Mies on muuttunut :(

["vieras"]

Häistä aikaa vähän reilu vuosi vasta, ja minä jo mietin päivittäin eroa. Elämä mieheni kanssa ei ole minulle elämisen arvoista. Miehestä päättelen, että hän ajattelee samoin minusta. Miehestäni on tullut hyvin välinpitämätön, etäinen, vaitelias... Ei tunnu todellakaan siltä, että hän olisi paras ystäväni tai se rakas aviomieheni. Emme ole harrastaneet seksiä pariin kuukauteen.

En tiedä, "saako" tällaisen takia erota. Mies ei lyö, tekee töitä ja elättää osittain minutkin kun tienaa enemmän, ei (tietääkseni) petä tai valehtele, ei juo...

Olemme tietysti keskustelleet asioista, mutta keskusteleminen ei ole tuonut muutoksia tilanteeseen. Pelkään, että elämäni oli nyt tässä ja että se tulee jatkumaan tällaisena vielä vuosikymmeniä...

 

[Millenia]

Ei eroamiseen lupaa tarvita, mutta koska muutos on tapahtunut aika nopeasti, miettisin ensin ehkä sitä, onko miehellä kenties jotain ongelmia, masennusta tms. Olette kuitenkin asiasta keskustelleet jo, mutta asiaan ei ole tullut mitään selvyyttä? Kai siihen nyt joku syy pitäisi löytyä, miksi suhtautuu toiseen etäisesti?

Jos mies ei pitkällisenkään yrittämisen jälkeen "ala oikein millekään", niin en minä ainakaan keksi syytä, miksi sinun pitäisi jäädä sietämään onnetonta liittoa, vaikka sinua ei varsinaisesti pahoinpidelläkään.

 

["vieras"]

Pariterapia.

 

[klkkl]

hyvin tarkkaan itseäsi, kuulostaa tosi tyypillisesti taas siltä että odotukset naimisiin menosta ovat olleet tosi korkealla, ja sitten olet kovasti pettynyt kun elämä ei ole ruusuilla tanssimista häiden jälkeenkään

 

["vieras"]

Ei eroamiseen lupaa tarvita, mutta koska muutos on tapahtunut aika nopeasti, miettisin ensin ehkä sitä, onko miehellä kenties jotain ongelmia, masennusta tms. Olette kuitenkin asiasta keskustelleet jo, mutta asiaan ei ole tullut mitään selvyyttä? Kai siihen nyt joku syy pitäisi löytyä, miksi suhtautuu toiseen etäisesti?

Jos mies ei pitkällisenkään yrittämisen jälkeen "ala oikein millekään", niin en minä ainakaan keksi syytä, miksi sinun pitäisi jäädä sietämään onnetonta liittoa, vaikka sinua ei varsinaisesti pahoinpidelläkään.

Masennusta ei kuulemma ole. Epäilen itse, että miehen käytöksen taustalla on aiemmat riitamme, jolloin tuli sanottua todella pahasti puolin ja toisin. Olemme näitä riitojakin setvineet kuitenkin ties kuinka monta kertaa, siis kuukaudesta toiseen. Välillä kun kysyn, että puhuttaisko niistä riidoista, mies toteaa, ettei niistä enää tarvi jauhaa. Välillä ottaa esille ikävät sanani riitojen yhteydessä, ja sanoo, ettei voi luottaa minuun enää.

Ymmärrän, että olen loukannut häntä riitelyn aikana. Mies kuitenkin unohtaa, että myös hän itse on puhunut minulle ikävästi. Olen valmis keskustelemaan asiasta vaikka joka ikinen päivä, jotta mieheni olo helpottuisi. Nyt hän ei kuitenkaan halua keskustella, se on kuulemma turhaa jne.

Nukumme eri puolilla sänkyä, emme todellakaan toistemme kainaloissa. Joka ilta nukkumaan mennessämme tuntuu, kuin olisimme vihoissa. Hellyyttä ei enää ole (mies helli minua aiemmin paljon), eikä oikeastaan mitään jutusteluakaan. En jaksa olla itse koko ajan se, joka yrittää. Mitään vastakaikua ei tule.

