Miten te työssäkäyvät löydätte aikaa/jaksatte kiinnostua kaikesta lapsellisesta puuhailusta?

[vaikeaa]

Meillä 3-vuotias tyttö ja minä ja mies työssäkäyviä. Mies on yleensä jo kotona, kun itse pääsen töistä ja ehtinyt hakea tytön hoidosta, syöttää jne. Mutta nyt kun tyttö alkaa olla jo vanhempi, vaatii tietty jo enemmän aktiviteetteja. Toki hoidossa saa hyvä sellaisia, mutta mitä ihmettä mä keksin viihdykkeeksi iltaisin?

Kotona olevilla äideillä on siinä mielessä mukava tilanne, että on aikaa puuhailla kaikkea lapsen kanssa. Askarrella, kiertää kirppareita, rakennella lapsen kanssa. Minä en ehdi enkä jaksa enää päivän päätteeksi. Usein vielä joutuu iltaisin vielä valmistelelmaan vähän seuraavan päivän töitäkin. nyt on kiire jakso. Tyttö taas tahtoisi, että ompelisin hänelle prinsessamekkoja, leipoisin, askartelisin, sisustaisin hänen huonettaan, maalaisin ja tekisin kaikkea hänen kanssaan.

Mutta kun loppuu vuorokaudesta tunnit ja minulta jaksaminen. Isä ei kuulemma kelpaa tyttöjen juttuihin. Lisäksi mulla on vielä harrastus, johon menee muutamia tunteja viikossa. Tyttö osoittaa mieltään siitäkin.

Toki olen iltaisin ja vapaalla sitten ihan aidosti läsnä (kuten mieskin ), mutta en ole puuhastelija ja kodin hengetär, tarjoan kyllä rakkautta ja läsnäoloa, mutta eipä minusta leikkimään ja askartelemaan ole.

Miten te muut työssäkäyvät jaksatte järjestää lapselle puuhaa? Vai annatteko vain yksinkertaisesti lapsen keksiä itse, tyyliin askartelutarvikkeet/lelut eteen? Toisaalta olisi ihana, että jaksaisin osallistua, mutta toisaalta tyttö saa puuhailla jo päivän hoidossa. Minusta illat ovat rauhoittumisen aikaa ja minä olen jo leikkini leikkinyt. Eihän lapsi voi koko perheen rytmiä päättää, kyllä hänen on opittava, että aina ei voi leikkiä ja vaatia huomiota niin paljon.

 

["Piika-äiti"]

Me teemme siis yrittäjinä töitä lasten ehdoilla ja hoidamme mieheni kanssa lapsia yhdessä.

Minulta into ja kiinnostus lapsenmaailmaa kohtaan löytyy siitä, että se tasapainottaa ihanasti elämää. Kun olen päivänä tehnyt jotakin täsmällistä, tarkkaa, aikaavievää ja vaativaa työasiaa, niin sen jälkeen saderetkeily, piirtäminen lasten kanssa lattialla tai sämpylöiden leivonta ovat miltei terapiaa.

Eli minulla kyse on tasapainosta. Työ ja lasten kanssa oleminen täydentävät toisiaan.

 

[vaikeaa]

up

 

["tiit"]

[QUOTE="Piika-äiti";24538979]Me teemme siis yrittäjinä töitä lasten ehdoilla ja hoidamme mieheni kanssa lapsia yhdessä.

Minulta into ja kiinnostus lapsenmaailmaa kohtaan löytyy siitä, että se tasapainottaa ihanasti elämää. Kun olen päivänä tehnyt jotakin täsmällistä, tarkkaa, aikaavievää ja vaativaa työasiaa, niin sen jälkeen saderetkeily, piirtäminen lasten kanssa lattialla tai sämpylöiden leivonta ovat miltei terapiaa.

Eli minulla kyse on tasapainosta. Työ ja lasten kanssa oleminen täydentävät toisiaan.[/QUOTE]

Vähän sama juttu meillä. Työ on niin erilaista ja hektistä - kotona voi rauhottua ja puuhata "vähemmän vaativia" juttuja lapsen kanssa.

Pystytkö mitenkään estämään työn tulon kotiin? Varmasti väsyttää vaan kahta enemmän kun illalla joudut vielä laittamaan aivot käyntiin ja tekemään hommia.

Toki on päiviä jolloin on voipuneempi olo töiden jälkeen. Silloin aktiviteetit on rauhallisempia, sellaista laiskottelua yhdessä.

