[QUOTE="vieras";25454111]En tiedä onko tämä tapahtunut Porvoossa tai ei, mutta oletetaan nyt että tämä on totta.
Mä rakastan mun lapsia, mutta joskus tuntuu että tykkääminen on vaikeaa. Mä siis miellän ne eriasioiksi. Rakastaminen on ehdoitta tapahtuvaa. Esikoisessani on paljon piirteitä, jotka ärsyttää mua ja siksi tykkääminen on vaikeaa. Hän on silti mun erittäin rakas lapseni. Sen tunnen sydämessäni. Ehkä sunkin tunteet ovat tämän kaltaisia?
Teini-ikä on hankala ikä ja silloin voi olla vaikea tykätä omasta lapsestaan kun yleensä se on vain ärsyttävä vastaan hangoitteleva tapaus. Mutta teini-ikä ei kestä ikuisesti. Sun tytöistä voi aikuisena tulla todella läheisiä sulle ja yleensä kun tytöt saa lapsia, niin heidän äiti saa tiivisti olla mukana. Poikien kanssa voi käydä toisin ja siitä mun mielestä johtuu pitkälti usein vaikeat anoppi-miniäsuhteet. Sen sijaan jos tytöt nyt vaikeassa teini-iässä kokevat, että sä hylkäät heidät niin he ei välttämättä koskaan anna anteeksi. Teini-iässä hormoonit laittaa tunteet ja ajatukset sekaisin ja se on paitsi ympäristölle niin tytöille itselleen vaikeaa vaikeaa aikaa. Silloin tarvitaan aimo annos ymmärrystä näitä tyttöjen elämässä tapahtuvia tunnemyllerryksiä kohtaan.[/QUOTE]
Tosi hyvin ja viisaasti kirjoitettu:heart:
Samoin voisi sanoa, että jos esikoista on toivottu oikein kovasti, hän on ollut koko raskauden ja vauva-ajan erittäin rakastettu ja saanut sitä prinsessa-kohtelua lapsuutensa. Sitten teini-iässä se prinsessakohtelu ei enää onnistu kun pitää opetella itsenäisyyttä. Mitä läheisempi esim.äidin ja tyttären välinen suhde on ollut, usein sitä kovemmin tyttö joutuu irtautumaan erilaisten kriisien kautta. Mutta siinä kysytään pitkää pinnaa vanhemmilta, ja äidiltä. Mulla on vain yksi tyttö, pian 15-vuotias jolla ihan samoja ongelmia kuin ap:n tytöllä. Silti väsymyksestä huolimatta haluan pitää hyvät välit häneen ja pyrkiä tuntemaan häntä aina hyvin. Please ap, älä anna periksi.
(siis muut lapset mulla poikia)