P
"piupaupou"
Vieras
Onko mielestänne minulla oikeus suuttua tällaisesta käytöksestä?
Lyhyesti: Pyysin talvella syntyneelle tyttärellemme yhdeksi kummiksi henkilöä, jota luulin hyväksi ystäväkseni. Hän oli aluksi ihan ystävällinen ja kiinnostunut vauvasta, vaikkei raskausaikana juuri mitään odotuksestani kysellytkään. Arvelin, ettei häntä vaan kiinnosta, kun itse oli tuolloin vielä sinkkunainen.
Ristiäisissä antoi lahjaksi kauniin kummilahjan, jonka kuitenkin sanoi kaiverruttavansa myöhemmin. Ihmettelin tuolloin, ettei hän ollut lahjaa kaiverruttanut etukäteen, vaikka tiesi esim. lapsemme tulevan nimenkin. No, kesällä hän tapasi miehen ja sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut paljon mitään. Olen yrittänyt pitää yhteyttä, mutta ei. Kaikki aika menee miehen kanssa, jonka perässä hän muutti toiseen kaupunkiin äskettäin. Tuo kummilahja on yhä saamatta. Kesän aikana yritin ehdottaa tapaamista, mutta ei käynyt koskaan, kun kaikki viikonloput menivät tuon miehen kanssa. Emme ole siis nähneet puoleen vuoteen. Tyttärestäni ei kysele mitään, ellen itse laita esim. meiliä.
No, nyt yritin jo useampi viikko sitten tiedustella joulusuunnitelmia ja kysyin, ehtisimmekö silloin tavata, voisimmeko tulla heille esim. kylään (meillä asuu sukulaisia samassa kaupungissa kuin mihin hän muutti miehen luo). Lopulta ilmeni, että joulusuunnitelmamme menevät päällekkäin, mutta hän ehdotti, että esim. jonain ILTANA voisi nähdä esim. baarissa tai kahvilla. Sanoin, ettei se käy pienen tyttäremme rytmin suhteen kovin hyvin. Joulun jälkeen hän ja tämä mies ovat reissussa, joten silloinkaan ei sovi tavata.
Tiedustelin, voisiko hän laittaa viimein tuon kummilahjan ja lapsen mahdollisen joululahjan postitse, voisin maksaa lähetyksen. En ole saanut vieläkään vastausta. Huomenna on joulu, eikä tyttärelläni ole tältä kummiltaan lahjaa enkä ole saanut mitään vastausta tiedusteluihini.
Olen hyvin loukkaantunut tämän "ystäväni" käytöksestä. En niinkään tuosta lahjasta, minusta kun kummi ei ole mikään lahja-automaatti, vaan enemmän yleisesti siitä miten millään ei ole enää mitään väliä kun mies menee kaiken edelle. HHarmittaa, että pyysin häntä kummiksi! Mitä tekisitte, jos olisitte samassa tilanteessa?