Raskaana ja mies ei reagoi

[nimmu]

Mitähän pitäisi ajatella.
Olemme yrittäneet lasta yli puolivuotta. Siihen sisältyy kaksi keskenmenoa.
Ensimmäiseen mies reagoi ja oli pahoillaan, toisesta ei välittänyt.
Nyt olen raskaana ja viikkoja alkaa olla 12. Mies ei vieläkään millään tavalla noteeraa raskauttani tai sano mitään positiivista tai negatiivista asian suhteen.
Ei siis noteeraa asiaa laisinkaan vaan sivuutta sen kun koetan jotain asiasta puhua. Nyt tuntuu, että onko tämä sittenkään toivottu raskaus?
Onko mieheni muuttanut mieltänsä vai mistä on kyse?
En saa keskustelua aiheesta aikaiseksi vaikka kuinka yritän.
Pelkään, että jos jäänkin lapsen kanssa yksin. Olen jo yhdenlapsen yksinhuoltaja ja tyttöni alkaa olla niin iso, että hänestä ei niin kauheasti tarvitse huolehtia.
En oikeasti halua lasta juuri nyt, ellen voi olla varma, että miehenikin sitä haluaa.
Hän sen aloitti, että pitäisikö meidän tehdä lapsi, kun minä olen jo niin "vanha".
Mieheni on siis nuorempi minua. Olemme olleet yhdessä/erillään 4 vuotta.
Suhteemme on ollut myrskyisä ja mieheni ei ole osannut päättää lennelläkkö kukasta kukkaan vai riittääkö yksi ruusu. Muutimme erilleen viimeksi viime tammikuussa ja jo maaliskuussa asuimme taas yhdessä. Nyt sanoo ettei muuta halua kuin minut ja tyttäreni elämäänsä. Elämä on tyhjää ilman meitä.
Rakennamme parhaillaan taloa ja talo valmistuu jouluksi (ehkä). Tiedän, että mieheni tekee sen ihan vain perheemme vuoksi. Kaikki velat on hänen nimillään ja hän maksaa elämisemme. Onkohan mieheni muuttanut taas mielensä suhteemme kanssa vai vauvan suhteen vai minkä?
Olen ihan sekaisin kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelottaa niin perhanasti, että jos sitten yhdeksän kuukauden päästä ei olekkaan enää isiä, eikä perhettämme. Nyt olis niinku kohtalon hetket tehdä asialle jotain.....

 

[Tota noin...]

Jos rakennat elämäsi miehen varaan, niin aika heikoilla kyllä olet.

 

[Anatolia]

Minä olen ajatellut lapsilukuni sen perusteella, että miten monen lapsen & millaisilla ikäeroilla olevien lasten kanssa pärjään yksin jos sellainen tilanne tulee. En voisi ajatella että kaikki roikkuisi miehen varassa myöskään taloudellisesti.

Miehet nyt on miehiä. Mulla on menossa nyt yhdeksäs raskausviikko kaiketi, eikä mies asiasta juurikaan puhu. Kyllä hän on ihan iloinen asiasta, ja on mm. veljelleen hehkuttanut että saamme kolmannen lapsen, mutta ei hän asiasta kotosalla hössötä tms eikä minusta tarvitsekaan vielä, jos milloinkaan. Todennäköisesti loppuraskaudesta taas taputtelee mahaani ja lässyttää vatsan läpi vauvalle niin että mua ärsyttää. Asia konkretisoituu miehille joskus vähän myöhemmin kuin meille naisille.

Sun miehen kohdalla voi olla kyse myös siitä, että hän ei ole varma haluaako sinut vaiko jotain muuta (jos kerran suhteenne on ollut on-offia ja mies on liidellyt välillä kukasta kukkaan). Tai ehkä hän pelkää keskenmenoa eikä siksi uskalla reagoida vielä mitenkään.