 

[vaikeaa]

[QUOTE="Piika-äiti";24538979]Me teemme siis yrittäjinä töitä lasten ehdoilla ja hoidamme mieheni kanssa lapsia yhdessä.

Minulta into ja kiinnostus lapsenmaailmaa kohtaan löytyy siitä, että se tasapainottaa ihanasti elämää. Kun olen päivänä tehnyt jotakin täsmällistä, tarkkaa, aikaavievää ja vaativaa työasiaa, niin sen jälkeen saderetkeily, piirtäminen lasten kanssa lattialla tai sämpylöiden leivonta ovat miltei terapiaa.

Eli minulla kyse on tasapainosta. Työ ja lasten kanssa oleminen täydentävät toisiaan.[/QUOTE]

Minä en vain ole sitten löytänyt tuota tasapainoa Ja meillä on vain yksi lapsikin, joten ei edes tarvitse paimentaa laumaa. Jotenkin vain päivän päätteeksi tahtoisi levätä ja nollata, syödä yhdessä ja ehkä lenkkeillä. Mulle on vaan aivan väsyttävä ajatus, että vielä päivän päätteeksi alkaisin leipoa tai askarrella. En vain jaksa. En ole oikein ikinä jaksanut, edes nyt oman lapsen myötä, kiinnostua lapsekkaasta puuhailusta. Odotan vain, että lapsi hieman kasvaisi, niin varmaan sitten on jo omatoimisempikin.

 

[vaikeaa]

[QUOTE="tiit";24539028]Vähän sama juttu meillä. Työ on niin erilaista ja hektistä - kotona voi rauhottua ja puuhata "vähemmän vaativia" juttuja lapsen kanssa.

Pystytkö mitenkään estämään työn tulon kotiin? Varmasti väsyttää vaan kahta enemmän kun illalla joudut vielä laittamaan aivot käyntiin ja tekemään hommia.

Toki on päiviä jolloin on voipuneempi olo töiden jälkeen. Silloin aktiviteetit on rauhallisempia, sellaista laiskottelua yhdessä.[/QUOTE]

En kyllä mitenkään pysty. Teen tutkimushommia ja päivät eivät todellakaan pääty siihen, kun kello lyö neljä. Valitettavasti. Usein pitää vielä tarkistaa tenttejä, valmistella palaveria jne. Kaikkea ei vaan ehdi päivän aikana, mutta hommia ei myöskään voi jättää kylmästi seuraavaan päiväänkään, jos seuraavana päivänä on oltava raportti valmis tai tenttitulokset netissä.

 

["tiit"]

Minä en vain ole sitten löytänyt tuota tasapainoa Ja meillä on vain yksi lapsikin, joten ei edes tarvitse paimentaa laumaa. Jotenkin vain päivän päätteeksi tahtoisi levätä ja nollata, syödä yhdessä ja ehkä lenkkeillä. Mulle on vaan aivan väsyttävä ajatus, että vielä päivän päätteeksi alkaisin leipoa tai askarrella. En vain jaksa. En ole oikein ikinä jaksanut, edes nyt oman lapsen myötä, kiinnostua lapsekkaasta puuhailusta. Odotan vain, että lapsi hieman kasvaisi, niin varmaan sitten on jo omatoimisempikin.

Niin no meilläpä noita on kaksi ja touhuvat noita juttuja kaksinkin =) Keksivät yhdessä tekemistä ei vanhemmat ole ainoita "leikkikavereita". Se yksi lapsi ei joka kohdassa tosiaan ole helpompi

 

["vieras"]

Kirjoitat, että tarjoat lapselle rakkautta ja LÄSNÄOLOA, niin mitä tarkoitat tuolla läsnäololla? Mitä siis teet lapsen kanssa, jos se ei ole leikkiä, puuhastelua tms.?

 

[vaikeaa]

[QUOTE="vieras";24539089]Kirjoitat, että tarjoat lapselle rakkautta ja LÄSNÄOLOA, niin mitä tarkoitat tuolla läsnäololla? Mitä siis teet lapsen kanssa, jos se ei ole leikkiä, puuhastelua tms.?[/QUOTE]

No siis lähinnä sitä, että juttelen hänen kanssaan, pidän sylissä, kyselen asioita ja paijaan Tietty sit kun on lomat tms. niin tehdään yhdessä asioita, matkustellaan esim. Viikonloppuisin pyrin pyhittämään lapselle yhden päivän ihan täysin, jolloin käydään vaikka retkellä koko perhe tai eläintarhassa, elokuvissa.

