Tultiin kotiin vauvan kanssa ja nyt tyhjä tunne :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "irina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ap, tunteesi ovat ihan normaaleja. Ole itsellesi armollinen, jos nuo tunteet jatkuvat pitkään sitten voit miettä asiaa uudelleen.
Luultavasti arki helpottaa, kun pääsette uuteen kiinni. Löydätte rytmin kuinka tomia nelihenkisenä perheenä. Alku voi olla hankalaa, kun yrittää sovittaa esikoisen rutiinit ja vauvan epäsäännölliset tarpeet. Koita pitää mielessäsi, että jos itse olet hämmentynyt, varmasti on esikoinenkin. Joten koita antaa hänellekin " anteeksi", jos pieni vauva saa aikuisen maailman kallelleen, miksei pienen lapsen?
Itseäni helpotti kun toistelin itselleni jatkuvasti että " esikoinen on vielä pieni, en saa vattia häneltä liikaa" tms.
Tosin mulla tais olla enempi niin päin, että koin esikoisen entistäkin rakkaammaksi ja vauvaa piti sitten " sovittaa" mukaan kuvaan. Olen myös näitä hitaammin " rakastuvia" äitejä. Joten vauvaa kohtaan ei heti tullut sellaista kaikennielevää rakkautta.

Meidän arki lähti rullaamaan kunnolla, kun mies palasi töihin ja me jatkettiin niitä samoja arjen rutiineja kuin ennen vauvaa. Puistoiluja, kaupassa käyntejä jne. Kotiin ei minunkaan mielestä kannata jäädä. Kuopus sujahti siinä elämään mukaan ja valtasi oman paikkansa.

Voimia arkeen ja onnea vauvasta!
 
En poissulje sitä, etteikö usein olisi ihan tarpeellista vähän herätellä ihmistä näkemään elämässään niitä asioita, jotka ovat hyvin. Ja etteikö olisi välillä tarpeen muistuttaa hänelle, että kenties hänellä on käsissään kaikki onnen avaimet. Itse ainakin joudun välillä itselleni muistuttamaan ja joidenkin muidenkin päättäväisen luja, mutta lempeä potku takalistolle vai auttaa ylös vatovmisolotilasta.
Mutta se ei taas poissulje sitä, etteikö saisi myös kuunnella ja ymmärtää ja yrittää tarjota olkapäätään tai apuaa. Asioissa, joita on itse käynyt läpi ja joissa voisi kuitenkin olettaa olevan edes tietynlaista samankaltaisuutta, vaikka onkin kyse eri ihmisistä, äideistä ja lapsista.

Kyllä minua ainakin aikoinaan auttoi juuri ne viisaat sanat, että ne vaikeantuntuiset hetket kotona vauvan ja toisen lapsen kanssa menevät ohi.
 
hormonit.. kun itse tulin vauvan kanssa kotiin, yllätyin siitä miten vauva tuntui niin hauraalta,
suloiselta ja rakastettavalta kun taas esikoinen oli ärsyttävä, aina tiellä. hädin tuskin siedin vanhempaa
tyttöä silmissäni ja mietin, mikä ihme minussa on vikana. onneksi nyt on alkanut jo helpottaa
 
Tää on taas tätä, tuntuu että lapsettomien ajatusmaailma ei kohtaa lapsellisten maailmaa oikein millään tasolla ja lapselliset eivät osaa missään muotoa asettua lapsettomien tunneskaalaan.

Molemmat asiat mun mielestä ihan ymmärrettäviä. Hankalaa on asettua toisen asemaan jos ei itse ole kokenut vastaavaa. Koskaan ei voi tietää miten tietyssä tilanteessa reagoi, ennen kuin on kokenut sen.
 
Tää on taas tätä, tuntuu että lapsettomien ajatusmaailma ei kohtaa lapsellisten maailmaa oikein millään tasolla ja lapselliset eivät osaa missään muotoa asettua lapsettomien tunneskaalaan.

Molemmat asiat mun mielestä ihan ymmärrettäviä. Hankalaa on asettua toisen asemaan jos ei itse ole kokenut vastaavaa. Koskaan ei voi tietää miten tietyssä tilanteessa reagoi, ennen kuin on kokenut sen.
tämä on totta.
 
[QUOTE="lapseton";26732749]Kyllä minusta on ihan terveellistä vähän herätellä tätäkin aloittajaa siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Jos vaikka löytyisi vähän perspektiiviä ja osaisi olla onnellinen siitä, mitä on.

