Kadulla kun näkee hoikan ja kauniin naisen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mies81"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Parikymppisenä minua ällötti just perään viheltelevät ja kuolaavat kolmekymppiset ja vanhemmat ukot, jotka luuli käytöksensä olevan jotenkin imartelevaa. Pahimmillaan tuli jos jonkinnäköistä ehdotusta. Yök. Nyt keski-ikäisenä saan kävellä ihan rauhassa ja se on mukavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
ap nyt taitaa sekoittaa langan laihat ja normaalipainoiset hoikat. Hoikka ihminen voi olla vaikka niitä kiloja olisi muutama ylimääräinen.

Minusta ei luultavasti ulkomaalaisen näköistä ikinä saa ja pituuttakaan ei ole paljoa suotu.. Mutta kyllä minä aina hoikka olen ollut. Myöskään kaunista minusta ei taida saada (noin niin kuin missi mittapuun mukaan) mutta olen kyllä oikein sievä ja nätti:) Ja ennen kaikkea tykkään pitää itsestäni huolta, aina kun vain kerkeän.

Mun mies ei selvästi kuitenkaan ole halunnut sellaista ulkomaalaisen näköistä tai venäläistä naista. Niin ja miksi minä nyt sitten sellaiseksi edes haluaisin.
 
[QUOTE="mies81";26723761]Suomalainen nainen ei ole siis ikinä kasvanut naiseksi.[/QUOTE]
No oikeastaan juuri noin :) Suomalainen nainen on kasvanut pikemminkin ihmiseksi kuin naiseksi. Suomalainen nainen mieluummin opiskelee ja hankkii itselleen hyvän työpaikan kuin käyttää aikaansa ja rahaansa siihen, että näyttäisi ikuisesti 17-vuotiaalta. Ja aika monen suomalaisen naisen mielestä "ikinuoret" lajitoverinsa näyttävät lähinnä korneilta lukuisine kauneusleikkauksineen, implantteineen ja pistettyine hermomyrkkyineen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26723876:

Peesi. Tähän päälle sekin seikka että suomalainen nainen voi vaihtaa sitä miestä. Ei se suinkaan mene niin että miehet vaihtaa "nuoriin ja kauniisiin". Suomalainen nainen on itsenäinen ja itsensä tunteva. Se kaunistaa (kunhan osaa myös kuunnella ja omistaa sydämmen).

Aina löytyy liuta niitä keskenkasvuisia pojankloppeja - jotka ei iän mukanakaan kehity vaan jää teiniasteelle. Asteelle jossa ulkomuoto määrää enemmän kuin se mitä nainen on.
 
Suomalainen nainen on siis haasteelliseen koon lisäksi vielä kevytkenkäinenkin. Ei hyvin mee...
 
[QUOTE="mies81";26723933]Suomalainen nainen on siis haasteelliseen koon lisäksi vielä kevytkenkäinenkin. Ei hyvin mee...[/QUOTE]
Ei ehkä kevytkenkäinen, mutta terveellä tavalla itsekäs.

Ja tulipa vielä mieleeni yksi juttu: suomalainen nainen on myös realisti. Hän tietää, että Suomessa on hyvin vähän niitä miehiä, joilla olisi sekä varaa että halua ylläpitää edustusvaimoa. Tällaisia miehiä on niin vähän, että naisen on yksinkertaisesti järkevämpää panostaa omaan koulutukseensa ja omaan työhönsä kuin yrittää kaunistautumalla "voittaa lotossa". Usein nämä miehet ovat vielä naista reippaasti vanhempia, ajan patinoimia ja suomalainen nainen haluaa mieluummin puolisokseen kutakuinkin samanikäisen miehen. Ja kun ne nuoret, hyvässä opiskeluvaiheessa tai nousevassa uraputkessaan olevat miehet mokomat haluavat vaimokseen naisen, joka tuo perheeseen lähestulkoon saman verran fyffeä kuin mitä mies itsekin tuo. Näin ollen nuoren naisen on paljon järkevämpää hilata luunsa lääkikseen kuin kosmetologille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26723988:

