A
"anis"
Vieras
...Ja taas on löytynyt uusi mies. En haluaisi enää edes vastata puhelimeen, viime kundien kohdalla tuli niin hirveää palautetta että huh huh! Tapaamisemme sijoittuvat usein baareihin iltavuorojen jälkeen, ja tilanteisiin liittyy alkoholi, ja usein myös se, että olen halunnut kotiin nukkumaan, sillä en ole oikein viihtynyt, mutta minut on painostettu jäämään vielä seuraksi. Mainittakoon että oma viinapääni on ihan hyvä, ystäväni aika huono. Ongelma on se, että kun nämä mieht eivät sitten soita, tai ole oven takana kukkapuska ojossa ja sormus takintaskussa, niin ystäväni purkaa minuun pahan olonsa. Yleensä saan kuulla olevani kyyninen ja negatiivinen (kun yritän vihjailla, että epätoivoisuus on vähän läpinäkyvää), olen myös kuullut etten tiedä rakkaudesta mitään, enkä osaa rakastaa (edes omaa lastani yhtä syvästi kuin hän). Surin vastikään kuollutta nuoruudenrakkauttani ja sain kuulla ettei mitään rakkautta ollut, että olen keksinyt sen itse vasta nyt henkilön kuoltua kerätäkseni säälipisteitä.
Sitten on se inhottava pompottelu. Minut painostetaan mukaan ravintoloihin seuraneidiksi, vaikka yrittäisin kuinka sanoa etten jaksa/halua, ja usein minua on myös pyydetty sitten lähtemään kotiin kun joku mies on tullut paikalle. Inhoan sitä, siinä vaiheessahan kuitenkin kun olen suostunut ulos lähtemään, olen tehnyt jo sen päätöksen että olkoon, toivottavasti tästä tulee kiva ilta. Kerran noin kävi kun tein muuttoa, ja ystäväni oli luvannut tulla auttamaan. Ei tullut, soitteli sen sijaan pitkin päivää että nähtäiskö pliis. Illalla luovutin ja totesin että joudun muuttopäivää kuitenkin lykkäämään, en nimittäin millään EHDI tehdä kaikkea yksin. Ravintolaan saavuttuani paikalle tuli yksi meidän yhteinen tuttu, jonka kanssa ystävälläni oli jotain vipinää, ja hän pyysi mua poistumaan melkein samantien. Voi helvetti kun kävi vituttamaan käytös. Tuli sitten myöhemmin auttamaan sen muutonkin kanssa, en viitsinyt peitellä suuttumustani.
Nyt viimeaikoina huomaan kyllä että ystäväni on yrittänyt käyttäytyä erityisen hyvin minua kohtaan, mutta silti viimeeksi hän jostain syystä päätti analysoida mun elämäni sellaiseksi ettei sillä ole mitään muuta suuntaa kuin pikkuhiljaa katkeroituminen. Kiva. On jotenkin aivan todella raskasta kuunnella tätä settiä. Ongelma on se, että miehen tavattuaan, tän naisen pää jotenkin sekoaa, ja miehestä tulee se maailman tärkein asia. Siis SILLÄ SEKUNNILLA kun se mies on tavattu. Usein jo ennen tapaamista, pelkkien kuulopuheiden perusteella. Sitten mun pitäis kuunnella ja analysoida tekstiviestejä ja olla hiton innoissani. Mimmi kuitenkin itse käyttäytyy myös näitä miehiä kohtaan niin painostavasti, että minäkin juoksisin karkuun ja lujaa. On tosi vaikea antaa neuvoja (joita hän siis minulta odottaa), sillä kun vastaukset ei mielytä ja kolmas olut on noussut päähän, niin mä olenkin rakkaudettomuuden säälittävä autiomaa, jonka elämässä ei oo ikinä ollut eikä tule olemaan mitään hyvää, ja joka ei vaan voi edes tietää mitä oikea rakkaus on.
Apua, mitä mä teen. Tätä mies-psykoosia lukuunottamatta tää mimmi on ihan hyvä ystävä prinsessa-roolistaan huolimatta.
Sitten on se inhottava pompottelu. Minut painostetaan mukaan ravintoloihin seuraneidiksi, vaikka yrittäisin kuinka sanoa etten jaksa/halua, ja usein minua on myös pyydetty sitten lähtemään kotiin kun joku mies on tullut paikalle. Inhoan sitä, siinä vaiheessahan kuitenkin kun olen suostunut ulos lähtemään, olen tehnyt jo sen päätöksen että olkoon, toivottavasti tästä tulee kiva ilta. Kerran noin kävi kun tein muuttoa, ja ystäväni oli luvannut tulla auttamaan. Ei tullut, soitteli sen sijaan pitkin päivää että nähtäiskö pliis. Illalla luovutin ja totesin että joudun muuttopäivää kuitenkin lykkäämään, en nimittäin millään EHDI tehdä kaikkea yksin. Ravintolaan saavuttuani paikalle tuli yksi meidän yhteinen tuttu, jonka kanssa ystävälläni oli jotain vipinää, ja hän pyysi mua poistumaan melkein samantien. Voi helvetti kun kävi vituttamaan käytös. Tuli sitten myöhemmin auttamaan sen muutonkin kanssa, en viitsinyt peitellä suuttumustani.
Nyt viimeaikoina huomaan kyllä että ystäväni on yrittänyt käyttäytyä erityisen hyvin minua kohtaan, mutta silti viimeeksi hän jostain syystä päätti analysoida mun elämäni sellaiseksi ettei sillä ole mitään muuta suuntaa kuin pikkuhiljaa katkeroituminen. Kiva. On jotenkin aivan todella raskasta kuunnella tätä settiä. Ongelma on se, että miehen tavattuaan, tän naisen pää jotenkin sekoaa, ja miehestä tulee se maailman tärkein asia. Siis SILLÄ SEKUNNILLA kun se mies on tavattu. Usein jo ennen tapaamista, pelkkien kuulopuheiden perusteella. Sitten mun pitäis kuunnella ja analysoida tekstiviestejä ja olla hiton innoissani. Mimmi kuitenkin itse käyttäytyy myös näitä miehiä kohtaan niin painostavasti, että minäkin juoksisin karkuun ja lujaa. On tosi vaikea antaa neuvoja (joita hän siis minulta odottaa), sillä kun vastaukset ei mielytä ja kolmas olut on noussut päähän, niin mä olenkin rakkaudettomuuden säälittävä autiomaa, jonka elämässä ei oo ikinä ollut eikä tule olemaan mitään hyvää, ja joka ei vaan voi edes tietää mitä oikea rakkaus on.
Apua, mitä mä teen. Tätä mies-psykoosia lukuunottamatta tää mimmi on ihan hyvä ystävä prinsessa-roolistaan huolimatta.
Siis on mulla suhteita ollut, mutta pidän ne tarkoituksella aika pienellä liekillä, ja etenen harkiten. En ole pitkään aikaan tavannut ketään jonka olisin halunnut / joka olisi olosuhteiden voksi pystynyt osallistumaan elämääni täyspainoisesti. Rakkaus ja miehet on siis täysin varattu tälle mimmille, mä oon vaan tällänen tunnevammainen, kun tapailen jossain piilossa niitä miehiä, enkä edes keuhkoa niistä kovin, tai yritä pakottaa alttarille kanssani... Toisaalta oon sit kuullut näistä tapailemistanikin miehistä, että miten hirveän EPÄREILUA se on et muhun vaan rakastutaan, kun menee vähän niinkuin helmiä sioille. No kiva hei taas.