Tämä palsta passivoi ihmistä. Tässäkin nyt monen äidin suulla todistettu, että oikein tunnettu. sen sijaan, että muistutettaisiin, kuinka hyvin asiat on. Ylös, ulos ja lenkille on hyvä neuvo. Aloittaja voisi ottaa lasin tuoremehua ja käydä 15min kävelyllä ulkona. Vaikutus olisi paljon terveempi kuin tämän ketjun lueskelu.[/QUOTE]

Justiisa juu. Muista sitten ettet IKINÄ MISSÄÄN YHTEYDESSÄ valita sanallakaan lapsettomuuttasi.
Ei siulla oo oikeutta valittaa, sähän saat mennä ja tulla miten haluat! Katsos kun me äidit, joka on muuten äärimmäisen pyhä joukko ja verrattavissa äiti Teresaan, ei päästä lähtemään tosta vaan.

Mikä siinä on, että pitää voivotella lapsettomia mutta vastasyntyneen äidin hormoonitoiminnasta johtuvia heittelyitä ei saa halitella ja voivotella?

Mä kyllä ymmärrän että tahaton lapsettomuus on varmasti todella raskas ja ikävä asia, mutta valitettavasti se äitiys ei aina ole helppoa ja ikuista orgasmia. Huolimatta siitä, rakastaako ja arvostaako niitä omia pieniä ihmisen alkuja.

Osa äideistä ravaa sairaalassa kipeän tai vammaisen lapsen takia, kokee sen raskaana.
Vieressä istuu lapseton, lapsettomuushoidossa. Kokee sen raskaana.
Näistä vain lapseton saa valittaa, kirota, vaipua epätoivoon, valittaa ääneen..?
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath
Ap'lle tsemppiä! Ei se ole helppoa ollakkin yks kaks kahden äiti, molemmilla on omat vaateensa ja niiden sulattaminen arkeen saumattomasti tuottaa vaikeuksia.
Hormoonit vaikeuttaa sun järkevää ajattelua, uusi tyyppi perheessä tuntematon ja suloinen otus. Esikoinen oli ennen kaikki, ja nyt sitä kaikkea ei voi tarjota, vaan täytyy odottaa ja jakaa.
Kyllä se siitä lähtee selkenemään:heart:
 
Se mitä monet ovat täällä jo sanoneet on täysin totta ja sinulla ei tosiaan ole tietoakaan siitä, mitä naisen elimistössä synnytyksen jälkeen tapahtuu. Hormonien heittely auttaa äitiä kiintymään vauvaan ja herkistymään vauvan tarpeille. Se on tärkeä vaihe ja jotkut kokee sen voimakkaampana kuin toiset. Siihen ei pajon järjellä ajatelu vaikuta ja nainen ei kyllä itse pysty kovin paljon omiin hormoneihinsa vaikuttamaan.

Toisekseen. Ne jotka pitkän lapsettomuuden jälkeen saavat vauvan ovat alttiimpia kaikenlaisille tunnemyrskyille ja jopa masennukselle. Ehkäpä siinä on ehtinyt jo liikaa miettimään "mitä minä sitten teen kun saan vihdoin vauvan". Katsos kun aina ne omat joustamattomat suunnitelmat ja todellisuus ei sitten kohtaakaan.

Juuri näin. Mulla on läheinen ystävä, joka kärsi vuosia lapsettomuudesta. Kun vihdoin saivat kauan ja hartaasti toivotun hoidoilla alkuun saatetun ja ongelmaraskauden jälkeen syntyneen käärön syliinsä, tämä ystävä meni aivan shokkiin siitä, että elämä muuttuikin niin TOTAALISESTI ja sopeutuminen lapsiperhe-elämään on ollut hänellä erittäin vaikeaa.

Anteeksi, minua kahden lapsen äitinä hiukan huvittaa nuo appelsiinimehut ja 15 min kävelyt.. Kannattaisi nimimerkki "lapsettoman" laittaa vaikka tämä ketju johonkin talteen ja sitten oman lapsen syntymän jälkeen lukea uudestaan. Silloin huomaat, miten tietämättömältä ja absurdilta tekstisi ja neuvosi kuulostavat.
 
