Helsingin ja Uudenmaan down-lapsista 90 % abortoidaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummomainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen abortoinut oman Down-poikani rv:lla 18, enkä sitä kadu vaikka siitä täälläkin yritettiin syyllistää. Kamala kokemus se oli, eikä se ikinä unohdu, mutta mulla oli omat hyvät syyni siihen asiaan.
 
Kyllä ainakin kaikille mun tietämille seuloista kärähtäneille on kerrottu aika rehellisesti ne mahdollisuudet ja todennäköisyydet, on keskusteltu perinnöllisyyslääkärin kanssa joka on kertonut vielä selvemmin mitä on todennäköisesti tiedossa ja mitkä on mahdollisuudet ja suositukset päättivät vanhemmat sitten mitä tahansa, mutta kun harva vanhempi sitten tosiasiassa haluaa kuulla kovin puolueettomasti sitä mitä sieltä sanotaan (ja tottakai jotkut ovat puolueellisempia kuin toiset) jos itse on jo päättänyt jotain. Sitä paitsi ei yksikään järkevä lääkäri uskalla maalailla mitään haavekuvia itsenäiseen elämään kykenevästä downista jolla hyvin isolla todennäköisyydellä ei ole mitään sen vakavampaa elimellistä ongelmaa jne., koska sitten JOS tälle perheelle käykin se paskamaisempi nakki ja lapsella on pahoja ongelmia ja ns. syvempi syndrooma, on lääkäri "syyllinen". Ainahan he kertovat sen huonoimman odotteen ettei ihmiset pety, oli kyse mistä tahansa.

Se kun jotkut täällä sanovat että pitäisi päästä tutustumaan perheeseen jossa on vammainen lapsi jne., miten todentuntuista kuvaa siinäkään sitten annetana kun näytetään juuri sitä "salkkarien Roosaa" ja sanotaan että meidän elämää erityistarpeinen lapsi on vain rikastanut. Vastapuolena varmasti sitten pitää käydä myös laitoksessa katsomassa sitä huonokuntoista lasta joka ei mihinkään "normaaliin" elämään koskaan kykene. Tietää ääripäät, tietää todennäköisyydet, päätöksenteko ei silti varmasti ole yhtään sen helpompaa.

Varmasti on yhteiskunnan kannalta kannattavaa että iso osa vammaisista sikiöistä abortoidaan, ovathan he suoranaisesti ja välillisesti iso menoerä, mutta se miten se vaikuttaa asenteisiin on todellakin hyvin negatiivista. Toisaalta, paljonko niitä asenteita on muokannut se yhteiskunnan suvaitsemattomuus erilaisuutta kohtaan aiemminkin, jo ennen sikiöseuloja ja laajaa mahdollisuutta keskeytykseen vamman perusteella. Ei tähän kiireiseen, suorituskeskeiseen ja rahan sanelemaan maailmaan mahdu yksikään erilainen, oli sitten heikko fyysisesti tai henkisesti. Niin se vain on, ja varmasti moni vanhempi ja perhe joissa vammainen lapsi on, jäävät sen takia todella yksin. Se on surullista, ei siitä mihinkään pääse.

Hoh ja huoh. Aika julmaa. Yhteiskunta on yhäkuin sen jäsenet eli jokainen meistä omalta osaltaan.

Resurssi kysymys oikeasti vielä julmempaa, mutta kun todellisuudessa ei kukaan tiedä kuinka hyödyllinen kukakin on yhteiskunnalle saati sitä miksi ja mikä tarkoitus tietyillä asioilla on. Olen itse hoitanut liikenneonnettomuudessa todella vakavasti vammautunutta, mutta erittäin elämän myönteistä ja haluista nuorta aikuista.

Itse tiedän tapauksia että abortti päätös on syntynyt nimenomaan perheeseen/vammaiseen tutustumisen jälkeen. En missään kohtaa ole tarkoittanut että pitäisi siinäkään suhteessa kaunistella totuutta.

Lisäys;
Sikäli itse puhun kokoajan ohi aiheen, että en tunne tai tiedä down vammaisia kuin näitä jotka käyvät töissä, opiskelevat tms, vaikka tiedän että se ei ole koko totuus, joten jos valintatilanne olisi omalla kohdalla vaatisi se varmasti selvittelyjä eikä päätös todellakaan olisi helppo.
 
