Tein syntiä. Luin miehen tekstarit. Jäi kiinni.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Petetty ja sekaisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Henkilökohtaisesti kokisin tuollaisen salailun ja selän takana vehtaamisen pahemmaksi kuin itse seksiaktin jonkun toisen kanssa. Ikäväähän sekin olisi, mutta jos puolisoni käyttäytyisi tuollaisen järjettömän puhelinvartijan tavoin, kusettaisi jatkuvalla syötöllä ja peittelisi menojaan, niin en minä jaksaisi kyllä enää sellaista äijää katsella. Siinä ei ole oikeastaan edes kyse anteeksiannosta, luulisin että kunnioitus olisi mennyt iäksi ja siitä ei enää tasavertaista parisuhdetta synny.

Tuo valehtelu tuntuu kyllä todella pahalta ja olen jo pidemmän aikaa kärsinyt miehen valehtelusta. Aina on ollut kaikenlaista pientä jota jättää kertomatta tai muuttelee faktoja.

Mä en tiedä mitä teen.. pakkohan tää asia on ottaa puheeksi, mutta suurin ongelma on mulla nyt se että en tiedä miten... mun on aina pakko suunnitella kaikki etukäteen että en sitten murru aivan täysin ja sekoile asioissa ja sanoissa kun puhun asioista.
 
Aloittajan asemassa minä varmasti järkiperäisesti ajateltuna yrittäisin vielä jonkin aikaa tarkkailla tilannetta ja hankkia lisää todistusaineistoa. Ei kuitenkaan niin, että sitä sitten käytettäisiin kuin oikeudenkäynnissä, vaan lähinnä siksi, että voisit aikanaan pohjata keskustelun muullekin kuin sille tekstiviestien lukemiselle.

Toki suhteessanne on kyllä varmasti ollut sijaa epäilykselle miehesi käytöksen vuoksi, eli sikäli keskustelua ei edes tarvitse aloittaa välttämättä tuosta viestien lukemisesta.

Voisitko vielä miettiä sitäkin, jos siis suhteen pelastamisen koet itsellesi tärkeämmäksi kuin niskan päälle pääsemisen ja lähtemisen, että yrittäisit jotenkin saada miehen avautumaan omista tunteistaan ilman minkäänlaista syyllisyysasetelmaa? Se ei ole koskaan hyvä lähtökohta keskustelulle.

Toisaalta, jos olette jo jonkinmoisessa puhejumissa, tilanne on sikäli vaikea, että varmasti tarvitset jonkin herättäjän saadaksesi miehen mukaan keskusteluun ihan aidosti. Siltikin syyllistämisen kanssa kannattaa olla tarkkana, se ei koskaan vie keskustelua eteenpäin.
 
Mitään keskusteluyhteyttä meillä ei oikein ole, joten luulen että minun täytyisi suoraan sanoa että tiedän pettämisestä. Mies ei suostu puhumaan koskaan mistään eikä osaa kertoa tunteistaan minulle. En haluaisikaan syyllistää häntä, vaikka syyllinen onkin. Haluaisin että hän vain kertoisi minulle miten asiat ovat.
 
no huh huh, ei tossa oo mitään epäselvää, niillä on muutakin kun pelkkää ystävyyttä tai ainakin miehes on todella ihastunut naiseen ja on ylittämässä kovaa vauhtia rajaa. mä sanoisin ihan suoraan että luin viestis, alappas selittää mikä suhde tähän naiseen on.
 
Mä olen tehnyt saman.. Löytyi jo jotain "muru"-viestejäkin seasta. Istuin alas heti, sanoin miehelle että mä puhun hetken ja sanon kun saat kommentoida. Kerroin että luin tekstarit (mies katseli silmät suurina, valmiina syyttelemään tästä)
, pahoittelin sitä ja sanoin että tämä naisasia selvitetään ensin ja vasta sen jälkeen hän voi syyttää minua tekstareiden lukemisesta. Onnistui ihan hyvin, puhuttiin ja puhuttiin ja lopulta mies sanoi itse että se tekstareiden lukeminen oli ihan oikein ja ymmärsi että tein sen koska olin jo kauan epäillyt jotakin.