Täällä myös yksi entinen lapseton. Hoidoilla saatiin tyttö ja olemme todella onnellisia hänestä... Mutta niitä negatiivisia tunteita oli alussa ja PALJON. Vasta tytön tultua n. 10kk ikään aloin nauttia täysin ajasta pienen kanssa. Sitä ennen oli synkkiä ajatuksia. Lopetin imetyksen, kun lapsi oli 1v2kk ja vasta sitten olo palasi ns. normaaliksi. Eli kyllä ne hormonit heittelee... Itsekään en osannut ajatella lapsettomana, että millasta sen pienen kanssa elämä voi olla, mutta en onneksi ketään syytellytkään. En ymmärrä tätä lapselliset vs. lapsettomat vääntöä tällä palstalla, en ollenkaan. Ei kaikki ole samanlaisia, aina yleistetään. Lapsettomia haukutaan ja lapsettomat näkevät vaan itsensä. Kuten joku jo sanoikin aiemmin niin ei voi sanoa, ennen kuin on oikeasti ne tilanteet itse läpi kokenut. Ns. helposti raskaaksi tullut ei ole kokenut lapsettoman tuskaa (moni täälläkin palstalla huutelee: "Minä en ainakaan olisi jäänyt suremaan, jos lasta ei olisi kuulunut") ja sama toistepäin. Ihminen joka on pitkien hoitojen jälkeen saanut lapsen tietää molemmat tunne vuoristoradat. Itsellä myös hoitojen aikana käytettävät lääkkeet sekoitti pään, ehkä jopa pahemmin kuin synnytys/imetys. Nyt myöhemmin ajateltuna se lapsettomuus oli kuitenkin minulle pahempi pala kuin nyt uhmaikäisen äitinä oleminen, vaikka väsymys painaa. Onnellinen olen joka hetkestä, niistä huonoistakin. Mutta silti tunnen välillä jopa vihaakin. Tietyllä tavalla ajattelen kuitenkin, että kun olen lapsen itse hankkinut niin kestän sen mukana tuomat ongelmat, lapsettomana taas olisin ollut tahattomasti - sitä en olisi kestänyt. Ehkä tämä ei ole oikea ketju lapsettomille mutta myöskin lapsellisten kannattaa pysyä pois niistä ketjuista, joissa toinen suree lapsettomuuttaan. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, eikö? Tämä vastakkain asettelu on naurettavaa.
 
[QUOTE="lapseton";26732121]Voin taata, että jos meille joskus oma lapsi siunaantuu en todellakaan ole tällä palstalla ruikuttamassa elämän raskautta ihana pieni vastasyntynyt sylissä.[/QUOTE]

joo niinhän se munkin kaveri luuli ja ruikuttaa harva se viikko sitä kun väsyttää ja on rankkaa(vaikak sai lapsen lapsettomuus hoidoilla monen vuoden yrittämisellä)
 
Mulla kans 3 kertaa ollu sama tunne "tämmöstäkö tää nyt sitten on!!?" ja just tosi tyhjä olo. Se menee ohi!!! Usko pois. Koita katsoa positiivisin mielin...sulla on 2 ihanaa lasta :)
 
täällä painitaan samanlaisten fiilisten kanssa kuin ap... synnytyksestä kolme viikkoa. kertokaas,miten kauan tämä alakulo ja omituinen olo kestää ? pitäskö loppua parin viikon päästä vai kestääkö mahdollisesti koko imetys ajan?

minusta tuntuu etten kestä tätä sekavaa oloa enää, oikein tunnen miten normaali olo on hautautunut tän alle, vaikka vasta oli niin hyvä olla :( osaan vielä joten kuten järkeillä asioita, että oikeesti minkään ei tarvitse mieltä painaa. mutta sitten olen kuitenkin miehelle nalkuttamassa, ja esikoiselle tiuskin ja puran omaa pahaa mieltä....huoh.
 
[QUOTE="lapseton";26732103]Lapsettomana vasten tahtoani en voi kuin untea vastenmielisyyttä. Jos lapset niin kovin raskaaksi tekevät elosi ehkä ei olisi kannattanut niitä hankkia. Hedonismi on ajan ilmiö ja äideillä nämä tunteet tuntuvat olevn päällimmäisenä[/QUOTE]

Olen pahoillani lapsettomuudestasi. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että minä olen miettinyt väsyksissä lasten kanssa, että voi kumpa en olisi saanut koskaan lapsia, niin en olisi tässä tilanteessa. Niin väsynyt olen joskus ollut, että vain itkenyt sitä, että miksi tein näitä lapsia. Mikäli sinulla joskus on vauva, niin ymmärrät kyllä sitten, ettei kaikki ole niin ruusunpunaista, vaikka kuinka se 15 vuotta kaivattu nykerö siinä olisikin. Kun se vaikka kurkku suorana huutais vaikka mitä yrittäisit tehä, niin ei siinä pysty ajattelemaan koko ajan hymyssä suin, että ompa ihana kun tämä huutaa yötä päivää, mukavaa hommaa...
 