 

[mieti]

Muista lapsesi on pieni sen reiliusti alle kymmenen vuotta. Ja sinä teet työtäsi vielä äkkiseltään 30-40 vuotta...

Kannattaa aina joskus miettiä suhteet kohdilleen - sun suurin osa elämästä on kuitenkin työtä, paljon suurempi osa kuin se mitä lapsesi on pieni. Kliseemäistä, mutta noita hetkiä et saa takaisin.

Itsekin olen työäiti, mutta todennut että nyt on aika jolloin tärkeää on myös jaksaa kotona. Tulee vielä aika kun kukaan ei kysy mua tekemään palapeliä, muovailemaan tai leikkimään hippasta. Aika jolloin tulen töistä tyhjään kotiin jossa kukaan ei minua odota (tai mies korkeintaan).

 

[Nalkuttava Talonmies]

En tee ylitöitä enkä tee kotitöitä paljonkaan Kyllähän illassa on vaikka kuinka paljon tunteja ja eihän joka päivä tarvitse tehdä kymmentä asiaa. Toki 5vee valittaa, että teen liikaa "omia kivoja juttuja", mutta kyllä hänkin on mukana askartelemassa ja puuhastelemassa kovasti.

Tuo töiden tuominen kotiin on ihan organisointikysymys vai todellako teet vapaaehtoisesti yli 40 h työviikkoa, palkatta? Sorry vaan, mutta se on tyhmää. Tenttien korjaamiseen ja tuntien suunnitteluun on varmasti varattu aikaa, joten käytä se työaikana. Nyt ilmeisesti teet muuta samaan aikaan. Jos töitä on liikaa, selvitä mihin aika työpäivänä kuluu ja tee sille jotain. On ihan normaalia sanoa että "en ehdi" jos kerran ei ehdi.

 

["tiina"]

No siis lähinnä sitä, että juttelen hänen kanssaan, pidän sylissä, kyselen asioita ja paijaan Tietty sit kun on lomat tms. niin tehdään yhdessä asioita, matkustellaan esim. Viikonloppuisin pyrin pyhittämään lapselle yhden päivän ihan täysin, jolloin käydään vaikka retkellä koko perhe tai eläintarhassa, elokuvissa.

Lapsi ei muuta halua kuin olla normaali arjessa mukana. Ei sen kummempaa. Kai sä ruokaa joskus laitat tai siivoat tai pyykäät? Tehkää niitä yhdessä - ei lapsen kanssa olo ole mikään suorituslaji jossa jokaisesta hetkestä tulee merkittävä. Lapsi tahtoo olla huomattu - mutta myös tärkeä ja hyödyllinen. Katsoppa miten pollea lapsesi onkaan jos hän saa vaikka pestä perunat.

 

[Jennynny]

Siinäpä se nyky-yhteiskunnan vitsaus onkin.

Luulen, että jossain vaiheessaon paras nostaa kännyt pystyyn ja olla vain läsnä lapsensa kanssa. Vaikka sitten nostaa ne jalat sohvalle ja olla vain. Meillä työpäivän jälkeen alkaa ruoanlaitto, läksyjen tarkastus ja mahdolliset harrastukset. Vasta sen jälkeen ehtii jotenkin keskittymään siihen iltaan ja yrittää rentouttaa se hetkeksi, niin että jaksaa alkaa laittamaan iltapaloja kasaan.

Uskoisin että hoito- ja koulupäivän jälkeen jokainen lapsi toivoo vain kiireetöntä yhdessäoloa. Viikonloput sitten erikseen, silloin voi ja jaksaakin miettiä oikeita tekemisiä!

 

["vieras"]

No siis lähinnä sitä, että juttelen hänen kanssaan, pidän sylissä, kyselen asioita ja paijaan Tietty sit kun on lomat tms. niin tehdään yhdessä asioita, matkustellaan esim. Viikonloppuisin pyrin pyhittämään lapselle yhden päivän ihan täysin, jolloin käydään vaikka retkellä koko perhe tai eläintarhassa, elokuvissa.

Taisin jo arvatakin vastauksen, koska itsekin väsyneenä monesti haluaisin vain istuskella sohvannurkassa ja vaikka vaan lukea lapselle kirjaa tms. rentoa. Itse olen kyllä kotiäiti ja lapsia on useampi, joten paljon muutakin äksöniä mahtuu päiviin. Meillä myös vanhin lapsista on nyt 3v10kk ja poika, eikä todellakaan tuo malta istuskella sylissä ja jutella, vaan koko ajan pitäisi olla toimintaa.

