Vihdoin mä ymmärrän sun filosofias!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nina TT:lle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ps. en ole perhetynyt NinaTT:n kasvatusfilosofian kaikkiin vivahteisiin, joten tuossa edellisessä jutussa "tuolla tavalla" viittaa siihen, ettei lapselle aseteta selkeitä rajoja vaan lapsi joutuu vähän arvailemaan, mitä häneltä odotetaan.
 
Kyllä ihmisen täytyy olla tiettyyn pisteeseen asti itsekäs. Jo pelkästään sen takia, että ymmärtää oman parhaansa. Aina ei voi vain miellyttää kaikkia. Tai ottaa kaikkia huomioon. Sillä tavalla ei tule jaksamaan. Niin HUOM. itsekkyys tiettyyn pisteeseen asti.

Oletko sitä mieltä, ettei aikuisen kuulu asettaa rajoja lapselle? Eikö vanhemman kuuluisi olla se, joka takaa lapsen hyvinvoinnin ja jaksamisen tietyillä säännöillä. Vaikkakin lapsi joskus kapinoisi niitä vastaan?

Jostain tekstistäsi sain käsityksen, ettei uhmakaan ole hyväksi lapselle. Että se on periaatteessa vanhempien vika jotka eivät anna lapsensa toteuttaa itseään. Kahden lapsen kanssa on uhmat käyty läpi, ja en antanut kaikessa periksi. Lapsi todellakin suuttui, pahoitti mielensä jne... Mutta samalla huomasi, että aikuinen on turvallinen. Ja aikuinen hyväksyy kaikenmoiset tunteet. Mielestäni lapsi nimenomaan tarvitsee uhman oppiakseen käsittelemään tunteitaan.

Ja aiemmin kysyinkin jo, mistä sen tietää, että lapsi ei tunne syyllisyyttä, pelkoa siitä, jos toimiikin vastoin äidin odotuksia. Entä jos lapsi väsyy jatkuvaan ns. aikuisen miellyttämiseen?

Ja tulevaisuudessa ymmärtääkö lapsi tehdä sitten omat päätöksensä. Kun kaverit keksii käyttää samanmoista tekniikkaa, kun teillä kotona käytetään.
 
Ihmeellistä nokkimista täällä.

Vaikka en ole ihan samaa mieltä ninaTT:n kanssa jokaisesta kasvatukseen liittyvästä asiasta, en hetkeäkään epäile, etteikö hän tekisi asioita lapsensa parhaaksi. Onko teillä kaikilla muila takeet siitä, että juuri teidän metodeilla lapsista tulee upeita yhteiskuntakelpoisia yksilöitä? En usko, että meillä kenelläkään on.

ninaTT vaikuttaa keskimääräistä älykkäämmältä ihmiseltä, joka on oikeasti ottanut asioista selvää sekä on kiinnostunut aidosti lapsestaan ja tämän kasvatuksesta. Kuulostaa siltä, että hän on lukenut vähän muutakin kuin Iltalehden otsikot lastenkasvatuksesta. Huolimatta nuoresta iästään, uskaltaisin väittää, että hän ns. panostaa lapsensa kasvatukseen myös keskimääräistä enemmän. En usko, että hänen lapsensa mitenkään kärsii äidistään. Enemmän olen itse kiinnostunut ihan silkasta faktasta, minkälaisia aikuisia on tullut kiintymysvanhempien lapsista kuin siitä, kuinka saan ninaTT:n "kiinni" jostain virheestä tai ristiriidasta, tai että yrittäisin kaikin keinoin löytää epäkohdat hänen kasvatusmetodeistaan.

Mielestäni tärkeää on kasvattaa lapset omilla aivoillaan ajatteleviksi, sillä katson, että vain siten heitä voi EHKÄ ns. suojella maailmalta.
 
Täytyy tunnustaa etten ole lukenut ninaTT:n juttuja enkä oo ihan varma et ymmärsinkö oikein, et siis käske lasta tekemään mitään vaan lapsi tekee niinkuin itse haluaa?
Ootko sä noudattanu sitä kaavaa ihan vauvasta asti?

Lisään vielä että sä ilmeisesti kuitenkin ohjaat lasta siihen "oikeaan" suuntaan, muttet perinteisiä "keinoja" käyttäen?

