Kiehuu, kiehuu... purnausta sairaalan toiminnasta

["vieras"]

[QUOTE="hmm";24662202]Sori ihan ot, mutta kuuluuko verenpaine mitata synnyttämään tulleelta äidiltä? Siis siinä alussa kun tietoja käydään läpi, kysellään supistuksista ja se hoitsu katsoo neuvolakortin tiedot. Mulla oli jopa epäilyä raskausmyrkytyksestä, piti seurata valkuaisia ja verenpainetta. Mut eipä se hoitsu mitään verenpainetta silloin edes mitannut. Ihmettelin sitä jälkikäteen vasta. Mut siis oisko kuulunut mitata? Kun anto sit vielä kipupiikin.[/QUOTE]

Enpä muista, että kertaakaan olisi mitattu synnyttämään mennessä. Kaikilla neuvola- ja polikäynneillä se on aina mitattu. Synnärillä mitataan aina käyrää, vaikka vain sen minuutin, mitä on kiireisimmilään ehtinyt, pisimmillään taas yli vuorokauden.

 

[alkoi kiinnostaa]

Missä sairaalassa tää ap nyt on käynyt leikkauksessa?

 

[iu]

Enimmäkseen olen aina saanut asiallista ja ystävällistä palvelua niin julkisella kuin yksityiselläkin terveydenhoidon puolella. Mutta sen olen välillä huomannut, että aika paljon on omasta aktiivisuudesta, viitsimisestä, jaksamisesta ja tiedoistakin kiinni, saako esim. jotain tutkimuksia: jos et osaa pyytää, ei automaattisesti tarjotakaan (lienee osittain kustannuskysymyskin).

Sitä olen pohtinut, että jos tai kun on niin sairas ettei kykene itse etujaan (tai lapsensa etuja) valvomaan ja peräämään, mitenkähän mahtaisi käydä... Joskus nimittäin on tuntunut, että pitäisi olla vähintään erikoislääkäri osatakseen kysyä ne oikeat kysymykset. Mutta siis yleensä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: Kun olet ystävällinen, asiallinen etkä hypi asiantuntijoiden varpaille, homma toimii.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Mun mielestä tässä on yhden hoidettavan asian osalle jo suhteellisen monta "inhimillistä" erehdystä. Vai oletko oikeasti eri mieltä?

Suhteellisen monta inhimillistä erehdystä sellaisen mielestä, jolla on kokemusta sairaaloista, lääkäreistä, sairaalamaailmasta hyvin vähän. Sellaisen mielestä, jolla kokemusta ko. asioista on paljon, asiat ovat menneet melko normaalilla ja keskiverrolla tavalla.

Onko se sitten hyvä vai huono asia, että perspektiivi muuttuu... no, puolensa ja puolensa. Huomaan itse esimerkiksi usein hämmästyväni, kun joku törmää siihen että pitääkö täällä itse huolehtia "kaikesta". Sen aina välillä unohtaa, että kulttuurishokki oli itselle aivan samanlainen, silloin joskus. Nyt siitä on tullut tavallaan selviö.

 

[sareiv]

No joo. Totta.

Nyt muuten sain sen ajan, eli selvisi. Ensi pe pääsen polille. Mutta sitten seuraava ongelma: epikriisissä puhutaan selvästi kuukauden jälkeen alkavasta jumpasta. Siihen vain ei ole varattuna aikaa. Pitää taas ITSE selvittää fysioterapeutilta, miten tämä asia etenee. ARGH!

Jospa ensi perjantaina siellä polilla käydessäsi kysyisit siellä samalla tätä fysioterapia-asiaa eli kuka sitä sinulle alkaa järjestää ja koska?

 

[Foortti harmaana]

Jostain olin lukevinani, että nyky-Suomessa pärjää terveydenhuollon kanssa, JOS
omainen yms on töissä vst. paikassa.
Jolloin saa sitä tietoa, mistä hakea tietoa, miten toimia jne.

