Isovanhemmat kinuaa vauvaa hoitoon, en halua antaa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäkohteliasko?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epäkohteliasko?

Vieras
Meillä on nyt 8kk vanha vauva ja mieheni vanhemmat ovat alkaneet oikein toden teolla kinuta lasta heille hoitoon. Tämä alkoi vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen sillä että aina heillä käydessämme isovanhemmat hienovaraisesti vihjailivat että haluaisivat hoitaa vauvaa vaikka sillä aikaa kun käväisen kaupassa. Viime kuukausina kysely on pahentunut siihen että aina heillä käydessämme varsinkin mummo kyselee lasta hoitoon ja puhuu heti perään toisesta (reilun vuoden ikäisestä) lapsenlapsestaan joka heillä käy melko paljon hoidossa - välillä jopa viikonlopun yli. Puhe on inhottavaa naljailua tyyliin "kyllä se Esko meillä hoidossa kävi jo kaksikuisena, olisi kyllä jo korkea aika Erkinkin päästä". Välillä mummo myös soittelee ja kysyy lasta hoitoon, koskaan eivät käy meillä.

En ole halunnut antaa vauvaa hoitoon kun vauva on todellinen tissitakiainen (ei esimerkiksi aina osaa vieläkään rauhoittua unille ilman tissiä) ja muutenkin on niin kiinni minussa. Vissiin pukkaa jonkinsortin eroahdistusta kun välillä en saisi mennä kotonakaan yksin esim. vessaan. Lisäksi vauva vierastaa, välillä myös ko. appivanhempia. Soseita meillä syödään jo hyvin että ruokapuolen puolesta vähäksi aikaa hoitoon jättäminen kyllä jo onnistuisi, mutta muuten tuo on minusta siihen vielä ihan liian pieni....

Nyt mummo on alkanut myös puhumaan että minun olisi jo korkea aika lopettaa imetys, puhuu asiasta kuin tekisin jotain väärin. Eilen siellä kyläillessämme lässytti vauvalle suoraan jotenkin että "ethän sinä mitään tissiä oikeasti enää edes halua syödä, kokoajanko se äiti sitä sinulle tyrkyttää..." ja että "ihan liian isohan sinä jo tissiä olet syömään, pois semmoset...". Tuntui tosi pahalta. :(

Olen sanonut mummolle ja vaarillekin suoraan että en halua enkä raaski vielä lasta antaa hoitoon, mutta eivät ole kuulevinaankaan. Aina alkaa se sama kysely ja rankutus. Miten ihmeessä minä saisin tehtyä heille selväksi että en anna lasta (varmaan) vielä pitkään aikaan mihinkään hoitoon?? Vai olenko minä jotenkin outo ja epäkohtelias kun en lasta heille anna? :(
 
Ymmärrän, että et halua antaa.

Mutta ymmärrä sinä se, että kun lapsesi on vaikka 3 v ja haluaisit hänet hoitoon isovanhemmille, niin he ehkä eivät ota, kun teidän lapsenne hoitaminen ei ole heille tuttua puuhaa.

Kyllä mä sinuna jättäisin jonkun kauppareissun ajaksi tms. Tunti sinne tänne. Isovanhemmat on tyytyväisiä, lapsi tottuu heihin, ja kaikki on jatkossa helpompaa KUN sitä hoidon tarvetta joskus tulee :)
 
Ei sun tarvitse antaa. Mun kymmenkuiseni saa edelleen rintamaitoa ja on ollut "hoidossa" kaksi kertaa juuri sen aikaa, että ehdin käydä kaupassa. Lapsi siis kipeänä tuolloin, enkä halunnut ottaa kuumeisena kauppaan mukaan. Aikaa meni tunti ja se oli ihan riittävästi. Isompanakin ehtii.
 