Suurin osa ihmisistä antaa vauvan loppuen lopuksi itse päättää nukkumaanmenoajoistaan. Luovat hyvälle vuorokausirytmille hyvät puitteet, mutteivät väkisin pidä virkeää vastasyntynyttä x tuntia sängyssä vaan luovuttavat, ottavat syliin ja jatkavat elämäänsä. Jossakin vaiheessa sitten ruvetaankin suuttumaan siitä, ettei lapsi sammu x aikaan :rolleyes: ja luullaan, että lapsi tahallaan yrittää uhmata vanhempia tai jotain. Minä päättelin, että jos lapsi ei halua mennä nukkumaan niin häntä ei väsytä tarpeeksi, tai hänellä on joku muu tarve tyydyttämättä, joten turha minun on häntä kiusata yrittämällä pakottaa mihinkään.

Pääasiassa siis lapsi saa tehdä niin kuin haluaa; jos asia ei koske minua, niin minä en mene "pätemään". Neuvon tarpeen mukaan - esimerkiksi jos taapero tulee väsyneen oloisena syliin, niin nukkumaanmenoa voi ehdottaa - ja autan, autan iltatoimissa, voin imettää uneen jos lapsi haluaa, tulen peittelemään jos sitä pyydetään. Jos asia koskee minua jotenkin, esimerkiksi kodin siisteys tai se, että pitää lähteä jonnekin, niin keskustelemme asiasta. Minulla on omat vaatimukseni, lapsella omansa, ja niistä pitää päästä yhteiseen kompromissiin johon molemmat voi sitoutua! :)

Minä ohjaan totta kai siihen suuntaan, joka omasta mielestäni on oikea. Lapsen pitää kuitenkin seurata vapaasta tahdosta, sillä muuten sillä ei ole mitään väliä. Kasvattamisen tulisi aina tähdätä siihen, että lapsesta tulee itsenäinen, tasapainoiseen vuorovaikutukseen kykenevä aikuinen. Tottelevaisuuskoulutus voi joissakin tapauksissa tehdä päivittäisestä elämästä helpompaa, mutta se ei kasvata lasta aikuiseksi, se tekee hänet riippuvaiseksi ulkoisista auktoriteeteista. Minä tahdon, että lapsen mahdollisimman moni askel olisi kohti luovaa ongelmanratkaisua, sosiaalista vuorovaikutusta ja itsenäistä päätöksentekoa.

Kyse ei siis niinkään ole siitä, että mitä sääntöjä kenenkin kotona on. Erilaisissa perheissä on varmasti erilaisia "sääntöjä", joidenkin luona siisteys ei ole niin just ja sohvallakin saa syödä, toisten luona valot sammutetaan ja elektronisten laitteiden käyttö lopetetaan tiettyyn aikaan jotta perheenjäsenet saisivat nukutuksi ja kolmansien luona ulkoilua arvostetaan... Kasvatuksessa on enemmän kyse siitä, miten säännöt luodaan, ketkä niistä on päättämässä ja miten niitä seurataan. Monessa kodissa aikuinen päättää ja pakottaa/painostaa/palkitsee lapsen toimimaan aikuisten ennaltamäärättyjen säädösten mukaisesti. Minusta taas siinä ei ole mitään järkeä, lapsi ei opi, ellei hän vapaaehtoisesti sitoudu niihin säädöksiin. Meillä siis totta kai minä pääosin päätän perheemme asioista, mutta lapsella on ääni jota hän halutessaan käyttää. Sääntöjä luodaan sen verran, että molemmilla on hyvä elää toisen kanssa.

Ainakin toistaiseksi on toiminut vallan hyvin :) Kuuntelen kauhulla muiden 1,5v-3v lasten äitien puheita jatkuvasta riitelystä "uhmiksen" kanssa milloin mistäkin. En voi kuvitella sellaista suhdetta lapseeni, että olisin jatkuvasti vihainen hänelle ja ärtynyt mitä ihmeellisimmistä asioista. Tässäkin nyt on etusivulla ollut ketju, jossa 3-vuotiaan äiti ihmettelee mitä pitäisi tehdä, kun uhmis ei suostunut nukkumaan päiväunia ja äiti kosti ottamalla kaiken kivan pois... ja KÄÄK, lapsi on nyt vihainen ja aiheuttaa häiriötä!!! Mikä yllätys :rolleyes:

Oma lapseni tykkää päiväunista :) Ei niitä enää joka päivä nuku, ehkä n 80% päivistä. En ole kertaakaan pitänyt häntä vastahakoisena sängyssä tai sitonut rattaisiin nukkumaan, enkä kyllä ajatellut aloittaakaan.
 