Oma ratkaisuni noihin "väsyhetkiin" on se, että touhuan lasten kanssa, mutta helpotetusti. Esim. leivomme, mutta jotain todella yksinkertaista ja kenties ihan kaupan valmistaikinasta. Tai vien lapset kylpyyn, annan heidän leikkiä ja melskata ja itse istun vieressä vahtimassa, korkeintaan laulaa hoilotan lapsille jotain(=juu, juu, äiti on ihan mukana tässä teidän leikissä), myös majanrakennus on kivaa kun siinä voi vaikka loikoilla majassa vieraana samalla kun lapset rakentavat ja tohottavat.

 

[tulle]

Työnantajat teetättää meillä työtä kotonakin - iltaisin ja viikonloppuisin -palkatta tasan niin kauan kun me pölvästit siihen suostutaan.

Meille on iskostettu tää "herran pelko", että ei uskalleta työstämme nurista. Mutta sairastahan tuo on, kun kaikki lähtis barrikaadeille kotona tehtäviä ylitöitä vastaan - yhtenä rintamana, pakkohan asialle olis tehdä jotain. Mutta kun tyydytään vaan kohtaloon ja vedetään itsemme piipuun niin kärsijöinä on lapset

 

[Nalkuttava Talonmies]

Uskoisin että hoito- ja koulupäivän jälkeen jokainen lapsi toivoo vain kiireetöntä yhdessäoloa. Viikonloput sitten erikseen, silloin voi ja jaksaakin miettiä oikeita tekemisiä!

Noup, ei pidä paikkansa. Meidän perheessä on kahta ihmistyyppiä. Mies on tuollainen "pitää rauhoittaa", "stressaa jos on jotain tekemistä". Minä ja poika ollaan vaan onnellisia että päästään kotiin säheltämään.... Ajatus siitä, että pääsee kotiin ja siellä ei tekisi mitään kivaa (sorry vaan, sohvalla makuu ihan ahdistaa vain) on ihan kauhuskenaario. Ruuanlaitto ei minulle ole se arjen juttu vaan asia ennenkuin vaan pääsee tekemään kaikkea kivaa. Oma 5vee näyttää olevan samaa geeniperimää, menisi vieraille, odottaa vieraita, lähtisi kaverille, tekisi askartelua, lähtee kävelylle tms. Minulle se kivan tekeminen _on_ sitä rentoutumista.

 

["minä"]

Tämä kotiäiti ei yksinkertaisesti jaksa/viitsi askarrella lasten kanssa. Näinollen lapsista on kehittynyt erittäin innovaatisia omien leikkien keksijiä.

Eli puolensa ja puolensa asioilla. Varmasti minun pitäisi leikkiä, lorutella, askarrella lasten kanssa paaaaljon enemmän. Mutta näinkin tämä näyttää toimivan. Lapset keksivät itse leikkinsä, mukana olen vain vahtimalla heitä sivusilmällä ja juttelemalla heidän kanssaan omien tekemisieni lomassa. Ja kyllä, oma tekemiseni voi todellakin olla välillä vain sohvalla laiskottelua lehden kera.

 

["vieras"]

Koen asian päinvastoin. Kun tulee töistä kotiin, nauttii joka sekunnista lasten kanssa ja tulee oltua enemmän läsnä kuin kotiäitinä tuli. On ikävä lapsia ja ihan nähdä päivän jälkeen. Teen lyhyempää päivää niin aikakin riittää paremmin. Kun lapsia on useampi, ovat myös keskenään iltaisin eikä kaikkea huomiota tartte saada vanhemmilta.

En kyllä ihan herkästi ala leipomaan tms. uuvuttavaa iltaisin, mutta ulkona tulee oltua, pelattua lasten kanssa lautapelejä, luettua yhdessä jne. Olen ollut kahdesti kotiäitinä ja kummallakaan kerralla en saanut yhteisestä ajasta niin mukavaa kuin töissäkäydessä. Kotiätinä kivat yhteiset hetket olivat vain hetkiä ja aina joku kiristi hermoja tai tekemättömät kotityöt odottivat. Toiset ovat parempia sillä saralla.

Viikonloppuiisn tuntuu joskus liian lennokkaalta kun kouluikäisellä on jo menoja ja harrastuksia sen verran.