Eipä sinun tarvitse antaa hoitoon jos et halua. He ilmeisesti osaavat olla lasten kanssa, mutta itselläni anoppi on täysi katastrofi. Yhtään lasta ei voida jättää sille hetkeksikään hoitoon, koska pelottaa josko se tappaa ne vahingossa. Oman lapsensa hoiti aikoinaan teho-osastolle pitkäksi aikaa kun ymmärsi vähän väärin hoito-ohjeita+ useamman kerran itse lääkinnyt itseään vähän väärin tässä muutaman vuoden sisäänkin niin, että veti mm. kerran morfiinipohjaista yskänlääkettä kerralla puolipulloa ja oli aivan sekaisin sen jälkeen. Kerran tunnusti huumaavansa miestään välillä ihan tarkoituksella, jotta se ei valittaisi koko ajan vaan menisi nukkumaan. Niin ja tämmöinen anoppi liikkuu vielä vapaana ja työskentelee lähellä lapsia.
 
Ymmärrän isovanhempia ja olisit onnellinen, että haluavat hoitaa lastasi. Voithan todellakin vaikka lypsää maitoa, jotta voivat tarvittaessa sitä antaa. Eihän se maito edes ole tärkein ateria enää 8kk vanhalle. Älä ole liian nipo!
 
  • Tykkää
Reactions: Rytkäätys
Täällä oli vähän aikaa sitten ketju ihan samasta aiheesta, vauvavaan oli pienempi. En tajua mistä näitä täysääliöisovanhempia oikein sikiää!! Ei sun auta muuta kuin pysyä kovana. Sinun lapsi ja jos he eivät hyväksy teidän tapaa hoitaa lapsia, niin voi voi. Älä misään tapauksessa anna lasta heille vaan sen takia kun haluavat. Annat vasta sitten kun se teistä ja lapsesta tuntuu hyvältä. Jos se on vasta sitten kun lapsi on 10 vuotta niin olkoon.
 
Ei sun tarvi vielä antaa vauvaa hoitoon. Meidän pienin on myös ollut tissitakiainen eikä ole ollut hoidossa juurikaan, vaikka ikää on jo 1v 1kk. Isovanhemmat on "hoitaneet" poikaa mun kampaajan tai hammaslääkärin ajan, mutta vauva on aina nukkunut silloin. Viime viikonloppuna oli varsinaisesti hoidossa pari tuntia mun äidillä, kun kävin hiihtämässä ja poika oli hereillä kun lähdin ja oli herännyt ennen aikojaan :) Kyllä teidänkin pieni ehtii vielä olla hoidossa ja tottua isovanhempiin. Kun meidän pojalla oli eroahdistus, en meinannut raaskia jättää toista edes isälleen :ashamed:
 
[QUOTE="vieras";25858218]Ymmärrän isovanhempia ja olisit onnellinen, että haluavat hoitaa lastasi. Voithan todellakin vaikka lypsää maitoa, jotta voivat tarvittaessa sitä antaa. Eihän se maito edes ole tärkein ateria enää 8kk vanhalle. Älä ole liian nipo![/QUOTE]

Kyllähän minä sitä arvostan että appivanhemmat haluaisivat ja olisivat valmiita lasta hoitamaan, mutta kun tuntuu ettei se lapsikaan vielä ole sinne hoitoon valmis jäämään... Jos siis luulit että asia on vain minusta kiinni... Niinkuin sanoin, lapsi vierastaa isovanhempiaan (vaikka siellä melkein joka viikonloppu käydäänkin) ja aloittaa itkun kun jää jommankumman tai molempien kanssa yksin huoneeseen. Tuntuu kauhean pahalta jättää lapsi sinne itkemään... Ja ehkä vauva ilman sitä maitoa pärjäisikin, mutta kun se tissi on niin älyttömän tärkeä. :(
 