Mun mielestä ninatt:n kasvatusopeissa on paljon hyvää ja useita niistä noudatan itsekin (esim. mun mielestä vauvan paikka ei ole pinnasängyssä paniikissa huutamassa äitiä, joka ei tule ja jos tuleekin niin laittaa vaan pään tyynyyn ja menee pois..)
Mutta, mun mielestä tuossa "Äiti tarvitsee nyt hieman omaa aikaa. Äiti istuu nyt hetken tietokoneella" ja lapsen pitäisi ymmärtää mennä nukkumaan, annetaan lapselle liikaa vastuuta. Mun mielestä lapsen ei pidä olla vastuussa siitä keritäänkö jonnekin tai saako äiti nyt nukuttua, vaan lapsen pitää pystyä luottamaan että äiti hoitaa asia niin että elämä sujuu mukavasti eikä hänen tarvitse huolehtia niistä asioista.
 
Kyllä ihmisen täytyy olla tiettyyn pisteeseen asti itsekäs. Jo pelkästään sen takia, että ymmärtää oman parhaansa. Aina ei voi vain miellyttää kaikkia. Tai ottaa kaikkia huomioon. Sillä tavalla ei tule jaksamaan. Niin HUOM. itsekkyys tiettyyn pisteeseen asti.

Oletko sitä mieltä, ettei aikuisen kuulu asettaa rajoja lapselle? Eikö vanhemman kuuluisi olla se, joka takaa lapsen hyvinvoinnin ja jaksamisen tietyillä säännöillä. Vaikkakin lapsi joskus kapinoisi niitä vastaan?

Jostain tekstistäsi sain käsityksen, ettei uhmakaan ole hyväksi lapselle. Että se on periaatteessa vanhempien vika jotka eivät anna lapsensa toteuttaa itseään. Kahden lapsen kanssa on uhmat käyty läpi, ja en antanut kaikessa periksi. Lapsi todellakin suuttui, pahoitti mielensä jne... Mutta samalla huomasi, että aikuinen on turvallinen. Ja aikuinen hyväksyy kaikenmoiset tunteet. Mielestäni lapsi nimenomaan tarvitsee uhman oppiakseen käsittelemään tunteitaan.

Ja aiemmin kysyinkin jo, mistä sen tietää, että lapsi ei tunne syyllisyyttä, pelkoa siitä, jos toimiikin vastoin äidin odotuksia. Entä jos lapsi väsyy jatkuvaan ns. aikuisen miellyttämiseen?

Ja tulevaisuudessa ymmärtääkö lapsi tehdä sitten omat päätöksensä. Kun kaverit keksii käyttää samanmoista tekniikkaa, kun teillä kotona käytetään.

Voi kyllä hänellä riittää tervettä itsekkyyttä :) Olen pitänyt siitä huolta pitämällä hänestä hyvää huolta, täyttämällä kaikki hänen kohtuulliset toiveensa ja kohtelemalla häntä kaikin tavoin kunnioittavasti. Hän on vauvasta asti saanut paaaaaaaaaaljon läheisyyttä, tietää olevansa arvokas ihan omana itsenään.

Miellyttämisenhalu on lapsissa tunnusti sen tai ei. Uhmaikäkin johtunee siitä suuresta ristiriidasta, kun lapsi yrittää käyttäytyä odotusten mukaisesti, mutta odotukset ovat ristiriitaisia: Toisaalta he haluavat miellyttää vanhempiansa, mutta vanhemmat kohtelevat heitä superitsekkäinä otuksina. Kummin päin siis pitäisi olla? Varmasti turhauttavaa ja pelottavaa.
 
