Nyt saa haukkua hulluksi:D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Venakko Milanna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Se olisi ihan hyvä jos Suomeenkin tuotaisiin noita pienipäisiä chihuja jalostukseen."

Mikä on pienipäinen? Milannan pienipäinen on ainakin pitkänokkainen ja pinseripäinen koira. Kun taas chihuahualla pitäisi olla kaunis omenapää, toki jotkut kasvattajat menevät jo liiallisuuksiinkin asti mutta fiksu kasvattaja osaa yhdistää hyväpäiset koirat. Jos menee liian pienipäiseksi niin eipä ne aivot sitten mahdu.

Synnytyksessä enemmänkin chihulla merkkaa se rakenne ja se, ettei pentuja ole yleensä kuin se yksi tai kaksi tulossa kun enempää ei mahdu (varsinkin jos on pieni rakenteinen koira) --> pennut kasvaa isoiksi mahassa.

Mutta toki nämäkinhän on vaan mielipideasioita ja ihan kultaisellanoutajalla voi olla vaikeuksia synnytyksen kanssa, jos sieltä on vaan yks rääpäle tulossa. Ja tämähän menee melkein jo offtopiciksi. :)

Olet oikeassa, meni jo täysin asian viereen.

Pitäydyn kannassani että tekisi erittäin hyvää rodulle saada Meksikosta sitä aitoa oikeaa ja alkuperäistä chihuverta korjaamaan ihmisen jalostuksen aiheuttamia ongelmia.
 
Tulli voi lopettaa koirat jos ne eivät täytä vaatimuksia.

Korjaus; Tulli lopettaa koirat jos ne eivät täytä vaatimuksia.

Kyllä se on niin, että tulli VOI lopettaa koirat. Maahantuojan on mahdollista esimerkiksi järjestää itse karanteeni (Suomessa ei ole virallista karanteenia) joissain tapauksissa ja joskus maahantuoja voi järjestää koiran takaisinkuljetuksen. Mutta tarkemmin en tiedä missä tapauksissa tämä on mahdollista ja millaisin ehdoin. Mutta Meksikosta tuodut koirat, jotka eivät täytä vaatimuksia hyvin todennäköisesti joutuvat lopetettavaksi. Se ei mitään koirien pelastamista olisi.
 
"Pitäydyn kannassani että tekisi erittäin hyvää rodulle saada Meksikosta sitä aitoa oikeaa ja alkuperäistä chihuverta korjaamaan ihmisen jalostuksen aiheuttamia ongelmia. "

Tokihan aina tekee hyvää saada rodulle kuin rodulle uutta verta siitä samaa mieltä, mutta rodunmukaisuus kunniaan kohtuudella ja terveellisyydellä. :)

Nyt äkkiä valmistautumaan töihin ennenkuin tämä menee ihan höpöttämiseksi. :D
 
[QUOTE="asd";26377876]"Pitäydyn kannassani että tekisi erittäin hyvää rodulle saada Meksikosta sitä aitoa oikeaa ja alkuperäistä chihuverta korjaamaan ihmisen jalostuksen aiheuttamia ongelmia. "

Tokihan aina tekee hyvää saada rodulle kuin rodulle uutta verta siitä samaa mieltä, mutta rodunmukaisuus kunniaan kohtuudella ja terveellisyydellä. :)

Nyt äkkiä valmistautumaan töihin ennenkuin tämä menee ihan höpöttämiseksi. :D[/QUOTE]

Sen verran vielä että (ottamatta kantaa siihen onko kuvan koira puhdas chihu) niin esim. se omaa kaikki chihun rodunmukaiset piirteet. Pyöreän pään mukaanlukien.
 
[QUOTE="Zap";26377719]Sinua ei palaminen huolestuta ja mahdollinen melanooma, mutta yleinen ja yleensä täysin vaaraton HPV antaa aiheen matkustaa Mehikoon ottamaan kokeellisia rokotteita?[/QUOTE]
Jos mä aloitan pelämään kaikkia, niin ei enää saa elää ja hegittää:O....

Hpv.kin ei mua pelottaa vaan AHDISTAA! En halua miettiä tuleeko vai eikö tulee jotai, kun aurinkoa voi vältä jos halua ja Hpv:ta ei, kun se on jo kehossa ja joka reikä hullulla tavalla mä en vitsi tarkista koko elämän ajan
 
Hitto sä olet kyllä idiootti!
Mulle on ihan sama sun lukuiset provoaloitukset ja urpoilut, en niitä kovinkaan usein jaksa avata,mutta MULLA MENEE HERMO kun sekoitat viattomia eläimiä noihin sun PELLEILYIHIN!

Sä et ole kykeneväinen omistamaan yhtään eläintä jos koirasi kulkee vaipoissa, usko jo!

Äläkä varaile niitä koiria siellä jos et niitä Suomeen saa kuljetettua!
Kenties joku aidosti koirarakas olisi ostanut sun varaaman koiran ja antanut sille hyvän kodin.
 
  • Tykkää
Reactions: Fortune
[QUOTE="vieras";26378252]Holtitonta meininkiä! Ovatko kaikki rahakkaat ihmiset tällaisia?
Holtittomia ostoksia, ei oteta asioista selvää jne...

Ehkä onkin hyvä olla köyhä;).....[/QUOTE]

Ei tosiaan ole.=)
Ne joita itse tunnen,jotka ovat kovalla työllä varansa ansainneet ovat ihan toista sorttia ja siinä syy miksi sitä rahaa piisaakin.
 
Mä todella toivon, että ne koirat jää sinne Meksikoon. Rahallahan saa monia asioita, mutta kyllä Suomen viranomaiset ovat melko tarkkoja siitä, että asiat hoidetaan lakien ja määräysten mukaan. Onneksi ei eletä korruptoituneessa Virossa tai Venäjällä (mistä Milanna kait on lähtöisin).

