään kohdunkaulan puudutetta, koska se oli jo liian myöhäistä. Joten ole sinä tyytyväinen siitä epiduraalista. En minäkään ole katkera sille lääkärille, joka ei saanut sitä spinaalia mulle laitettua!

Juu, et selvästikään ole katkera :hug:

 

[leijona76]

Mitkä sitten määritellään kamaliksi supistuksista ja kuinka monella ne tosiaan kestävät luonnostaan 24h ajan, harvemmalla käsittääkseni kipu on niin kauaa tappavan tuntuista. Ellei sitten kertaalleen ole jo annettu yhtä epiduraalia, joka pitkittää synnytystä. Onhan se synnytys rankkaa, siksi siihen pitäisi mahdollisimman hyvin etukäteen yrittääkin valmistautua - että olisi syönyt ja juonut hyvin sitä ennen, enkä tarkoita ainoastaan edellisiä päiviä, koska silloinhan ruoka ei ehkä maistukaan enää niin hyvin. Riittävästi lepoa myös, kun usein joutuu synnyttäessä yöllä valvomaan. Elimistö myös itse voimaannuttaa itseään ja antaa sitä energiaa, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

No, mulla pantiin epiduraali kun oli menny 16h ilman sanottavaa edistystä ja kattoivat että pakko saada lepoa (siinä vaiheessa mä en edes enää tajunnu kunnolla). Mä sain 27h aikana huimat 5cm auki...jei. Aivan paskan hailea kun vauva ei alakautta ois ikinä tullukaan. Eivät tajunneet aikasemmin että mä olin TOSI kipeä eikä mee oikein. Se kertonee supistusten voimasta että kohtu petti ja kivut jotain aivan helvettiä.
Ei sitä tosiaan voi kenenkään puolesta sanoa ja omien kokemusten+ajattelun kautta määritellä.

 

[joillakin vaan kestää]

Mitkä sitten määritellään kamaliksi supistuksista ja kuinka monella ne tosiaan kestävät luonnostaan 24h ajan, harvemmalla käsittääkseni kipu on niin kauaa tappavan tuntuista. Ellei sitten kertaalleen ole jo annettu yhtä epiduraalia, joka pitkittää synnytystä. Onhan se synnytys rankkaa, siksi siihen pitäisi mahdollisimman hyvin etukäteen yrittääkin valmistautua - että olisi syönyt ja juonut hyvin sitä ennen, enkä tarkoita ainoastaan edellisiä päiviä, koska silloinhan ruoka ei ehkä maistukaan enää niin hyvin. Riittävästi lepoa myös, kun usein joutuu synnyttäessä yöllä valvomaan. Elimistö myös itse voimaannuttaa itseään ja antaa sitä energiaa, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

Kait se on vähän yksilöllistä ja kipukynnyksestä kiinni mikä on "kamala" supistus... minulle ne ainakin oli ihan järkyttäviä. Pahintahan oli se että supistukset oli kovat ja niitä tuli tiheään mutta en avautunut juuri ollenkaan. kun tulin sairaalaan olin 1,5cm auki ja siitä 24h eteenpäin olin avautunut vain 2cm. Noilla kivuilla olisin jo veikannut olevani todella lähellä ponnistusvaihetta. ja en saanut muuta kivunlievitystä kuin suun kautta otettavan panadolin. vasta tuon 24h kuluttua laitettiin epiduraali ja oksitosiini tippa jotka sitten onneksi auttoi ja synnytys eteni ja epiduraalin vaikutus lakkasi juuri sopivasti ennen ponnistusvaihetta.

 

["Hui"]

Kai tajuat itsekin, että noi tummennetut asiat, siis liiallinen epiduraalin käyttö, aiheutti sen ettet tuntenut ponnistuksen tarvetta. Summa summarium, ehkä kätilö oli oikeassa ja yritti siksi välttää liiallista epiduraalin antoa.

Kuule, mä synnytin esikoisen ILMAN MITÄÄN KIVUNLIEVITYSTÄ. Pyysin sitä heti saliin päästyäni, mutta lääkäri ei saanut laitettua mulle spinaalia. Eikä myöskään kohdunkaulan puudutetta, koska se oli jo liian myöhäistä. Joten ole sinä tyytyväinen siitä epiduraalista. En minäkään ole katkera sille lääkärille, joka ei saanut sitä spinaalia mulle laitettua!