Mun mielestä ninatt:n kasvatusopeissa on paljon hyvää ja useita niistä noudatan itsekin (esim. mun mielestä vauvan paikka ei ole pinnasängyssä paniikissa huutamassa äitiä, joka ei tule ja jos tuleekin niin laittaa vaan pään tyynyyn ja menee pois..)
Mutta, mun mielestä tuossa "Äiti tarvitsee nyt hieman omaa aikaa. Äiti istuu nyt hetken tietokoneella" ja lapsen pitäisi ymmärtää mennä nukkumaan, annetaan lapselle liikaa vastuuta. Mun mielestä lapsen ei pidä olla vastuussa siitä keritäänkö jonnekin tai saako äiti nyt nukuttua, vaan lapsen pitää pystyä luottamaan että äiti hoitaa asia niin että elämä sujuu mukavasti eikä hänen tarvitse huolehtia niistä asioista.

Tota... Mistä sä käsitit, että lapsen pitäisi ymmärtää mennä nukkumaan? Lapsen nimenomaan EIEIEIEIEIEI tarvitse mennä nukkumaan miellyttääkseen vanhempiaan vaa menee sitten kun on väsynyt ja haluaa nukkumaan.
 
Hmm..Mä tavallaan ymmärrän tota sunki periaatetta, tottakai suurinosa kuitenkin tähtää siihen että lasta ohjattaisiin toimimaan oikein, omasta halustaan, ei pakotettuna, toteutus voi sitten olla vähän erilainen.
En tiiä, ehkä ne sun metodit näin kirjoitettuna kuulostaa vähän erikoiselta, mut voihan tuo todellisuudessa olla oikein toimivaakin ja tuottaa tuloksia.

Vaikee oikein sanoa mitään kun oma on niin pieni ettei sitä vielä tartte "kasvattaa", toki meillä eletään rytmin mukaan jonka minä olen luonut (oikeestaan nyt kun alko miettii, ei voi sanoa että minä sen olisin luonut, lapsi sen rytmin on määrittänyt, minä vain hienosäätänyt ja pitänyt kiinni siitä), eli tiettyyn aikaan on nälkä ja väsyttää yms.
 
Mä oon kyllä sitä mieltä, että toi ei ole mitään vaistovanhemmuutta. Jos olisi vanhempi vaistoasii, että lapsi on esimerkiksi väsynyt ja noisi pman ajan haluamisen sijaan, että
koska olet niin väsynyt niin silloin mennään nukkumaan. Väsyneenä nukutaan. Elo ohjataan lasta toimimaan. Ei se ole mistään kotoisin, että lapsi riekkuu niin kauan enne kuin taju menee. Pieni lapsi on viisas, mutta ei tunne rajojaan samallatavalla kuin aikuinen.
Itsekkin menen vaistojen mukaan, mutta se ei tarkoita sitä, että en ohjaisi lasta tekemään asioita.

Tässähän ilmeisesti nyt hauetaan sitä, että lasta ei rajoiteta. Eli jos lapsi esimerkiksi juoksee, voidaans anoa "kävele" sen sijaan, että sanottaisiin "älä juokse"
Tämä onkin hyvä käytäntö, mutta se on tyysti eriaisa kun antaa lapsen itse luoda omat rajansa.
 
Huh.. mä teen varmaan kaiken ihan päin prinkkalaa, kun mä en edes käske tai kysele, vaan sanon että nyt on iltapalan aika ja sen päälle pestään hampaat ja lähdetään nukkumaan. Suurimmaksi osaksi nuo asiat tapahtuu ihan ilman ilmoituksiakin ja sit vaan sanon lapsille iltapuuhien jälkeen että mennäämpäs yläkertaan nukkumaan ja mukulat juoksee kilpaa yläkerran rappuun.

Me taidetaan olla aika rutinoituneita, eikä lapset saa päättää näistä asioista yhtään. Tosin ei niitten ole pakko nukkua sänkyynlaiton jälkeen, saa siellä valvoakin, mutta hiljakseen pitää olla ja pysyä sängyssä. Tyttö (koht 3v) joskus on vielä valveilla, kun ite mennään nukkumaan, mutta makoilee hiljakseen tai höpöttelee ja laulelee hiljaisella äänellä.

Vaikeaksi menis, jos aina olis kyselemässä, että mitenkähän lapsoset mahtais haluta tänään.

Mites te vaistovanhemmat teette, jos lapsi ei halua nukkumaan, mutta ite haluaisitte? Meneeks se sit lapsen pillin mukaan, vai annatteko lapsen valvoa ja sanotte sille, että äitee lähtee nyt pesulle, pisulle ja nukkumaan, tee mitä lystäät..
 