Ja kateellinen en ole - mistä pitäisi olla? Onko onnea omistaa kaikkea mahdollista toisen rahoilla hankittua? Kertooko yksikään Milannan teksteistä onnellisuudesta? Kateellinen stripparille, joka ostaa tukuttain 'merkki'laukkuja, koska on hyvä 'tarjous'? Luulee ettei kukaan muu matkustele ja ostele koskaan mitään? Luulee olevansa maailman napa, koska jotkut täällä yrittävät TAKOA JÄRKEÄ hänen päähänsä, siinä kumminkaan onnistumatta. JNE. En todellakaan - säälin ihmistä, jolle ei ole suotu älyä sitten edes tuon pienipäisen chihun verran. Itse asiassa aina avattuani nämä Milannan topikit, tulen äärimmäisen onnelliseksi siitä mitä minulla on. :)

Niin ja niistä koirista (hyvin kyseenalainen ilmaus tuo koira tässä yhteydessä) - rumia rottia ovat, sopivat hyvin siis sinulle.
 
  • Tykkää
Reactions: Minna77 ja Bonaire
Kyllä mä tiedän että tuen, ymmärrän että se on heidän bisness, mutta kyseinen bisness ei loppu siltikään ikinä, vaikka pelkästään mä en siitä tue, kun koiria ostetan täällä paljon, kun kyllästetään niin heitetään ulos. Tämäkin on elävä olento joka on jo olemassa, hänkin toivo parempaa elämää itselle varmasti... Pakko tarjota sille parempaa elämää, kun mua käy sääliks jos siitä tosissaan kukaan ei ostaa, 1ikävuoden mennessä se sekoa siellä, eikä enää pystyy elää normaalia elämää, kun ei elämää nähnytkään, vain häkki näi

Siis ihan totta? Koiraa ei ikinä osteta säälistä! :O Voe voe.. Sanot ettei toi toiminta lopu ikinä siellä ja sillä ikäänkuin oikeutat tukemaan tota toimintaa? Ostamalla kolme koiraa sieltä, teet kolmelle koiralle tilaa niissä pienissä häkeissä ja ehkä tuomittuna elämään hädintuskin koiranarvoista elämää. Iloitse vaan pennuista jos omatuntosi on puhdas.
 
  • Tykkää
Reactions: Minna77
Nyt älä enää katsokaan eläinkauppoihin päin, jooko! Muuten sulla on kohta kenneli mukana sieltä lähtiessä :) Oot höpsö :hug:

Mutta jospa Milanna tästä löytäisi uuden suunnan elämälleen. Voisi perustaa järjestön jolla pelastaisi koko Amerikan mantereen koiraparat. Ja lopettaisi pentutehtialun! Kannatan tätä ja Milannan hyväsydämisyyden tietäen, hän olisi oikein sopiva henkilö tähän :)
 
Kyllä mä tiedän että tuen, ymmärrän että se on heidän bisness, mutta kyseinen bisness ei loppu siltikään ikinä, vaikka pelkästään mä en siitä tue, kun koiria ostetan täällä paljon, kun kyllästetään niin heitetään ulos. Tämäkin on elävä olento joka on jo olemassa, hänkin toivo parempaa elämää itselle varmasti... Pakko tarjota sille parempaa elämää, kun mua käy sääliks jos siitä tosissaan kukaan ei ostaa, 1ikävuoden mennessä se sekoa siellä, eikä enää pystyy elää normaalia elämää, kun ei elämää nähnytkään, vain häkki näi

Mielestäni sinulla periaatteessa on hyvin epäeettinen ajatustapa kun ajattelet noin, tyylin "hälläväliä"; kun muut tekee niin, niin voin minäkin. Ei ainakaan noin maailmaa paranneta, ja varsinkin jos kaikki ajattelisivat noin, ei maailmalla eikä ihmisyydellä olisi toivoa.

Ehkä tämä on hieman kärjistetysti sanottu, mutta näin minä ajattelen. Mulle ei tulisi mieleenkään tukea mahdollista eläinrääkkäystä mitenkään.
 
Mä todella toivon, että ne koirat jää sinne Meksikoon. Rahallahan saa monia asioita, mutta kyllä Suomen viranomaiset ovat melko tarkkoja siitä, että asiat hoidetaan lakien ja määräysten mukaan. Onneksi ei eletä korruptoituneessa Virossa tai Venäjällä (mistä Milanna kait on lähtöisin).

Ja kateellinen en ole - mistä pitäisi olla? Onko onnea omistaa kaikkea mahdollista toisen rahoilla hankittua? Kertooko yksikään Milannan teksteistä onnellisuudesta? Kateellinen stripparille, joka ostaa tukuttain 'merkki'laukkuja, koska on hyvä 'tarjous'? Luulee ettei kukaan muu matkustele ja ostele koskaan mitään? Luulee olevansa maailman napa, koska jotkut täällä yrittävät TAKOA JÄRKEÄ hänen päähänsä, siinä kumminkaan onnistumatta. JNE. En todellakaan - säälin ihmistä, jolle ei ole suotu älyä sitten edes tuon pienipäisen chihun verran. Itse asiassa aina avattuani nämä Milannan topikit, tulen äärimmäisen onnelliseksi siitä mitä minulla on. :)

Niin ja niistä koirista (hyvin kyseenalainen ilmaus tuo koira tässä yhteydessä) - rumia rottia ovat, sopivat hyvin siis sinulle.

Nyt kyllä sanon,että olen NIIN samaa mieltä!
 

Yhteistyössä