Pitäisikö kolmevuotiaan jo osata kohdella kissoja oikein?

[Kotilohikäärme]

[QUOTE="a p";26527166]Niinpä, tämän olen jo huomannut. Ja olen itsekin sen nähnyt jo omassa lapsuudenkodissani. Ise olin nimittäin ihan maailman kiltein ja rauhallisin lapsi, mutta minua ei kasvatettu kerrassaan ollenkaan. Silti vanhempani vieläkin joskus kehuskelevat kasvatustaidoillaan.

Itse taas pidän meitä miehen kanssa hyvinä kasvattajina, silti tuo poika on mitä on. Uskon että jos meillä olisi enemmän lapsia, osa saattaisi olla rauhallisempia luonnostaan, niinhän se usein menee. Ei ole siis meidän pojan vilkkaus, paksukalloisuus ja omapäisyys kiinni kyllä kurin puutteesta.[/QUOTE]

Meillä on kaksi tuollaista jotka elää ihan toisessa aika-avaruudessa. Koko ajan saa olla vääntämässä, ja meillähän todellakin väännetään, jos tarvitsee. Hyväntahtoisia ovat, eivät ilkeitä, mutta kyllä silti välillä ihmettelen joitakin tuttujen muksuja, että onko niillä pulssia tai verenpainetta laisinkaan kun istuvat kiltisti ja hiljaa jossakin.
Tuo 3v alkaa olla jo aika tottelevainen, mutta vuosi sitten vielä juoksin sen perässä välillä tielläkin. Ja uskokaa tai älkää, kielletty on. Ja pienempi on ihan samanlainen. Nyt 1v katsoo virnuillen ja arvioi, ehtiikö juosta koiran vesikupille ennenkuin saan sen kiinni. Jos jotakin kieltää, sinne mennään takuulla. Virnistellen leveästi Tämä pienempi on tosin onneksi hiukan varovaisempi eikä putoile koko ajan jostakin. Mutta ihan koko ajan saa olla juoksemassa perässä. Hän kiipeilee välillä koirankin päällä. Menee suutelemaan... Koira ei onneksi pistä pahakseen, suutelee vaan takaisin. Mutta kyllä mä hemmetti sentään odotan että tuokin kasvais tuosta isommaksi. Sen pois nostaminenkin on hiukka haastavaa kun on kova poika luikeroimaan. Aloitti rimpuilun jo synnärillä kun meinasi lähteä kätilöltä karkuun kesken pyllyn pesun. Siinäkin voi nimittäin kääntyä selälleen vaikkei heti uskoisi. Kätilö oli ihan ihmeissään.

 

[nooh]

Olisko nyt syytä miettiä asioita hiukan laajemmin? Olisiko sulla tunteet sen verran vereslihalla, että reagoit hätäisesti - lapsi aiheuttaa huolta muutenkin, ja nyt tuntui, että kaveri liittoutui tuttavineen halveksimaan lastasi. Siitä voit hiukan halutessasi suutahtaakin, mutta kaverillasi ei ole lapsia ja hänen tutuillaan taas on epäerityiset lapset.

Mutta koska kaveriasi ärsytti tilanne, jos hän kerran tulkitsi että lapsi on liian vanha jahtaamaan kissoja ilokseen ja luultavasti hän oli ihmeissään miksi lapsi ei asiaa hallitse jos teilläkin on kissoja, niin hänhän teki reilusti pyytäessään tuttavalta mielipidettä ennen kuin rupeaa sinulle purkautumaan. Mahdollisesti kaveri on vielä sinulle loukkaantunut jos koki ettet toimi täysin tilanteenmukaisesti vaan sallit lapsesi kiusata hänen rakkaita "lapsiaan".

Eli olet ehkä epäreilu, jos syytät häntä nimenomaan muille ihmisille puhumisesta. Mitä erityisemmin lapsesi käyttäytyy, niin sitä enemmänhän noin tulee jatkossakin tapahtumaan, että poika on puheenaiheena ties missä asti. Helpompaa taitaa olla käsitellä asia mielessäsi valmiiksi ja hyväksyä, että johonkin ihmisten on ahdistustaan purettava, sillä sitähän siitä aiheutuu kun joku käyttäytyy odottamattomasti.