Viimeksi muokattu:
Jos asia ei ole tullut omalle kohdalle, on helppo jeesustella. Kun istut perinnöllisyyslääkärin edessä ja hän kertoo madonluvut down-lapsesi todennäköisestä kuolemasta ennen kuin ehtii edes syntyä, ei mieleen tule "salkkareiden roosat".

Downin syndooma ei ole mikään pieni muutos kasvonpiirteissä vaan se on vakava kehitysvamma, johon usein liittyy monia liitännäissairauksia. Kehitysvamman aste voi vaihdella, mutta sitä ei kromosomitestin perusteella tiedä. Ultrassa voi sikiön turvotuksen määrästä ja kasvusta ennustaa, kuinka huonosti sikiö voi ja kuinka todennäköistä on, että raskaus päätyy keskenmenoon.

Jokainen keskeytyksen tehnyt punnitsee vaihtoehdot omasta tilanteestaan käsin. Raskaus on aina ollut toivottu ja päätös on todella raskas. Päätöstään kantaa lopun elämäänsä, eikä välttämättä koskaan saa omaa elävää lasta syliinsä.
 
[QUOTE="vieras";23024423]Eihän down-lapset ole edes mitään vaikeasti vammaisia! He pystyvät elämään lähes samanlailla kuin muutkin lapset.[/QUOTE]

Olisi hienoa jos asia olisikin noin. KAIKKI down-lapset eivät ole vaikeasti vammaisia, mutta monella on useita muitakin kehityshäiriötä mm. sydämmessä, ruuansulatuskanavan alueella. Osa down-lapsista kuolee muutaman vuoden sisällä syntymästä näiden muiden kehityshäriöden kuten vaikean sydänvian takia. Iso osa tiedetyistä down raskauksista keskeytetään. usein kekeytyksen syynä ei ole PELKKÄ down, vaan sikiöllä on nähtävissä muitakin kehityshäiriötä.

Samalla kun raskaudenkeskeytyksien määrä sikiönrakennepoikkeavuuksien takia on lisääntynyt, on vastasyntyneiden kuolleisuus laskenut (näin tuossa hesarin jutussa luki). Tämä siksi että sikiöden vakavia rakennepoikkeavuuksia pystytään diagnosoimaan paremmin ja useimmat (eivät toki kaikki ja jokaisella on oikeus valita miten toimii) valitsevat raskauden keskeytyksen jos sikiöllä todetaan vakavia kehityshäriöitä, kromosomipoikkeavuuksia (niitä on toki muitakin kuin down ja ne muut johtavat usein vielä pahempiin kehitysshäiriöhin kuin down) koska valitettavan usein tilanne on se että lapsi ei edes selviäsi hengissä kohdun ulkopuolella.

On down-lapsia jotka syntyvät yllätyksenä sikiöseulonnoista huolimatta. Nämä eivät taida kuitenaan olla niitä down-lapsia joilla muita vaikeita kehityshäiriötä, sillä sellaiset olisivat mitä todennäköisimmin näkynyyt esim. rakenneultrassa.

On paljon rakennepoikeavuuksiakin joita voidaan lievinä hoitaa "helposti" syntymän jälkeen leikkauksella ja sama poikkeavuus vaikeampana muotona ei välttämättä ole enää lainkaan hoidettavissa tai olisi äärimmäisen vaikeaa ja tuskallista lapselle.

Päätös on jokaisen oma, mutta ei pidä lähteä niin hanakasti tuomistemaan toisen valintoja varsikaan kun ei edes tiedä mistä on oikeasti kyse!
 
kävin lapsivesipunkteerauksessa kun niskapoimua oli paljon ja olisin tehnyt abortin jos lapsivesitutkimuksessa olisi selvunnyt jotain poikkeavaa, onneksi ei oolut terve 4v on nyt tossa,luojan kiitos!
 