Kyllä me jatkettiin yhdessä, mies halusi soittaa tälle naiselle siten että olin kuuloetäisyydellä (kertoi lopettavansa "suhteen"). Ikävä kyllä luottamus ei koskaan palannut ja erosimme parin vuoden sisällä. Jälkeen päin kuulin muualta että miehellä oli ollut ennen tuota naista toisiakin. Seksiä ei ollut koskaan ilm. Ollut, mutta sellasta ihastumista/kahveilua/tekstailua ym. Se Loukkasi aivan älyttömästi, menihän hän ihastumaan muihin enkä riittänyt hänelle siinä kaikista tärkeimmässä -rakkaudessa.
 
eikös sole selvä homma jo? veisin miehen työpaikalle sen tavarat ja asuntohakemus pinkan päälimmäisenä :) onnittelisin tuoretta paria ja jatkasin matkaani. se siitä. paskaako tuomosta vatvoon.
 
Juu ei kyllä minuakaan aivan hirveästi paina se että menin tällaisen synnin ja rikoksen tekemään. Mä olen kyllä sitä mieltä että asioista on oikeus ottaa selvää, vaikka vähän kyseenalaisia keinoja käyttäisikin.

Tarkoitus pyhittää keinot? Kukin valehtelee itselleen miten tahtoo. Amerikkainen tyyli "jos ei ole mitään salattavaa niin saan katsoa" on väärin.

Melkoisen riskin olet kuitenkin ottanut. Jos viestejä ei olisikaan löytynyt niin ukkosi voisi nostaa kytkintä jo tuostakin syystä.
 
Aika selvä homma taitaa olla juu.. mutta silti..

haluaisin keskustella tästä miehen kanssa :(

miksi vatvoa? itte luit mitä viestittellee, et sunkhaan takas ottais? eppäilisit sen jälkeen jokasta piippausta että joko taas? usko pois, tuola jossaki on iha nvarmasti mies jolla on selkäranka paikalhaan :)

puolustuis vain ukko että olet ymmärtäny väärin, ei ne mitään meinaa yms.
 
[QUOTE="jäämies";26794035]Tarkoitus pyhittää keinot? Kukin valehtelee itselleen miten tahtoo. Amerikkainen tyyli "jos ei ole mitään salattavaa niin saan katsoa" on väärin.

Melkoisen riskin olet kuitenkin ottanut. Jos viestejä ei olisikaan löytynyt niin ukkosi voisi nostaa kytkintä jo tuostakin syystä.[/QUOTE]
Kerro lisää.

Ihan "amerikkalainen tyyli". Mistähän tämäkin kumpuaa?

Riski on aika pieni, jos pitkäaikaisen salailun, peittelyn ja valehtelun jälkeen vilkaisee toisen kännykkää. Itse en kokisi asiaa tarpeelliseksi vaan nostaisin haloon jo salailusta.

Mutta ihan samahan tuo, näissä ketjuissa on aina pari trollia, jotka itkee tuomiopäivään asti siitä maailman kamalimmasta rikkeestä, että on toisen kännykkää vilkaissut. Taitavat olla melkoisia siveyden sipuleita ja kuuliaisia kansalaisia kun niin syvältä riipaisee.
 
Joo, riski oli, mutta miehen käytös on aika pitkälti viitannut epärehellisyyteen.

Työpäivät venyvät puoleenyöhön, jonka jälkeen monesti on mennyt vielä "kaverille katsomaan leffaa tai pelailemaan tai muuta.."
On ollut öitä pois kotoa. Yleensä n. kerran viikossa. Puhelin on mukana suihkussakin ja lähes aina äänettömällä kun on kotona. Tiuskii minulle kaikesta, ei sano että rakastaa minua, ei halaa... pusun saan kun töihin lähtee. On muuttanut pukeutumistyyliään, puunailee hiuskuontaloaan (ennen ei paljon kiinnostanut) ja kommunikoi kanssani lähes ainoastaan tekstiviestein.

Mulla oli aika painavia syitä epäillä.
 