Potilaat parantuvat nopeammin, jos lääkäri on italialaisen näköinen, kaunis, hoikka, naisellinen, herkkä ja söpö. Sen sijaan, jos lääkäri on suomalainen ylimeikattu tai meikkaamaton läski, jonka sukupuolesta on vaikea saada selvää ja joka puhuu jotain itsenäisistä naisista, niin miespotilaalle saattaa iskeä oksennustauti vielä niiden edellisten vaivojen päällekin.
 
[QUOTE="mies81";26724011]Potilaat parantuvat nopeammin, jos lääkäri on italialaisen näköinen, kaunis, hoikka, naisellinen, herkkä ja söpö. Sen sijaan, jos lääkäri on suomalainen ylimeikattu tai meikkaamaton läski, jonka sukupuolesta on vaikea saada selvää ja joka puhuu jotain itsenäisistä naisista, niin miespotilaalle saattaa iskeä oksennustauti vielä niiden edellisten vaivojen päällekin.[/QUOTE]

Kertoisitko edelleen meille siitä omasta naisestasi? Haluaisin kuulla kuinka ihana hän onkaan?
 
[QUOTE="mies81";26724011]Potilaat parantuvat nopeammin, jos lääkäri on italialaisen näköinen, kaunis, hoikka, naisellinen, herkkä ja söpö. Sen sijaan, jos lääkäri on suomalainen ylimeikattu tai meikkaamaton läski, jonka sukupuolesta on vaikea saada selvää ja joka puhuu jotain itsenäisistä naisista, niin miespotilaalle saattaa iskeä oksennustauti vielä niiden edellisten vaivojen päällekin.[/QUOTE]
Tai sitten se miespotilas kokee ihmeparanemisen ja pääsee samana päivänä takaisin kotiin surffailemaan netissä ja kauniiden naisten kuvia etsimään :)
 
Tulipa muuten mieleeni vielä, että mitä sun vaimoasi hyödyttää olla hoikka, naisellinen ja kuvankaunis, kun sä kuitenkin jatkuvasti tsuumailet muita naisia? Eikö se vaimosi riitäkään sinulle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26723749:
No ei :headwall: Suomalainen nainen ei suhtaudu vihamielisesti miehiin vaan hyväksyvästi itseensä. Kyllähän sitä markkinamiehet kovasti yrittävät, että suomalainen nainenkin kolmenkympin jälkeen alkaisi ravata plastiikkakirurgilla ja vielä seitsemänkymppiset käydä ottamassa puolen vuoden välein botoxia naamaansa. Mutta koska meiltä - sitä aikaisempaa herrasväkeä lukuunottamatta - on puuttunut sellainen nuoruuden ja kauneuden ihannointi kuin mitä muualla maailmassa on, niin meillä mummot saa näyttää mummoilta, synnyttänyt saa näyttää synnyttäneeltä jne. Eletty elämä saa näkyä eikä suomalaisilla naisilla sen vuoksi ole pakottavaa tarvetta koittaa näyttää samalta kuin näytti 17-vuotiaana.

Tää on muuten fakta. Itseäni lihavammat sinkkunaiset ei ymmärrä miksi olen tiputtanut/tiputan raskauskilojani, kun mähän olen naimisissa ja synnyttänyt kahdesti..?? Olen ehkä sitten poikkeuksellinen nainen, koska haluan näyttää hyvältä miehen silmissä vielä hääkakun jälkeenkin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26723876:
No oikeastaan juuri noin :) Suomalainen nainen on kasvanut pikemminkin ihmiseksi kuin naiseksi. Suomalainen nainen mieluummin opiskelee ja hankkii itselleen hyvän työpaikan kuin käyttää aikaansa ja rahaansa siihen, että näyttäisi ikuisesti 17-vuotiaalta. Ja aika monen suomalaisen naisen mielestä "ikinuoret" lajitoverinsa näyttävät lähinnä korneilta lukuisine kauneusleikkauksineen, implantteineen ja pistettyine hermomyrkkyineen.

