V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="sondersson";27779917]Ei minusta tullu tylsää vanhusta kun tulin äidiksi, eikä toivottavasti koskaan tule. Yökyläillään, bailataan, kesällä istutaan välillä puistossa juomassa, hölmöillään ja vaikka mitä. Eikä vaikuta äitiyteen/isyyteen mitenkään. Hyviä vanhempia ollaan silti.
Ja miksi ei voisi noita verrata? Toki niissä oikeasti on iso ero, mutta lapsen näkökulmasta? Samahan se lapselle on missä vanhempi luuhaa, oli sitten kyseessä baari, harrastus tai työpaikka.
Ei ryyppääminen tietenkään terveellistä ole, se siinä on huono puoli.[/QUOTE]
Mieluummin minä olisin tylsän vanhuksen kanssa, kuin kattelisin jokaviikonloppuista kännäämistä
Ja itsekin käyn toisinaan baarissa, miehen kanssa joka kesä myöskin festareilla, mitään tylsää ei elämämme ole. Todella surullista, että teidän elämänne ainoa hauskuus löytyy sitten siitä jokaviikonloppuisesta ryyppäämisestä. Ja käsitin, että sitä harrastaa juurikin miehesi? Kun se ei sua tai lapsia haittaa.
Enkä siis yritä jeesustella enkä todellakaan ole absolutisti, mutta en kyllä koe normaalina sitä että mies juo joka vkl itsensä humalaan ja vieläpä on kaverilla yötä. Teinimeininkiä, ei siitä pääse mihinkään.