No hei, älä vaan tuollasten jälkeen usko, jos mies sanoo, ettei ole oikeesti pettänyt. Kyllä se on; on ihan selvää, että ns. loppuun asti on menty monet kerrat.

Onko teillä lapsia? Entä oletteko olleet kauan yhdessä?
 
Kerro lisää.

Ihan "amerikkalainen tyyli". Mistähän tämäkin kumpuaa?

Riski on aika pieni, jos pitkäaikaisen salailun, peittelyn ja valehtelun jälkeen vilkaisee toisen kännykkää. Itse en kokisi asiaa tarpeelliseksi vaan nostaisin haloon jo salailusta.

Mutta ihan samahan tuo, näissä ketjuissa on aina pari trollia, jotka itkee tuomiopäivään asti siitä maailman kamalimmasta rikkeestä, että on toisen kännykkää vilkaissut. Taitavat olla melkoisia siveyden sipuleita ja kuuliaisia kansalaisia kun niin syvältä riipaisee.

Mielelläni kerron lisää. Amerikkalainen tyyli on juuri se mitä kuvailin.

Jos epäilee pitkään tai lyhyesti; peittelyä, valehtelua tai mitä tahansa. Miksei sitä voi suoraan kysyä tai sanoa? Pyytää vaikka sitä kännykkää katsottavaksi, eikä mene omin luvin. Ihmiset voivat kirjoittaa muitakin viestejä kuin "pannaako tänään vai huomenna" -viestejä. Jotkut saattavat, hui kamala, olla yksityisiä viestejä.

Palstoilla on aina ihmisiä, jotka leimaavat muiden kirjoituksia trollaukseksi, kun ei omaan ymmärrykseen muuta mahdu.
 
[QUOTE="jäämies";26794167]Mielelläni kerron lisää. Amerikkalainen tyyli on juuri se mitä kuvailin.

Jos epäilee pitkään tai lyhyesti; peittelyä, valehtelua tai mitä tahansa. Miksei sitä voi suoraan kysyä tai sanoa? Pyytää vaikka sitä kännykkää katsottavaksi, eikä mene omin luvin. Ihmiset voivat kirjoittaa muitakin viestejä kuin "pannaako tänään vai huomenna" -viestejä. Jotkut saattavat, hui kamala, olla yksityisiä viestejä.

Palstoilla on aina ihmisiä, jotka leimaavat muiden kirjoituksia trollaukseksi, kun ei omaan ymmärrykseen muuta mahdu.[/QUOTE]

Näissä ketjuissa on aina joku viestisalaisuudesta itkijä. Juuri kaltaisesi prinsessa, joka tuntu loukkaantuneen sydänjuurian myöten, eikä katso asiaa kokonaisuutena. Eikä voi edes kommentoida asiallisesti: "vaikka epäilee, niin ei pitäisi tehdä näin vaan näin..." jne. vaan lähtee heti tuolle linjalle, kuinka "halveksuttavaa ja oksettavaa tämä on, ja kuinka ämmät tuollaisen hyväksyy täysin blaablaablaa". Tämä kaikki sen jälkeen kun aloittaja on jo myöntänyt tehneensä väärin. Kuka näitä jaksaa ottaa tosissaan?

Kuten tuossa jo sanoinkin, minun ei tarvitsisi katsoa mieheni kännykkää, vaan nimenomaan ottaisin asian puheeksi ilman. Mutta ei tainnut luetunymmärrykseesi mahtua?

Amerikkalainen tyyli ei vieläkään auennut. Kai tämä on joku viittaus Jerry Springereihin tai muuhun vastavaan? Koko valtio on sellainen... ja millainen se oikeastaan on? Vai kenties valtion suorittamista puheluiden kuunteluista? Vaikea on saada irti nyt tuosta sitä pointtia. Ilmeisesti tarkoituksesi oli vain käyttää sanaa "amerikkalainen" haukkumasanana.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: TriplaIsä
[QUOTE="öö";26793604]Minkä mukaan pettäminen ei ole rikos?[/QUOTE]

Lain mukaan.

En voi hyväksyä, että täällä keskustelupalstalla yllytetään rikokseen eli kehotetaan ihmisiä tarkastamaan viestintäsalaisuuden vastaisesti toisten kännykkää tai sähköposteja. Rikokseen yllyttäminen on rikos, josta rangaistaan yhtä ankarasti kuin itse rikoksen tekemisestä.