Se riippuu paljon siitä miten määritellään nainen, että kuuluuko noikin sun luettelemat ominaisuudet siihen naiseuteen :) Ja käsitetäänkö naiseus vaan ulkonäköön liittyviä asioita vai laajemmin. Lasketaanko naisiksi tietynlaiset miehetkin kun kerran ne täyttää suurimmalta osin naisille asetetut ulkonäkövaatimukset ;) :D Mua ainakin kiinnostaisi kovasti tietää millainen on ap:n mielestä nainen.
 
Mä ajattelin käyttää määrittelynä oletusta siitä, miten aloittaja määrittelee naisen: pitkähiuksinen, kaunis, hoikka, muodokas, ehostaa kasvonsa, laittaa hiuksensa ja pukeutuu naisellisesti.
 
Kadulla kun näkee lihaksikkaan ja komean miehen
Niin se on vähintään 50% todennäköisyydellä ulkomaalainen, esimerkiksi eteläeurooppalainen turisti tai Suomessa asuva venäläinen mies.

Mikähän siinä on että suomalaisia vastaavia miehiä näkee niin vähän?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26724492:
Mä ajattelin käyttää määrittelynä oletusta siitä, miten aloittaja määrittelee naisen: pitkähiuksinen, kaunis, hoikka, muodokas, ehostaa kasvonsa, laittaa hiuksensa ja pukeutuu naisellisesti.

Niin, mun kommentti oli ehkä enemmän epäsuorasti tarkoitettu ap:lle, että kannattaako niin suppeasta naisen määritelmästä pitää kiinni ;)
 
Voi hyvänen aika.. :laugh: Miten tuo ap "mies" jaksaa aloittaa näitä "suomalainen nainen ruma, ulkomainen kaunis"-ketjuja joka päivä uusia..? :headwall:

Tuskinpa tuo edes oikeasti on mies. ;)
Noh, voihan se olla mies. Siis mies, ei Mies. Ja syitäkin tuohon voi olla useampiakin. Yksi on se, että on kyllästynyt vain katselemaan kaunista (ulkomaalaista) vaimoaan, kun vaimossa ei ole mitään muuta kiinnostavaa. Tai sitten sitä kaunista (ulkomaalaista) vaimoa ei kiinnosta tehdä mitään miehensä kanssa. Tai sitten ap:n vaimo on susiruma suomalainen nainen, mutta ap on niin tossun alla, että ei eukostaan eroonkaan pääse. Tai sitten ap:llä ei ole minkäänlaista vaimoa, muttei myöskään mitään sellaista meriittiä, että ne kauniit (ulkomaalaisetkaan) naiset ole ap:stä kiinnostuneita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26724528:

Niin, kyllähän tuollaisiakin miehiä (valitettavasti) on, mutta tuli vaan mieleen, että kyseessä saattaa aivan hyvin olla vain joku provoamis intoinen nais-palstalainen. :)
Tällaisella aiheella kun yleensä saa keskustelua aikaan..
 
[QUOTE="vieras";26723461]Ja kadulla kun näkeää komean lihaksikkaan miehen, joka käyttäytyy kauniisti ja kohteliaasti, niin kyllä se on lähes 100 % todennäköisyydellä ulkomaalainen. Sitten jos näkee kaljamahaisen kaljun plösähtäneen sedän tuoppi kourassa ilman paitaa sandaaleissa, niin yhtä suurella todennäköisellä ehta suomalainen mies.[/QUOTE]

Ei voi mitään, mutta noin se yleensä menee.
 
Yhteistyössä