Sinä siis olet vilpittömästi sitä mieltä, että monta tuntia aiemmin tehonsa menettänyt epiduraali vaikuttaa siihen ponnistamisen tarpeeseen, mutta ei mihinkään muuhun? Itse uskon, että ponnistamisen tarve jäi järkyttävien supistusten ja itse ponnistuskivun alle, etten osannut kokea sitä itse ponnistamista helpottava, niinkuin kait normaalisti koetaan tässä vaiheessa synnytystä. Ja ponnistusvaihe oli muuten ohi vartissa, että ei todellakaan ollu tunto poissa ja pystyin lihaksia ponnistamiseen käyttämään.

Väität, ettet ole katkera mutta kommenttisi kertoo kyllä aivan muuta.

 

[leijona76]

No jouduin sektioon jonka luulin olevan kivutonta, mutta se olikin kivuliaampaa kuin alatiesynnytys ja järkytyin kyllä. Sen trauman takia en enää hanki lapsia, on riski että joudun siihen helvettiin uudestaan.

Näin ne kokemukset vaihtelevat. Mulle sektio oli taivas ja kivuttomin osio koko mylläkässä. Sitä mä en pelkää. Vaan sitä mitä tapahtui ennen päätöstä mennä leikkuriin.

 

["puddighinu"]

Pikkasen käsi kätilö AP:llä. Toivottavasti seuraava synnytys menee paremmin.

 

["tiina"]

Kai tajuat itsekin, että noi tummennetut asiat, siis liiallinen epiduraalin käyttö, aiheutti sen ettet tuntenut ponnistuksen tarvetta. Summa summarium, ehkä kätilö oli oikeassa ja yritti siksi välttää liiallista epiduraalin antoa.

Kuule, mä synnytin esikoisen ILMAN MITÄÄN KIVUNLIEVITYSTÄ. Pyysin sitä heti saliin päästyäni, mutta lääkäri ei saanut laitettua mulle spinaalia. Eikä myöskään kohdunkaulan puudutetta, koska se oli jo liian myöhäistä. Joten ole sinä tyytyväinen siitä epiduraalista. En minäkään ole katkera sille lääkärille, joka ei saanut sitä spinaalia mulle laitettua!

Oksettava, oksettava ämmä. Nyt oikeasti ensimmäisen kerran joku lukemani tällä palstalla kuvottaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="puddighinu";23159174]Pikkasen käsi kätilö AP:llä. Toivottavasti seuraava synnytys menee paremmin.[/QUOTE]

Me tiedetään, vaikka ihan vaan palstan perustellaa millaisia naiset ova. Kätilönä toimiminenhan on huippu työ sellaiselle turhautuneelle, kateelliselle, katkeralle akkaparalle. Ihan pelottaa millainen ammattitaidoton munapää sieltä omalle kohdalle vielä sattuu...

 

[Heinekeeni]

Kuten Chala aiemmin jo kirjoittikin, mä allekirjoitan että pahinta on se kun tuntee itsemääräämisoikeutensa menneen. Tai eihän siinä tilanteessa tietenkään voikaan kontrolloida kaikkea, mutta kun itse ei tiedä missä mennään ja kätilö suhtautuu epätietoisuuteen / pelkoon / kipuun välinpitämättömästi, niin se on aivan kauheaa.

Minulla tapahtui niin ensimmäisessä synnytyksessä ja vielä reilu puoli vuotta synnytyksen jälkeenkään en voinut ajatella tapahtumaa itkemättä. Ymmärsin kyllä että kyse oli kätilön epäammattimaisuudesta ja asiaa auttoi kun mieheni (joka oli mukana synnytyksessä) oli aivan samaa mieltä kanssani. Toisella kerralla olimme jo etukäteen sopineet että jos meille tulee sama kätilö, niin mieheni hoitaa hänet samantien pois. Toinen synnytys oli fyysisesti melko samanlainen kokemus, mutta tuntui vaan kivuliaalta, ei pelottavalta.