Itse keskustelen ystävän kanssa hänen työkaverinsa perheestä, joita en varmasti koskaan tule tapaamaankaan. Tiedän heidän runsaista lapsiongelmistaan kuitenkin koko paljon, ja keskustelemalla kanssani ystävä purkaa omia luonnollisia tunteitaan tilanteessa. Tätä voisi pitää yksityisenä työnohjauksena, koska käsittelemättöminä ne tunteet saattaisivat häiritä työpaikan ilmapiiriäkin, ystävä kun näitä lapsia jonkinverran tapaa työn liepeillä ja ovat käytöksessään hyvinkin silmäänpistäviä monella tapaa. Lisäksi ystävä joutuu näkemään vierestä, miten rankkaa hänen työkaverillaan perheongelmiensa takia on. Ei normaaliempaattinen ihminen pysty sivuuttamaan sellaista täysin vaikka kuinka haluaisi, ja jos asiasta ei puhu kenenkään kanssa, niin saattaa itse alkaa purkaa ahdistusta milloin mitenkin työpaikalla.

Sinä kuitenkin olet nyt siinä mielentilassa, että olet loukkaantunut lapsesi puolesta maailmaa vastaan. Sillekin tulee olemaan vielä hyviä tilaisuuksia ihan aiheestakin, joten nyt kannattaisi ehkä ottaa tilanne harjoituksen kannalta ja keskustella ystävän kanssa niin, että et luovu turhan päiten sekä ystävästä että kissoista. No, nuoremmasta ehkä olisi hyväkin, mutta eiköhän vanha kissa pärjää noinkin?

Mitä erityisempi lapsi, sitä erityisempiä sosiaalisia taitoja tarvittaisiin hänen vanhemmiltaan. Ehkä niitä diagnooseja kannattaisi lähteä metsästämään, jos epäilys on itselläkin vahva.

 

["mimosa"]

[QUOTE="a p";26526851]Hui kamala sentään, hyvä kun ei pahemmin käynyt!! Meillä kissat ei ole vielä raapaisseet, on sen verran lehmänhermoisia. Mutta juuri tuota meilläkin, harva se päivä jahtaa kissoja tai koittaa tarttua hännästä tms., vaikka tosiaan joutuu jäähylle välittömästi, asioita selitetään, ja leluja takavarikoidaan tms. Ja tosiaan meilläkin on muutenkin uhmakas lapsi.[/QUOTE]

Kissat ovat kilttejä, mutta toinen on hieman äkkipikainen. Tilanne syntyi kun ajoi kissaa taas takaa, kissa pakeni sängyn alle ja eiköhän lapsi mennyt perässä. Kissa ei siis päässyt pakenemaan mihinkään.

Olemme myös usein miettineet tarvisemmeko apua nevolasta tms. lapsi ei usko meinaa mitään. On kyllä hyvin kehittynyt ja osaa keskittyä halutessaan, pk:ssa on kiltti mutta kotona itse piru. Meille on tulossa syksyllä vauva joten näin tilanne ei voi jatkua enää silloin, ihan meidän vanhempien mielenterveydenkin kannalta. Toisaalta lapsella on ennenkin ollut näitä piru vaiheita, jonka jälkeen on taas kuin enkeli. Hällä ikää myös 3v ja 3 viikkoa.

 

["a p"]

Olisko nyt syytä miettiä asioita hiukan laajemmin? Olisiko sulla tunteet sen verran vereslihalla, että reagoit hätäisesti - lapsi aiheuttaa huolta muutenkin, ja nyt tuntui, että kaveri liittoutui tuttavineen halveksimaan lastasi. Siitä voit hiukan halutessasi suutahtaakin, mutta kaverillasi ei ole lapsia ja hänen tutuillaan taas on epäerityiset lapset.

