K
"kyllästynyt"
Vieras
Tilanne: minä kotiäitinä, kaksi pientä lasta, mies töissä "virallisesti" arkisin klo 8-16, mutta...
Käytännössä neljä viidestä työpäivästä venyy yli 8 tunnin, vartista tuntiin. Lomien ajankohdat elävät ja saattavat varmistua vasta pari päivää ennen alkua. Kesken loman saattaa tulla kutsu töihin, nytkin ma-su loma loppuikin keskiviikkona. Kesäloman keskelle on rysähtänyt yllättäen viikon työmatka. Asiakkaat voivat soittaa kotiin klo 22, samaan kellonaikaan on myös pidetty useita puhelinpalavereja. 4-5 kertaa vuodessa töitä painetaan viikko pari kellon ympäri, jolloin mies joko nukkuu työpaikalla tai tulee kotiin ainoastaan nukuttamaan lapset ja lähtee takaisin ennen lasten heräämistä aamulla.
Kysymys kuuluu: Pitääkö tuollaista sietää ja olla iloinen, että töitä ylipäätään on? Onko kohtuullista vaatia, että jotain voisi joskus suunnitella ilman pelkoa, että yksi työpuhelu romuttaakin kaikki aikataulut? Miten vitussa tällaiseen jaksaa suhtautua rakentavasti, vai pitääkö edes?
Käytännössä neljä viidestä työpäivästä venyy yli 8 tunnin, vartista tuntiin. Lomien ajankohdat elävät ja saattavat varmistua vasta pari päivää ennen alkua. Kesken loman saattaa tulla kutsu töihin, nytkin ma-su loma loppuikin keskiviikkona. Kesäloman keskelle on rysähtänyt yllättäen viikon työmatka. Asiakkaat voivat soittaa kotiin klo 22, samaan kellonaikaan on myös pidetty useita puhelinpalavereja. 4-5 kertaa vuodessa töitä painetaan viikko pari kellon ympäri, jolloin mies joko nukkuu työpaikalla tai tulee kotiin ainoastaan nukuttamaan lapset ja lähtee takaisin ennen lasten heräämistä aamulla.
Kysymys kuuluu: Pitääkö tuollaista sietää ja olla iloinen, että töitä ylipäätään on? Onko kohtuullista vaatia, että jotain voisi joskus suunnitella ilman pelkoa, että yksi työpuhelu romuttaakin kaikki aikataulut? Miten vitussa tällaiseen jaksaa suhtautua rakentavasti, vai pitääkö edes?