Tosiasia on kuitenkin NinaTT se että sinä tulet näkemään "kasvatuksesi" tuloksen vasta vuosien päästä kun lapsi kasvaa. En kä todellakaan epäile etteikö tulos voisi olla hyvä, mutta sinä vaat et voi sitä vielä tietää.
Minä puolestani käytän tuota mainitsemaasi "tottelevaisuuskoulutusta", eli lapsi päätä viime kädessä tekemisistään vaan minä ohjaan häntä ja tarvittaessa kehotan johonkin minkä tiedän olevan hänelle hyväksi, vaikka se ei ehkä olisikaan häneel täysin mieluista sillä hetkellä. Joudun tuottamaan välillä pettymyksiäkin lapselle ja autaan häntä sitten selviytymään niistä.

Tällä metodilla olen saanut kaksi lasta ennen tätä nyt 4-vuotiastani aikuiseksi ja oiken hyvällä menestyksellä. Aikuiset lapset ovat vastuunsa tuntevia, itsenäisiä ja täysipäisiä ihmisiä.

Sellainen varmasti tyttärestäsikin tulee, ja todistaakohan tämä vain sen että se sinun metodisi ei ollutkaan vain ainoa oikea. Siis jos metodisi toimii, sehän tosiaan jää nähtäväksi.
 
Tota... Mistä sä käsitit, että lapsen pitäisi ymmärtää mennä nukkumaan? Lapsen nimenomaan EIEIEIEIEIEI tarvitse mennä nukkumaan miellyttääkseen vanhempiaan vaa menee sitten kun on väsynyt ja haluaa nukkumaan.

Tolla logiikalla mun 13- ja 9-vuotiaat riekkuisi puoleenyöhön, eivätkä sitten jaksaisi aamulla nousta kouluun. Noista lapsista ainakin puuttuu se kohta aivoista, joka käskisi mennä niitä nukkumaan kun väsyttää.

Mites sitten aamuisin, saako lapsi valita jaksaako nousta kouluun vai ei? Vai voinko pakottaa lapset ylös klo 7, vaikka valittavat että väsyttää?
 
Lapsikaan ei pysty todella välittämään muista ihmisistä, jollei pysty ensin välittämään itsestään. Vai eikö tämä yleisesti tunnettu sääntö päde lasten kohdalla? Lapsi voi toki oppia arvioimaan muiden tunnetiloja ja elämään niiden mukaan, mutta ei se tarkoita, että hän aidosti välittäisi. Lapsesta voi tuolla tavalla kasvaa esim. ylikiltti suorittaja tai heikkoutensa kätkevä narsisti. Voihan toki hyväkin tulla, mikäs minä olen takaamaan, että tuo automaattisesti menisi pieleen.

Lapsen kyky ottaa huomioon toisten tunteita varmasti myös kehittyy iän myötä. Käsittääkseni lapsesi oli 2,5, oliko näin? Meilläkin kyllä jo tuon ikäisenä on osattu sen verran tunteita tunnistaa, että lapsi menee lohduttamaan jos näkee jonkun muun itkevän ts. tunnistaa tällaiset kaikkein helpoimmat tapaukset, mutta ei voi vaatia, että sen ikäinen tunnistaisi kaikki hienosyisemmätkin tunnevivahteet.

Ei hänen tarvitsekaan kaikkea osata :) Minä puhun suoraan. Aikuinen esimerkiksi huomaisi varmaan jo ilmeestäni ja käytöksestäni, että tahdon olla hetken rauhassa, tätä samaa esimerkkiä jatkaakseni. Lapsi ei sellaista välttämättä käsitä, se on sanottava hänelle suoraan ja rehellisesti. Ja jos lapsi siihen vastaa esimerkiksi, että ei halua olla yksin, niin minun aikuisena voi olettaa joustavan omasta tarpeestani ja otettava lapsi syliin vaikka tahtoisin olla rauhassa, sillä lapsi kykenee ottamaan muut huomioon vain silloin, kun hänellä on itsellään kaikki hyvin. Lapsi joka on nälissään, väsynyt, tulossa kipeäksi tms ei todellakaan ota huomioon äidin tarvetta saada istuskella rauhassa teekupposen kanssa :D

Kaikki liittyy nyt sellaiseen kommunikaatioon, joka on oikeastaan aika normaalia aikuisten kesken, mutta lasten ei ymmärretä kykenevän samankaltaiseen. Aikuinen ja lapsi ovat eri tasoilla, juu, mutta samaa lajia me silti ollaan. Mikään ei ole niin yksinkertaista kun moni antaa ymmärtää, että laaditaan tällasia sääntöjä ja sitten jos niitä rikotaan niin langetetaan etukäteen määritelty rangaistus. Tilanteet ovat aina uniikkeja ja ratkaisu riippuu mukanaolevien ihmisten luonteista ja tilanteista.