Mutta koska kaveriasi ärsytti tilanne, jos hän kerran tulkitsi että lapsi on liian vanha jahtaamaan kissoja ilokseen ja luultavasti hän oli ihmeissään miksi lapsi ei asiaa hallitse jos teilläkin on kissoja, niin hänhän teki reilusti pyytäessään tuttavalta mielipidettä ennen kuin rupeaa sinulle purkautumaan. Mahdollisesti kaveri on vielä sinulle loukkaantunut jos koki ettet toimi täysin tilanteenmukaisesti vaan sallit lapsesi kiusata hänen rakkaita "lapsiaan".

Eli olet ehkä epäreilu, jos syytät häntä nimenomaan muille ihmisille puhumisesta. Mitä erityisemmin lapsesi käyttäytyy, niin sitä enemmänhän noin tulee jatkossakin tapahtumaan, että poika on puheenaiheena ties missä asti. Helpompaa taitaa olla käsitellä asia mielessäsi valmiiksi ja hyväksyä, että johonkin ihmisten on ahdistustaan purettava, sillä sitähän siitä aiheutuu kun joku käyttäytyy odottamattomasti.

Itse keskustelen ystävän kanssa hänen työkaverinsa perheestä, joita en varmasti koskaan tule tapaamaankaan. Tiedän heidän runsaista lapsiongelmistaan kuitenkin koko paljon, ja keskustelemalla kanssani ystävä purkaa omia luonnollisia tunteitaan tilanteessa. Tätä voisi pitää yksityisenä työnohjauksena, koska käsittelemättöminä ne tunteet saattaisivat häiritä työpaikan ilmapiiriäkin, ystävä kun näitä lapsia jonkinverran tapaa työn liepeillä ja ovat käytöksessään hyvinkin silmäänpistäviä monella tapaa. Lisäksi ystävä joutuu näkemään vierestä, miten rankkaa hänen työkaverillaan perheongelmiensa takia on. Ei normaaliempaattinen ihminen pysty sivuuttamaan sellaista täysin vaikka kuinka haluaisi, ja jos asiasta ei puhu kenenkään kanssa, niin saattaa itse alkaa purkaa ahdistusta milloin mitenkin työpaikalla.

Sinä kuitenkin olet nyt siinä mielentilassa, että olet loukkaantunut lapsesi puolesta maailmaa vastaan. Sillekin tulee olemaan vielä hyviä tilaisuuksia ihan aiheestakin, joten nyt kannattaisi ehkä ottaa tilanne harjoituksen kannalta ja keskustella ystävän kanssa niin, että et luovu turhan päiten sekä ystävästä että kissoista. No, nuoremmasta ehkä olisi hyväkin, mutta eiköhän vanha kissa pärjää noinkin?

Mitä erityisempi lapsi, sitä erityisempiä sosiaalisia taitoja tarvittaisiin hänen vanhemmiltaan. Ehkä niitä diagnooseja kannattaisi lähteä metsästämään, jos epäilys on itselläkin vahva.

Kiitos sinulle ihanan fiksusta kirjoituksestasi!*halaus* Naulan kantaan osuit ihan kaikessa. Minä otan muutenkin ihan koko ajan stressiä lapsen käytöksestä, vahdin häntä kuin haukka, ja neuvon sekä ohjaan parhaani mukaan. Yritän kuitenkin muistaa aina antaa positiivistakin palautetta välillä. Mutta tuntuu että silti en onnistu, ja se kirpaisee syvältä kun vielä tulee näitä että "normaali tuonikäinen osaisi jo" jne. juttuja. Kun on NIIIIIIN monia juttuja joita tuo poika ei osaa!! Motoriselta kehitykseltään hän on kuin ikäisensä, mutta joissakin muissa jutuissa puheen lisäksi on kyllä jäljessä. Eli siis vereslihalla olen.

En tiedä olisiko diagnoosista mitään varsinaista hyötyä, mutta uskon että se tavallaan helpottaisi, kun tietäisimme että emme ole kasvattaneet lasta mitenkään väärin. Tai siis tiedämme sen jo, mutta jos saisimme ammatti-ihmisiltä "synninpäästön" ja se lukisi ihan papereissa saakka, että lapsi on keskivertoa haastavampi tapaus. Ja ehkä jotain säännöllistä keskusteluapua tarvitsisin ainakin minä, ihan tuntemuksiani purkaakseni. Lapsen kanssa on työlästä, ihan joka ikinen päivä. Joskus on parempia kausia ja joskus hän saattaa pari viikoa olla pieni piru, olen lukenut että uhmaiässä menee nuo uhmat juurikin aaltomaisesti. Nyt on ihan suht hyvä kausi menossa muilta osin.