Ehdin lukea hesarin jutun kokonaisuudessaan vasta nyt. Hyvä ja asiallinen juttu. Päätös oli se kumpi tahansa ei ole helppo. Vanhemmille olisi taattava riittävä ja "puolueeton" tiedon saanti sekä psykologinen tuki. Etenkään tuota tukea ei ole useinkaan saatavissa päätöstä tehtäessä.
 
Mä en mitenkään pelkän down-tiedon valossa pystyisi aborttia tekemään, joten olen jättänyt mm. veriseulat väliin. Np- ultrassa kävin, tosin itse niskaturvotushan ei sen pääpointti ole vaan varmistaa raskauden kesto esimerkiksi. Mulla se on aina ollut ihan jotakin muuta kuin on luultu. Toisaalta mun mielestä on hyvä seuloa rakennepoikkeavuuksia. En haluaisi kantaa loppuun asti lasta jolla ei ole esimerkiksi aivoja. En todellakaan pystyisi siihen. Downin ja aivojen puuttumisen väliin mahtuu varmasti kaikenlaista joista pitäisi sitten tapauskohtaisesti ottaa selvää ja tehdä joku päätös.
Syyllistäminen vammaisen lapsen pitämisestä tai abortoimisesta tässä sitä vammasinta on.
 
Prosentit ei jutussa kyllä korostuneet erityisesti, mutta ymmärsin että esim. down-raskauksista seulat paljastaa 85% ja näistä todetuista esim. Helsingin ja Uudenmaan aluueella viime vuonna 90% päätyi aborttiin. Sikiötutkimukset eivät välttämättä kerro mitään vamman vaikeusasteesta esim. juuri down-sikiöllä.
 
Järkyttävää! :( Missä on syntymättömän lapsen oikeudet? Mun mielestä on aika julmaa deletoida noin vain oma lapsi. Ystävälläni todettiin olevan mahassa down-lapsi ja häntä painostettiin luopumaan siitä. Hän ei missään nimessä sitä halunnut tehdä ja kas kummaa kun nyt on ihana, terve lapsi jolla ei ole mitään vikaa :) Lisäksi tunnen muutaman down-lapsen ja sen voin sanoa että he ja heidän vanhempansa ovat erityisen ihania ja iloisia ihmisiä! Aivan kuin down-lapsi toisi tullessaan auringonpaisteen ja ihanan lapsellisen ajatusmaailman tämän yksilökeskeisen suoritysyhteiskunnan keskelle. Minulle on aivan sama, vaikka yhteiskunta haluaisikin vain "arjalaisia", jos mahassani on down-lapsi niin sanon että sydämellisesti tervetuloa meille :)
 
Pakko nostaa tää vanha ketju koska kova halu kommentoida... Joku kirjoitti että tekisi abortin downin kohdalla sen takia, että on nähnyt/tuntenut kolmekymppisen down-ihmisen. Joka kuolaa, pureskelee, ei puhu, ei liiku juurikaan ja on "tööttööt" sisältä. Anteeksi vain, mutta ihan sama minkä oireyhtymän edustajaa katsot joka on jo hyvässä iässä (yli kahden kymmenen) niin järkytys voi olla suuri. SEN takia että yhteiskunta on muuttunut. Joskus kolmekymmentä vuotta sitten EI ole ollut nykyaikaisia fysioterapioita, puheterapiota jne. Nämä "vialliset" lapset on 1970 luvullakin suurinpiirtein tungettu kaappeihin piiloon ulkomaailmaa koska on olut niin häpeissään. "niitä kun ei muilla ole, me olemme friikkejä kun saimme tämän lapsen". Tunnen yhden tapauksen.
Oman äitini serkku syntyi 1978. Perhe järkyttyi kovin saamastaan downtytöstä. Se oli suuri häpeä. Jumalan rangaistus. Tyttöä pidettiin sisällä elämänsä ensimmäiset KOLME vuotta. Ei haettu terapiota että olisi oppinut kävelemään tai puhumaan. Syömään taikka juomaan itse. On sanomattakin selvää, millainen ihminen hän oli aikuisena.

Nämä down-lapset, jotka elävät tätä päivää, kasvavat hienosti, kehittyvät, puhuvat, kävelevät, käyvät koulua muiden mukana. On sanomattakin selvää että suuresta osasta kasvaa hyviä aikuisia jotka kykenevät työelämään ja tuettuun asumiseen itsenäisesti.