 

[Tasku Venus]

Jospa mies ei vaan uskalla puhua tai ajatella koko raskautta vielä, niiden keskenmenojen takia. Pelkää jos taas sattuu jotain, ja kovettaa itsensä ettei pettyisi taas.

Mutta olisin minäkin sinuna vähän epävarma suhteesta, jos mies ei aikaisemmin ole osannut päättää mitä haluaa.

 

["miata"]

Jos miestä pelottaa, että jokin menee vikaan? Omiin silmiini vaikuttaisi siltä, että hän pelon vuoksi kieltää koko tilanteen kun ei uskalla iloita. Sulkeutuu, ettei kokisi taas uutta surua ja pettymystä.

 

[nimmu]

Siis oma lapsilukuni on täynnä, MUTTA olen valmis lapsen tekemään, koska miehelläni ei ole yhtään lasta ja hän on sellaista toivonut. Hänen vuokseen siis olen valmis taas äitiyteen.
Jos yksin tulevaisuuteni tulisin viettämään, täyttyisi se opiskelusta ja työnteosta, mutta miehen takia olen valmis näitä siirtämään. Yksin en halua enää lasta huollettavaksi, niin pahalta kuin se kuullostaa, mutta elämäni yksinhuoltaja ei ole ollut helppoa ja olen joutunut luopumaan paljosta, kuten opiskelusta. Nyt haluaisin vihdoin valmistua joksikin. Olen 34 ja mieheni 27.

 

[Anatolia]

Siis oma lapsilukuni on täynnä, MUTTA olen valmis lapsen tekemään, koska miehelläni ei ole yhtään lasta ja hän on sellaista toivonut. Hänen vuokseen siis olen valmis taas äitiyteen.
Jos yksin tulevaisuuteni tulisin viettämään, täyttyisi se opiskelusta ja työnteosta, mutta miehen takia olen valmis näitä siirtämään. Yksin en halua enää lasta huollettavaksi, niin pahalta kuin se kuullostaa, mutta elämäni yksinhuoltaja ei ole ollut helppoa ja olen joutunut luopumaan paljosta, kuten opiskelusta. Nyt haluaisin vihdoin valmistua joksikin. Olen 34 ja mieheni 27.

Ethän sä milloinkaan, ikinä, kenenkään kanssa voi saada sellaista takuuta että sinusta ei tule yksinhuoltajaa. Jos nyt suoraan saa sanoa niin kaikkein vähiten sellaisen miehen kanssa, joka ei ole osannut päättää haluaako sinut vaiko jotain muuta.

Jos oma lapsilukusi on jo täynnä...no, jos mun lapsilukuni olisi täynnä niin mä en tekisi enää lapsia vaikka mies toivoisi mitä.

 

["vieras"]

Ja unohda se, että miehesi ei sano mitään. anna sen olla ihan rauhassa ja rakentaa. se voi olla siitäki väsyny, tunteet myllertää. Mun mies on ihan samanlainen. mä olen puhunut kolmannesta lapsesta itse, mutta mies ei ole ollut yhtään innostunut. Sitte taas oli välillä ja nyt ei enää puhu mitään. siis ei suostu sanomaan sanaakaan, vaikka olen kysynyt että mitä mieltä se on kaikesta. Meillä kans rakennetaan ja se on rakentamisesta niin väsynyt ettei ajatuksiin mahdu mitään muuta. Älä nyt hyvänen aika ala miettiä ja katua lasta. Ihana lahja teille tulossa, kuule, kun kaikki ei saa tollasia murusia. Ei elämää kannata nyt etukäteen murehtia ja miettiä. Odotat nyt,et talo valmistuu ja pääsette asumaan ja opettelet vaan nyt luottamaan. Pakkohan se on, ei tästä elämästä tule mitään eikä pysty koskaan iloitsemaan ja nauttimaan, jos jatkuvasti miettii, et "pettääköhän se kohta" jos niin käy, et jäät yksin ni varmasti selviät siitäki, mutta et nyt mieti sellasta vaihtoehtoakaan.