Se on niin byrokraattista liukuhihnaa, että ei ole AIKAA yms siihen,
ettei potilas tajua itse asioita.
Oletetaan, että kun SÄ (siis hoitohenkilökunta) tietää, niin
kyllä potilaankin pitää tietää ja osata!

Toisaalta taas on niitä vaikeita potilaita, jotka vie aikaa ja resursseja MUILTA
potilailta.
Mulle tänne kaikki ja heti.
Ja osastolla on tasan yksi sairaanhoitaja joka on loman tarpeessa...

 

[123rfjkbvdtjvi]

Jostain olin lukevinani, että nyky-Suomessa pärjää terveydenhuollon kanssa, JOS
omainen yms on töissä vst. paikassa.
Jolloin saa sitä tietoa, mistä hakea tietoa, miten toimia jne.

Tässä kohtaa tulee varmaankin potilasjärjestöjen merkitys korostumaan tulevina vuosina entisestään. (Ensin tosin kunkin pitäisi löytää se oma potilas- tai muu etujärjestönsä).

Se voi olla, tai onkin, melko julma ja sekava maailma sellaiselle, joka sairastaa hieman vähemmän. Missään vaiheessa ei ehdi tottua käytäntöihin, selvittää perusasioita ja toisaalta jää siihen shokkivaiheeseen, eikä tule pääsemään siitä yli kun kontakti ei enää jatku.

 

["vieras"]

Suhteellisen monta inhimillistä erehdystä sellaisen mielestä, jolla on kokemusta sairaaloista, lääkäreistä, sairaalamaailmasta hyvin vähän. Sellaisen mielestä, jolla kokemusta ko. asioista on paljon, asiat ovat menneet melko normaalilla ja keskiverrolla tavalla.

Onko se sitten hyvä vai huono asia, että perspektiivi muuttuu... no, puolensa ja puolensa. Huomaan itse esimerkiksi usein hämmästyväni, kun joku törmää siihen että pitääkö täällä itse huolehtia "kaikesta". Sen aina välillä unohtaa, että kulttuurishokki oli itselle aivan samanlainen, silloin joskus. Nyt siitä on tullut tavallaan selviö.

Tässäkin on tavallaan kyse ihmisen henkisestä joustavuudesta (mitenkään aloittajasta erityisesti puhumatta), joka liittyy mielenterveyteen. Kun näkee sellaista, mitä ei olisi aikaisemmin voinut ajatellakaan (viattomuuden kuplassa elellessään), niin ihminen saa aluksi ehkä shokin, mutta sitten siihen yleensä sopeutuu. Tavallisen ihmisen kupla on se, että hän on ainutlaatuinen ja jos joku sairaus tai tila jää havaitsematta, niin se on jonkun syy tai että lääketiede ei olisi koskaan arpomista ja sattumaa.

Jos ihmisellä on elämässä ollut epäsuotuisat kasvuolosuhteet ja liikaa traumaattisia tapahtumia, niin silloin näitä elämän tosiasioita on vaikeampaa kestää. Ihminen on jo valmiiksi ahdistunut, epäluottavainen ja helpompi katkeroitumaan, jos joku ei sujukaan niin kuin kuuluu. Tietysti ymmärrettävää reagoida kun tapahtuu jotakin, mistä on selvästi haittaa, mutta jos harmittomat kömmähdykset ahdistavat jatkuvasti, niin kannattaa miettiä, mikä on se oikea ongelma.

 

[123rfjkbvdtjvi]

[QUOTE="vieras";24664768]Tässäkin on tavallaan kyse ihmisen henkisestä joustavuudesta (mitenkään aloittajasta erityisesti puhumatta), joka liittyy mielenterveyteen. Kun näkee sellaista, mitä ei olisi aikaisemmin voinut ajatellakaan (viattomuuden kuplassa elellessään), niin ihminen saa aluksi ehkä shokin, mutta sitten siihen yleensä sopeutuu. Tavallisen ihmisen kupla on se, että hän on ainutlaatuinen ja jos joku sairaus tai tila jää havaitsematta, niin se on jonkun syy tai että lääketiede ei olisi koskaan arpomista ja sattumaa.