Suurin asia mikä on muuttunut vuosien saatossa ei toki silti ole terapioiden saatavuus lapsen kehityksen tukemiseksi, vaan ennakkoluulojen hälventyminen. Nämä extrakromosomin omaavat ihmiset ovat henkilöitä muiden joukossa.

Minullakin on tosin oma lehmä ojassa tässäkin asiassa sillä siskoni sai maailman ihanimman tyttären tammikuussa, jolla oli todettu jo raskausaikana downin syndrooma. Hyvin läheltä siksi asia koskettaa. Kun tämä tyttönen on aivan samanlainen kuin mikä tahansa vauva. Väkisinkin miettii niitä tuhansia abortoituja downlapsia joita vanhemmat eivät halunneet... Miten voi olla haluamatta sitä tuhisevaa maidolle tuoksuvaa ihanaa vauvaa...
Monet selittävät aborttipääöksensä "rakkaudella lasta kohtaan"-lauseella. Hyvin vaikeiden vammojen ja sairauksien kohdalla ymmärrettävää, jos elin ennuste on olematon. Mutta jos abortoi normaaliin elämään kykenevän vauvan rakkaudesta sitä vauvaa kohtaan, niin minkälaista rakkautta se sellainen on... olematonta juurikin. Täydellisyyden tavoittelua kun erilainen ei kelpaa. Ehdottaisinkin että kaikki downin vuoksi abortin tehneet luopuisivat niistä elävistäkin lapsistaan viimeistään silloin kun ilmenee autismia, adhd:tä, atooppista ihottumaa tai allergiaa. Reilua eikö vain :)
 
Mun mielestä olis kans reilua niille vanhemmille, jotka on saanu tietää odottavansa downlasta, että näytettäisiin ne hyvätkin puolet asiassa eikä niitä huonoja puolia. Minkä tahansa asian saa kuulostamaan kamalalta kun kuulee vain negatiivisia asioita.

vinkea.blogspot.com



downinsyndrooma.blogspot.com

inka-adeliina.blogspot.com

jonnaemilia.suntuubi.com

Muutama blogi downperheiden elämästä. Näitäkin blogeja on kymmeniä, mutta tässä ne jotka ekana tuli mieleen. Downlasten abortoinnin kannattajat voisivat vilkaista.
Näissä blogeissa ainakin hyvinkin normaalia elämää. Tiedän että niille jotka on abortoineet jo on vaikea nähdä/lukea sitä miten normaalia olisi kaikki voinutkin olla... Kun on kehittänyt jo omassa päässään sen miten "helvettiä se kaikki olisi voinutkaan olla".

Mutta kunhan infoa aletaan jakamaan molemmista päistä niin ehkä turhilta aborteilta downeihin liittyen vältyttäisiin.
 
Ehdottaisinkin että kaikki downin vuoksi abortin tehneet luopuisivat niistä elävistäkin lapsistaan viimeistään silloin kun ilmenee autismia, adhd:tä, atooppista ihottumaa tai allergiaa. Reilua eikö vain :)

Se onkin tosi reilua, jos elämän lotossa kohdalle osuu down-raskaus. Ne, joiden omalle kohdalle ei ole osunut, voivat sitten tekopyhinä tuomita sut ansaitsemaan lapsettomuuden.

Se on kuule kova paikka miettiä, mikä on elämänarvoista elämää omalle lapselle. Ja koska en usko näiden vanhempien poikkeavan millään lailla muista vanhemmista, niin voisihan sitä suoraan sanoa 90 %:n kaikista vanhemmista olevan aivan samalla lailla kelvottomia vanhemmiksi. Miksi siis vain tähän vaikeaan tilanteeseen joutuneet tulisi tuomita. Luulisi kokemuksessa oleva rangaistusta enemmän kuin tarpeeksi.

On kiva, että sun siskolla on terve down-lapsi. Sitä mahdollisuutta harvalla seulonnoissa kiinnijääneille voidaan luvata. Down-vauvat on kyllä sulosia, en epäile sitä yhtään. Entä sitten kun hän kasvaa aikuiseksi?

