Kerron teille ympäripyöreästi tilanteen ja haluan teidän mielipiteitänne ja kommenttejanne aiheesta..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja solmutilanne
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

solmutilanne

Vieras
Mies ja nainen, yksi lapsi, melkein 10 vuotta yhdessä.
Viimeiset kaksi vuotta mies ei huomioi naista, ei läheisyyttä, seksiä, mitään. Selitys naiselle on, että "ei nyt" tai "ei vaan huvita".

Nainen ehdottaa pariterapiat ja lääkärikäynnit, nostaa pöydälle masennuksen mahdollisuudet, yrittää keskustella, olla ahdistelematta miestä, hemmottelee ja antaa kaikkensa saamatta mitään takaisin.

Lopulta naisen itsetunto murenee, mies ei ole juuri koskaan kotona, nainen tuntee olevansa ruma, epähaluttava, lihava ja tyhmä. Eikä saa miestä edelleenkään sanomaan mihinkään juuta tai jaata.

Lopulta nainen laittaa asunnon hakuun ja sanoo miehelle hakeneensa asuntoa.
Mies ei reagoi mitenkään, sanoo suurinpiirtein "jaa."

Sitten tulee humalanhuuruinen viikonloppu ja nainen pettää miestä.
Kaksi viikkoa sen jälkeen kertoo miehelle pettäneensä.
Mies raivostuu, käskee naisen pakata kamansa ja häipyä muualle. Nainen sanoo, että ei suostu lähtemään lapsen kanssa kenenkään nurkkiin ja että odotetaan että tulee ilmoitus vapaasta asunnosta. Asia jää siihen, mies ei sano mitään.

Mies pitää mykkäkoulua sekä naiselle, että lapselle ja kertoo kaikille miten kaltoin häntä on kohdeltu kun häntä on petetty ja miten nainen saattoi pettää ja loukata tällä tavalla. Kaikki "silittävät miehen päätä" ja ymmärtävät ymmärtämistään, antavat sympatiaa, empatiaa ja tukea ja nainen on kamala kusipää kun tuolla tavalla miestä satutti.

Mitä kommentoitte tilanteeseen? Keskustelua ja perspektiiviä kiitos...
 
Kurjastihan mies on käyttäytynyt, mutta ei se silti pettämiseen oikeuta. Jos kerta ero jo vireillä, olisi voinut odottaa että on virallisesti vapaa tekemään mitä lystää. Humala on tekosyy, ei ihminen voi olla niin humalassa etteikö ymmärtäisi mitä tekee. (tai voi olla, mutta silloin on siinä kunnossa ettei kykene mitään tekemään.) Toisinsanoen nainen on tehnyt tässä väärin.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
Mä en ymmärrä, miten naisen mielestä pettäminen oli joku ratkaisu tuossa tilanteessa. En ymmärrä pettämistä ja vielä vähemmän sitä, miksi se piti miehelle kertoa. Miten se kertominen muka auttoi tuossa tilanteessa?
 
No ei se tyhmä ole joka sitä sympatiaa muilta hakee. Olisit sinäkin sitä hakenut silloin kun mies sinua tyhmästi kohteli. Nyt on enää turhaa koska tuo pettäminen on aika paha juttu, ja sillä saa varmasti sympatiat puolelleen.
 
Typerä nainen, kun meni pettämisestä tuossa kohtaa kertomaan. Jos ja kun ero oli joka tapauksessa tulossa, niin miksi ihmeessä piti mennä sitä toista loukkaamaan?

Mutta hurjan hieno homma, että pari eroaa.
 
Miksi kertoa miehelle pettäneensä? Elää vain omaa elämää ja kun asunto löytyy niin muuttaa. En minä ainakaan olisi enää tilivelvollinen kämppikselle.
Tosin tässä nyt olikin tarkoitus saada mies jotenkin reagoimaan...eli lopputulos oli ihan varmaan sellainen kuin haluttiin.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Ihmettelen, miksei mies vipannut naista kadulle ja pitänyt lapsen itsellään. Riippuen tietenkin lapsen iästä. Naista en sääli yhtään, ettei eronnut ennenkuin petti. Ansaitusti saa mitä tulee.
 
No ei se tyhmä ole joka sitä sympatiaa muilta hakee. Olisit sinäkin sitä hakenut silloin kun mies sinua tyhmästi kohteli. Nyt on enää turhaa koska tuo pettäminen on aika paha juttu, ja sillä saa varmasti sympatiat puolelleen.

Niin mä en nyt puhu itsestäni.....
Taidan vaan olla ainoa joka ymmärtää tätä naista.

Olen itse ollut tilanteessa jossa mies murskasi itsetuntoni aivan pohjamutiin ja se tunne, kun joku toinen mies pitikin mua hyvännäköisenä ja haluttavana, se oli niin palsamia haavoille. Mutta en siis pettänyt. Ymmärrän silti naisen tuntemukset.
Ja kyseisen naisen tuntien tiedän, että ei olisi ikinä selvinpäin tehnyt mitään vastaavaa. Humalaa sen enempää puolustelematta.

Ja arvostan myös rehellisyyttä kun nainen kertoi miehelle tekemisistään. Suhde olisi ollut ohi ilman sitäkin, mutta musta on vaan hyvä olla rehellinen.
 
Joo, en tosiaan tajua mitä järkeä on laittaa asunto hakuun, sitten pettää ja kertoa siitä. Ei siinä järki paljoa päätä pakota. Olisi ollut vaan hiljaa ja odotellut sitä asuntonsa vapautumista.
 