onko lapsi ollut isänsä kanssa kuitenkin kahdestaan, eli jossain pääset käymään? kyllähän se vauva kannattaa pikkuhilja totuttaa siihen että äiti voi käydä vaikka kaupassa ja tulee sitten takaisin. pikkuhiljaa sitten pidentää niitä aikoja.
ole varovainen ettet tartuta omaa eroahdistusta vauvaasi, tällä hetkellä kuulostaa siltä että sua ahdistaa ero enemmän kuin vauvaa.
ja siis olen sitä mieltä että isovanhemmille ei tarvii antaa jos ei halua, mutta anna edes vauvan isälle mahdollisuus nauttia kahdenolosta vauvan kanssa. vauva kyllä tajuaa että isältä ei tissiä saa, eikä sille nälkä ehdi tulla jos olet tunnin poissa. Ja sitten kun haluat jättää vauvan isovanhemmille niin pyydät heitä tulemaan teille hoitamaan, jotta ympäristö on vauvalle tuttu.
 
Ei tarvii antaa. Kerkiävät ihan hyvin sitten isompanakin hoitamaan. Vauva on sinun / teidän, ei häntä tarvii lainata kenellekään. Nythän hoitoon antaminen olisi vain isovanhempien iloksi, ei sinun auttamiseksi eikä lapsenkaan parhaaksi. Sitten kun sinusta tuntuu siltä, että haluat vähän huilata, niin varmasti ottavat sittenkin.
 
Voisitteko muuttaa vaikka kauemmaks heistä, kun ovat jotenkin niin ahdistelevia ja tunkeilevia?

Me jouduttiin tekemään näin. Poika nyt 11 kk ja meillä uusi kämppä hakusessa, kun ei vaan kestetä isovanhempia. Täysin normaalit ihmiset muuttui ihan hulluiksi kun meille syntyi lapsi. Meidän mielestä ennemmin jonkinlaiset välit ja enemmän välimatkaa, kuin täydellinen välirikko jos pysytään vähän liian lähellä.

Ap - ei noin pientä vielä todellakaan tarvi jättää mihinkään yökylään vieraalle. Ei lapset ole mitään näyttelykappaleita.
 
[QUOTE="karpalo";25858285]jospa se ei enää isovanhempia kiinnostakaan kun ei ole saatu luotua suhdetta aiemmin[/QUOTE]

Luulisi jonkinlaisen suhteen syntyvän jos ap perheineen tosiaan käy melkein joka viikonloppu isovanhempien luona kuten sanoi.
 
Et ole outo tai epäkohtelias. Myöhemminkin ehtii. En ymmärrä miksi joillekin isovanhemmille juuri kahdenkeskinen aika niin tärkeää? Minun anoppini ja appeni olivat tyytyväisiä kun saivat leikkiä vauvan kanssa, ja itse pystyin lukemaan rauhassa lehteä yms. Esikoinen oli 2 v 1 kk kun oli ensimmäistä kertaa isovanhempien hoidossa, ja hyvin meni. Yökylää kokeillaan varmaan ensi kesänä, silloin esikoinen on 3,5 v.
 
Ymmärrän, että et halua antaa.

Mutta ymmärrä sinä se, että kun lapsesi on vaikka 3 v ja haluaisit hänet hoitoon isovanhemmille, niin he ehkä eivät ota, kun teidän lapsenne hoitaminen ei ole heille tuttua puuhaa.

Kyllä mä sinuna jättäisin jonkun kauppareissun ajaksi tms. Tunti sinne tänne. Isovanhemmat on tyytyväisiä, lapsi tottuu heihin, ja kaikki on jatkossa helpompaa KUN sitä hoidon tarvetta joskus tulee :)

Näin on. Meillä esim. isovanhemmat tulivat ensimmäistä kertaa hoitamaan esikoista pojan ollessa noin 4kk. Hoitoaika ei ollut kuin kolmisen tuntia ja kyllä minua hirvitti! Ihan naurattaa näin jälkeenpäin, kuinka vaikeaa oli lasta jättää, vaikka tiesin tismalleen, että se on jo lapsenkin parhaaksi oppia olemaan toistenkin hoidossa. Toinen kerta olikin sitten jo vähän helpompi.