Suuri syy siihen, miksi nykyään näkee pääasiassa hyvinvoivia down-lapsia on se, että ne pahemmin vammaiset abortoidaan. Pelkkä terapia ja "yleinen ilmapiiri" eivät ole muutosta saaneet aikaan.
 
Itse olen vammainen joka ei pysty kävelemään, kuljen pyörätuolilla. Elämäni on ihan elämisen arvoista. Pystyn asumaan omillani ja huolehtimaan itse itsestäni. Taksia käytän kauppareissuilla ym. pientä. Älyllisesti olen normaali. Seurustelin aikanaan toisen vammaisen miehen kanssa, joka hänkin oli älyllisesti normaali. Tiemme kuitenkin erkanivat siihen, kun hän halusi ehdottomasti lapsia ja ison perheen. Minä en missään nimessä halua lapsia vaikka se mahdollista olisikin. En ikimaailmassa tahtoisi synnyttää vammaista lasta, koska minä TIEDÄN miten ikävää on elää sellaisenkin vamman kanssa, jonka kantaja vielä pystyykin itse huolehtimaan itsestään, saati sitten jos ei pystyisi.

Jos olisimme päätyneet lapsia tekemään, itse olisin halunnut kaiken maailman tutkimukset, joilla vammat voitaisiin todeta abortin tekemisen vuoksi. Olisin saattanut joutua tekemään lukuisia abortteja, eikä se mielestäni ole oikein näillä lähtökohdilla. Vaara saada vammainen lapsi olisi ollut niin kovin suuri. Mielestäni tuo entinen miesystäväni tekee moraalisesti väärin halutessaan paljon lapsia, mutta ikävä kyllä se on hänen asiansa ja ne mahdolliset lapsethan siitä kärsivät.

Olen siis erittäin iloinen huomatessani suurimman osan vastaajista abortoivan vammaisen lapsen. Teette syntymättömälle lapsellenne suuren palveluksen!
Ps. Itse en ole down, mutta vammainen joka tapauksessa.
 
[QUOTE="diudau";23894828]Mun mielestä olis kans reilua niille vanhemmille, jotka on saanu tietää odottavansa downlasta, että näytettäisiin ne hyvätkin puolet asiassa eikä niitä huonoja puolia. Minkä tahansa asian saa kuulostamaan kamalalta kun kuulee vain negatiivisia asioita.

vinkea.blogspot.com



downinsyndrooma.blogspot.com

inka-adeliina.blogspot.com

jonnaemilia.suntuubi.com

Muutama blogi downperheiden elämästä. Näitäkin blogeja on kymmeniä, mutta tässä ne jotka ekana tuli mieleen. Downlasten abortoinnin kannattajat voisivat vilkaista.
Näissä blogeissa ainakin hyvinkin normaalia elämää. Tiedän että niille jotka on abortoineet jo on vaikea nähdä/lukea sitä miten normaalia olisi kaikki voinutkin olla... Kun on kehittänyt jo omassa päässään sen miten "helvettiä se kaikki olisi voinutkaan olla".

Mutta kunhan infoa aletaan jakamaan molemmista päistä niin ehkä turhilta aborteilta downeihin liittyen vältyttäisiin.[/QUOTE]


En asiaa kommentoi muulla tavalla kuin että kiitos blogivinkeistä, yhtä noista olen seurannut jo kauan, nyt on lisää luettavaa :)
 
Itse olen vammainen joka ei pysty kävelemään, kuljen pyörätuolilla. Elämäni on ihan elämisen arvoista. Pystyn asumaan omillani ja huolehtimaan itse itsestäni. Taksia käytän kauppareissuilla ym. pientä. Älyllisesti olen normaali. Seurustelin aikanaan toisen vammaisen miehen kanssa, joka hänkin oli älyllisesti normaali. Tiemme kuitenkin erkanivat siihen, kun hän halusi ehdottomasti lapsia ja ison perheen. Minä en missään nimessä halua lapsia vaikka se mahdollista olisikin. En ikimaailmassa tahtoisi synnyttää vammaista lasta, koska minä TIEDÄN miten ikävää on elää sellaisenkin vamman kanssa, jonka kantaja vielä pystyykin itse huolehtimaan itsestään, saati sitten jos ei pystyisi.