 

["vieras"]

hyvin tarkkaan itseäsi, kuulostaa tosi tyypillisesti taas siltä että odotukset naimisiin menosta ovat olleet tosi korkealla, ja sitten olet kovasti pettynyt kun elämä ei ole ruusuilla tanssimista häiden jälkeenkään

Mielestäni olen suhtautunut hyvin realistisesti avioliittoon. Meille se oli suhteen virallistamista, muutoinhan se ei vaikuta mihinkään mitenkään.

 

[Vaimo-Rakas]

Mitä sellaista olet voinut jo tuossa vaiheessa suhdetta sanoa niin että koko suhde on tuossa tilassa?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27855076]Pariterapia.[/QUOTE]

No alkaa kyllä tuntua, etten edes halua tätä selvitetyksi. Olo on niin kummastunut ja pettynyt, arvoton. Mieluummin sitten kokonaan yksin kuin yksin parisuhteessa.

Olen ehdottanut miehelle, että tehtäis jotain yhdessä. Olen ehdottanut erilaisia harrastuksia, erilaisia reissuja, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ei, ei... Aina ei!

 

["vieras"]

Mitä sellaista olet voinut jo tuossa vaiheessa suhdetta sanoa niin että koko suhde on tuossa tilassa?

En tiedä. Mieheni on herkkää tyyppiä ja ottaa kaikki sanomiset hyvin kirjaimellisesti. Ehkä hän sitten on ylipäätään pettynyt siihen, että avioliitossakin voi olla hurjia riitoja. (Hurja = huutamista, ei väkivaltaa)

Mies on ottanut erokortin esille jo aika monta kertaa. "Eiköhän tämä ole tässä", "mitä tätä enää pitkittämäänkään", "mun täytyy päästää sut menemään", "pitää allekirjoittaa se avioerohakemus", "ei tästä vaan tule mitään"

 

["hanna"]

Oletko kuitenkin pyytänyt sanomisiasi ihan suoraan anteeksi ja selittänyt ettet tarkoittanut tosissasi? Ehkä miehestäsi sun asian selvittäminen kuulostaakin vaan itsesi puolustelulta jos et ole ilmaissut että olet pahoillasi.

 

["vieras"]

Ottakaa irtiotto arjesta. Tuo tekstisi kuulostaa juuri siltä, että se voisi teille toimia. Lähtekää yhdessä kahdestaan vaikka Vietnamiin tai Chileen... jonnekin kanariaa kauemmas. Siellä seksi voi alkaa yllättäen sujumaan ja rakkaus voi löytyä uudestaan.

 

[SPESSU]

Mies on ottanut erokortin esille jo aika monta kertaa. "Eiköhän tämä ole tässä", "mitä tätä enää pitkittämäänkään", "mun täytyy päästää sut menemään", "pitää allekirjoittaa se avioerohakemus", "ei tästä vaan tule mitään"


No alkaa kyllä tuntua, etten edes halua tätä selvitetyksi. Olo on niin kummastunut ja pettynyt, arvoton. Mieluummin sitten kokonaan yksin kuin yksin parisuhteessa.


LUE noi lauseet TARKKAAN.
kuulostaa mun korvaan just siltä että SINÄ olet muuttunut ja miehesi haluaa päästää sut pois kun et ole onnellinen

 

["hemuli"]

[QUOTE="vieras";27855139]En tiedä. Mieheni on herkkää tyyppiä ja ottaa kaikki sanomiset hyvin kirjaimellisesti. Ehkä hän sitten on ylipäätään pettynyt siihen, että avioliitossakin voi olla hurjia riitoja. (Hurja = huutamista, ei väkivaltaa)

Mies on ottanut erokortin esille jo aika monta kertaa. "Eiköhän tämä ole tässä", "mitä tätä enää pitkittämäänkään", "mun täytyy päästää sut menemään", "pitää allekirjoittaa se avioerohakemus", "ei tästä vaan tule mitään"[/QUOTE]

onko jotain sellaista mistä mies vo ipahoittaa toistuvasti mielensä?

