Anteeksi että taas purkaudun....(ei tarvitse lukea ja vi**uilla jos ei muuta sanomista ole)

[onneton(aina välillä)]

On vaan paha mieli,exää en nähnyt mutta sen muijan näin jonka kanssa kulkee,en olisi muuten varmaan tunnistanut mutta oli exän autolla liikenteessä.Yksin. Tiedän että hullua nyt tollasestakin itelleen tehdä pahaa mieltä mutta en voi sille mitään,itkettää niin paljon.En olekaan itkeny näin paljon pitkiin aikoihin vaikka exääkin olen nähnyt mutta tää muijan näkeminen exän auton kanssa sai hanat auki oikeen kunnolla!

En pääse ikinä yli tästä erosta...se oli mun elämäni rakkaus.

Olo ollut jo jonkin aikaa ihan ok mutta kyllä nyt iski ja pahasti.
Ei tää olo varmaan helpotu koskaan ja nyt on vasta 3kk menny.

 

["hali"]

:hug:

 

[NipaNeutroni]

En ole varmaan paras kertomaan, kun en ole kuin kerran eronnut ja silloinkin parin vuoden suhteen jälkeen. Kyllä se kuukausia kirpaisi, mutta sitten tuli elämään uusia positiivisia juttuja. Saa sitä välillä sitäpaitsi itkeäkin! Mitä aiot tehdä huomenna? Mitä jos tekisit jotain mukavaa, vaikka urheilisit lempilajiasi tai näkisi ystäviä tai vaikka katsoisit leffaa suklaata syöden?

 

["vieras"]

Ensimmäinen vuosi eron jälkeen on aina rankin. Aika tekee tehtävänsä ja joku päivä aurinko taas paistaa.

 

["vieras"]

No eihän ole sun elämäsi rakkaus, höpö höpö! Elämän suuri rakkaus ei jätä. Jos se olisi ollut Se Suuri Rakkaus ja Oikea, se olis siinä sun vierellä, joten nyt häntä pystyyn ja katseles ympärillesi: oikea on vielä jossain odottamassa sua.

 

["mökö"]

Se ottaa aikansa!
Jos jotain rakastaa oikeasti ja koko sielullaan, niin onhan se luonnollista, että koville ottaa. Surutyötä on tehtävä. Tee se rauhassa äläkä mieti, että on menny jo niin ja niin kauan. Toki se turhauttaa, kun tuntuu, ettei koskaan pääse irti ja on heikko ja mitä lie. Vaan etpäs olekaan. Vaatii rohkeutta tunnustaa, että joku oli elämäsi ihminen, pätkääkään vähättelemättä sitä ihmistä. Hatun nosto täältä.

Aurinko nousee huomennakin ja rakkautta on aina.

Halauksia!

 

[................]

 

[onneton (aina välillä)]

En ole varmaan paras kertomaan, kun en ole kuin kerran eronnut ja silloinkin parin vuoden suhteen jälkeen. Kyllä se kuukausia kirpaisi, mutta sitten tuli elämään uusia positiivisia juttuja. Saa sitä välillä sitäpaitsi itkeäkin! Mitä aiot tehdä huomenna? Mitä jos tekisit jotain mukavaa, vaikka urheilisit lempilajiasi tai näkisi ystäviä tai vaikka katsoisit leffaa suklaata syöden?

Olaan menossa tälläviikolla kaverien kanssa koko päiväksi shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.Huomenna pitäs kai ruveta kasaamaan asuntolappuja,en pysty olemaan täällä joten pakko muuttaa joten asuntopapereita ja liitteitä huomenna.
Viikonloppu oli mukava mutta kaikki ne mukavat hetket ja ne kun en ajatellu mitään niin ne hetket meni tänänn viidessä minuutissa pois.

 

[onneton(aina välillä)]

[QUOTE="vieras";24710277]Ensimmäinen vuosi eron jälkeen on aina rankin. Aika tekee tehtävänsä ja joku päivä aurinko taas paistaa.[/QUOTE]

vuosikin tuntuu niin loputtoman pitkältä nyt.