Jos ihmisellä on elämässä ollut epäsuotuisat kasvuolosuhteet ja liikaa traumaattisia tapahtumia, niin silloin näitä elämän tosiasioita on vaikeampaa kestää. Ihminen on jo valmiiksi ahdistunut, epäluottavainen ja helpompi katkeroitumaan, jos joku ei sujukaan niin kuin kuuluu. Tietysti ymmärrettävää reagoida kun tapahtuu jotakin, mistä on selvästi haittaa, mutta jos harmittomat kömmähdykset ahdistavat jatkuvasti, niin kannattaa miettiä, mikä on se oikea ongelma.[/QUOTE]

Ensimmäisesti kappaleesta olen samaa mieltä. Toisesta... no jaa. Niin kuin tuossa jo kirjoitin, jos sairastaa hyvin vähän ja harvoin, ei pääse näkemään sellaista "todellista" kuvaa, jolloin siitä järkytyksestä ei välttämättä pääse yli. Silloin voi helposti hjäädä vaikka sellainen kuva, että homma toimii kaikilla muilla paitsi juuri minulla, tai sitten sellainen kuva että homma ei toimi lainkaan ja terveydenhuollon tila on suorastaan katastrofaalinen, eikä mihinkään terveydenhuollon ammattilaistahoon voi luottaa yhtään.

Jos se hoitosuhde taas jatkuu, eli ihminen tai läheinen on pitkäaikaisesti sairas, siinä toki sellainen perusluottamus on sen kolhunsa kokenut mutta se balanssi kuitenkin ajan kanssa löytyy. Tieto siitä, että asiat ovat menneet ja tulevat menemään mahdollisesti todella huonosti ja koko ajan oltava skarppina itse, mutta hoito on ammattimaista tai riittävää.

 

[Rieputarallaa]

Sitä olen pohtinut, että jos tai kun on niin sairas ettei kykene itse etujaan (tai lapsensa etuja) valvomaan ja peräämään, mitenkähän mahtaisi käydä... Joskus nimittäin on tuntunut, että pitäisi olla vähintään erikoislääkäri osatakseen kysyä ne oikeat kysymykset. Mutta siis yleensä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: Kun olet ystävällinen, asiallinen etkä hypi asiantuntijoiden varpaille, homma toimii.

Olen ihan varmasti ollut joka ikiselle kohtaamalleni ihmiselle sairaalassa ystävällinen ja asiallinen. Siitä ei ole kyse missään nimessä, että olisin siellä riehunut ja vaatinut oikeuksiani.

Mutta tuo tummentamani kohta on nyt juuri se homman pointti, miksi en suostu vaikenemaan ja nielemään ihan kaikkea.

 

["Olen tatuoitu jätkä!"]

eroottinen vartalo ¤

Olen tatuoitu jätkä!

 

["kurppa"]

Mutta tuo tummentamani kohta on nyt juuri se homman pointti, miksi en suostu vaikenemaan ja nielemään ihan kaikkea.

Sulla on suhteellisuudentaju ihan hukassa. Metsänpeitto ja vieras kirjoittivat asiasta hyvin. Lue ajatuksella uudestaan. Sun "ihan kaikkea" on todellisuudessa kissan pissi aavikolla. Mitään edes puoliksi vakavaa tai vaarallista virhettä ei ole tapahtunut.

Miten se menikään se ongelmanratkaisujuttu: Kun pidät kiveä silmän edessä, se näyttää kaiken peittävältä kalliolta, mutta jo käden päähän ojennettuna pienemmältä. Kun heität sen kauemmas, näet aidot mittasuhteet.

