Katsoitteko tänään Ylen ohjelman, joka kertoi turvapaikanhakijoista? Dokumentin nimi oli SORMENJÄLJET.
Somalimies oli saanut oleskeluluvan (ei turvapaikkaa) Italiaan. (Miksi sai oleskeluvan? Hyvä kysymys.) Hänestä oli Italiassa otettu sormenjäljet yhteiseurooppalaiseen rekisteriin. Mies päätti lähteä Suomeen koska täällä on paremmat edut. Ennen Suomen tulliin tuloa hän tuhosi italialaisen oleskelulupansa. Samoin hän oli yrittänyt tuhota sormenpäänsä ettei sormenjälkiä tunnistettaisi.
Sormenjäljet kuitenkin tunnistettiin, Suomen viranomaiset selvittivät että mies oli saanut oleskeluluvan Italiaan ja mies joutui Suomessa 4 kk ajaksi vankilaan odottamaan käännytystä joka sitten tulikin.
Mies palasi Italiaan, ja hänen somalituttunsa ihailivat kuinka mies on hyvinvoivan näköinen ja pulskempi kuin he, vaikka oli ollut vankilassa!

Mies kertoi saaneensa syödäkseen neljästi joka päivä vankilassa.
Italian viranomaiset sanoivat miehelle, että hän saa tietenkin jäädä Italiaan mutta hän on taloudellisesti omillaan. Tukia ei tipu. Niinpä mies kohta olikin takaisin Suomessa kokeilemassa josko TÄLLÄ KERRALLA irtoaisi turvapaikka täältä. Pakolaisavun lakinainenkin sanoi että "toivottavasti viranomaiset tällä kertaa osaavat tehdä OIKEAN päätöksen".
No eivät osanneet, mies käännytettiin taas Italiaan. Ja tätä rumbaa hän jatkaa ja se MAKSAA Suomen veronmaksajille maltaita, ihan turhia kuluja.
Joku miehen Italiassa asuva somalikaveri oli käynyt Somaliassa kotikylässä LOMALLA ja kertoi nähneensä miehen vaimon ja lapset kurjassa kunnossa ja nälissään kun tämä mies ei ole siellä enää heistä huolehtimassa!!! Mitä teki miehemme? Lähtikö pitämään huolta perheestään? Ei, hän lähti Suomeen koska sieltä saa ilmaisen ylöspidon ja Italiasta sai vain sen oleskeluluvan. Itse olisi pitänyt elanto ja asunto ansaita. Siinä tulee hiki!
Lopuksi mies vielä möykkäsi kameralle että "tekin siellä Suomessa asutte rauhassa omissa kodeissanne" IKÄÄNKUIN SE OLISI PAHAKIN RASISTINEN RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN!
Äänestän PerSuja. Heillä on kuulemma hyvä maahanmuuttopolitiikka. Saadaan ehkä tuokin äijä täältä käsi ojossa hortoilemasta kotimaahansa vaimonsa ja lastensa luo pitämään PERHEESTÄÄN huolta.