Mitä kautta määrität itsesi?

["heta"]

[QUOTE="heta";25689025]Juuri näin.

Itse lisään tähän vielä sen että määritän itseni monen asian summana. Äitiys on vaan yksi osa minuutta. Olen paljon muutakin, ei elämä ole yhden narun varassa. Elämässä on monta seikkaa jotka tuottavat mielihyvää. Yksi osuus on naiseus. Olen nainen ja puoliso, mieheni rakastaja, aikuinen kontakti. Olen lasteni tuki ja turva, yhdessä mieheni kanssa. Olen uurastaja, monessa mukana ja osaan käsilläni paljon, voisin sanoa olevani monitaitaja. Olen utelias, opin jatkuvasti uutta. Olen ammattilainen työssäni. Olen maailman kansalainen joka on elänyt pitkän ajan muualla, ympäri maailmaa. Olen kokonaisuus kaikkea ja kaikella on paikka elämässäni. Ai niin ja olen alkoholistin lapsikin - sekin tuo vivahteensa, koen itseni selviytyjäksi.[/QUOTE]

Niin lisään siis että en määritä itseäni noiden tekojen kautta vaan sen mitä olen oppinut noista kaikista - mihin kykenen, mihin en. Mistä nautin ja taas mistä en. Mitä arvosta, mikä on tärkeää. Ja sen kuinka onnekas olen. Kuinka julmetun onnekas olen.

 

["vieras"]

Määrittelen itseni annettujen ja saavutettujen roolien kautta. Luonnollisesti maailmankatsomus, kulttuuri ja itsetunto vaikuttavat määrittelyyn. Eri sosialisaation tasot vaikuttavat määrittelyyn myös. Omalla kohdallani esim. koulutuksella on ollut vahva rooli.

 

[Keittiönoita]

Täsmälleen.

Tästä tosin päästään takaisin äitiyteen. Jos Valtterin äiti määrittää itseään äitiyden kauttaa, lakkaako hän olemasta Valtterin äiti - tai äiti lainkaan - , jos Valtteri kuolee? Vai onko Valtteri sittenkin olemassa, vaikka on kuollut?

 

[Nyynä]

Minusta kysymys "kuka minä olen" ei ole aina oleellinen. Tärkeintä on se, että "minä OLEN".

Vasta kun todella on olemassa, myös itselleen, voi tutustua minäänsä. Eikä siihen tarvita määreitä.

Oho, taitaa lähteä turhan korkealentoiseksi.

Just tätä hain takaa tuolla määrittämisellä

Minulle ei henkilökohtaisesti ole ainakaan tarvetta määrittää itteeni kovinkaan tarkasti (tai sitten teen sitä kokoajan enkä tiedosta tekeväni sitä) koska ne roolimallit mihin tämä yhteiskunta yrittää meitä kokoajan tunkea, ahdistaa. Koen tuon "määrittää"-sanan jotenkin niin negatiiviseksi ja lopulliseksi, poissulkevaksi, tukahduttavaksi.

Olen vaan minä, luojan kiitos uniikki, koska toista minua ois vaikea sietää

 

[Nyynä]

Yllättävän monilla ihmisillä on vaikeuksia kertoa itsestään. He kyllä kertovat, mitä ovat tehneet, mitä heillä on, mitä he uskovat muiden heistä ajattelevan jne. Mutta kysymykseen "kuka minä olen" ei osatakaan vastata. Jos ajatusleikkinä kuvittelee itsensä alastomana tyhjään tilaan ja kaikki aiemmat tekemiset on poispyyhitty, kaikki mitä on omistanut on poissa, niin mitä jää jäljelle eli mitä silloin kertoisi itsestään? Sen tiedän, että sulle ei olisi ongelma kertoa itsestäsi tuossakin tilanteessa

En olisi minäkään osannu tuohon kysymykseen vastata esim. 10 vuotta sitten, mutta nyttemmin se ei ole mikään ongelma

 

[Keittiönoita]

Just tätä hain takaa tuolla määrittämisellä

Minulle ei henkilökohtaisesti ole ainakaan tarvetta määrittää itteeni kovinkaan tarkasti (tai sitten teen sitä kokoajan enkä tiedosta tekeväni sitä) koska ne roolimallit mihin tämä yhteiskunta yrittää meitä kokoajan tunkea, ahdistaa. Koen tuon "määrittää"-sanan jotenkin niin negatiiviseksi ja lopulliseksi, poissulkevaksi, tukahduttavaksi.