Jos olisimme päätyneet lapsia tekemään, itse olisin halunnut kaiken maailman tutkimukset, joilla vammat voitaisiin todeta abortin tekemisen vuoksi. Olisin saattanut joutua tekemään lukuisia abortteja, eikä se mielestäni ole oikein näillä lähtökohdilla. Vaara saada vammainen lapsi olisi ollut niin kovin suuri. Mielestäni tuo entinen miesystäväni tekee moraalisesti väärin halutessaan paljon lapsia, mutta ikävä kyllä se on hänen asiansa ja ne mahdolliset lapsethan siitä kärsivät.

Olen siis erittäin iloinen huomatessani suurimman osan vastaajista abortoivan vammaisen lapsen. Teette syntymättömälle lapsellenne suuren palveluksen!
Ps. Itse en ole down, mutta vammainen joka tapauksessa.

Sehän se onkin, kun downit eivät yleensä ymmärrä omaa erilaisuuttaan ja hyvin hyvin harva syyttää syntymistään. Kun annetaan, voi myös saada paljon. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. :flower:
 
[QUOTE="diudau";23894828]Mun mielestä olis kans reilua niille vanhemmille, jotka on saanu tietää odottavansa downlasta, että näytettäisiin ne hyvätkin puolet asiassa eikä niitä huonoja puolia. Minkä tahansa asian saa kuulostamaan kamalalta kun kuulee vain negatiivisia asioita.

Muutama blogi downperheiden elämästä. Näitäkin blogeja on kymmeniä, mutta tässä ne jotka ekana tuli mieleen. Downlasten abortoinnin kannattajat voisivat vilkaista.
Näissä blogeissa ainakin hyvinkin normaalia elämää. Tiedän että niille jotka on abortoineet jo on vaikea nähdä/lukea sitä miten normaalia olisi kaikki voinutkin olla... Kun on kehittänyt jo omassa päässään sen miten "helvettiä se kaikki olisi voinutkaan olla".

Mutta kunhan infoa aletaan jakamaan molemmista päistä niin ehkä turhilta aborteilta downeihin liittyen vältyttäisiin.[/QUOTE]

Se on kuule nimenomaan useimmille vanhemmille yllätys, kuinka vakavasta vammasta downissa on kysymys, kun julkisuudessa levitetään sitä ruusunpunaista salkkarien Roosa -käsitystä downista. Todellinen, puolueeton, lääketieteellinen tieto vamman laadusta saa vanhemmat nimenomaan valitsemaan usein abortin.

Ja abortin valinnan syy ei ole läheskään koskaan se, että elämä on helpompaa ilman down-lasta, vaan vanhempien käsitys siitä, mikä on elämisen arvoista elämää.
 
[QUOTE="sss";23894905]Sehän se onkin, kun downit eivät yleensä ymmärrä omaa erilaisuuttaan ja hyvin hyvin harva syyttää syntymistään. Kun annetaan, voi myös saada paljon. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. :flower:[/QUOTE]

Toki, itsellänikin on paljon vammaisia ystäviä ja he ovat ihania. Minä vain uskon, että jos minut olisi abortoitu, olisin mahdollisesti syntynyt terveen ruumiissa tai sitten ei olisi yhtään mitään. Ei sikäli mikää huono vaihtoehto. En ole itsetuhoinen, enkä ole harkinnut itsemurhaa. Jos elämä on, niin se pitää yrittää elää mahdollisimman hyvin. Oma vammani tuli yllätyksenä vanhemmilleni mistä olen erittäin harmissani ja olen sen myös aina huomannut verrattuna sisareeni joka on terve. Suoraan sanoen epäilen vammaisten lasten äitien vilpittömyyttä verratessaan vammaista lastaan terveisiin lapsiinsa. Toki se vammaistakin rakastavat, mutta kyllä se terve todennäköisesti on suositumpi.

No tämä lähti nyt sivuraiteelle. Siitäkin huolimatta miten ihania ihmisiä vammaiset ystäväni ovat, olen sitä mieltä ettei yhteiskunta kaipaa vammaisia vaan terveitä ihmisiä.
 