Niin mä en nyt puhu itsestäni.....
Taidan vaan olla ainoa joka ymmärtää tätä naista.

Olen itse ollut tilanteessa jossa mies murskasi itsetuntoni aivan pohjamutiin ja se tunne, kun joku toinen mies pitikin mua hyvännäköisenä ja haluttavana, se oli niin palsamia haavoille. Mutta en siis pettänyt. Ymmärrän silti naisen tuntemukset.
Ja kyseisen naisen tuntien tiedän, että ei olisi ikinä selvinpäin tehnyt mitään vastaavaa. Humalaa sen enempää puolustelematta.

Ja arvostan myös rehellisyyttä kun nainen kertoi miehelle tekemisistään. Suhde olisi ollut ohi ilman sitäkin, mutta musta on vaan hyvä olla rehellinen.

Anteeksi, jotenkin automaattisesti tuli tuo sinä-muoto.. :ashamed:
 
[QUOTE="vierailija";26863380]No olihan nainen jo laittanut asunnon hakuun ja suhde oli ohi?[/QUOTE]

Suhde ei ole ohi ennekuin on muuttanut pois ja avioeropaperit (jos aviossa ovat) selkeästi vetämässä eikä mitään aikomusta yhteen palaamisen suhteen. Niin kauan kun asuvat yhdessä eikä suhdetta ole todellä päätetty, akka petti ja jos olisin mies, olisin heittänyt akan kamoineen kadulle samalla sekunnilla.
 
Tässä tilanteessa nainen on ollut ainoa joka on tunnustanut pettämisen. Jospa miehellä ei ole ollut munaa heittää naista pihalle koska on itse tehnyt samaa (jopa viimeiset kaksi vuotta) mutta ei vain ole tunnustanut..?
 
  • Tykkää
Reactions: BootyPeppi
Suhde ei ole ohi ennekuin on muuttanut pois ja avioeropaperit (jos aviossa ovat) selkeästi vetämässä eikä mitään aikomusta yhteen palaamisen suhteen. Niin kauan kun asuvat yhdessä eikä suhdetta ole todellä päätetty, akka petti ja jos olisin mies, olisin heittänyt akan kamoineen kadulle samalla sekunnilla.

Olen sitä mieltä, että liitto on ohi silloin kun homma ei enää toimi niin kuin tässä ei ole toiminut. Ei ole seksiä eikä läheisyyttä...joten ei olla enää puolisoita.
 
Nainen toimi väärin kertoessaan miehelle vaikka "ero oli vireillä". Saahan tämä nainen sympatiaa sinulta ja mies oikeutetusti muualta. Vaikka miten päin peetä menisi niin ei entiselle (varsinakaan) samassa taloudessa edelleen asuvalle tarvitse mennä tuollaisia loukkauksia ilmoitella. Eihän ole viral. Eron jälkeen korrektia mennä exälle leuhkimaan uusista kumppaneista, vai?
 
Jos mieheni ilmoittaisi etsivänsä itselleen asuntoa, pitäisin hyvinkin selvänä että se on ero nyt.

Tästä huolimatta pahoittaisin mieleni, jos mies tulisi minulle kertomaan olleensa toisen naisen kanssa. Pitäisin hyvin loukkaavana, ettei sitä aikaa edes malttanut odottaa, että asuttaisiin omillamme. Ja miettisin, miksi hän tahtoi tämän minulle kertoa, loukatakseen?
 
Olen sitä mieltä, että liitto on ohi silloin kun homma ei enää toimi niin kuin tässä ei ole toiminut. Ei ole seksiä eikä läheisyyttä...joten ei olla enää puolisoita.

Entä jos toinen puoli ei ollut samaa mieltä? Miehelle homma saattoi olla ok näinkin, kaikki eivät vaan kaipaa fyysisyyttä yms. Miten pettämistä edes voi puolustella, vaikka kuinka olisikin elämä läheisyydetöntä? Miksi ei vaan lähtenyt ensin? Tosin tuo antaisi miehelle hyvän sauman pitää lapsi ainakin toistaiseksi,koska pihalle potkastuna nainen olisi käytännössä asunnoton. Jos olisin tuo mies, käyttäisin sen heti hyväkseni huoltajuusasioista puhuessa.
 
Turhaa mies keuhkoaa, mun sympatiat menee naiselle.
Vaikka joo, oishan se tosiaan muodollista paneskella vasta sitten kun asutaan eri osoitteissa.

Nainenhan kertoi ennen seksiä puolisolleen hakevansa asuntoa, mitään pettämistä ei siis edes tapahtunut.
Ja kuinkahan monta kertaa lie mies pettänyt?
 
Tosin tuo antaisi miehelle hyvän sauman pitää lapsi ainakin toistaiseksi,koska pihalle potkastuna nainen olisi käytännössä asunnoton. Jos olisin tuo mies, käyttäisin sen heti hyväkseni huoltajuusasioista puhuessa.

Jos asunto on yhteinen, niin milläköhän oikeudella mies naisen ulos heittäisi? Ei pelkkä moraalinen suuttumus riittäisi toisen häätämiseen kadulle, vaan naisella olisi ihan yhtäläinen oikeus asunnossa asua kuin miehelläkin. Eli eipä paljoa huoltajuusasioista puhuttaessa moista valttikorttia käytettäisi.
 
Yhteistyössä