 

["hhh"]

sä oot raskaana jo noin pitkällä ja keskenmenoja ja mitä..mietit täällä,et menetkö ja teet abortin, kun lapslukus on täynnä???? miten ihmeen kevyesti nykyajan ihmiset suhtautuu raskauteen ja lapsiin..voi hyvän tähden. Lopeta tuo miettiminen ja anna sen ukkos olla rauhassa. Siitähän se vasta kimpaantuuki, jos menet sitä tikulla tökkimään rakentamisen aikana. Pidät kodin hyvänä ja ukkoas hyvänä niin se pysyy siinä.

 

[nimmu ap]

Ethän sä milloinkaan, ikinä, kenenkään kanssa voi saada sellaista takuuta että sinusta ei tule yksinhuoltajaa. Jos nyt suoraan saa sanoa niin kaikkein vähiten sellaisen miehen kanssa, joka ei ole osannut päättää haluaako sinut vaiko jotain muuta.

Jos oma lapsilukusi on jo täynnä...no, jos mun lapsilukuni olisi täynnä niin mä en tekisi enää lapsia vaikka mies toivoisi mitä.

Eihän sitä satavarma voi olla, mutta jos nyt vaikka edes 50. Kyllähän sen ymmärtää että mieskin voi omia lapsia haluta. Tyttäreni ei ole hänen lapsensa, ja vaikka heillä ihan hyvä suhde onkin, pelkään, että se ei riitä vaan mieheni ottaa sellaisen joka on valmis lapsia tekemään. Mieheni on suoraan sanonut, että haluaa lapsia ja jos en minä halua niin, hänen täytyy miettiä asiaa. Siis kyllähän jokainen mies lapsen haluaa jossain vaiheessa. Minulla alkaa vain pikkuhiljaa ikä tulla vastaa, että kovin monia vuosia, ei tätä voi viivyttää...
Oma tyttäreni on vaatinut paljon aikaa ja hänestä pitää huolehtia. Hän on erityislapsi, joten aikaa opiskeluille yms. ei ole koskaan jäänyt ja koska minulla sukulaisia en ole voinut turvautua juuri ulkopuoliseen apuun. Itse on täytynyt huolehtia ja sen on ollut ajoittain todella raskastakin. Nyt tyttöni on jo niin vanha tai siis kehittynyt, että ei tarvitse enää kokoajan olla perään katsomassa eikä aikaa hänen opetukseen ja huoltamiseen mene ihan niin paljoa aikaa. Ehtisin opiskella itsekkin vähän. Sitä en koskaan ennen ole ehtinyt tekemään. En ole valmistunut mistään koulusta ja haluaisin opiskella, ennen kuin on liian myöhäistä. Olen kyllä töissä markkinoinnin sihteerinä ulkomaan osastolla, mutta olen saavuttanut kouluttamattomana palkkakattoni, eli palkkani ei tule helpolla enää tästä nousemaan. Jos nyt teen lapsen ja jään yksin, jää haaveeni valmistumisesta taas.

 

[nimmu ap]

Voihan se olla, että mieheni vain pelkää. Tai sitten on muuttanut mielensä... Voi tätä kamaluutta.. Siis rakastan lapsia, ihania ovat, mutta vihaan myös sitä tyytymättömyyden tunnetta itseeni, kun en ole mikään ja pelkään, että jos mieheni lähteekin... ..niin kaikki alkaa taas alusta... olen taas yksin..... Kaikkeni olen tehnyt tyttöni eteen ja kaikkeni tekisin taas uudenkin kanssa, mutta toivoisin että sen jakaisi joku kanssani... jäin niin karusti yksin tyttöni kanssa.. En tiedä jaksaisinko taas samanlaista... toivottavasti tulisi, edes terve lapsi.. vähän helpompaa...