Nukkumaanmenoaika ei aina voi olla sama, koska jokainen päivä on erilainen. Minä pyrin menemään nukkumaan välillä 20 ja 01, arkisin ehkä 20-23... Miten voisin lapselta edellyttää, että hän menee nukkumaan joka päivä 20:30 kun tiedän itse vallan hyvin, ettei aina väsytä samaan aikaan? Minulla on kaikenlisäski unihäiriö. Jos joku minut pakottaisi sänkyyn joka päivä klo 22 niin ei se sitä unihäiriötä poista. Sitten makaisin turhautuneena ja vihaisena sängyssä tuntitolkulla. Tämä alkoi jo minun ollessani lapsi, samaa en halua omalleni :)

Lasta pitää kasvattaa kertomalla hänelle maailmasta. Kertomalla omista tunteistaan, auttamalla häntä kuvailemaan omiaan. Aikuisen tehtävänä on toimia parhaansa mukaan, näyttää hyvää esimerkkiä ja luoda turvallinen ympäristö lapselle jotta lapsi voisi harjoitella ja kasvaa itsenäiseksi olennoksi.
 
[QUOTE="vieras";23478756]Tolla logiikalla mun 13- ja 9-vuotiaat riekkuisi puoleenyöhön, eivätkä sitten jaksaisi aamulla nousta kouluun. Noista lapsista ainakin puuttuu se kohta aivoista, joka käskisi mennä niitä nukkumaan kun väsyttää.

Mites sitten aamuisin, saako lapsi valita jaksaako nousta kouluun vai ei? Vai voinko pakottaa lapset ylös klo 7, vaikka valittavat että väsyttää?[/QUOTE]

Minkäikäisenä heidän aivonsa lopettivat sen sanoman? Minkäikäisenä rupesit heidän puolestaan päättämään milloin menevät nukkumaan?
 
Huh.. mä teen varmaan kaiken ihan päin prinkkalaa, kun mä en edes käske tai kysele, vaan sanon että nyt on iltapalan aika ja sen päälle pestään hampaat ja lähdetään nukkumaan. Suurimmaksi osaksi nuo asiat tapahtuu ihan ilman ilmoituksiakin ja sit vaan sanon lapsille iltapuuhien jälkeen että mennäämpäs yläkertaan nukkumaan ja mukulat juoksee kilpaa yläkerran rappuun.

Me taidetaan olla aika rutinoituneita, eikä lapset saa päättää näistä asioista yhtään. Tosin ei niitten ole pakko nukkua sänkyynlaiton jälkeen, saa siellä valvoakin, mutta hiljakseen pitää olla ja pysyä sängyssä. Tyttö (koht 3v) joskus on vielä valveilla, kun ite mennään nukkumaan, mutta makoilee hiljakseen tai höpöttelee ja laulelee hiljaisella äänellä.

Vaikeaksi menis, jos aina olis kyselemässä, että mitenkähän lapsoset mahtais haluta tänään.

Mites te vaistovanhemmat teette, jos lapsi ei halua nukkumaan, mutta ite haluaisitte? Meneeks se sit lapsen pillin mukaan, vai annatteko lapsen valvoa ja sanotte sille, että äitee lähtee nyt pesulle, pisulle ja nukkumaan, tee mitä lystäät..

Oiva resepti unihäiriölle on makuuttaa virkeää ja valveillaolevaa sängyssä pitkiä aikoja.

Viimeiseen kysymykseen juu, mä voin mennä nukkumaan jos haluan.
 
Minkäikäisenä heidän aivonsa lopettivat sen sanoman? Minkäikäisenä rupesit heidän puolestaan päättämään milloin menevät nukkumaan?

Tuollaisia ne on olleet vauvasta asti, siksi mulle tulikin järkytyksenä ettei vauvat todellakaan nuku suurinta osaa vuorokaudesta kuten aika monet väittää.