Olen vaan minä, luojan kiitos uniikki, koska toista minua ois vaikea sietää

Varmaan aika samasta asiasta puhutaan Mä koen, että nuo roolimallit, mihin yhteiskunta yrittää meitä tunkea, on ulkopuolista määrittämistä. Ja mä taas haluan määrittää ihan itse, oman pääni mukaan. Tosin olen nyt huomannut, että loppujen lopuksi yhteiskunta ei tunge meitä yhtään mihinkään, jos emme halua. Vastaan räpistelemällä voi toki menettää jotain etuja, mutta itse joutuu pohtimaan, ovatko ne edut sen arvoisia, että kannattaisi mukautua roolimalliin.

 

[Nyynä]

Tästä tosin päästään takaisin äitiyteen. Jos Valtterin äiti määrittää itseään äitiyden kauttaa, lakkaako hän olemasta Valtterin äiti - tai äiti lainkaan - , jos Valtteri kuolee? Vai onko Valtteri sittenkin olemassa, vaikka on kuollut?

Minä näkisin tämän niin että tottakai tulee olemaan aina äiti ja Valtterin äiti mutta ei samanlaisessa merkityksessä kun esim. Petterin äiti koska Petteri on vielä elossa.

Ja sitten vastakysymys, miten äitiys määritetään? Kuka määrittää milloin äitiys lakkaa?

 

[Keittiönoita]

Minä näkisin tämän niin että tottakai tulee olemaan aina äiti ja Valtterin äiti mutta ei samanlaisessa merkityksessä kun esim. Petterin äiti koska Petteri on vielä elossa.

Ja sitten vastakysymys, miten äitiys määritetään? Kuka määrittää milloin äitiys lakkaa?

Niinpä. Onko äitiys roolimalli vai onko se tunne- tai tahtotila?

 

[Nyynä]

Varmaan aika samasta asiasta puhutaan Mä koen, että nuo roolimallit, mihin yhteiskunta yrittää meitä tunkea, on ulkopuolista määrittämistä. Ja mä taas haluan määrittää ihan itse, oman pääni mukaan. Tosin olen nyt huomannut, että loppujen lopuksi yhteiskunta ei tunge meitä yhtään mihinkään, jos emme halua. Vastaan räpistelemällä voi toki menettää jotain etuja, mutta itse joutuu pohtimaan, ovatko ne edut sen arvoisia, että kannattaisi mukautua roolimalliin.

Niin, ja onko se oikeastaan yhteiskunta joka yrittää määrittää vaiko yksi osa sitä: media?

Yhteiskunta määrittää sinut sosio-ekonomisen tilanteen, koulutuksen, harrastusten kautta mutta sitten on vielä se painekammio nimeltä media joka yrittää määrittää täydellisen ihmisen ja niihin raameihin yritämme itteämme tunkea hinnalla millä hyvänsä. Ja näiden raamien vuoksi kanssaihmiset määrittävät meitä joka hetki: "tuollakin ryppyjä, kamalaa kun tuo on lihonut, miten tuolla on noin kauheet vaatteet, ai hitto, taas raskaana..." jne.

Ohjaako meidän itsemäärittelyämme siis jokin ulkopuolinen voima? Kuinka moni voi käsi sydämmellä sanoa voivansa vastustaa kaikenlaista ulkopuolista määrittämistä? Kun ostoskäyttäytymistä tutkii niin aika harva ilmeisesti.

 

[Keittiönoita]

Niin, ja onko se oikeastaan yhteiskunta joka yrittää määrittää vaiko yksi osa sitä: media?

Yhteiskunta määrittää sinut sosio-ekonomisen tilanteen, koulutuksen, harrastusten kautta mutta sitten on vielä se painekammio nimeltä media joka yrittää määrittää täydellisen ihmisen ja niihin raameihin yritämme itteämme tunkea hinnalla millä hyvänsä. Ja näiden raamien vuoksi kanssaihmiset määrittävät meitä joka hetki: "tuollakin ryppyjä, kamalaa kun tuo on lihonut, miten tuolla on noin kauheet vaatteet, ai hitto, taas raskaana..." jne.