 

[onneton(aina välillä)]

[QUOTE="vieras";24710308]No eihän ole sun elämäsi rakkaus, höpö höpö! Elämän suuri rakkaus ei jätä. Jos se olisi ollut Se Suuri Rakkaus ja Oikea, se olis siinä sun vierellä, joten nyt häntä pystyyn ja katseles ympärillesi: oikea on vielä jossain odottamassa sua.[/QUOTE]

En mä voi sille mitään mutta kyllä se oli mun elämäni rakkaus,mä en vaan vissiin sitten sen vaikka sano rakastavansa,tuntuu vaan pahalata että 7vuotta ja tässä tulos.
Häntä ei nouse vaikka kuinka yritän,välillä se on puoliksi ylhäällä mutta sitten aina tapahtuu jotain ja se läsähtää takaisin maanrajaan.

 

["Jana"]

ihmisiä on niin erilaisia jaa tapoja kokea tilanteet. Itse olen niin tunneihminen, vahvasti mukaan heittäytyvä, että surut ja ilot koetaan kovaa! Elän onnettomassa parisuhteessa, umpirakastuin yhteen paljon nuorempaan eronneeseen mieheen... mutta olen liian kiltti lähteäkseni pois tästä suhteesta. Lapset tarvii isänsä lähelleen ja tätä upeaa kotipaikkaa ei voisi kumpikaan ylläpitää yksin. Menen siis mukana ja ulvon kaipuutani kuutamolle...

 

[onneton(aina välillä)]

[QUOTE="mökö";24710310]Se ottaa aikansa!
Jos jotain rakastaa oikeasti ja koko sielullaan, niin onhan se luonnollista, että koville ottaa. Surutyötä on tehtävä. Tee se rauhassa äläkä mieti, että on menny jo niin ja niin kauan. Toki se turhauttaa, kun tuntuu, ettei koskaan pääse irti ja on heikko ja mitä lie. Vaan etpäs olekaan. Vaatii rohkeutta tunnustaa, että joku oli elämäsi ihminen, pätkääkään vähättelemättä sitä ihmistä. Hatun nosto täältä.

Aurinko nousee huomennakin ja rakkautta on aina.

Halauksia![/QUOTE]

Mä rakastin sitä niin paljon ettei sanat ees riitä kertomaan,koko sielusta ja sydämestä.Miten tehdä surutyötä kun toinen pyörii uuden heilan kanssa silmien edessä...?
Ehkä se muutto auttais...
Kun osais ees vihata sitä mutta en osaa...en tiedä mitä tunnen.

 

[-----------------------]

sä olet läheisriippuvainen.

Tottakai suhde kestää unohtaa, mutta ei tollanen roikkuminen ole enää tervettä.

 

[Pikkukaupunkilainen]

....Kyllä se siitä. Repäset vaan sen hännän pystyyn , jos vaikka muuttaisit ihan eri paikkakunnalle... ?

 

[ööh...]

Autoko oli sun elämäsi rakkaus?

 

["mökö"]

Mä rakastin sitä niin paljon ettei sanat ees riitä kertomaan,koko sielusta ja sydämestä.Miten tehdä surutyötä kun toinen pyörii uuden heilan kanssa silmien edessä...?
Ehkä se muutto auttais...
Kun osais ees vihata sitä mutta en osaa...en tiedä mitä tunnen.

Vaihda maisemaa. Vaikka loman ajaksi, tai muuta. Tekee ihmeitä, kun pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä eikä kaikki kokoajan muistuta asioista.
Ja kyllä se vihakin sieltä vielä tulee, usko pois.

 

[onneton8aina välillä)]

sä olet läheisriippuvainen.

Tottakai suhde kestää unohtaa, mutta ei tollanen roikkuminen ole enää tervettä.

no en ole,olen vaan vielä niin järkyttynyt tästä vaikka en nyt niin paljon kuin alussa olin mutta kun kaikki tuli ihan puskista niin kai se nyt tuntuu.
Ja miten niin mä roikun?
Jos olen 3kk tässä menny niin et eka kk meni ihan sumussa ja toinen meni silleen et tajusin asian ja rupesin liikkumaan ja tekeen asioita ja nyt sit jo menee välillä paremmin ja välillä näitä notkahduksia mutta miten se muka tekee musta läheisriippuvaisen.Ei 3kk nyt NIIN pitkä aika ole.

 

[onneton(aina välillä)]

mä googlasin kans tota läheisriippuvuuden,en mä kyllä koe olevani sellanen,luin muutaman artikkelin ja en kyllä tunnista niistä itseäni.
Kyllä kai se yhtäkkinen yksinoloon tottuminen vie aikansa kun ollut kauan pitkässä suhteessa ja sitten jää yksin.