 

["Hui"]

Ja sen verran haluan vielä sanoa, että tuo oksitosiini vain laitettiin minulle kysymättä. Että edistäisi hidasta avautumista. No, ei ollut edistänyt yhtään ennen ekaa epiduraalia. Joillakin vain menee niin, ettei kivuiltansa pysty olemaan rentona, mikä edistäisi avautumista. Ja kas, ekan epiduraalin ja unien jälkeen oli avautuminen edennyt jo paljon, uskon että johtui siitä rentoutumisesta.

Minäkin olin henkisesti varautunut kipuun, mutta ajattelin että mennään tilanteen mukaan enkä siksi miettinyt ja suunnitellut etukäteen liikoja. Mieleenikään ei tullut se vaihtoehto, etten saakaan mitään helpotusta silloin kun sitä oikeasti tarvitsen eikä minua kuunneltaisi!

Se oli ihan kamalaa, kun oot varma että kuolet siihen kipuun ja oot auki vain vähän, eikä mitään tietoa kuinka kauan vielä kestää ja mitä tuleman pitää, etkä saakaan tietoa, kivunlievitystä, vaihtoehtoja tms.

 

["Halikatti"]

Kai tajuat itsekin, että noi tummennetut asiat, siis liiallinen epiduraalin käyttö, aiheutti sen ettet tuntenut ponnistuksen tarvetta. Summa summarium, ehkä kätilö oli oikeassa ja yritti siksi välttää liiallista epiduraalin antoa.

Kuule, mä synnytin esikoisen ILMAN MITÄÄN KIVUNLIEVITYSTÄ. Pyysin sitä heti saliin päästyäni, mutta lääkäri ei saanut laitettua mulle spinaalia. Eikä myöskään kohdunkaulan puudutetta, koska se oli jo liian myöhäistä. Joten ole sinä tyytyväinen siitä epiduraalista. En minäkään ole katkera sille lääkärille, joka ei saanut sitä spinaalia mulle laitettua!

Ai liiallinen epiduraalin käyttö? Mites sitten minulla sitä lisättiin yhteensä neljästi ja vaikutusta oli vielä hieman ponnistisvaiheessa ja minä tunsin hyvin mihin suuntaan piti ponnistaa ja sekä avautumisvaihe että ponnistusvaihe olivat lähes kivuttomia onnistuneen epidraalin takia. Kesti kyllä 17h, (ponnistin 20min) mutta ei paljoa haitannut kun makoilin avautumisvaiheen vain laverilla lukien lehtiä.

Kiitän aina sitä, että sain koko ajaksi epiduraalia.

 

[sama kokemus]

Koin ekan synnytyksen aivan samoin kuin sinä. Aivan samat tunteet, hampaat kalisivat toisiaan vastaan aivan kuten sinulla ja kaikki muutenkin yhtä ja samaa helvettiä.

varsinkin se, että piti ponnistaa vaikka ei poniistuttanut yhtään. se, että kätilö leikkasi kerta toisensa jälkeen enemmän ja enemmän, kun en vaan saanut lasta ulos. Epiduraali, joka tulehtui myöhemmin.

Silti rakastuin kyllä lapseen heti, ihan heti. outoa.

toinen synnytys oli yhtä helvetillinen. Siinä repesin. Synnytin yksin kun mies oli esikoisen kanssa. En saanut ponnistaa kun pienessä sairaalassa oli yksi hoitaja vaan töissä yöllä, ja se toinen synnyttäjä joka siellä oli, ehti sanoa, että hän ponnisttaa.