Ohjaako meidän itsemäärittelyämme siis jokin ulkopuolinen voima? Kuinka moni voi käsi sydämmellä sanoa voivansa vastustaa kaikenlaista ulkopuolista määrittämistä? Kun ostoskäyttäytymistä tutkii niin aika harva ilmeisesti.

Mä näen asian niin, että yhteiskunta määrittää meitä loppujen lopuksi aika vähän. Tai no joo, määrittää ja määrittää, yhteiskunnan taholtahan erilaisia tilastoja tehdään ja niiden perusteella sitten kuulut milloin milläkin tavalla määriteltyyn ryhmään. Media taas on se, mikä luo uusia määritteitä. Määritteitä "ainoasta oikeasta hyvästä elämästä", johon luonnollisesti kuuluu kaikki sellainen, mistä vähänkin saadaan kerättyä ihmisiltä rahaa. Mitä enemmän sen parempi. Sosiaalinen media taas on ihan oma lukunsa, koska siellä kuka vaan voi määrittää mitä vaan ja miten vaan. Vaikka ihan tsoukkina.

 

[Miä]

Nyynä, long time no see :heart:

Miä pitkään määritin itseni lapsuuden kautta. Lyhyesti sanottuna olin kaltoin kohdeltu, buhuu, säälikää minua. Olen niin raukkaparka ja onneton, ilmankos käyttäydyn huonosti kun äiti joi, snif..

Sitten tajusin että ei ihminen voi koko elämäänsä perustaa sille rankalle lapsuudelle, ei voi siinä säälissä lillua loputtomiin. Se en ole minä.. Siitä alettiin rakentamaan ja sama projekti jatkuu edelleen

 

[Rieputarallaa]

Kyllähän sitä määrittää itseään kaikkien eri roolien kautta: äitiyden, muiden läheisten ihmissuhteiden, ammatin, harrastusten jne. kautta.

Ei ole tervettä, jos ei näe äitiyttä osana tätä kokonaisuutta, vaan elää vain sen yhden roolin kautta.

 

[Keittiönoita]

Kyllähän sitä määrittää itseään kaikkien eri roolien kautta: äitiyden, muiden läheisten ihmissuhteiden, ammatin, harrastusten jne. kautta.

Ei ole tervettä, jos ei näe äitiyttä osana tätä kokonaisuutta, vaan elää vain sen yhden roolin kautta.

Jos määrittää itseään roolien kautta, niin entä jos ei ole muita rooleja kuin se äitiys? Ei vanhempia, ei sisaruksia, on totaaliyh, ei ystäviä, ei ole ammattia, ei mahdollisuutta harrastuksiin jne. Pitäisikö silloin alkaa määrittämään itseään Alepan asiakkaan roolissa?

 

[Beep]

Jotta tuntisi itsensä. Tietysti voi myös kysyä, miksi itsensä pitäisi tuntea

Heh, niin voisi.

Itsetuntemus on kaiken hyvinvoinnin a ja o. Ja kun itseen on tutustunut, sen voi jättää ns. lepäämään ja nauttia vaan omasta itsestään eikä jatkuvasti kyseenalaistaa (niinkuin nuorena) ja pohtia päänsä puhki. Voi ns. keskittyä tekemään juttuja mistä diggaa ITSE.

Ai niin, mä määritän about samoin kun Kerpele, Keittiönoita ja Phoebsi. Enkä koe että itsensä määrittäminen olisi itsensä kategorisoimista ahtaaseen lokeroon. Sen tekee yleensä muut ihmiset.

 

[Rieputarallaa]

Jos määrittää itseään roolien kautta, niin entä jos ei ole muita rooleja kuin se äitiys? Ei vanhempia, ei sisaruksia, on totaaliyh, ei ystäviä, ei ole ammattia, ei mahdollisuutta harrastuksiin jne. Pitäisikö silloin alkaa määrittämään itseään Alepan asiakkaan roolissa?

Kukaan ei elä niin täydellisessä sosiaalisessa tyhjiössä, että äitiys olisi ihan ainoa rooli.

 

["eee"]

Mä määritän itseni monen asian kautta. Lapsia mulla ei ole, mutta työ ja opiskelu ovat tärkeä osa minääni, koska ne ovat iso osa elämääni. Eri asia, jos tekisin jotain rutiinityötä, mutta koska opiskelen alaa josta olen kiinnostunut ja teen työtä, josta nautin, niin tottakai määritän itseäni niiden kautta. Ne ovat intohimoni kohteita, ja olen niistä saavutuksina myös ylpeä.

