Kenen mies juo itsensä humalaan joka vklp?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No lähinnä huvittaa se, että monilla on pakonomainen tarve tulla kertomaan siitä vaikkei sitä kysytä.

No meillä ei olla absolutisteja, muttei todellakaan kännätä viikottain, edes kuukausittain. Ja mitään pakonomaista tarvetta sen tiedon kertomiselle ei ole, kunhan vaan kerron oman mielipiteeni aikuisen, perheellisen ihmisen alkon käytön sopivuudesta. Täällä pyörii aika paljon nuoria äitejä/isiä, joilla nuo asiat on vielä auki ja se isä tai äiti käy oikeasti vähintään kerran viikkoon kännäämässä; eikö ole hyvä että kuulevat edes jotain kautta ettei sellainen käytös oikein lapsiperheeseen sovi?
 
Mun mies käy kerran kuussa, toisinaan parikin kertaa kuussa :).
Ite oon käyny viimeks syksyllä ja ehin olee kolme tuntia ja tulin kotiin, join jonkun viis kaljaa. Tulin kotiin melki selvinpäin ja menin suoraan melki nukkumaan ja seuraavana päivänä olinkin sitten, keuhkokuumeessa. Oireet alko jo tuon baari- illan aikana ja totesin, että olo oli sen verran kipee/outo, että lähen kotiin nukkumaan.
 
Meillä juo miltei joka vloppu, en näe siinä mitään ihmeellistä enkä varsinkaan mitään huonoa. Yleensä iltasella lähtee ja aamulla tulee takas, joten ei haittaa mua eikä lapsia.
 
[QUOTE="Maarit";27779538]tuntuu olevan :).[/QUOTE]

Se itse kysymyshän on; Kenen mies juo itsensä humalaan joka vklp?
Selitä vielä kauppa ostoksesi ja kerro mitä muuta tapahtui. :)
 
[QUOTE="vieras";27779603]Se itse kysymyshän on; Kenen mies juo itsensä humalaan joka vklp?
Selitä vielä kauppa ostoksesi ja kerro mitä muuta tapahtui. :)[/QUOTE]

yhtään tekstiäsi. Jospa kirjoittaisit oikealle henkilölle.
 
[QUOTE="vieras";27779575]No meillä ei olla absolutisteja, muttei todellakaan kännätä viikottain, edes kuukausittain. Ja mitään pakonomaista tarvetta sen tiedon kertomiselle ei ole, kunhan vaan kerron oman mielipiteeni aikuisen, perheellisen ihmisen alkon käytön sopivuudesta. Täällä pyörii aika paljon nuoria äitejä/isiä, joilla nuo asiat on vielä auki ja se isä tai äiti käy oikeasti vähintään kerran viikkoon kännäämässä; eikö ole hyvä että kuulevat edes jotain kautta ettei sellainen käytös oikein lapsiperheeseen sovi?[/QUOTE]

On hyvä asia toki, tarkoitinkin noita sädekehänsä kiillottelijoita.
 
[QUOTE="sondersson";27779587]Meillä juo miltei joka vloppu, en näe siinä mitään ihmeellistä enkä varsinkaan mitään huonoa. Yleensä iltasella lähtee ja aamulla tulee takas, joten ei haittaa mua eikä lapsia.[/QUOTE]

No jos teillä on lapsia, niin kannattais varmaan jomman kumman alkaa ajatella asioita myös heidän kannaltaan. Onko sun mielestä hyvä juttu lapsille nähdä tuollaista, että isä käy kerran viikossa viihteellä? Tiedät kai, ettei se normaalia ole, aikuisen ihmisen käytöstä? Luuletko, että lapset saa tuolla tavalla hyvän suhteen alkoholiin?
 
[QUOTE="mie";27779382]Kenen mies juo itsensä humalaan joka viikonloppu tai monta kertaa kuussa?
Rehellisesti??
Mietin tätä asiaa, koska meillä mies haluaisi mennä juomaan/baariin yleensä joka viikonloppu ja on sitä mieltä, että se on aivan normaalia.

Onko teidän mielestä?

Ja en kaipaa näitä "jätä se sika"-tyylisiä kommentteja, kiitos...[/QUOTE]

ei ole normaalia, minä ja mies ollaan absolutisteja eikä käydä baareissa ollenkaan.. nuorempina käytiiin joksu baarissa tahoillamme kun emme vielä tunteneet...mutta enpä oo sen jälkeen baarissa käynyt kun tapasimme siellä :D silloinkin olin puoliksi ystävien pakottamana lupautunut seuraksi... kerrankin siitä oli jotakin hyötyä.