 

["jep"]

Mä en nyt edes jaksanu kovin pitkälle lukea.. Mutta mun mies ei koskaan ole raskausaikana ollut mitenkään erikoinen. Ei ole paijannut mahaa tai jutellut sille tai mitään muutakaan lässyttänyt. Se ei vaan ole sen juttu. Se itse sanoo, että sen mielestä isyys alkaa synnytyksessä ja se on mulle ok. Sitä ei ole ultrat jne kiinnostaneet pätkääkään. Ehkä vähän poikkeava joo, mutta ei se mua haittaa!!

Kolme lasta meillä on eikä vois olla parempi isä!!!

 

[nimmu ap]

[QUOTE="jep";24973790]Mä en nyt edes jaksanu kovin pitkälle lukea.. Mutta mun mies ei koskaan ole raskausaikana ollut mitenkään erikoinen. Ei ole paijannut mahaa tai jutellut sille tai mitään muutakaan lässyttänyt. Se ei vaan ole sen juttu. Se itse sanoo, että sen mielestä isyys alkaa synnytyksessä ja se on mulle ok. Sitä ei ole ultrat jne kiinnostaneet pätkääkään. Ehkä vähän poikkeava joo, mutta ei se mua haittaa!!

Kolme lasta meillä on eikä vois olla parempi isä!!![/QUOTE]

Mä vaan toivon, että sanois edes jotain, vaikka et "hieno juttu" tai jotain..
Mullon niin paljon pelissä tässä, että hirvittää. Hirmuinen homma huolehtia yhdestä, mut kun noita ois kaks. Vaikka toisella on ikää reilusti, niin henkisesti on ihan toisella tasolla. Misssä välissä mä ehdin töissä käymään tai opiskelemaan, tai elämään muutenkaan mitään muuta elämää... Mä en voi vain jättää mun tyttöäni jonnekkin hoitoon,ei mee niin meillä tai jättää yksin kotiin, ei onnistu ei, ehkä joskus vuosien päästä, jos silloinkaan... ja jos vauva ois, niin pitäis kokoajan vahtia, ettei ota liian lujasti vauvaa.. kun ei riepu ymmärrä omia voimiaan, ja et vauvalle voi tulla pipi...
Mun koko elämä on mennyt tyttärestäni huolehtiessa, ei ole ollut vapaita viikkoja taikka viikonloppuja. Ei mahdollisuutta ns. normaaliin elämään, tai onhan meidän elämä normaalia meille, mutta muihin verrattaessa. Mä en voi jättää esikoistani yksin, vaikka on jo 16 vee. Mun elämä on ollut yhtä huoltamista ja kun se vihdoin helpottaa, niin en ole niin varma haluanko aloittaa kaiken alusta taas yksin... Mä oon jo yli 50 kun kuopus ois 18. Missä välissä mä ehdin elää mun elämää...?
Voi toivottavasti pelkäis vain, mutta miten saan selvillä onko kyse vain pelosta?

 

[nimmu]

pitääkö mun kysyä "et mites on, pidetäänkö vai teenkö keskeytyksen?"
Kuullostaa NIIN karulta, mutta en tiedä mitä tässä muutakaan...

 

[vibbis]

No kysy, jos sinusta siltä tuntuu. Kai sä sen reaktiosta tohon kysymykseen jotain vastauksia saat.

 

["vieras"]

PUHU PUHU PUHU sille ukolles!

Luulen et mies on oikeesti iloinen ja koska tekee teille kotia yms... hän on siis aina palannut sinun luo lopulta vai mitenkä nyt onkaan kun on miettinyt kenet haluaa.

Jos se on onnellinen sun kanssa niin ei se mihinkään lähde toisen matkaan ja se on fakta!

 

["vieras"]

et voi enää keskeyttää jos vkoja on 12 kuten mainitsit!