Se on kuule nimenomaan useimmille vanhemmille yllätys, kuinka vakavasta vammasta downissa on kysymys, kun julkisuudessa levitetään sitä ruusunpunaista salkkarien Roosa -käsitystä downista. Todellinen, puolueeton, lääketieteellinen tieto vamman laadusta saa vanhemmat nimenomaan valitsemaan usein abortin.

Ja abortin valinnan syy ei ole läheskään koskaan se, että elämä on helpompaa ilman down-lasta, vaan vanhempien käsitys siitä, mikä on elämisen arvoista elämää.

Aivan samaa mieltä, vaikken nyt itse puhukkaan downista, vaan vammoista yleisesti. Ja tämä on pyörätuolilla liikkuvan vammaisen ajatus, ettei tällainen saati vielä vammaisempi elämä ole elämisen arvioista jos on vaihtoehtona tehdä abortti. Omilla vanhemmillani ei ollut.
 
Se on kuule nimenomaan useimmille vanhemmille yllätys, kuinka vakavasta vammasta downissa on kysymys, kun julkisuudessa levitetään sitä ruusunpunaista salkkarien Roosa -käsitystä downista. Todellinen, puolueeton, lääketieteellinen tieto vamman laadusta saa vanhemmat nimenomaan valitsemaan usein abortin.

Ja abortin valinnan syy ei ole läheskään koskaan se, että elämä on helpompaa ilman down-lasta, vaan vanhempien käsitys siitä, mikä on elämisen arvoista elämää.

juurikin tuo viimeinen virke "elämisen arvoista elämää" nostaa suuria kysymyksiä. Mistä kukaan tietää, mikä todella on elämisen arvoista elämää? Ei kukaan voi päättää sitä toisen ihmisen puolesta. Ja kun kyseessä on kuitenkin yleisin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomimuutos. Tuhannet downit voi varmasti kertoa, miten nauttivat elämästään. Samoin varmasti tuhannet "normaalit". Samoin tuhannet ja taas tuhannet "normaalit" pitävät elämäänsä vähäpätöisenä, moni päättää päivänsä itse. Ja se on se tapa mikä sallittakoot. Omasta kädestä, ei toisen. Varsinkaan oman äidin päätöksestä. Miksi ei anneta mitään mahdollisuutta.... Kyllä se nostaa mussa suuria kysymyksiä. Enkä todellakaan pysty kuvittelemaan tilannetta että itse päättäisin syntymättömän lapseni elämästä. Se rakkaus on suurta ja sen lapsen haluaa omakseen. Korostan kuitenkin että ainoastaan huonoista selviytymisennusteista voisi päätökseni olla toinen. Jos todella todettaisiin lapsen kuolevan hyvin pian muutenkin.
 
Toki, itsellänikin on paljon vammaisia ystäviä ja he ovat ihania. Minä vain uskon, että jos minut olisi abortoitu, olisin mahdollisesti syntynyt terveen ruumiissa tai sitten ei olisi yhtään mitään. Ei sikäli mikää huono vaihtoehto. En ole itsetuhoinen, enkä ole harkinnut itsemurhaa. Jos elämä on, niin se pitää yrittää elää mahdollisimman hyvin. Oma vammani tuli yllätyksenä vanhemmilleni mistä olen erittäin harmissani ja olen sen myös aina huomannut verrattuna sisareeni joka on terve. Suoraan sanoen epäilen vammaisten lasten äitien vilpittömyyttä verratessaan vammaista lastaan terveisiin lapsiinsa. Toki se vammaistakin rakastavat, mutta kyllä se terve todennäköisesti on suositumpi.

No tämä lähti nyt sivuraiteelle. Siitäkin huolimatta miten ihania ihmisiä vammaiset ystäväni ovat, olen sitä mieltä ettei yhteiskunta kaipaa vammaisia vaan terveitä ihmisiä.