[QUOTE="mamma";26733805]täällä painitaan samanlaisten fiilisten kanssa kuin ap... synnytyksestä kolme viikkoa. kertokaas,miten kauan tämä alakulo ja omituinen olo kestää ? pitäskö loppua parin viikon päästä vai kestääkö mahdollisesti koko imetys ajan?

minusta tuntuu etten kestä tätä sekavaa oloa enää, oikein tunnen miten normaali olo on hautautunut tän alle, vaikka vasta oli niin hyvä olla :( osaan vielä joten kuten järkeillä asioita, että oikeesti minkään ei tarvitse mieltä painaa. mutta sitten olen kuitenkin miehelle nalkuttamassa, ja esikoiselle tiuskin ja puran omaa pahaa mieltä....huoh.[/QUOTE]

Jos tuntuu, että se jatkuu, eikä tunnu mitenkään päin normaalilta ,vaan vaikuttaa selkeän negatiivisesti elämään, itseen ja jopa läheisiin, niin ehdottomasti, puhukaa siitä neuvolassa. :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: HuutoYössä
Toinen päivä menossa ja jotain huonoa ja jotain hyvää. Huonoa se, että vauva nukahti vasta klo. 3.30. Esikoinen heräsi sitten seitsemältä. Koska tässä voi nukkua? Hyvää sitten se, että aamupäivästä pakottauduttiin koko porukka leikkipuistoon. Hetken oli jo sellainen olo, että ehkä tästä vielä jotain tulee.

Joku kysyi tukiverkosta. Asutaan miehen komennuksen takia Saksassa ja ei tunneta ketään miehen työkavereita lukuunottamatta. Jonkinlainen kätilöpalvelu on mahdollinen ja täytyy selivittää sitä eli kätilö kävisi parin päivän ajan kotona katsomassa.
 
[QUOTE="lapseton";26732121]Voin taata, että jos meille joskus oma lapsi siunaantuu en todellakaan ole tällä palstalla ruikuttamassa elämän raskautta ihana pieni vastasyntynyt sylissä.[/QUOTE]

Yleensä jätän omaan arvoonsa ylitäydellisten äitien eli toisinsanoen lapsettomien kommentit mutta nyt on kyllä pakko sanoa,
älä sitten tule tänne vikumaan kun lopulta saatat saada oman lapsen ja hormoonisi heittää ja kas oletkin
synnytysmasennuksen kourissa ja kuinka et sitten loppujenlopuksi muista lapsesi
vauvavuodesta mitään :(

Näin kävi valitettavasti minun ystävälleni jonka rinnalla olen seisonut ja tukenut ensin
lapsettomuuden/rankat hoidot/lopulta raskauden
ja synnytyksen ja siitä johtuvat hormoonimyrskyt.
Nyt ystäväni jotenkin kunnossa kun lapsella ikää puolitoistavuotta ja nyt einaa uusi masennus tulla kun surkuttelee ettei muista lapsensa vauva-ajasta mitään :(
Toivon että ystäväni pysyisi kunnossa ettei sitten kohta huomaa kuinka se lapsuus menikin
jo ja ollan teini iässä ja aikuisia.
 
Uusi vauva on perheessä aina muukalainen, ihan vieras, joka ei kuulu perheeseen. Sen hakuisi palauttaa pois, että saisi nauttia rauhassa "omasta" perheestään. Se uusi vauva on sellainen tunkeutuja, joka aiheuttaa levottomuutta, sekoittaa koko perheen asiat.
Mutta onneksi tälläiset tunteet on ohimeneviä. Jonkin ajan kuluttua sitä huomaa, ettei edes muista aikaa, ettei tätä uutta vauvaa olisikaan. Ja että jotain puuttuisi perheestä, jos itä ei olisi.
 
