Huokaus.
En minä ole kuluttanut vuotta kuittailemalla. Tai mököttämällä. Välimme ovat olleet normaalit, tosin mies on nähnyt siskoaan vähemmän kuin ennen. Tähän vaikuttaa niin moni asia, etten osaa sanoa mikä eniten ja onko se juuri tämä meidän häät-juttu.
Mutta juttu meni näin: Päätimme pitää häät. Vapaaehtoiset läheiset saivat auttaa jos halusivat. Osa halusi, mukaanlukien miehen sisko. Hääpäivä oli tiedossa, sillä kerroimme häistä vasta kun päivä oli päätetty ja kirkko varattu. Ei mitään puhetta reissusta, ennen kuin kuukausi ennen häitä. Pari viikkoa ennen se varmistui, ja miehen siskolle varattu tehtävä jäi hoitamatta. Harmitti. Mies näytti pettyneeltä kun oma sisko ei tulekaan häihin. Minulla kävi mielessä kerran tai pari, että syy on minussa (stressi varmaan teki tämän).
Ei mitään anteeksipyyntöä, vain toteamus että me nyt päätettiin lähteä jo nyt. Ja sitten reilun vuoden päästä minä lipsautan ajatukseni kahvipöydässä ääneen, elämäntilanteessa jossa minun on aika vaikeaa kostaa ihan samalla mitalla. Enkä aio kostaa.