 

["vieras"]

Noup, ei pidä paikkansa. Meidän perheessä on kahta ihmistyyppiä. Mies on tuollainen "pitää rauhoittaa", "stressaa jos on jotain tekemistä". Minä ja poika ollaan vaan onnellisia että päästään kotiin säheltämään.... Ajatus siitä, että pääsee kotiin ja siellä ei tekisi mitään kivaa (sorry vaan, sohvalla makuu ihan ahdistaa vain) on ihan kauhuskenaario. Ruuanlaitto ei minulle ole se arjen juttu vaan asia ennenkuin vaan pääsee tekemään kaikkea kivaa. Oma 5vee näyttää olevan samaa geeniperimää, menisi vieraille, odottaa vieraita, lähtisi kaverille, tekisi askartelua, lähtee kävelylle tms. Minulle se kivan tekeminen _on_ sitä rentoutumista.

Asian ytimeen! On joku ihmeellinen myytti, että lapsi kuin lapsi tarvitsee 'kiireetöntä yhdessäoloa'. Kiirettä ei varmaan joo kukaan kaipaa, mutta lapsiakin on monen sorttisia. Meillä toinen suorastaan elää vieraista, kyläilyistä, kavereista ja menoista, toinen viihtyy paremmin kotosalla. Luultavasti suurin jaksamattomuuden tunne syntyy juuri siitä, että lapsi haluaa viettää eri tavalla yhteistä aikaa kun vanhempi.

Meillä oli esikoinen aika pitkään ainokainen ja töistä kotiin tuleminen oli jostain syystä silloin uuvuttavampaa kuin nyt kahden lapsen kanssa. Ainoa lapsi imee helpommin kuiviin vanhemmat, useampi lapsi taas teettää enemmän kotitöitä ja menoja.

 

["Tiina"]

Meillä 3-vuotias tyttö ja minä ja mies työssäkäyviä. Mies on yleensä jo kotona, kun itse pääsen töistä ja ehtinyt hakea tytön hoidosta, syöttää jne. Mutta nyt kun tyttö alkaa olla jo vanhempi, vaatii tietty jo enemmän aktiviteetteja. Toki hoidossa saa hyvä sellaisia, mutta mitä ihmettä mä keksin viihdykkeeksi iltaisin?

Kotona olevilla äideillä on siinä mielessä mukava tilanne, että on aikaa puuhailla kaikkea lapsen kanssa. Askarrella, kiertää kirppareita, rakennella lapsen kanssa. Minä en ehdi enkä jaksa enää päivän päätteeksi. Usein vielä joutuu iltaisin vielä valmistelelmaan vähän seuraavan päivän töitäkin. nyt on kiire jakso. Tyttö taas tahtoisi, että ompelisin hänelle prinsessamekkoja, leipoisin, askartelisin, sisustaisin hänen huonettaan, maalaisin ja tekisin kaikkea hänen kanssaan.

Mutta kun loppuu vuorokaudesta tunnit ja minulta jaksaminen. Isä ei kuulemma kelpaa tyttöjen juttuihin. Lisäksi mulla on vielä harrastus, johon menee muutamia tunteja viikossa. Tyttö osoittaa mieltään siitäkin.

Toki olen iltaisin ja vapaalla sitten ihan aidosti läsnä (kuten mieskin ), mutta en ole puuhastelija ja kodin hengetär, tarjoan kyllä rakkautta ja läsnäoloa, mutta eipä minusta leikkimään ja askartelemaan ole.

Miten te muut työssäkäyvät jaksatte järjestää lapselle puuhaa? Vai annatteko vain yksinkertaisesti lapsen keksiä itse, tyyliin askartelutarvikkeet/lelut eteen? Toisaalta olisi ihana, että jaksaisin osallistua, mutta toisaalta tyttö saa puuhailla jo päivän hoidossa. Minusta illat ovat rauhoittumisen aikaa ja minä olen jo leikkini leikkinyt. Eihän lapsi voi koko perheen rytmiä päättää, kyllä hänen on opittava, että aina ei voi leikkiä ja vaatia huomiota niin paljon.

Työpäivinä ei jaksakaan. Onneksi 5v on pihalla kavereiden kanssa ja pienempi 2v tykkää leikkiä itsekseen ku äiti makaa sohvalla. Pe olen vapaalla, joten pe-su on sitten aktiivisempaa.

 

[vaikeaa]

[QUOTE="vieras";24539311] Luultavasti suurin jaksamattomuuden tunne syntyy juuri siitä, että lapsi haluaa viettää eri tavalla yhteistä aikaa kun vanhempi.