Aloin päättää heidän nukkumaanmenoaikansa silloin, kun itse lähdin töihin. Koska lapsen on kuitenkin nukuttava jotta jaksaa herätä aikaisin aamulla. Ja kummasti nuo näyttää nukahtavan, kun sänkyyn käsken. Ovat siis ilmeisesti väsyneitä.
 
[QUOTE="vieras";23478835]Tuollaisia ne on olleet vauvasta asti, siksi mulle tulikin järkytyksenä ettei vauvat todellakaan nuku suurinta osaa vuorokaudesta kuten aika monet väittää.

Aloin päättää heidän nukkumaanmenoaikansa silloin, kun itse lähdin töihin. Koska lapsen on kuitenkin nukuttava jotta jaksaa herätä aikaisin aamulla. Ja kummasti nuo näyttää nukahtavan, kun sänkyyn käsken. Ovat siis ilmeisesti väsyneitä.[/QUOTE]

Miten käskit vastasyntyneen nukkumaan ja nukkuiko lapsi sitten enemmän käskemisen jälkeen?

Selvennän: Kerta vastasyntyneet vauvasi eivät ole nukahtaneet ollessaan väsyneitä, niin miten sait heidät nukahtamaan?
 
Viimeksi muokattu:
Oiva resepti unihäiriölle on makuuttaa virkeää ja valveillaolevaa sängyssä pitkiä aikoja.

Viimeiseen kysymykseen juu, mä voin mennä nukkumaan jos haluan.

No eikö ihan sama asia ole se, että aamulla pitää herätä, vaikka itseä vielä nukuttaisi. Vai onko se sitten jotenkin luonnollisempaa? Aika harvassa taitaa olla ei-unihäiriöiset aikuiset.
 
Miten käskit vastasyntyneen nukkumaan ja nukkuiko lapsi sitten enemmän käskemisen jälkeen?

Selvennän: Kerta vastasyntyneet vauvasi eivät ole nukahtaneet ollessaan väsyneitä, niin miten sait heidät nukahtamaan?

Ei mun vastasyntynyttä tarvinnut käskeä, koska olin itsekin silloin äitiyslomalla niin ei ollut rytmin kanssa ongelmia. Ei tarvinnut herätä aamulla aikaisin mihinkään, vaan sai nukkua mihin vuorokaudenaikaan vaan. Kyllä ne silloin jossain vaiheessa nukahtivat. Töihin lähtiessähän se ei enää onnistunut. Oli pakko käskeä lapsi nukkumaan ajoissa, jos meinasi itsekin jaksaa töissä.
 
Neljävuotias poikani laittaa nukkumaanmennessä vastaan minkä pystyy. Äitinä kuitenkin tiedän,että hän on väsynyt,nään sen käytöksestä ja silmistä. Peittelyn jälkeen kuluu noin viisi minuuttia kun poika on sikeässä unessa. Ei ole koskaan tullut mieleen katsoa mitä tapahtuu,jos annankin pojalle periksi ja hän saa mennä sänkyyn kun itseään huvittaa.
 
Minkäikäisenä heidän aivonsa lopettivat sen sanoman? Minkäikäisenä rupesit heidän puolestaan päättämään milloin menevät nukkumaan?

Mun lapseni lopetti nukkumaanmenemisen noin puolentoista vuoden ikäisenä,vaikka olisi ollutkin väsynyt. Aika harvassa taitaa ne pienet pallerot olla,jotka itse kömpivät sänkyyn ja toivottavat äiskälle ja iskälle hyvät yöt mennessään =)
 
[QUOTE="vieras";23478885]Ei mun vastasyntynyttä tarvinnut käskeä, koska olin itsekin silloin äitiyslomalla niin ei ollut rytmin kanssa ongelmia. Ei tarvinnut herätä aamulla aikaisin mihinkään, vaan sai nukkua mihin vuorokaudenaikaan vaan. Kyllä ne silloin jossain vaiheessa nukahtivat. Töihin lähtiessähän se ei enää onnistunut. Oli pakko käskeä lapsi nukkumaan ajoissa, jos meinasi itsekin jaksaa töissä.[/QUOTE]

Minkälainen rytmi teillä sitten oli? Entä jos herätit lapsen aamulla ajoissa, mutta olisi saanut valita nukkumaanmenoajan itse?
 

Yhteistyössä