Toki määritän itseäni monen muunkin asian kautta - perhe- ja ystäväsuhteiden, muiden mielenkiinnonkohteiden ja harrastusten, kykyjen, luonteenpiirteiden, ulkonäön, kansallisuuden...

 

[Phoebsi]

Minä en ajattele itselläni olevan mitään roolia. En pidä rooli-sanastakaan.

Määritän itseni sen kautta, mitä ajattelen. Sen kautta, mistä pidän, mitä arvostan, mikä minua kiinnostaa, missä olen hyvä ja missä huono.

Uuden ihmisen tavatessani en mieti mitä hän tekee työkseen tai missä kävi koulunsa - saati että miettisin mitä hänen vanhempansa tekevät työkseen. Mietin mistä hän pitää, miten hän kohtelee muita ihmisiä. Mikä saa hänet nauramaan, mikä itkemään.

 

[Beep]

Ja voin kyllä myöntää että vasta äidiksi tultuani vapauduin rooleista. Että jos toisille käy niinpäin että sitten vasta joutuu jotenkin äidin rooliin vangiksi niin mulle kävi kyllä toisinpäin. =)

 

[Miä]

Kyllähän sitä määrittää itseään kaikkien eri roolien kautta: äitiyden, muiden läheisten ihmissuhteiden, ammatin, harrastusten jne. kautta.

Ei ole tervettä, jos ei näe äitiyttä osana tätä kokonaisuutta, vaan elää vain sen yhden roolin kautta.

Miä näen nuo asiat tavallaan erillään.. Miä olen hyvä ystävä, hyvä asiakaspalvelija ja niin edelleen. Mutta miä en mitenkään määrittele itseäni niiden asioiden mukaan. Minä olen erikseen =)

 

[Rieputarallaa]

Toisaalta sitten noiden subkejtipositioiden lisäksihän minäkuvan määrittelyyn vaikuttavat tietysti oma maailmankatsomus ja esim. kulloisenkin toimintaympäristön sekä laajemmin yhteiskunnalliset arvot ja asenteet.

 

["heta"]

Nyynä, long time no see :heart:

Miä pitkään määritin itseni lapsuuden kautta. Lyhyesti sanottuna olin kaltoin kohdeltu, buhuu, säälikää minua. Olen niin raukkaparka ja onneton, ilmankos käyttäydyn huonosti kun äiti joi, snif..

Sitten tajusin että ei ihminen voi koko elämäänsä perustaa sille rankalle lapsuudelle, ei voi siinä säälissä lillua loputtomiin. Se en ole minä.. Siitä alettiin rakentamaan ja sama projekti jatkuu edelleen

Peesi - sama juttu. Pitkään kurjat asiat määrittivät elämääni kunnes tajusin että kukaan muu ei elämääni voi muutta kuin minä. Läheiseni loukaavat edelleen käytöksellään ja sille en voi mitään (vanhempien alkoholismi siis taustalla). En anna sen vaan enää olla määräävä tekevä elämässäni. Minä olen minä, ja elän itselleni. Ihan oikeasti. En edes lapsilleni, vaan ITSELLENI. Itseni vuoksi olen rakentanut oman perheeni ja elämäni. Olen myös antanut anteeksi vanhemilleni - he ovat jäänneet suohon josta minä osasin rämpiä ulos. He eivät tahallaan tee sitä mitä tekevät, he vaan ovat heikompia ja heillä ei ole ollut selviintymiskeinoja joista olisivat osanneet ottaa kiinni. Tiedän että he ovat yrittäneet.

Yksiosa minuuden määrittämistä on myös se että osaa määrittää omat heikkoudet ja tunnustaa ne. Ja katsoa peiliin kriittisesti mutta kuitenkin ymmärtävästi.

 

[Nyynä]

Mä näen asian niin, että yhteiskunta määrittää meitä loppujen lopuksi aika vähän. Tai no joo, määrittää ja määrittää, yhteiskunnan taholtahan erilaisia tilastoja tehdään ja niiden perusteella sitten kuulut milloin milläkin tavalla määriteltyyn ryhmään. Media taas on se, mikä luo uusia määritteitä. Määritteitä "ainoasta oikeasta hyvästä elämästä", johon luonnollisesti kuuluu kaikki sellainen, mistä vähänkin saadaan kerättyä ihmisiltä rahaa. Mitä enemmän sen parempi. Sosiaalinen media taas on ihan oma lukunsa, koska siellä kuka vaan voi määrittää mitä vaan ja miten vaan. Vaikka ihan tsoukkina.

