Mies ei halua VIELÄ naimisiin eikä edes kihloihin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sellattiin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sellattiin

Vieras
Olen kuulemma se oikea. Mitähän pitäis ajatella? Ei ole se maailman romattisin tyyppi ja teinkin asian hänelle helpoksi ja jo toistamiseen kysyin et mentäiskl kihloihin. Ympäripyöreitä vastauksia sain. Eipä menty. Enää en kysy ja TIEDÄN, ettei kosintaa tule ikinä, tuo ei vain ole sellainen tyyppi joka kosisi. Lapsia ei ollla tekemässä kun molemmilla niitä jo on. Yhdessä asutaan ja seurusteltu 2,5 vuotta.

Ehkä mennään naimisiin kun ollaan oltu 20 vuotta yhdessä. Huoh
 
On käynyt mielessä. Mutta en halua pettyä. Enkä enää osaa ottaa asiaa oikein puheeksikaan. Viimeksikin kiemurteli itsensä ulos jotenkin ja juttu jäi siihen.

Tuntuu, että tarpeeksi monta kertaa kun ottaa esille niin enää ei tee mieli ottaakkaan.
 
Mun mies sanoi aikanaan, ettei tule koskaan menemään naimisiin, koska ei pidä sitä minkäänarvoisena merkkinä sitoutumisesta.
Puoli vuotta myöhemmin kosin, ja vastaus olikin kyllä.
Reilu neljä vuotta sitten vihittiin ja kyllä se nykyään on jo sitä mieltä, että näin sen piti mennäkin :)
 
No samaa sanoo munkin mies.. Se on vaan vähän silleen, että jos jo monta kertaa kysynyt niin ei tee kylllä yhtään mieli enää kysyä. Enkä tosiaan tiedä miten edes ottaisin asian puheeksi.
 
Eihän se mikään pakko olekkaan, mutta jos toinen sitä toivoo ja haluaa niin miksei toivetta voi toteuttaa? Kerran se ei "muuta mitään"

Kyllä mä haluan olla rouva Virtanen. Olla mieheni vaimo, enkä mikään naisystävä
 
[QUOTE="Aapee";27359245]Eihän se mikään pakko olekkaan, mutta jos toinen sitä toivoo ja haluaa niin miksei toivetta voi toteuttaa? Kerran se ei "muuta mitään"

Kyllä mä haluan olla rouva Virtanen. Olla mieheni vaimo, enkä mikään naisystävä[/QUOTE]

Miksi pitäisi vain sun toive toteuttaa? Miksi miehellä ei saa olla omia toivomuksia?
 
No joo, mä ymmärrän kyllä sun miestä. Ja toki suakin, onhan naimisiinmeno myös joskus järkevää, kun yhdessä eletään. Tai ainakin jonkinlainen testamentti olisi järkevä, koska lapsia on molemmilla. Tuo ei oo kovin romanttista, mut näitäkin asioita joutuu elämässä miettimään.

Mut mun mielestä on jo ihan huikean ihanaa, että miehes on sanonut sulle sun olevan se oikea.
 
No ensinnäkään mä en ole ostamassa miehen kanssa asuntoa tms ellemme ole naimisissa ja naimisiin en mene silloin kun asunnonosto on ajankohtainen. Siis sen takia. Ensin mennään naimisiin ja sitten ostellaan asuntoja.

Yhden asunnon olen mennyt ostamaan exän kanssa eikä oltu naimisissa. Ei mennyt kovin hyvin erotessa..
 
Joo'o, ymmärrän sun pointin, että avioliitto yms sopimukset tekee nuo taloudelliset asiat selkeämmiksi.

Voisit ehkä sanoo sille miehelles, että maistraatissa menee esteiden tutkinnassa viikko, ja sen paprun täyttämiseen muutama minuutti. Sitte varaatte ajan, ja vihkimiseen menee 2 min. Eli ei se paljoa vaadi.
 
