S
"Surullinen"
Vieras
Olisi kiva saada vähän perspektiiviä ja muitakin näkökulmia meidän parisuhteeseen.
Olen ollut useamman vuoden masentunut, meillä on kaksi pientä lasta ja arki pääasiassa minun vastuulla. Mies tekee pitkää työpäivää (kun tykkää niin kovin työstään, eikä saa ylityökorvauksia vaan säästää niitä ylityötunteja vapaiksi)
Käytännössä olen viikot yh, ehkä kerran pari viikossa mies tulee kotiin sen verran aikaisin, että saadaan lapset yhdessä nukkumaan, mutta ei siis oikein ehdi paljoakaan aikaa viettää lasten kanssa.
Illat menee sitten siihen, että mies istuu tietokoneellaan ja pelaa fantasiapelejään. Oon niin turhautunut tuohon, että omatkin illat on menny koneella surffaillen, kun vituttaa yksin alkaa kotihommia iltaisin tekemään.
Mies on turhautunut, kun en jaksa harrastaa seksiä kovinkaan usein. Osin masennuksen vuoksi, osin sen vuoksi, että ärsyttää tämä tilanne, ettei perheenä (saati siiten kahdestaan) tehdä mitään yhdessä. Viikonloput menee siihen, että molemmat nukutaan vuorotellen väsymystämme pois. Minä lasten yöheräilyjen vuoksi, mies sen vuoksi että on väsynyt kun pelaa niin myöhään yöhön viikonloppuisin. Se kun on hänen ainoa tapansa rentoutua. Enkä voi kieltää häneltä viikonloppupäikkäreitä kun itsekin ne tarvitsen. Näiden lisäksi miehellä on usein migreeni (pahimmillaan monta kertaa viikossa) eikä halua lääkekierteeseen noiden vuoksi, joten usein sinnittelee ilman lääkkeitä. Käytännössä siis yrittää nukkua. Miehen vapaa-ajasta suurin osa menee joko pelatessa tai nukkuessa joko väsymystään tai migreeniään pois.
Vähän liiankin usein koen, että mies on minulle kolmas lapsi. Hetkellisesti saan gänet tsemppaamaan kotihommien kanssa, mutta en vain jaksaisi aikuiselle ihmiselle jatkuvasti jankuttaa ja muistuttaa aivan kaikesta.
Nyt ollaan oltu lasten kanssa reissussa ilman miestä ja olen kokenut "arjen" täällä paljon helpompana kun ei ole tarvinnut miehestä "huolehtia"
Lisäksi miestä ei kiinnosta soitella mulle. Lasten kanssa puhuu skypessä joka päivä, minulle ei oo edes hyvää yötä toivottanut. Ekana iltana kun oltiin pois kotoa, soitin illalla miehelle ja lopuksi sanoin, että rakastan ja tuli hiljaisuus ja mies katkaisi puhelun. En siis tiedä ehtikö tuota kuulla, mutta tuli tosi paha mieli. Seuraavana iltana soitin ja hetki juteltiin, kunnes mies sanoi, että odota hetki. Kysyin, mitä teki niin sanoi että laittoi puhelimen kaiutimelle pöydälle ja jatkaa pelaamista!?! Siis wtf? Sanoin, etten halua noin edes yrittää puhua noin kun tiedän että miehen keskittyminen on pelissä. Olisi edes sanonut että jutellaan rauhassa myöhemmin, mutta ei. On joskus sanonut, ettei tykkää puhelimessa puhumisesta, mutta tuntuu kyllä tosi pahalta jos ei kiinnosta minun kuulumiset ollenkaan. Tai että ois ikävä, taitaa olla turha toivo.
Tekis mieli laittaa miehelle viestiä, että miettiis nyt tätä meidän pari"suhdetta" ja mitä oikeasti haluaa ja opettelis käyttäytymään sen mukaisesti.
Tää miehen käytös muistuttaa miua liikaa aiemmista suhteistani eli kun yhteydenpito miehen puolelta on vähentynyt erossa ollessamme, on vain ajan kysymys milloin mies ilmoittaa että bye bye.
Pelottaa, ahdistaa ja surettaa. Itsekin mietin eroa, mutta onko se nyt masentuneen minun pöötös vai ajattelenko oikeastikin niin? Vai yritänkö nyt suojella itseäni, että tällä kertaa ehtisin lopettamaan parisuhteen ennen miestä. En tiedä, kestäisinkö enää jätetyksi tulemista.
Parisuhdeterapiaan mies ei suostu ennenkuin minä olen saanut itseni kuntoon, koska siitä ei kuulemma ole mitään hyötyä kun en osaa ajatella "terveesti" Miunun mielestäni meidän parisuhdetilanne ei anna tilaa minun parantumiselle vaan jatkuva pettymys ja "kyräily" ylläpitää tappio-mielialaa eikä tue millään muotoa jaksamistani arjessa ja sitä kautta auta masennuksen voittamisessa.
Ja kyllä, keskusteltu on mutta varsinainen riitely on ollut aika vähäistä kun mies ei ala minun kans edes tappelemaan vaan poistuu tilanteesta jos riitaa on kehittymässä enkä minä osaa sillä hetkellä tuoda uusia näkökulmia/ratkaisuja tilanteeseen.
Anteeksi pitkä vuodatus, toivottavasti joku jaksoi lukea ja jaksaisi vielä kommentoida. Olen ihan umpikujassa tämän tilanteen kanssa.