Uusi vauva on perheessä aina muukalainen, ihan vieras, joka ei kuulu perheeseen. Sen hakuisi palauttaa pois, että saisi nauttia rauhassa "omasta" perheestään. Se uusi vauva on sellainen tunkeutuja, joka aiheuttaa levottomuutta, sekoittaa koko perheen asiat.
Mutta onneksi tälläiset tunteet on ohimeneviä. Jonkin ajan kuluttua sitä huomaa, ettei edes muista aikaa, ettei tätä uutta vauvaa olisikaan. Ja että jotain puuttuisi perheestä, jos itä ei olisi.

aika usein esikoista kohtaan tunteet muuttuvat negatiiviseksi kun uusi vauva tulee.

minulle oli luonnollista ja helppoa olla esikoisen äiti. kuin olisin aina ollut äiti.

kaksilapsiseksi perheeksi tulo oli tuota mitä ap kokee. masennusta ja vaikeaa ja surua sekä esikoisen aseman puolesta että tasapainoilua lasten tarpeiden välillä. enempää lapsia ei tule.
 
[QUOTE="lapseton";26732103]Lapsettomana vasten tahtoani en voi kuin untea vastenmielisyyttä. Jos lapset niin kovin raskaaksi tekevät elosi ehkä ei olisi kannattanut niitä hankkia. Hedonismi on ajan ilmiö ja äideillä nämä tunteet tuntuvat olevn päällimmäisenä[/QUOTE]

Olet aikamoisen törkeä ihmiseksi :( En osaa tuntea kaltaisiasi kohtaan mitään sääliä, lähinnä vain helpotusta että noin epäempaattinen ja katkera ihminen ei ole saanut lasta. Ja toivottavasti ei tulekaan ennenkuin asennemuutos inhimillisyyteen päin on tapahtunut.
 
[QUOTE="hei";26740637]Olet aikamoisen törkeä ihmiseksi :( En osaa tuntea kaltaisiasi kohtaan mitään sääliä, lähinnä vain helpotusta että noin epäempaattinen ja katkera ihminen ei ole saanut lasta. Ja toivottavasti ei tulekaan ennenkuin asennemuutos inhimillisyyteen päin on tapahtunut.[/QUOTE]

:laugh:

Ehkä tuo sanoo samat sanat.
 
On totta että vanhemmuuden negatiivisuuksista ei paljon puhuta. Itse koin hirvittävää syyllisyyttä ja huonommuutta kun koin negatiivisia ajatuksia synnytyksen jälkeen eikä pikkuvauva-aika ollut minusta ihanaa. Vauvalla oli koliikki, olin yksinhuoltaja ja elämä oli ekat puoli vuotta tosi raskasta. Kaikkialla oli vaan hehkutettu sitä miten onnellista ja auvoisaa vauva-arki onkaan ja oma lapsi on rakkainta maailmassa. Arvaatte vaan millasta syyllisyyttä minä nuori kokematon ihminen tunsin kun en tuntenutkaan heti mitään mullistavaa äidinrakkautta.. ONNEKSI sain erään ihmisen kanssa jakaa näitä tuntemuksia.

Nykyään kaikki on seesteistä, lapsi muuttui tutuksi ja kaikista rakkaimmaksi ja olen varmempi itseni kanssa. Nyt oikeastaan harmittaa kun en "osannut" nauttia vauva-ajasta vaan huolehdin ja stressasin, koin syyllisyyttä ja olin mielestäni huono äiti sen vuoksi.
 
Nyt on useampi vuorokausi kotona takana ja toistaiseksi ei ole helpottanut. Tuntuu, että koko elämä holdissa. Vauvallamme todettiin jokin puute leukalihasten toiminnassa ja niitä vahvistaakseni aina syötön aikana tarjoan ensinnä rintaa, sitten syötän aikaisemmin punppaamani maidon sormen ja pipetin avulla ja sitten pumppaan ylijäämämaidon. Kaiken tämän aikana esikoinen huutaa elämäntuskaansa korvaani ja yrittää sabotoida esim. vetämällä maitopumpun johtoa irti. Ihan vakavissani mietin, että tämä vauva oli virhe. Aivan ihana ja suloinen, mutta en minä häntä pysty hoitamaan tarpeeksi hyvin :(
 
[QUOTE="lapseton";26732121]Voin taata, että jos meille joskus oma lapsi siunaantuu en todellakaan ole tällä palstalla ruikuttamassa elämän raskautta ihana pieni vastasyntynyt sylissä.[/QUOTE]

Huoh. Kukaan ei etukäteen tietenkään myönnä, että tulee ruikuttamaan. Mutta erityisesti katkerat lapsettomat tarvitsevat tätä paikkaa sitten kun se kauan, kauan odotettu lapsen syntymä ei olekaan sitä mitä kuvittelevat :) :)
 

Yhteistyössä