 

["vieras"]

Minä myös olen aatellu, että jos joskus vielä raskaaksi tulen ni tahdon pelkopolille juttelemaan ennen synnytystä. Esikoisen synnytys oli kyllä järkytys: Tosi tyly kätilö joka ei uskonut kipujeni määrää vaan vähätteli niitä ja suurinpiirtein ihmetteli miksi olin edes mennyt synnärille kun en enempää ollut auki (muistaakseni 2cm), lapsivedet olivat osittain menneet kotona. Tuntien jälkeen laitettiin vauhditusta tipasta ja pian sen jälkeen epiduraali, joka auttoikin jonkun aikaa tosi hyvin. Sitten supistukset alkoivat tulla tauotta ja se kipu oli todella kovaa.
Kun jossain vaiheessa sain luvan ponnistaa, niin lapsi ei niin vaan ulos tullutkaan. Ponnistin kuulemma hyvin mutta lapsi oli jumissa. Lääkäri tuli varmistamaan vauvan hyvnvointia ja imukuppisynnytykseen oltiin jo valmiudessa, kun lopulta sain ponnistettua lapsen ulos. Napanuora oli kertaalleen kaulanympärillä, lapsi oli sininen ja veltto. Onneksi kuitenkin jonkin ajan kuluttua virkosi.Sain hänet hetkeksi rinnalle.
Seuraavaksi koitettiin saada istukka ulos: tunnin ajan kaksi kätilöä "hyppi" mahani päällä ja yksi koitti vetää napanuorasta. Menetin paljon verta n puolitoista litraa. Lopulta luovutettiin ja minut kärrättiin leikkaussaliin istukan käsinirrotukseen. Siinä matkalla olin todella varma, että en selviä hengissä ja mietin mielessäni miten mies pärjää vauvan kanssa kaksistaan. Leikkaussalissa menetin litran lisää verta ja olin todella huonossa kunnossa, mutta selvisin. Sain kaiken lisäksi vielä pahan kohtutulehduksen, jonka seurauksena jouduin viikoksi takaisin sairaalaan kerran jo kotiuduttuani.
Kakkosen synnytyksessä koin jälleen nuo tauottomat supistukset ja ilkeän kätilön yhdistelmän. Tälläkään kertaa en meinannut aueta ja supistuksiin lisää tehoa tipalla. Epiduraali ei toiminut. Kun lapsen pää tuli ulos, tuli kätilöille kiire: napanuora oli 2 kertaa kaulan ympäri ja se katkaistiin,ennen kuin sain jatkaa ponnistamista.Onneksi huomasivat, lapsi olisi muuten kuristunut ennen kuin oli kokonaan ulkona. Muuten meni tämä synnytys ihan ok. Paitsi kohtutulehduksen sain taas.
Olenkin miettinyt onko esim kohdunsuun aukeamisen hitaudella ja tauottomilla supistuksilla jotain yhteyttä lapsen ahdinkotilaan ja kroppa yrittää niin viestittää että jotain on pielessä?

Tulipas hurjan pitkä teksti,kiva jos joku jaksoi lukea. Ainakin sain itse vähän purettua tuntoja, kiitos!

 

["vieras"]

Minulla on kaksi synnytystä aloitettu tipalla, koska ei omia suppareita tullut. Kivut alkoivat pikku hiljaa koventua ja tuntui samoilta kuin ehkä kk-kivut, vaikka niitä minullakaan niitä ei ollut juuri koskaan. Sen verran kuitenkin, että osasin kuvata kivun laadun.

Molemmat synnytykset lähtivät käyntiin, että lapsivedet alkoivat pikku-hiljaa tippua ei niin kuin joskus olen lukenut, että lorahti (voihan sekin olla mahdollsita), mutta omat supparit eivät lähteneet käyntiin ja menin sairaalaan ja samantien jäin sisään.

Ponnistusvaihe oli kyllä tosi kivulias, varsinkin siinä vaiheessa, kun kätilö sanoi, että ei saa ponnistaa vaikka itsellä oli tunne, että nyt on pakko.

Aika kultaa haavat sanotaan ja niinhän se on tässäkin tapauksessa.

Kaksi synnytystä kestoltaan kuusi tuntia ja tipalla käyntiin. Eka oli kolme viikkoa etuajassa ja toka kaksi viikkoa.

Kolmanteen oltiin varauduttu samalla systeemillä, mutta yllättäen omat supparit lähtikin käyntiin ja synnytyksen kesto olikin kolme tuntia ja tämän nautin ilokaasun kera. Toki tämäkään ei kaikille sovi, mistä lienee johtuu? On allergioita yms.

Tämän kokemuksen halusin kertoa teille, jos siitä olis jollekin apua ja lohtua.