Mä taidan olla sitten jonkin sortin poikkeus, koska olen iloinnut vammaisen lapseni menestyksestä luultavasti enemmän kuin tuon vammattoman. Tosin syynä voi olla sekin, että tuo vammaton on vielä lukiossa. Välillä toki olen ollut sydän sykkyrällä, kun esikoinen on pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtenyt vammastaan huolimatta maapallon toiselle puolelle, joskus ystäviensä kanssa, joskus yksin. Enemmän mulla on siis hänen pärjäämisestään ollut ennakkoluuloja kuin hänellä itsellään.
 
juurikin tuo viimeinen virke "elämisen arvoista elämää" nostaa suuria kysymyksiä. Mistä kukaan tietää, mikä todella on elämisen arvoista elämää? Ei kukaan voi päättää sitä toisen ihmisen puolesta. Ja kun kyseessä on kuitenkin yleisin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomimuutos. Tuhannet downit voi varmasti kertoa, miten nauttivat elämästään. Samoin varmasti tuhannet "normaalit". Samoin tuhannet ja taas tuhannet "normaalit" pitävät elämäänsä vähäpätöisenä, moni päättää päivänsä itse. Ja se on se tapa mikä sallittakoot. Omasta kädestä, ei toisen. Varsinkaan oman äidin päätöksestä. Miksi ei anneta mitään mahdollisuutta.... Kyllä se nostaa mussa suuria kysymyksiä. Enkä todellakaan pysty kuvittelemaan tilannetta että itse päättäisin syntymättömän lapseni elämästä. Se rakkaus on suurta ja sen lapsen haluaa omakseen. Korostan kuitenkin että ainoastaan huonoista selviytymisennusteista voisi päätökseni olla toinen. Jos todella todettaisiin lapsen kuolevan hyvin pian muutenkin.

Muista en tiedä, mutta ei minusta olisi tekemään itsemurhaa, vaikka toivoisinkin että minut olisi voitu abortoida. Itsemurha on kumminkiin niin eri asia kuin syntymättömyys. Vanhempien täytyy myös ajatella sitä miten he jaksavat vammaista lasta. Laittaa käsi sydämelle ja miettiä "Rakastaisinko sitä yhtä paljon kuin hänen terveitä sisaruksiaan? Jaksanko olla vammaisen lapseni puolella, kun muu maailma hänet tuomitsee?" jne.
 
Käykääpä joskus viettämässä vaikka päivä jossain hoitokodissa, jossa on kehitysvammaisia tms. asukkaita. Sitten miettikää jaksaisitteko. Täältäkin saa monta kertaa päivässä lukea juttuja, kuinka ollaan niin masentuneita, täysin loppu jne. ihan geneettisesti/psykologisesti/neurologisesti tavallisten lasten kanssa. Älytöntä mennä tuomitsemaan, jokainen varmasti tietää omat voimavaransa paremmin kuin palstan ihmiset heidän puolestaan.

Minulle on suotu vain erityislapsia.
1.kehitysvammainen
2.Nld lapsi
3.dyslexia
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23895000:
Mä taidan olla sitten jonkin sortin poikkeus, koska olen iloinnut vammaisen lapseni menestyksestä luultavasti enemmän kuin tuon vammattoman. Tosin syynä voi olla sekin, että tuo vammaton on vielä lukiossa. Välillä toki olen ollut sydän sykkyrällä, kun esikoinen on pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtenyt vammastaan huolimatta maapallon toiselle puolelle, joskus ystäviensä kanssa, joskus yksin. Enemmän mulla on siis hänen pärjäämisestään ollut ennakkoluuloja kuin hänellä itsellään.

Sinun lapsellasi on ilmeisesti aika lievä vamma? Itse en pyörätuolilla ikinä lähtisi yksin matkustelemaan, olisi sen verran vaikeaa. Samoin jos aivojen kehityksessä on jonkinlaista poikkeamaa. Omatkin vanhempani ovat olleet juurikin liian huolehtivaisia. Erityisesti teini-iässä se oli todellinen painolasti. Sai tuntea itsensä aina tätäkin vammaisemmaksi kun vanhemmat vahtivat kuin pikkulasta. Estivät mm. kavereiden hankkimisen sillä kun eivät uskaltaneet päästää irti. Vanhempana on jo parempi ja sikäli osaan ymmärtää heitä, hehän eivät tienneet vammastani ennen syntymääni. He eivät saaneet valita jaksavatko minua vai eivät.
 

Yhteistyössä