 

[ruutiukko]

Olenko havaitsevinani, että tässä ketjussa kirjoittelee julkisen terveydenhuollon ammattilaisia jotka puolustelevat kolleekoidensa vajavaista kompetenssia?

Korppi ei korpin silmää noki.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Mutta tuo tummentamani kohta on nyt juuri se homman pointti, miksi en suostu vaikenemaan ja nielemään ihan kaikkea.

Silloin voisi miettiä esim millä tavalla voisi vaikuttaa asiaan, joko kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla, politiikan, potilasjärjestöjen tai muun kansalaisaktivismin kautta. Siihen hommaan tarvitaan aina lisää väkeä. Tuohtuminen on ymmärrettävä ja normaali reaktio, muttei sinällään vielä edistä asiaa. Höyryä pahimmat höyryt ulos ja ryhdy hommiin (Harmillisesti moni vähän sairastava unohtaa tällaiset epäkohdat, kun omat asiat onkin taas kondiksessa, siitä henkilökohtaisesta missiosta ei tulekaan yleistä missiota niiden heikompien puolesta)

 

[sh]

On aloja, joissa ei soisi tapahtuvan virheitä niin kauheasti. Esimerkiksi se esilääkityksen unohtaminen oli mun mielestä aika isokin moka.

Esilääkitys ei todellakaan ole mikään välttämätömyys. Nykyisin ollaan jopa sillä kannalla, että esilääkitykseksi annettaisiin panadol+burana -yhdistelmä tms, jos jotain annetaan. Esilääkettä (rauhoittavaa) suositellaan nykyisin annettavaksi oikeastaan vain lapsille, jotka pelkäävät.

 

[varmaan]

No joo. Totta.

Nyt muuten sain sen ajan, eli selvisi. Ensi pe pääsen polille. Mutta sitten seuraava ongelma: epikriisissä puhutaan selvästi kuukauden jälkeen alkavasta jumpasta. Siihen vain ei ole varattuna aikaa. Pitää taas ITSE selvittää fysioterapeutilta, miten tämä asia etenee. ARGH!

Erittäin todennäköisesti on käynyt näin: Lääkäri on sanellut epikriisiin, että tietyn ajan kuluttua aika polille, mutta on sitten ajanvaraustietoihin/määräyksiin laittanut myöhemmän ajankohdan. Ja tämän vuoksi se myöhempi ajankohta on varattu.

 

["jooo"]

[QUOTE="sondersson";24661466]Esim. synnärillä hoitsu tuli ottamaan vauvalta verikoetta ja suuttui mulle kun en ollut lämmittänyt vauvan jalkaa valmiiksi. En mä ole koskaan sellasesta kuullutkaan! Eikä tosiaan kerrottu että niin pitää tehdä.
[/QUOTE]

Labrastako tulivat hakemaan näytettä? Ne labrahoitajat ovat aika v-mäisiä välillä.

 

[ulos]

[QUOTE="tietäjä";24662133]Olihan siellä yhteenaikaan (toivottavasti ei enää!) kirurgi joka teki krapulaisena töitään, haisi viinalle töihin tullessaan, ties vaikka olisi vieläkin humalassa ollut. Ei ihan ole laatu kohdillaan tuossa sairaalassa![/QUOTE]

Kyseinen lääkäri sai potkut ajat sitten. Senjälkeen on perustanut yksityisvastaanoton, jota kehotetaan välttelemään.

 

["klö"]

[QUOTE="hmm";24662202]Sori ihan ot, mutta kuuluuko verenpaine mitata synnyttämään tulleelta äidiltä? Siis siinä alussa kun tietoja käydään läpi, kysellään supistuksista ja se hoitsu katsoo neuvolakortin tiedot. Mulla oli jopa epäilyä raskausmyrkytyksestä, piti seurata valkuaisia ja verenpainetta. Mut eipä se hoitsu mitään verenpainetta silloin edes mitannut. Ihmettelin sitä jälkikäteen vasta. Mut siis oisko kuulunut mitata? Kun anto sit vielä kipupiikin.[/QUOTE]

Ei ole mikään "pakko".