Joka paikassa missä on lapsia, katselen muiden lapsia ja ihmettelen, että onko tuollaisia ihan oikeasti olemassa. Ja olen tavallaan kateellinenkin siitä että monet voivat liikkua lastensa kanssa ihan missä vain haluavat. Jos me liikumme, stressi on päällä koko ajan, kun tuo poika tekee mitä huvittaa, eikä ota ohjeita usein kuuleviin korviinsakaan. ja sitten kun napakasti sanoo, saattaa saada raivarin, ja sitten kaikki ihmiset tuijottavat ja pyörittelevät päätään. Ei me nyt ihan erityksissä tietty olla, mutta hyvin tarkkaan voi suunnitella minne mennään, ja isot kauppareissut hoidetaan vuorotellen, niin että lapsen kanssa käydään vain äkkiä jossain pikkukaupassa.

En ikinä unohda kun poika oli 1 v 1 kk, kun vietimme pari päivää allegiasairaalassa altistuksissa, 6 h kerrallaan. Kaikki muut lapset pysyttelivät leikkialueilla ja leikkivät siellä suht hillitysti. Meidän lapsemme ei siellä minuuttia kauempaa pysynyt, sen verran ehkä että kävi purkamassa lelulaatikoiden sisällöt lattialle. Silloin hän ei edes ymmärtänyt kieltoja tai neuvoja ollenkaan vielä, meni vain kuin tuulispää. Sen lisäksi hän sen muutaman tunnin juoksi taaperokärryn kanssa käytävää eestaas, ihan sata lasissa. Tuollainen hän on aina.

Ainut "pelastus" on kirjat sekä piirretyt, niidne parissa viihtyy sen aikaa että jos jompikumpi on hänen kanssaan kaksin kotona, saa tehtyä ruokaa tai muita kotitöitä.

Olen tosiaan ajatellut että elokuussa soitan neuvolaan ja kysyn että josko voisi saada lähetteen jonnekin. tai en tiedä kyllä tutkitaanko kolmevuotiaita edes vielä mitenkään, ne diagnoosithan tehdään kai vasta 5-6-vuotiaille. Mutta kyllä minä aika vahvasti epäilen ADHD:tä ainakin. Mitään autismin kirjoon viittaavaa ei mielestäni pojalla ole, tai ehkä korkeintaan jotain yksittäisiä asperger-piirteitä. Pojan isällä ei ole diagnoosia, mutta as-piirteitä on kyllä hänelläkin, ja lapsena on ollut ihan täysin samanlainen villikko, jopa puheen viivästymää myöten. Puhe oli myöhässä tarkalleen saman verran, eli vähän vajaa kolmevuotiaana oppi sanomaan kaksisanaisia, yksinkertaisia lauseita, ja noin tasan kolmevuotiaana oppi puhumaan kolmesanaisia lauseita.

Puheterapeutin arviossa ollaan käyty 3 kertaa, ekan kerran kun poika oli 2 v. 3 kk. 2 v. neuvolaan mennessä puhui noin 7 sanaa, mutta neuvolasta ei saatu lähetettä, pyysin sen itse. Tuossa kuukausi sitten kolmannella puheterapeutin kontrollikäynnillä puheterapeutti oli sitä mieltä että sen verran on nyt kehittynyt tuo puhe, ettei vielä aloiteta varsinaista puheterapiaa, katsellaan 4 v. neuvolassa sitten. Kaikki muut kirjaimet tulee paitsi R, ja tosiaan ihan hyvin pystyy ilmaisemaan itseään puheella, vaikkei mikään ruuneperi vielä varsinaisesti olekaan.