[/QUOTE]

Hyvin sanottu. Meillä on juuri tuo tilanne. Ja sitten vielä se, että kuinka paljon arjessa tulee mennä lapsen ahdoilla? Missä menee se raja, että lapsen on nyt vaan totuttava aikuisten rytmiin ja ymmärrettävä, että kaikkea ei voi aina saada. Äiti ei päivän jälkeen jaksa leikkiä, mutta voi jutella.

 

[tuplat tulossa]

[QUOTE="vieras";24539311]

Meillä oli esikoinen aika pitkään ainokainen ja töistä kotiin tuleminen oli jostain syystä silloin uuvuttavampaa kuin nyt kahden lapsen kanssa. Ainoa lapsi imee helpommin kuiviin vanhemmat, useampi lapsi taas teettää enemmän kotitöitä ja menoja.[/QUOTE]

Toivottavasti tämä pätee... meillä esikoinen ehtii juuri täyttää 3 vee kun kaksoset syntyvät. Tosin aion olla aika kauan kotona, joten työnteosta ei pitäisi rasitetta syntyä. Mutta nyt tuon yhden kanssa on kyllä aivan väsyksissä välillä - on oikeasti todella kiltti ja reipas poika -, mutta oma kolmivuorotyö imee kyllä mehut. Tosin myös miehen työmatkat koti- ja ulkomaassa tuo oman vihahteensa arkeen. Olen huomannut että helpoiten se ilta kotona sujuu kun touhuaa lapsen kanssa... ja pikku kakkosen aikaan saa itsekin levähtää sohvalla =) Mutta tosiaan on otettu lapsi kotitöihin mukaan ruoanlaitosta siivoukseen ja remonttien tekoon. Toki leikitään pikkuautoilla ja legoilla, väritellään ja piirreellään yms.

 

[Jennynny]

[QUOTE="vieras";24539311]Asian ytimeen! On joku ihmeellinen myytti, että lapsi kuin lapsi tarvitsee 'kiireetöntä yhdessäoloa'. Kiirettä ei varmaan joo kukaan kaipaa, mutta lapsiakin on monen sorttisia. Meillä toinen suorastaan elää vieraista, kyläilyistä, kavereista ja menoista, toinen viihtyy paremmin kotosalla. Luultavasti suurin jaksamattomuuden tunne syntyy juuri siitä, että lapsi haluaa viettää eri tavalla yhteistä aikaa kun vanhempi.

Meillä oli esikoinen aika pitkään ainokainen ja töistä kotiin tuleminen oli jostain syystä silloin uuvuttavampaa kuin nyt kahden lapsen kanssa. Ainoa lapsi imee helpommin kuiviin vanhemmat, useampi lapsi taas teettää enemmän kotitöitä ja menoja.[/QUOTE]

Näinhän se on, lapsia ja aikuisia on joka junaan Meidän perheen tenavat (3kpl) ovat vain sellaisia kotona olijoita. Toisaalta, parempi näin kuin että olisin itse sellainen ikipirteä tapaus ja väkisin touhottaisin jokapaikkaan, jaksoi lapset mukana tai ei.

Täytyy vain luottaa siihen että itse tuntee oman jälkikasvunsa parhaiten, ja tietää myös mitä itse jaksaa.=)

 

[Vain pienen hetken...]

...se lapsi sun seuraasi kaipaa. Olen muuten kollegasi, ap, joten tiedän kyllä jotakin niistä paineista. Mulle tosin riittää vähempi yöunta kuin monelle, että on siinä illassa tunteja.

Mutta se väli kun tullaan hoidosta ja kunnes menee nukkumaan, on sen. Jos en jaksa just jotakin leikkiä niin "löhöän äärellä" edes. Ruuanlaitto- ja siivoushommat tehdään yhdessä. Ja jos tuntuu että ihan on takki tyhjä, menemme ulos. Siellä piristyy.

 

["vieras"]

Pääasia että vietät aikaa lapsen kanssa ja olet läsnä ja kiinnostunut hänen jutuistaan. Noita vaativampia (ja sotkevia sekä sikäli ylimääräistä työtä ja siivoamista aiheuttavia...) juttuja voi tehdä yhdessä sitten viikonloppuna. Minusta se riittää ihan hyvin. Arkisin voitte vaikka suunnitella yhdessä, mitä kivaa teette viikonloppuna.