 

[Rieputarallaa]

Erittäin todennäköisesti on käynyt näin: Lääkäri on sanellut epikriisiin, että tietyn ajan kuluttua aika polille, mutta on sitten ajanvaraustietoihin/määräyksiin laittanut myöhemmän ajankohdan. Ja tämän vuoksi se myöhempi ajankohta on varattu.

No, mulle se nainen jonka kanssa puhuin sanoi kyllä, että "oho, niinpä täällä onkin että kahden viikon päästä pitää poistaa, joku on laskenut väärin". Tiedä sitten, mikä on totuus.

 

["vieras"]

Nyt Ap käsi sydämelle. Voitko sanoa puhtaalla omalla tunnolla ettet koskaan ole mokannut tai unohtanut mitään työssäsi?

 

[Rieputarallaa]

Silloin voisi miettiä esim millä tavalla voisi vaikuttaa asiaan, joko kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla, politiikan, potilasjärjestöjen tai muun kansalaisaktivismin kautta. Siihen hommaan tarvitaan aina lisää väkeä. Tuohtuminen on ymmärrettävä ja normaali reaktio, muttei sinällään vielä edistä asiaa. Höyryä pahimmat höyryt ulos ja ryhdy hommiin (Harmillisesti moni vähän sairastava unohtaa tällaiset epäkohdat, kun omat asiat onkin taas kondiksessa, siitä henkilökohtaisesta missiosta ei tulekaan yleistä missiota niiden heikompien puolesta)

Ihan varmasti teen jotakin asian eteen!

 

[Ihanoikeasti]

Luuletko sä tosissasi, että kaikki tehdään sun eteen? Oma-aloitteisuus kunniaan. Luulisin opettajan tietävän sen.

 

[rauhoitu jo]

Siten, että sain paniikkikohtauksentapaisen puudutuksen laiton jälkeen. Siihen sh että yleensä se rauhoittava auttaa tähän - ja minä, että eipä ole kukaan mitään rauhoittavaa antanut. Tähän sh oli ihan että uups, ja äkkiä lääkettä suoneen.

Eli kukaan ei ole unohtanut mitään. Ei ole ollut mitään määräystä missään. Luultavasti anestesiapuoli oletti asioita tai muisti väärin.

 

[Keep calm and carry on]

Tiedän ettei pitäisi vertailla, mutta kun tässä nyt isoista mokista puhutaan. Tässä vähän mittasuhteita mokan ja mokan välillä. Mun mielestä omalla kohdallani oli iso moka se, että mut talvella päästettiin hyvin harvinaisen ja vaarallisen tilanteen jälkeen kotiin lääkepurkki kourassa ja kerrottiin, ettei ole enää mitään huolta.

Kesällä ongelma uusiutui, vaikka sen piti olla mahdotonta. Tuolloin vasta alettiin tutkia sairastumisen syvempiä syitä. Otettiin verikokeita ja tutkittiin. Vikaa löytyi paljonkin, mutta siltikin lääkärit vakuuttelivat, ettei mulla voi olla sitä juuri tautia jota itse eniten pelkäsin.

Menin yksityisen kautta geenitestiin ja kas, löytyi harvinainen geenimutaatio joka oli kaiken taustalla. Jälkeenpäin kun olen yrittänyt lukea sairaudesta kaiken mahdollisen, on käynyt hyvin selväksi, että se olisi pitänyt tutkia jo ensimmäisen kerran jälkeen. Kaikki oireet olivat jo tuolloin. Hoito olisi päästy aloittamaan paljon aiemmin. Ei olisi tullut uusia tukoksia, toista sairaalajaksoa, sisäelimien lisävaurioitumista ja nyt korjailemista.