Mutta haluaisin tosiaan jonnekin juttelemaan ihan oman jaksamiseni takia, mies jotenkin ottaa kaiken sata kertaa rennommin kuin minä, ja veisaa viis muiden sanomisista. Mutta minä olen muutenkin kyllä herkempi, ihan kaikessa, hyvin pohdiskeleva ihminen, ja mietin ehkä joskus liikaakin mitä muut sanovat. Olisi jotenkin tosi lohdullista kuulla jonkun sanovan että ymmärtää että joskus koen yhteiselon tuon lapsen kanssa rankaksi, vaikka häntä yli kaiken rakastankin.

 

["a p"]

[QUOTE="a p";26527944]Kiitos sinulle ihanan fiksusta kirjoituksestasi!*halaus* Naulan kantaan osuit ihan kaikessa. Minä otan muutenkin ihan koko ajan stressiä lapsen käytöksestä, vahdin häntä kuin haukka, ja neuvon sekä ohjaan parhaani mukaan. Yritän kuitenkin muistaa aina antaa positiivistakin palautetta välillä. Mutta tuntuu että silti en onnistu, ja se kirpaisee syvältä kun vielä tulee näitä että "normaali tuonikäinen osaisi jo" jne. juttuja. Kun on NIIIIIIN monia juttuja joita tuo poika ei osaa!! Motoriselta kehitykseltään hän on kuin ikäisensä, mutta joissakin muissa jutuissa puheen lisäksi on kyllä jäljessä. Eli siis vereslihalla olen.

En tiedä olisiko diagnoosista mitään varsinaista hyötyä, mutta uskon että se tavallaan helpottaisi, kun tietäisimme että emme ole kasvattaneet lasta mitenkään väärin. Tai siis tiedämme sen jo, mutta jos saisimme ammatti-ihmisiltä "synninpäästön" ja se lukisi ihan papereissa saakka, että lapsi on keskivertoa haastavampi tapaus. Ja ehkä jotain säännöllistä keskusteluapua tarvitsisin ainakin minä, ihan tuntemuksiani purkaakseni. Lapsen kanssa on työlästä, ihan joka ikinen päivä. Joskus on parempia kausia ja joskus hän saattaa pari viikoa olla pieni piru, olen lukenut että uhmaiässä menee nuo uhmat juurikin aaltomaisesti. Nyt on ihan suht hyvä kausi menossa muilta osin.

Joka paikassa missä on lapsia, katselen muiden lapsia ja ihmettelen, että onko tuollaisia ihan oikeasti olemassa. Ja olen tavallaan kateellinenkin siitä että monet voivat liikkua lastensa kanssa ihan missä vain haluavat. Jos me liikumme, stressi on päällä koko ajan, kun tuo poika tekee mitä huvittaa, eikä ota ohjeita usein kuuleviin korviinsakaan. ja sitten kun napakasti sanoo, saattaa saada raivarin, ja sitten kaikki ihmiset tuijottavat ja pyörittelevät päätään. Ei me nyt ihan erityksissä tietty olla, mutta hyvin tarkkaan voi suunnitella minne mennään, ja isot kauppareissut hoidetaan vuorotellen, niin että lapsen kanssa käydään vain äkkiä jossain pikkukaupassa.

En ikinä unohda kun poika oli 1 v 1 kk, kun vietimme pari päivää allegiasairaalassa altistuksissa, 6 h kerrallaan. Kaikki muut lapset pysyttelivät leikkialueilla ja leikkivät siellä suht hillitysti. Meidän lapsemme ei siellä minuuttia kauempaa pysynyt, sen verran ehkä että kävi purkamassa lelulaatikoiden sisällöt lattialle. Silloin hän ei edes ymmärtänyt kieltoja tai neuvoja ollenkaan vielä, meni vain kuin tuulispää. Sen lisäksi hän sen muutaman tunnin juoksi taaperokärryn kanssa käytävää eestaas, ihan sata lasissa. Tuollainen hän on aina.

Ainut "pelastus" on kirjat sekä piirretyt, niidne parissa viihtyy sen aikaa että jos jompikumpi on hänen kanssaan kaksin kotona, saa tehtyä ruokaa tai muita kotitöitä.