Ei tietenkään ole pakko antaa hoitoon ja isovanhemmat tekevät virheen, kun kinuavat alituiseen, mutta ehkä sinä voisit sen verran antaa myöten, että vaikka sitten kauppareissun ajaksi...?
 
Meillä tissitakiainen oli ehkä parin kk välein hoidossa 12h o.O
Kyllä huoli rmaitoa pullosta kun tarpeeks nälkä tuli...

Ei siihen oo tottunu vieläkään, mutta hyvää se tekee välillä kaikille. Pakkohan ei oo, eikä sillä saa kiristää, menee hoitoon kun on äiti ja lapsi siihen valmiita. Ja kyllä 8kk ikäselle maito on edelleen se pääasiallinen ravinto vuoteen asti...

edit: juu, piti sanoa vielä että anoppi hoitaa työkseen lapsia ja osas kyllä kikat joilla lapsen saa nukkumaan ilman rintaakin
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";25858284]onko lapsi ollut isänsä kanssa kuitenkin kahdestaan, eli jossain pääset käymään? kyllähän se vauva kannattaa pikkuhilja totuttaa siihen että äiti voi käydä vaikka kaupassa ja tulee sitten takaisin. pikkuhiljaa sitten pidentää niitä aikoja.
ole varovainen ettet tartuta omaa eroahdistusta vauvaasi, tällä hetkellä kuulostaa siltä että sua ahdistaa ero enemmän kuin vauvaa.
ja siis olen sitä mieltä että isovanhemmille ei tarvii antaa jos ei halua, mutta anna edes vauvan isälle mahdollisuus nauttia kahdenolosta vauvan kanssa. vauva kyllä tajuaa että isältä ei tissiä saa, eikä sille nälkä ehdi tulla jos olet tunnin poissa. Ja sitten kun haluat jättää vauvan isovanhemmille niin pyydät heitä tulemaan teille hoitamaan, jotta ympäristö on vauvalle tuttu.[/QUOTE]

Isälleen pystyn kyllä jättämään, käyn välillä kaupassa ja lenkitän iltaisin koiraa. Ollaan sovittu että ainakin joka toinen ilta pääsen yksin koiran kanssa lenkille... Isänsä kanssa kyllä viihtyy niin kauan kunnes tulee väsy, ja sitten alkaa kiukku ja itku... Muualle ei nukahda kuin tissille tai sitten lenkillä vaunuun. Sisällä vaunujen pieni heiluttelu ei tepsi. Mutta siis tunniksi pariksi pystyn jättämään. :)
 
Niin ja siis kun tässä on vielä semmoinen juttu että anoppilaan on meiltä matkaa vajaa 15 km. Liian lähellä siis eivät asu... Olen kutsunut isovanhempia meille kylään sen sata kertaa, mutta eivät koskaan tule. Meillä pitää käydä siellä, ja lapsi pitäisi viedä hoitoon sinne. Voisin varmaan jättää vauvan mummonsa kanssa tänne meille, tuttuun paikkaan hoitoon kauppareissun yms. ajaksi, mutta ei se käy... :(
 
Niin ja siis kun tässä on vielä semmoinen juttu että anoppilaan on meiltä matkaa vajaa 15 km. Liian lähellä siis eivät asu... Olen kutsunut isovanhempia meille kylään sen sata kertaa, mutta eivät koskaan tule. Meillä pitää käydä siellä, ja lapsi pitäisi viedä hoitoon sinne. Voisin varmaan jättää vauvan mummonsa kanssa tänne meille, tuttuun paikkaan hoitoon kauppareissun yms. ajaksi, mutta ei se käy... :(

Sitten ei auta isovanhempien muuta kuin odottaa, että lapsi on tarpeeksi iso jäämään mummolaan. Aika jästipäitä kyllä ovat...
 

Yhteistyössä