Keskustelitteko te asiasta silloin kun olitte muuttamassa yhteen? Minusta tuo on sellainen perusasia, eikä pitäisi olla mahdottoman hankalaa kysyä toiselta: "Mitä mieltä sinä olet mahdollisesta kihloihin tai naimisiin menosta joskus tulevaisuudessa?". Jos toinen sanoo että ei tule koskaan menemään naimisiin, niin sitten toinen voi tehdä oman valintansa. Mieli toki voi muuttua puolin jos toisin, mutta minusta on kummallista, jos tuosta asiasta ei pystytä edes keskustelemaan. Mitään yllätyskosintaa en suosittele, se on minusta aika ikävää painostamista. Itse ainakin halusin että toinen kosii minua siksi kun haluaa tehdä niin, eikä siksi kun minä jankutan tai painostan. Minun mieheni sanoi aluksi ettei aio koskaan mennä naimisiin ja minä perustelin hänelle yhden kerran miksi minä pidän naimisiinmenoa järkevänä. Asiasta keskusteltiin siis vain sen yhden kerran, koska kumpikin pystyi perustelemaan sen asian selkeästi. Mieheni kuitenkin kosi minua yllättäen jonkun ajan kuluttua. Kun kysyin miksi hän muutti mielen, hän vastasi: "tuntui vain oikealta tehdä tämä" eli hän oli itse tullut toisiin ajatuksiin ja se oli minusta oikein mukava vastaus:)
 
Painostamalla ei asia ainakaan parane. Kuulostaa siltä, että teidän täytyy vielä puhua siitä, mitä avioliitto teille molemmille merkitsee. Jos se on miehellesi ihan yhdentekevä asia, niin ei ole ihmekkään ettei naimisiin meno kiinnosta. Vieläpä jos haluat isot häät kaikilla härpäkkeillä, niin se mahdollinen stressi ja rahanmeno voi entisestään laimentaa kiinnostusta.
 
Jos teillä ei ole yhteisiä lapsia ja mies tai sinä menehtyy työtapaturmassa, ei avopuoliso olr leskeneläkkeeseen oikeutettu, ellei ole viranomaisten vahvistamaa sopimusta keskinäisestä elatuksesta. Kelatakaan ei irtoa leskeneläkettä, ellei ole ollut vähintään 5v naimisissa.
 
miksi se on niin tärkeää? painostamalla et ainakaan paranna asiaa, kokeile käänteistä. älä puhu asiasta mitään ja mies kosii. näin kävi ystävälleni joka jankutti ja jankutti ja sitten laittoi hanskat tiskiin asian osalta ja sitten mies ykskaks kosikin,koska ei tuntenut sen olevan pakollista. ovat olleet nyt naimisissa 10v
 
Tiedän 2 tapausta jossa mies on sanonut että ei halua koskaan mennä naimisiin. lapsia kyllä kelpaa tehdä,ja kihlat ok.
Mutta naimisiin ei mistään hinnasta.Toinen oikeasti jopa kiristi miestään kun halusi naimisiin niin kovasti.

Ensimmäisen pariskunnan ero tuli shokkina kun nuorin lapsi oli vain vuoden ikäinen. Mies löysi paremman ja meni NAIMISIIN uuden naisystävänsä kanssa muutaman vuoden kuluttua.
Toinen pariskunta erosi samoin miehen löydettyä paremman naisen,menivät naimisiin KUUKAUDEN kuluttua ensitapaamisesta..

Että uskokaa mitä haluatte.Sen OIKEAN kanssa kyllä haluaa naimisiin. Älkää olko sinisilmäisiä niin ette pety.
 
Kyllä minunkin mielestä SEN OIKEAN kanssa pitäisi nimenomaan HALUTA mennä naimisiin...
Tätä selitin itsekin aikoinaan avomiehelleni, joka yhteisistä vuosista ja kahdesta lapsesta huolimatta suhtautui erittäin nihkeästi naimisiin menoon... (Kyllä hän sitten lopulta kosikin, kun vähän enemmän vihjailin asiasta.)