Viestintäsalaisuuden loukkaamisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta.
 
[QUOTE="vieras";26794231]Lain mukaan.

En voi hyväksyä, että täällä keskustelupalstalla yllytetään rikokseen eli kehotetaan ihmisiä tarkastamaan viestintäsalaisuuden vastaisesti toisten kännykkää tai sähköposteja. Rikokseen yllyttäminen on rikos, josta rangaistaan yhtä ankarasti kuin itse rikoksen tekemisestä.

Viestintäsalaisuuden loukkaamisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta.[/QUOTE]

Älä hyväksy. Ja sitten näytä ne kaikki viestit missä tähän kehotetaan?
 
Voithan sä jättää kertomatta viestien lukemisen ja kysyä asiasta ihan oman tunteiden mukaan. Eli laittaa sen kuuluisan naisen vaiston syyksi. Mikä pitää kyllä paikkansa, koska ethän sä muuten ois niitä tekstiviestejä lukenut. Tai sit sanoa et joku on vihjaillut et sillä ois jotain muttet kerro kuka. Mut todellakin puhut miehes kanssa asian selväks ennen ku alat pakkaamaan!
 
Siis joku ilmoittaisi työpaikalle?! WTF? Pomolle vai vaan kaikille työkavereille? Miksi? :D Siinä sitä olisi kahvipöydässä juttua ja vinoilua riittäisi vuosiksi eteenpäin...
 
Näissä ketjuissa on aina joku viestisalaisuudesta itkijä. Juuri kaltaisesi prinsessa, joka tuntu loukkaantuneen sydänjuurian myöten, eikä katso asiaa kokonaisuutena. Eikä voi edes kommentoida asiallisesti: "vaikka epäilee, niin ei pitäisi tehdä näin vaan näin..." jne. vaan lähtee heti tuolle linjalle, kuinka "halveksuttavaa ja oksettavaa tämä on, ja kuinka ämmät tuollaisen hyväksyy täysin blaablaablaa". Tämä kaikki sen jälkeen kun aloittaja on jo myöntänyt tehneensä väärin. Kuka näitä jaksaa ottaa tosissaan?

Mikä ihmeen prinsessa...

Tarkoitus ja virheen myöntäminen ei tee urkinnasta oikeutettua. Aika paljon pystyt lukemaan rivien välistä kaikkea :P

Sanoit ettet miehesi viestejä lukisi. Ihmettelin miksei tämä olisi muillakin se oikea tapa lähteä selvittämään vastaavaa tilannetta. Samalla kertaa olisi tullut hoidettua muutkin asiat, oliko petetty, aikooko mies lähteä heti vai ensi viikolla.
 
[QUOTE="jäämies";26794167]Mielelläni kerron lisää. Amerikkalainen tyyli on juuri se mitä kuvailin.

Jos epäilee pitkään tai lyhyesti; peittelyä, valehtelua tai mitä tahansa. Miksei sitä voi suoraan kysyä tai sanoa? Pyytää vaikka sitä kännykkää katsottavaksi, eikä mene omin luvin. Ihmiset voivat kirjoittaa muitakin viestejä kuin "pannaako tänään vai huomenna" -viestejä. Jotkut saattavat, hui kamala, olla yksityisiä viestejä.

Palstoilla on aina ihmisiä, jotka leimaavat muiden kirjoituksia trollaukseksi, kun ei omaan ymmärrykseen muuta mahdu.[/QUOTE]

Jos epäilee, ettei saisi kuitenkaan rehellistä vastausta? Harva mies varmaan tuossa tilanteessa suoraan myöntää, että joo, oon mää pettäny ja vaik kuinka kauan!
 
Similar threads

E
Viestiä
69
Luettu
19K
Perhe-elämä
Tympääntynyt
T
K
Viestiä
27
Luettu
7K
Aihe vapaa
monta joukkoa
M
T
Viestiä
63
Luettu
2K
Perhe-elämä
ei välimatka estä
E

Yhteistyössä