Minä en kattelis tollasta en alkuunkaan, itseasiassa tässä asiassa olen niin tiukka että en kattelis ollenkaan sellasta teinii jonka tarttis baareissa örveltää :)
 
Kiitos tähänastisista vastauksistanne! Lisääkin saa tulla..
Itse koen että mies juo liian usein ja koska olen itse absolutisti, kysyin teidän kokemuksianne asiasta..
Jos kiellän miestäni juomasta, olen hänen mielestään ahdasmielinen ja muutkin kuulemma juo joka viikonloppu.
 
Täytyy sanoo että olis vakavan keskustelun paikka jos kännäis joka vkl. Käydään baarissa kuukausittain, yhdessä ja erikseen. Välillä jopa kaks kertaa kuussa. Silloin ei alkoholi kupissa vanhene! Muuten kyllä menee kaikki kotiviikonloput ilman saunakaljaakaan.
 
[QUOTE="Maarit";27779617]yhtään tekstiäsi. Jospa kirjoittaisit oikealle henkilölle.[/QUOTE]

Ei se varmaan sinulle ihan uutena asiana tullut että et tajua kysymystä, tai sitä mitä sinulle sanotaan. :)
 
[QUOTE="vieras";27779626]No jos teillä on lapsia, niin kannattais varmaan jomman kumman alkaa ajatella asioita myös heidän kannaltaan. Onko sun mielestä hyvä juttu lapsille nähdä tuollaista, että isä käy kerran viikossa viihteellä? Tiedät kai, ettei se normaalia ole, aikuisen ihmisen käytöstä? Luuletko, että lapset saa tuolla tavalla hyvän suhteen alkoholiin?[/QUOTE]

Kyllä se on ihan normaalia. Enkä usko lapsille olevan mitenkään huono juttu, aikuset voi käydä baarissa, se siitä. Kotona ei mies (enkä minäkään) rieku kännissä eikä sille tule pahaa krapulaa. Ei tuo lapsiin vaikuta mitenkään.
 
[QUOTE="vieras";27779677]Ei se varmaan sinulle ihan uutena asiana tullut että et tajua kysymystä, tai sitä mitä sinulle sanotaan. :)[/QUOTE]

Vieras: Ja sitten näitä huippuja "jos mieheni joisi joka viikonloppu niin heittäisin hänet ja tavaransa hankeen" .

Minä: mä olen sitten tämä huippu. En todellakaan katselisi tällaista touhua.

Ja sinä et nyt ymmärtänyt mitä?
 
Hmm.. Mies on viimeksi käynyt juomassa yksin kavereidensa kanssa hmm... Kesällä? Eli ei juo joka viikonloppu, juo ehkä kerran puolessa vuodessa jos edes sitäkään. Lopetti, kun tuli raskaaksi eikä käyty kumpikaan enää sen jälkeen bilettämässä. Keskitytään tähän kotielämään ja jos juhlissa käydään, juodaan siellä se lasi viiniä.

Ja siis käytiin ennen lasta tosi paljon ulkona, arkenakin. Miehen paras ystävä on pubissa baaarimikkona ja istu siellä monesti pitämässä seuraa. Eipähän enää, onneksi :) Enkä ole missään vaiheessa pyytänyt tai käskenyt..
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="mie";27779665]Kiitos tähänastisista vastauksistanne! Lisääkin saa tulla..
Itse koen että mies juo liian usein ja koska olen itse absolutisti, kysyin teidän kokemuksianne asiasta..
Jos kiellän miestäni juomasta, olen hänen mielestään ahdasmielinen ja muutkin kuulemma juo joka viikonloppu.[/QUOTE]

Ihan pakko kysyä, että minkä ikäisiä te oikein olette? Jos miehen mielestä muutkin kuulemma juo joka vkl, kuulostaa aika teinimeiningiltä... :)

En tunne yhtäkään perheenisää tai äitiä, joka käy viikottain juomassa.
 
[QUOTE="sondersson";27779688]Kyllä se on ihan normaalia. Enkä usko lapsille olevan mitenkään huono juttu, aikuset voi käydä baarissa, se siitä. Kotona ei mies (enkä minäkään) rieku kännissä eikä sille tule pahaa krapulaa. Ei tuo lapsiin vaikuta mitenkään.[/QUOTE]

Toki voi käydä baarissa, käyn itsekin joskus ja mieheni myös. Mutta joka viikonloppu? Ja että mies tulee vasta aamulla kotiin? Mun mielestä tosi outoa, eikä kuulu perheellisten ihmisten juttuihin ollenkaan. Silloin kun meillä joku käy baarissa, niin tulee kyllä yöksi kotiin.
 
[QUOTE="vieras";27779758]Toki voi käydä baarissa, käyn itsekin joskus ja mieheni myös. Mutta joka viikonloppu? Ja että mies tulee vasta aamulla kotiin? Mun mielestä tosi outoa, eikä kuulu perheellisten ihmisten juttuihin ollenkaan. Silloin kun meillä joku käy baarissa, niin tulee kyllä yöksi kotiin.[/QUOTE]

Moni perheellinen käy yötöissäkin. Mitä pahaa siinä on jos on yötä kaverilla? Lapsethan nukkuu. Ja tulevat varmaan jossain iässä käymään itsekin kaverilla yökylässä. En pidä mitenkään outona.
 