Aivan. Oiskin pitäny laittaa tuohon että yhteiskunta määrittää tilastoja varten . Minäkin seison jossain tilastoissa varmasti ihan eri tavalla määritettynä kun mitä oikeasti olen, minusta saa siis aivan varmasti valheellisen kuvan (niinkuin kenestä tahansa). Niinhän se menee että valhe, emävalhe, tilasto

Mutta moni ihminen kokee myös yhteiskunnan määrittävän pitkälti sitä mitä he ovat, esim. työttömyys on yksi sellainen asia. Pentti Perusihminen voi olla ihan älyttömän tyytyväinen oloonsa vaikkei hänellä ole työtä, hän nauttii elostaan ja tekee juuri sen verran hommia että on leipää pöydässä, katto pään päällä ja siistit, puhtaat vaatteet, hän ei koe olevansa työtön eikä hän määritä itseään työn kautta. Mutta sitten tulee Täti Tilasto joka kertoo Pentti Perusihmiselle järkyttävän uutisen: olet TYÖTÖN. Olet yhteiskunnan määreissä kortistossa, ilman työtä, sidottu lomakkeiden täyttämiseen, ilman täydellistä vapautta (koska sinunhan täytyy ilmoittautua säännöllisin väliajoin ja ainakin ennen oli pidemmät ulkomaanmatkatkin tarkkaan selvitettävä, en tiedä miten asia on nykyisin) josta Pentti Perusihminen aiemmin nautti. Yhtäkkiä hänet onkin määrittänyt joku muu tietynlaiseksi. Ihmiseksi josta Pentti ei tunnista itseään. Jotkut musertuvat tämän alle ja elämä menee raiteiltaan.

Näkisin että yhteiskunta on osaltaan määrittämässä yksilöyttä myös esim. lasten huostaanottotapauksissa. Silloin sinut määritetään vanhempana ja ihmisenä ja se, mitä oikeasti olet, voikin olla niin paha asia yhteiskunnan määreiden perusteella, ettet ole kykenevä vanhemmuuteen.

Nämä siis ääriesimerkkejä tietenkin. Normitilanteissahan yhteiskunta varmaan määrittää aika vähän mutta heikompien kohdalla tilanne keikahtaa helposti ympäri.

Luulen että hyvässä asemassa olevana (esim. koulutuksen ja työn kautta asemansa yhteiskunnassa vakiinnuttaneena) on helpompi olla sellainen kun on. Et nouse silmätikuksi etkä loista punaisena Täti Tilaston mielessä.

Vai olenko tyystin yksinäni näiden ajatusteni kanssa?

 

[Beep]

Aivan. Oiskin pitäny laittaa tuohon että yhteiskunta määrittää tilastoja varten . Minäkin seison jossain tilastoissa varmasti ihan eri tavalla määritettynä kun mitä oikeasti olen, minusta saa siis aivan varmasti valheellisen kuvan (niinkuin kenestä tahansa). Niinhän se menee että valhe, emävalhe, tilasto

Lisätään listaan vielä stereotypia.

 

[Nyynä]

Nyynä, long time no see :heart:

Miä pitkään määritin itseni lapsuuden kautta. Lyhyesti sanottuna olin kaltoin kohdeltu, buhuu, säälikää minua. Olen niin raukkaparka ja onneton, ilmankos käyttäydyn huonosti kun äiti joi, snif..

Sitten tajusin että ei ihminen voi koko elämäänsä perustaa sille rankalle lapsuudelle, ei voi siinä säälissä lillua loputtomiin. Se en ole minä.. Siitä alettiin rakentamaan ja sama projekti jatkuu edelleen

:wave: :hug: rankat elämäntilanteet tietenkin jättävät jälkensä ja vaikuttavat siihen miten itsensä määrittelee.

 

[Beep]

:wave: :hug: rankat elämäntilanteet tietenkin jättävät jälkensä ja vaikuttavat siihen miten itsensä määrittelee.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sitä on turha kieltää... kestää vaan kauemmin päästä sinuiksi.