 

["vieras"]

Kuulostaa tosi kamalalta, ei ihme että se vaivaa edelleen mieltä Lähipiirissä tuntuu että juuri pahimmat muistot, ellei jopa traumat, on jäänyt niille jotka on kokeneet itsemäärämisoikeutensa menneen synnytyksessä ihan täysin, joku ulkopuolinen on tullut ja jyrännyt, antanut ymmärtää että tietää paremmin mitä synnyttäjä tuntee ja tarvitsee.

Oletko päässyt käsittelemään asiaa jonkun ammattilaisen kanssa? Oikeasti puhumaan niistä tunnoista kunnolla? Luuletko että se voisi auttaa ellet ole vielä kokeillut?

Mä kävin pelkopolilla juuri näiden asioiden takia. Tärkein pointti millä mut saatiin pyörtämään tahtoni pelkosektiosta oli se, että paperille kirjattiin ehdoton itsemääräämisoikeus. Ok, ymmärrän hätätilanteet ja niin edelleen mutta juuri vaikka tuo kivunlievitys; jos pyysin epiduraalia lisää halusin että sitä annetaan. Ylipäätään kunnioittava suhtautuminen, luvan kysyminen toimenpiteisiin, opiskelijoihin huoneessa ym. oli mulle tärkeää. Ja se, että mulle ei tule yksikään v*ttupää kätilö tiuskimaan ja alentamaan mua.

Tämä toteutui ja synnytys oli toki kivuliain kokemus ikinä ja pitkä (käynnistetty, 49h yht) mutta sain sellaista kohtelua kuin toivoinkin. Epiduraali annettiin heti kun se oli avautumisen puolesta mahdollista, sitä ennen käytettiin kaikki muu arsenaali kuumasta suihkusta kipupiikkiin. Kätilöt oli selvästi lukeneet paperit ja olivat hyvin hienotunteisia. Yksi lääkisopiskelija seurasi synnytyksen melkein loppuun asti ja hänen läsnäolonsa oli pelkästään mukava asia. Ponnistusvaiheessa olimme kaikki salissa hiljaa, kätilö neuvoi rauhallisesti niin kuin olin toivonutkin ja kaikki meni loistavasti. Cheerleader- ja käskyttämiskiellon kirjasin myös paperille.

Kaiken kaikkiaan; suosittelen ap:lle asian käsittelyä vaikka psykologin kanssa tai neuvolassa ja ehdottomasti pelkopolikäyntejä ennen mahdollista seuraavaa synnytystä. Synnyttävä nainen ei ole mikään kätilön määräysvallan alla oleva alistettu toiminnan kohde vaan silläkin hetkellä itsestään ja kivuistaan parhaiten tietävä itsenäinen henkilö! Joillekin kätilöille näitä asioita täytyy ilmeisesti vain alleviivata että ymmärtävät..

Jos joku sitä miettii, niin voin kertoa että olin kaikkiaan hyvin vähän kätilöitä työllistävä potilas vaikka vaatimukset kohtelun suhteen tarkat olivatkin. Avautumisvaiheen olin yksin lähes kokonaan. Välillä kävi kätilö tarkastamassa tilannetta tai antamassa lääkettä. Soitin kelloa vain, kun oksensin kahdesti ja kolmannen kerran kun alkoi ponnistuttamaan. Mutta siis se, että vaatii jotain ei välttämättä tarkoita lisävaivaa kätilöille tai lääkäreille. Hyvä synnytyskokemus on jo äiti-lapsisuhteelle todella tärkeä, ei siellä voi mennä liukuhihnatyylillä eikä sellaista pidä sallia!

 

[no huhhahhei!]