Mutta siis, painostaa ei kannata. Luulen, että miehet ei ehkä niin "romantisoi" tuota naimisiin menoa, vaan kannata enemmin järkeillä se asia. Käydä esim. ne kaikki avioliiton juridiset puolet läpi miehen kanssa yms.
 
No mun mies ei tosiaankaan oo mikään romanttinen. Hän ei "usko" avioliittoon.

Eikä halua omien sanojensa mukaan VIELÄ mennä naimisiin. Meinaakohan hän että 5 vuoden päästä kysyn uudestaan :D

Ihan saa olla itse kysymässä. Ollaanhan me oltu vasta vähän aikaa yhdessä, mutta jo pelkkä yhteenmuutto oli lähtöisin minulta, jos miehen ehdotusta oltais odoteltu niin ei asuttais varmaan vieläkään yhdessä.

On tosi kokematon naisjutuissa muutenkin.
 
[QUOTE="Aapee";27359245]Eihän se mikään pakko olekkaan, mutta jos toinen sitä toivoo ja haluaa niin miksei toivetta voi toteuttaa? Kerran se ei "muuta mitään"

Kyllä mä haluan olla rouva Virtanen. Olla mieheni vaimo, enkä mikään naisystävä[/QUOTE]

Jos toinen toivoo naimisiinmenoa ja toinen ei, kumman pitaisi myontya?
Kaikille asia ei ole tarkea ja toisille taas niin tarkea, ettei halua naimisiin. Mitapa sita sekoittamaan juridiikkaa kahden ihmisen valiseen tunnesiteeseen, joku haluaa olla varma, etta puoliso pysyy puolisona ihan omasta halustaan, ei virallisen lakipaperin vuoksi. Oletko tulut ajatelleeksi tata puolta? :) On vain helpompaa sanoa, ettei se muka mitaan muuttaisi. Muuttaa se.
 
Jos teillä ei ole yhteisiä lapsia ja mies tai sinä menehtyy työtapaturmassa, ei avopuoliso olr leskeneläkkeeseen oikeutettu, ellei ole viranomaisten vahvistamaa sopimusta keskinäisestä elatuksesta. Kelatakaan ei irtoa leskeneläkettä, ellei ole ollut vähintään 5v naimisissa.

Oma toimeentulo ei saa eika voi olla syy naimisiin menemiselle. Lapset ovat joka tapauksessa oikeutettuja perhe-elakkeeseen huoltajan kuollessa.
 
[QUOTE="Ilona";27359262]Miksi pitäisi vain sun toive toteuttaa? Miksi miehellä ei saa olla omia toivomuksia?[/QUOTE]

koska jos mies ei pidä naimisiin menoa minään enempänä kuin yhdessä aSUMISTA MUTTA NAINEN PITÄÄ NIAMISIIN MENOA TÄRKEÄNÄ, VO IMIES SIIS MENNÄ NAIMISIIN, KUN KERRAN ON JO MUKA YHTÄ SITOUTUNUT!

MUTTA MÄ SANON ETTÄ MIES VAAN PUHUU YMPÄRIPYÖREITÄ TEKOSYITÄ KOSKA EI OLE VARMA HALUAAKO SITOUTUA TÄHÄN NAISEEN KUNNOLLA! AVOLIITOSTAHAN VO IVAAN LÄHTEE KÄVELEE JA AVIOEROON PITÄÄ HAKEA TUOMIO! TUOMITAAN AVIROEROON, HARKINTA AIKA 6KK. eLI PETTÄ ÄVIELÄ TON AJAN JOS ON TOISEN LÖYTÄNYT, SIKSI EI MEE NAIMISIIN ERO ON HELPOMPI!
 

Similar threads

E
Viestiä
1
Luettu
697
Y
V
Viestiä
76
Luettu
8K
Perhe-elämä
mietteliäsnaikkonen
M

Yhteistyössä