Olen tosiaan ajatellut että elokuussa soitan neuvolaan ja kysyn että josko voisi saada lähetteen jonnekin. tai en tiedä kyllä tutkitaanko kolmevuotiaita edes vielä mitenkään, ne diagnoosithan tehdään kai vasta 5-6-vuotiaille. Mutta kyllä minä aika vahvasti epäilen ADHD:tä ainakin. Mitään autismin kirjoon viittaavaa ei mielestäni pojalla ole, tai ehkä korkeintaan jotain yksittäisiä asperger-piirteitä. Pojan isällä ei ole diagnoosia, mutta as-piirteitä on kyllä hänelläkin, ja lapsena on ollut ihan täysin samanlainen villikko, jopa puheen viivästymää myöten. Puhe oli myöhässä tarkalleen saman verran, eli vähän vajaa kolmevuotiaana oppi sanomaan kaksisanaisia, yksinkertaisia lauseita, ja noin tasan kolmevuotiaana oppi puhumaan kolmesanaisia lauseita.

Puheterapeutin arviossa ollaan käyty 3 kertaa, ekan kerran kun poika oli 2 v. 3 kk. 2 v. neuvolaan mennessä puhui noin 7 sanaa, mutta neuvolasta ei saatu lähetettä, pyysin sen itse. Tuossa kuukausi sitten kolmannella puheterapeutin kontrollikäynnillä puheterapeutti oli sitä mieltä että sen verran on nyt kehittynyt tuo puhe, ettei vielä aloiteta varsinaista puheterapiaa, katsellaan 4 v. neuvolassa sitten. Kaikki muut kirjaimet tulee paitsi R, ja tosiaan ihan hyvin pystyy ilmaisemaan itseään puheella, vaikkei mikään ruuneperi vielä varsinaisesti olekaan.

Mutta haluaisin tosiaan jonnekin juttelemaan ihan oman jaksamiseni takia, mies jotenkin ottaa kaiken sata kertaa rennommin kuin minä, ja veisaa viis muiden sanomisista. Mutta minä olen muutenkin kyllä herkempi, ihan kaikessa, hyvin pohdiskeleva ihminen, ja mietin ehkä joskus liikaakin mitä muut sanovat. Olisi jotenkin tosi lohdullista kuulla jonkun sanovan että ymmärtää että joskus koen yhteiselon tuon lapsen kanssa rankaksi, vaikka häntä yli kaiken rakastankin.[/QUOTE]

Vielä kissoista, että vanhempi kissa pärjää kyllä, kun ei ole ennen lastakaan juuri näkyvillä päiväsaikaan ollut. Ja hän on välillä kuukausiakin miehen eksän luona, kun heillä on "yhteishuoltajuus". :-D Nuoremman kissan pois antamista harkitsen siksikin, koska tiedän erään maailman ihanimman ja kilteimmän naisen joka asuu kahdestaan parikymppisen tyttärensä kanssa. (ainakin vielä vähän aikaa) Heiltä kuoli hiljattain 18 v. kissa, ja he ovat erittäin ihania ja eläinrakkaita ihmisiä. Tiedän että kissamme saisi hyvän kodin, ja ennenkaikkea rauhallisen. Kissa on tosiaan erittäin arka ja kiltti sekä rauhaarakastava, ja silminnähden stressaantuu jo kun näkee pojan säntäilemässä eestaas, vaikkei lapsi siihen kiinnittäisi mitään huomiota. se vaan ei ole lapsiperheen kissa ollenkaan minusta. Kiltti kyllä, eiä raavi tms., mutta kissan viihtyvyyttä ajattelen, ja pääsisinhän minä sitä katsomaan, kun sen tuttavalle antaisin.

 

["a p"]

Eksyin tällaiselle sivustolle, ja ihan jokaikinen oire täsmäsi 100%!! Eli sitten lomien jälkeen pyydän lähetettä eteenpäin. Helpotus kyllä tavallaan, kun nyt lopulta tajusin että se voi tuo olla.

http://terveysnetti.turkuamk.fi/perhenetti/ADHD/oireet_ominaisuudet.html