[QUOTE="vieras";23159467]Minä myös olen aatellu, että jos joskus vielä raskaaksi tulen ni tahdon pelkopolille juttelemaan ennen synnytystä. Esikoisen synnytys oli kyllä järkytys: Tosi tyly kätilö joka ei uskonut kipujeni määrää vaan vähätteli niitä ja suurinpiirtein ihmetteli miksi olin edes mennyt synnärille kun en enempää ollut auki (muistaakseni 2cm), lapsivedet olivat osittain menneet kotona. Tuntien jälkeen laitettiin vauhditusta tipasta ja pian sen jälkeen epiduraali, joka auttoikin jonkun aikaa tosi hyvin. Sitten supistukset alkoivat tulla tauotta ja se kipu oli todella kovaa.
Kun jossain vaiheessa sain luvan ponnistaa, niin lapsi ei niin vaan ulos tullutkaan. Ponnistin kuulemma hyvin mutta lapsi oli jumissa. Lääkäri tuli varmistamaan vauvan hyvnvointia ja imukuppisynnytykseen oltiin jo valmiudessa, kun lopulta sain ponnistettua lapsen ulos. Napanuora oli kertaalleen kaulanympärillä, lapsi oli sininen ja veltto. Onneksi kuitenkin jonkin ajan kuluttua virkosi.Sain hänet hetkeksi rinnalle.
Seuraavaksi koitettiin saada istukka ulos: tunnin ajan kaksi kätilöä "hyppi" mahani päällä ja yksi koitti vetää napanuorasta. Menetin paljon verta n puolitoista litraa. Lopulta luovutettiin ja minut kärrättiin leikkaussaliin istukan käsinirrotukseen. Siinä matkalla olin todella varma, että en selviä hengissä ja mietin mielessäni miten mies pärjää vauvan kanssa kaksistaan. Leikkaussalissa menetin litran lisää verta ja olin todella huonossa kunnossa, mutta selvisin. Sain kaiken lisäksi vielä pahan kohtutulehduksen, jonka seurauksena jouduin viikoksi takaisin sairaalaan kerran jo kotiuduttuani.
Kakkosen synnytyksessä koin jälleen nuo tauottomat supistukset ja ilkeän kätilön yhdistelmän. Tälläkään kertaa en meinannut aueta ja supistuksiin lisää tehoa tipalla. Epiduraali ei toiminut. Kun lapsen pää tuli ulos, tuli kätilöille kiire: napanuora oli 2 kertaa kaulan ympäri ja se katkaistiin,ennen kuin sain jatkaa ponnistamista.Onneksi huomasivat, lapsi olisi muuten kuristunut ennen kuin oli kokonaan ulkona. Muuten meni tämä synnytys ihan ok. Paitsi kohtutulehduksen sain taas.
Olenkin miettinyt onko esim kohdunsuun aukeamisen hitaudella ja tauottomilla supistuksilla jotain yhteyttä lapsen ahdinkotilaan ja kroppa yrittää niin viestittää että jotain on pielessä?

Tulipas hurjan pitkä teksti,kiva jos joku jaksoi lukea. Ainakin sain itse vähän purettua tuntoja, kiitos![/QUOTE]

En nyt ihan heti usko, että menetit puolet verimäärästäsi..etköhän vähän liioittele?

 

["vieras"]

En nyt ihan heti usko, että menetit puolet verimäärästäsi..etköhän vähän liioittele?

Ole uskomatta!Tuskin olen ainoa maailmassa, jotkut menettävät jopa enemmän(täysin uskomatontako?). Kyllä tuo verimäärä ihan noissa papereissakin lukee. Ja sain lisäverta sekä leikkaussalissa että osastolla.

 

[Helmi S]

En nyt ihan heti usko, että menetit puolet verimäärästäsi..etköhän vähän liioittele?

Mulla lukee papereissa, että menetin 4,2 litraa verta, eikä se ole edes suurin määrä, josta olen kuullut. Odottavalla äidillä sitä verta on onneksi vähän enemmän kuin yleensä. (Minä sain teholla aika monta pussia lisäverta - kiitos siis luovuttajille).

 

[Tiinuliini]

Itselläni ensimmäinen käynnistetty synnytys oli hyvä, joskin tietenkin kivulias kokemus. Synnytys kesti 6,5 h ja sain epiduraalin. Ponnistusvaihe oli 9 min.