[QUOTE="vieras";27779735]Ihan pakko kysyä, että minkä ikäisiä te oikein olette? Jos miehen mielestä muutkin kuulemma juo joka vkl, kuulostaa aika teinimeiningiltä... :)

En tunne yhtäkään perheenisää tai äitiä, joka käy viikottain juomassa.[/QUOTE]


Ollaan vähän alle 30vee molemmat.. eli ei enää teini-iässä.
Mut miehen kaveriporukasta kuulostaa kaikki juovan joka viikonloppu..
 
Ei meillä mies käy ikinä baareissa, joskus saattaa kotona illalla juoda yhden kaljan tai siiderin. Sanotaanko, että 1-2 juomaa/kk. Itse juon kerran parissa kuukaudessa lasin viiniä. Joko kotona tai ravintolassa tai jossain tyttöjen illassa. Baareissa en käy minäkään. Opiskeluaikoina kävin lähes joka viikko. Se on nähty ja koettu, ei kiinnosta enää.

Jo rahan menonkin kannalta mua ottaisi päähän, jos puoliso istuisi joka viikonloppu baarissa. Jotenkin se rahaa menee mielestäni siellä ihan hukkaan, harrastaisi sitten jotain järkevää edes sillä rahalla. En katselisi sellaista miestä.
 
[QUOTE="mie";27779810]Ollaan vähän alle 30vee molemmat.. eli ei enää teini-iässä.
Mut miehen kaveriporukasta kuulostaa kaikki juovan joka viikonloppu..[/QUOTE]

Otan osaa..
 
[QUOTE="sondersson";27779803]Moni perheellinen käy yötöissäkin. Mitä pahaa siinä on jos on yötä kaverilla? Lapsethan nukkuu. Ja tulevat varmaan jossain iässä käymään itsekin kaverilla yökylässä. En pidä mitenkään outona.[/QUOTE]

No en vertais yötyöntekijää jokaviikonloppuiseen kännäämiseen... :D

Ja mun mielestä tuollainen kuuluu nuoruuteen, ei pitäis enää tapahtua viikottain sen jälkeen kun mies tulee isäksi ja nainen äidiksi. Yökyläily näin aikuisena ilman muuta perhettä; really?? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä näin;27779811:
Ei meillä mies käy ikinä baareissa, joskus saattaa kotona illalla juoda yhden kaljan tai siiderin. Sanotaanko, että 1-2 juomaa/kk. Itse juon kerran parissa kuukaudessa lasin viiniä. Joko kotona tai ravintolassa tai jossain tyttöjen illassa. Baareissa en käy minäkään. Opiskeluaikoina kävin lähes joka viikko. Se on nähty ja koettu, ei kiinnosta enää.

Jo rahan menonkin kannalta mua ottaisi päähän, jos puoliso istuisi joka viikonloppu baarissa. Jotenkin se rahaa menee mielestäni siellä ihan hukkaan, harrastaisi sitten jotain järkevää edes sillä rahalla. En katselisi sellaista miestä.

Joo tuo rahanmeno on kyl tosi huono puoli, just tänään siitä miehen kanssa puhuttiin ja sovittiin minkä verran voi baari-iltoina käyttää rahaa.
Muuten sitä menee aivan liikaa!!
 
[QUOTE="vieras";27779839]No en vertais yötyöntekijää jokaviikonloppuiseen kännäämiseen... :D

Ja mun mielestä tuollainen kuuluu nuoruuteen, ei pitäis enää tapahtua viikottain sen jälkeen kun mies tulee isäksi ja nainen äidiksi. Yökyläily näin aikuisena ilman muuta perhettä; really?? :D[/QUOTE]

Ei minusta tullu tylsää vanhusta kun tulin äidiksi, eikä toivottavasti koskaan tule. Yökyläillään, bailataan, kesällä istutaan välillä puistossa juomassa, hölmöillään ja vaikka mitä. Eikä vaikuta äitiyteen/isyyteen mitenkään. Hyviä vanhempia ollaan silti.

Ja miksi ei voisi noita verrata? Toki niissä oikeasti on iso ero, mutta lapsen näkökulmasta? Samahan se lapselle on missä vanhempi luuhaa, oli sitten kyseessä baari, harrastus tai työpaikka.

Ei ryyppääminen tietenkään terveellistä ole, se siinä on huono puoli.
 
[QUOTE="mie";27779810]Ollaan vähän alle 30vee molemmat.. eli ei enää teini-iässä.
Mut miehen kaveriporukasta kuulostaa kaikki juovan joka viikonloppu..[/QUOTE]

10559.png
 

Similar threads

Yhteistyössä