Olen ollut useamman vuoden masentunut, meillä on kaksi pientä lasta ja arki pääasiassa minun vastuulla. Mies tekee pitkää työpäivää (kun tykkää niin kovin työstään, eikä saa ylityökorvauksia vaan säästää niitä ylityötunteja vapaiksi)
Käytännössä olen viikot yh, ehkä kerran pari viikossa mies tulee kotiin sen verran aikaisin, että saadaan lapset yhdessä nukkumaan, mutta ei siis oikein ehdi paljoakaan aikaa viettää lasten kanssa.
Illat menee sitten siihen, että mies istuu tietokoneellaan ja pelaa fantasiapelejään. Oon niin turhautunut tuohon, että omatkin illat on menny koneella surffaillen, kun vituttaa yksin alkaa kotihommia iltaisin tekemään.
Mies on turhautunut, kun en jaksa harrastaa seksiä kovinkaan usein. Osin masennuksen vuoksi, osin sen vuoksi, että ärsyttää tämä tilanne, ettei perheenä (saati siiten kahdestaan) tehdä mitään yhdessä. Viikonloput menee siihen, että molemmat nukutaan vuorotellen väsymystämme pois. Minä lasten yöheräilyjen vuoksi, mies sen vuoksi että on väsynyt kun pelaa niin myöhään yöhön viikonloppuisin. Se kun on hänen ainoa tapansa rentoutua. Enkä voi kieltää häneltä viikonloppupäikkäreitä kun itsekin ne tarvitsen. Näiden lisäksi miehellä on usein migreeni (pahimmillaan monta kertaa viikossa) eikä halua lääkekierteeseen noiden vuoksi, joten usein sinnittelee ilman lääkkeitä. Käytännössä siis yrittää nukkua. Miehen vapaa-ajasta suurin osa menee joko pelatessa tai nukkuessa joko väsymystään tai migreeniään pois.
Vähän liiankin usein koen, että mies on minulle kolmas lapsi. Hetkellisesti saan gänet tsemppaamaan kotihommien kanssa, mutta en vain jaksaisi aikuiselle ihmiselle jatkuvasti jankuttaa ja muistuttaa aivan kaikesta.
Nyt ollaan oltu lasten kanssa reissussa ilman miestä ja olen kokenut "arjen" täällä paljon helpompana kun ei ole tarvinnut miehestä "huolehtia"
Lisäksi miestä ei kiinnosta soitella mulle. Lasten kanssa puhuu skypessä joka päivä, minulle ei oo edes hyvää yötä toivottanut. Ekana iltana kun oltiin pois kotoa, soitin illalla miehelle ja lopuksi sanoin, että rakastan ja tuli hiljaisuus ja mies katkaisi puhelun. En siis tiedä ehtikö tuota kuulla, mutta tuli tosi paha mieli. Seuraavana iltana soitin ja hetki juteltiin, kunnes mies sanoi, että odota hetki. Kysyin, mitä teki niin sanoi että laittoi puhelimen kaiutimelle pöydälle ja jatkaa pelaamista!?! Siis wtf? Sanoin, etten halua noin edes yrittää puhua noin kun tiedän että miehen keskittyminen on pelissä. Olisi edes sanonut että jutellaan rauhassa myöhemmin, mutta ei. On joskus sanonut, ettei tykkää puhelimessa puhumisesta, mutta tuntuu kyllä tosi pahalta jos ei kiinnosta minun kuulumiset ollenkaan. Tai että ois ikävä, taitaa olla turha toivo.
Tekis mieli laittaa miehelle viestiä, että miettiis nyt tätä meidän pari"suhdetta" ja mitä oikeasti haluaa ja opettelis käyttäytymään sen mukaisesti.
Tää miehen käytös muistuttaa miua liikaa aiemmista suhteistani eli kun yhteydenpito miehen puolelta on vähentynyt erossa ollessamme, on vain ajan kysymys milloin mies ilmoittaa että bye bye.
Pelottaa, ahdistaa ja surettaa. Itsekin mietin eroa, mutta onko se nyt masentuneen minun pöötös vai ajattelenko oikeastikin niin? Vai yritänkö nyt suojella itseäni, että tällä kertaa ehtisin lopettamaan parisuhteen ennen miestä. En tiedä, kestäisinkö enää jätetyksi tulemista.
Parisuhdeterapiaan mies ei suostu ennenkuin minä olen saanut itseni kuntoon, koska siitä ei kuulemma ole mitään hyötyä kun en osaa ajatella "terveesti" Miunun mielestäni meidän parisuhdetilanne ei anna tilaa minun parantumiselle vaan jatkuva pettymys ja "kyräily" ylläpitää tappio-mielialaa eikä tue millään muotoa jaksamistani arjessa ja sitä kautta auta masennuksen voittamisessa.
Ja kyllä, keskusteltu on mutta varsinainen riitely on ollut aika vähäistä kun mies ei ala minun kans edes tappelemaan vaan poistuu tilanteesta jos riitaa on kehittymässä enkä minä osaa sillä hetkellä tuoda uusia näkökulmia/ratkaisuja tilanteeseen.
Anteeksi pitkä vuodatus, toivottavasti joku jaksoi lukea ja jaksaisi vielä kommentoida. Olen ihan umpikujassa tämän tilanteen kanssa.