 

[asiak]

Harva mies on innosta piukena alkuraskaudessa ku äidillä hermot on kireällä ja hormoonit hyrrää.. eikä raskaus näy vielä mitenkään ulospäin. Ootko käyny np-ultrassa, saisitko miehen lähtemään sinne mukaan?

Meil mies ei ole syttyny raskaudelle kertaakaan (3 lasta on) ennen ku potkut on alkanu tuntua ulos päin.. esikoisesta oli np ultrassa, kakkosesta rakenne ultrassa, kolmannesta kävin kaikki ultrat yksin.

 

[nimmu ap]

Harva mies on innosta piukena alkuraskaudessa ku äidillä hermot on kireällä ja hormoonit hyrrää.. eikä raskaus näy vielä mitenkään ulospäin. Ootko käyny np-ultrassa, saisitko miehen lähtemään sinne mukaan?

Meil mies ei ole syttyny raskaudelle kertaakaan (3 lasta on) ennen ku potkut on alkanu tuntua ulos päin.. esikoisesta oli np ultrassa, kakkosesta rakenne ultrassa, kolmannesta kävin kaikki ultrat yksin.

Voi kun ymmärtäis, tai olisi pro telepatiassa ja kykenisi ajatukset lukemaan.
Ensimmäisen kerran kun tulin raskaaksi, niin liverteli kui pikulintu, että voi ihana sitä ja voi ihana tätä ja elä sinä nyt hievahda, kun hän laittaa. Toiseen raskauten ei reagoinut ollenkaan, eikä tähänkään. Mitään ei ole sanonut muuta kuin "jaa".

Siis rv on KOHTA 12, ei ihan vielä. ja keskeytyksen saa vielä viikolla 24. Hyvillä perusteilla. Minulle on tehty keskeytys viikolla 20. Siitä on aikaa. Silloinen iskä otti ja lähti ulkomaille ja en millään voinut kuvitella yksinhuoltavani toista lasta siinä tilanteessa. Läääkärit olivat aikalailla samaa mieltä. Ehkä siksikin olen niin pelokas, kun en halua tämän toistuvan. Ei ole helppoa ja syyllisyys painaa vielä vuosia myöhemminkin...
Ehkä se on vain minun vika, ehkä minä pelkään, että kaikki menee taas pieleen ja ehkä minä olen siksi tarkkana kuin porkkana miehen kommenttien suhteen. Ehkä minä pelkään vain liikaa...
Tai sit mies on muuttanut mielensä ja haluaa sittenkin olla vain vapaa. Monta kertaa on erottu ja monta kertaa olen itkenyt, kun hän on ollut toisen naisen luona. En jaksaisi sitäkään enää.. aina on lopulta itse palannut luokseni omasta tahdostaan. Toivottavasti nyt oli se viimeinen kerta hänenkin miettiä ollakko sinkkku vai ei..

 

[nimmu]

Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?

 

[Anatolia]

Mä en näe mitään järkeä tehdä lapsi tilanteeseen, jossa naisen lapsiluku on täynnä, nainen ei tulisi pärjäämään yh:na, pariskunta on useasti eronnut ja palannut yhteen ja taas eronnut, ja mies on pettänyt lukuisia kertoja.

Enkä näe sitäkään vaihtoehtona, että raskautta jatketaan ja keskeytetään sitten joskus viikolla 24 kun mies muuttikin mielensä. Kun siitä viikon, kahden päästä syntyy jo vauvoja jotka jäävät eloon. Hyi helvetti. Terveydellisistä syistä tehtävät abortit ymmärrän ja hyväksyn, mutten "se jätti mut"-tyylisiä mielenmuutosabortteja.

Miksi sä ap haluat niin epätoivoisesti tuossa miehessä roikkua ja sille lapsen antaa?

 

["rrr"]

Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?

No en ainakaan lasta.