Toinen synnytykseni oli järkyttävän. Olin jo sairaalassa vauvan kadonneiden sydänäänien vuoksi kun supistukset alkoivat. Vauva syntyi alle kahdessa tunnissa. En ehtinyt mukaan synnytykseen missään vaiheessa, kivut olivat alusta lähtien hirvittävät ja supistukset lähes yhtenäiset. Kätilökin vaikutti jo hieman hätääntyneeltä kun olin niin tuskainen. Mitään puudutuksia ei ehditty antamaan ja 6 min ponnistusvaiheen jälkeen vauva syntyi. Olin aivan shokissa ja "pihalla" synnytyksen jälkeen, vaikka fyysisesti olinkin hyvässä kunnossa. Lapseen en saanut aluksi mitän yhteyttä kun raju synnytys vaikutti mielessäni. Vasta kun pääsimme kotiin aloin pikkuhiljaa tottua ajatukseen siitä, että meille oli syntynyt ihana pieni poika.

Meidän lapsilukumme on nyt tässä. En ota riskiä siitä, että kolmas lapsi syntyisi vielä nopeammin ja rajummin.

 

[nahjus]

En nyt ihan heti usko, että menetit puolet verimäärästäsi..etköhän vähän liioittele?

Eipä välttämättä, ei ihmisellä loppupeleissä sitä verta kovin montaa litraa ole....

 

[kas]

[QUOTE="vieras";23159545]Mä kävin pelkopolilla juuri näiden asioiden takia. Tärkein pointti millä mut saatiin pyörtämään tahtoni pelkosektiosta oli se, että paperille kirjattiin ehdoton itsemääräämisoikeus. Ok, ymmärrän hätätilanteet ja niin edelleen mutta juuri vaikka tuo kivunlievitys; jos pyysin epiduraalia lisää halusin että sitä annetaan. Ylipäätään kunnioittava suhtautuminen, luvan kysyminen toimenpiteisiin, opiskelijoihin huoneessa ym. oli mulle tärkeää. Ja se, että mulle ei tule yksikään v*ttupää kätilö tiuskimaan ja alentamaan mua.

Tämä toteutui ja synnytys oli toki kivuliain kokemus ikinä ja pitkä (käynnistetty, 49h yht) mutta sain sellaista kohtelua kuin toivoinkin. Epiduraali annettiin heti kun se oli avautumisen puolesta mahdollista, sitä ennen käytettiin kaikki muu arsenaali kuumasta suihkusta kipupiikkiin. Kätilöt oli selvästi lukeneet paperit ja olivat hyvin hienotunteisia. Yksi lääkisopiskelija seurasi synnytyksen melkein loppuun asti ja hänen läsnäolonsa oli pelkästään mukava asia. Ponnistusvaiheessa olimme kaikki salissa hiljaa, kätilö neuvoi rauhallisesti niin kuin olin toivonutkin ja kaikki meni loistavasti. Cheerleader- ja käskyttämiskiellon kirjasin myös paperille.

Kaiken kaikkiaan; suosittelen ap:lle asian käsittelyä vaikka psykologin kanssa tai neuvolassa ja ehdottomasti pelkopolikäyntejä ennen mahdollista seuraavaa synnytystä. Synnyttävä nainen ei ole mikään kätilön määräysvallan alla oleva alistettu toiminnan kohde vaan silläkin hetkellä itsestään ja kivuistaan parhaiten tietävä itsenäinen henkilö! Joillekin kätilöille näitä asioita täytyy ilmeisesti vain alleviivata että ymmärtävät..

Jos joku sitä miettii, niin voin kertoa että olin kaikkiaan hyvin vähän kätilöitä työllistävä potilas vaikka vaatimukset kohtelun suhteen tarkat olivatkin. Avautumisvaiheen olin yksin lähes kokonaan. Välillä kävi kätilö tarkastamassa tilannetta tai antamassa lääkettä. Soitin kelloa vain, kun oksensin kahdesti ja kolmannen kerran kun alkoi ponnistuttamaan. Mutta siis se, että vaatii jotain ei välttämättä tarkoita lisävaivaa kätilöille tai lääkäreille. Hyvä synnytyskokemus on jo äiti-lapsisuhteelle todella tärkeä, ei siellä voi mennä liukuhihnatyylillä eikä sellaista pidä sallia![/QUOTE]
Oikeaa toimintaa, mitään ei saa tässä maailmassa jos ei vaadi! Näin pitäisi kaikkien toimia.