(Siis tilanteessa, jossa itse en oikeastaan haluaisi lasta, mutta kokisin sen ainoana keinona ehkä pitää mies, vaikka todellisuudessa sama mies on tämänkin vuoden[?] aikana pettänyt ja eronnut ja ollut epävarma ihan kaikesta.)

Voi tosiaan olla että mies ei nyt uskalla ajatella raskautta kun pelkää uutta keskenmenoa, mutta ihan sama, kyllä aikuisen pitäisi parisuhteessa pystyä kuuntelemaan jos toisella on oikeasti tärkeää asiaa.

 

[Tuotanoin]

[QUOTE="vieras";24974006]et voi enää keskeyttää jos vkoja on 12 kuten mainitsit![/QUOTE]

"Viikkoja alkaa olla 12", kirjoitti ap. Veikkaan että onnistuisi, jos ap marssisi lääkärille, sanoisi, ettei koskaan lasta itse halunnut, eikä näköjään halua mieskään.
Siihen en ota kantaa, mikä tuollaisessa tilanteessa vähiten väärä päätös on.

 

[yuuuu]

Siis haluat, etä mies riemuitsisi ja sanoisi "hieno juttu" tms. Oletko KERTAAKAAN itse sanonut moista tai osoittanut iloitsevasi raskaudesta? Ei siltä kuulosta, jos kerran keskeytystä mietit ja lapsi tuntuu olevan sulle vain taakka. Miksi miehen sitten pitäisi osoittaa iloaan asiasta, jota sinä vain tuskailet? Ei ole miehenkään varmaan helppoa iloita asiasta, joka on sulle selvästi ahdistuksen aihe.

 

[nimmu]

Siis haluat, etä mies riemuitsisi ja sanoisi "hieno juttu" tms. Oletko KERTAAKAAN itse sanonut moista tai osoittanut iloitsevasi raskaudesta? Ei siltä kuulosta, jos kerran keskeytystä mietit ja lapsi tuntuu olevan sulle vain taakka. Miksi miehen sitten pitäisi osoittaa iloaan asiasta, jota sinä vain tuskailet? Ei ole miehenkään varmaan helppoa iloita asiasta, joka on sulle selvästi ahdistuksen aihe.

No minä hyvin iloisesti ilmoittin miehelle asiasta, kun olimme talolla sisäseiniä maalaamassa, et "pitäisköhän tosta vierashuoneesta tehdä lastenhuone?" Mies tuumas et," jaa kannattaakohan?" Minä selventävästi tähän tuumasin, et sillä voi olla ehkä käyyttöö tuossa yhdeksän kuukauden päästä. Mies ei sanonut tähän mitään vaan jatkoi hommia...

Sittten se kysyy, että miks mulla on pahaolo ja oksettaa ja minä vastaan et ku oon raskaana, johon tuumaa et "Ai".
Sitten ku minä koetan että "laskeskelin tässä juuri, että tulokkaamme ajankohta on tosiaan tuossa minun syntymäpäivien aikaan, olispa jännää jos syntyi samana päivänä. Mies katto pitkään ja vastaa "Niin" ja "turha sitä on miettiä"

Yleensähän parisuhteissa nainen on nuorempi miestä, jolloin lasten miettimiselle ja teolle jää enemmän aikaa.
Nyt meillä on niin päin, että minä olen siinä suhteissa iältäni rajoissa ja miehellä nuoremmuuttansa aikaa vaikka kuinka, eli ehkä mieskin joutuu isyyteen aikaisemmin kuin ehkä oikeasti haluaisi? Mutta on siis mielessään ajatellut, että vaimoke ei kohta ole enää lapsen teko ikäinen ja minä lapsen haluaisin joten pakko tehdä nyt vaikka aika ei ole oikea?- eikä siis tästä syystä olisi iloinen? Olenko liian vanha miehelleni mies on 27 minä 34 eli 7 vuotta on ikäeroa..?
Minä olin niin onnessani plussasta, etten meinannut nahoissa pysyä, mutta enää en ole niin innoissani.