älä hae sitä avioeroa,älä jatka tota sun käytöstä(vaikka mies jatkaisi) sä saatat huomata niinku mä huomasin liian myöhään että missään ei olekkaan järkeä enään sit kun mies on lähtenyt,loppuajasta mä keskityin ainoastaan negatiivisiin asioihin ja tuntui viimeiset pariviikkoa siltä että tukehdun meidän huonoon suhteeseen,etten halua nähdä enkä kuulla miehestä mitään.

ja kun mies lähti 10vrk sitten,olen ollut koko ajan ihan rikki tekisin mitä vaan että saisin edes viiemisen päivämme takaisin, sillä silloin mulla olis vielä mahdollisuus muuttaa kaikki.

sulla on vielä mahdollisuus! sä oot vihainen sä oot pettynyt. mutta asioille voi vielä tehdä jotakin. toi seksi asia, onko se lähtöisin susta? voik omies kokee että hänen tunteilla ja tarpeilla ei ole väliä? tänään sä etä sano miehelle ikäviä asioita tms. sä mietit niitä asioita mitä teill äoli hyvää, voit sanoa että haluat että miehellä on hyvä olla.

mene illalla miehen kainaloon! jos hän kääntää selän painaudu hänen selkää vasten ja pysy siinä. älä painosta miestä,älä pakota puhumaan tms. odota. tee asioita josita hän tykkää ja vaali läheisyyttä! Meillä oli viimeinen niitti se että mä kieltäydyin kaikesta läheisyydestä. älä sä tee samoja virheitä, ei oo kuule kiva aitkee yksin sitä kaikeka mitä meillä oli.

 

[Kokeemusta on]

Ja MITÄ olet sanonut. Kerro se. Se voi tuntua sinulle turhalta, mutta miehistä puheen ollen juurikin asian kriittiseltä pisteeltä. Ei niille vaan voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Ne sanat jättää monesti syvimmät haavat, vaikka niitä ei ois tarkoittanutkaan.

 

["hemuli"]

mäkin käytin joskus tota ero korttia, jos oli tuntunut pitkään siltä ettei mies välitä(hän ei ikinä puhunut tunteistaan), silloin mies yleensä vakuutti että rakastaa,ettei halua erota. yms. se ol iainoa keino saada tietää.mutta toisaalta en mä sitä käyttänyt siksi vaan koska tuntui että hän ei halua olla kanssani, se oli enemmän sellane suutuspäissään mene sitte kun en kelpaa sulle juttu. jota tapahtu pari kertaa.

mutta lopulta se mies siis lähti. eikä takas tuu. ja mä en tiedä mite pystyn olemaan ilman,toivotonta

 

["hemuli"]

Ja MITÄ olet sanonut. Kerro se. Se voi tuntua sinulle turhalta, mutta miehistä puheen ollen juurikin asian kriittiseltä pisteeltä. Ei niille vaan voi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Ne sanat jättää monesti syvimmät haavat, vaikka niitä ei ois tarkoittanutkaan.

totta! mä sanoin miehelle sen yhen kerran että voin ettiä paremman miehen.(vittu tästä saa sen kuvan että mä oon ihan mulkku. mutta en ole, mä olin vaan niin loukkaantunut). mies ei regoinut siihen mitenkään,mutta nyt eron jälkeen on sanonut 2kertaa että sähän sanoit että löydät paremman miehen

 

[hemuli sä]

ihan mulkku et vaan vaikuta siltä
No ehkä opit sit joskus.

 

["Vieras"]

Olisiko teillä molemmilla jokin lukko ja pettymys siitä, että elämän piti olla avioitumisen jälkeen jotain ihmeellisen hienoa ja kaunista ja kun sitä ihanaa valoa ei tullut niin molemmat ovat "pettyneitä" ja murheellisia. Siis aivan syyttä murheellisia. Kysykää toisiltanne haluatteko olla toistenne tukijoina kun elämä heittelee, on tylsää jne. Vai haluatteko kokea vielä jotain muuta, erillänne.

Elämä ei ole mitään juhlaa, se on kärsimystä kohti kuolemaa. Pitää vaan päättää kuka on rakkahin jonka kanssa se konttaa loppuun onnellisimpana.

[QUOTE="vieras";27855018]Häistä aikaa vähän reilu vuosi vasta, ja minä jo mietin päivittäin eroa. Elämä mieheni kanssa ei ole minulle elämisen arvoista. Miehestä päättelen, että hän ajattelee samoin minusta. Miehestäni on tullut hyvin välinpitämätön, etäinen, vaitelias... Ei tunnu todellakaan siltä, että hän olisi paras ystäväni tai se rakas aviomieheni. Emme ole harrastaneet seksiä pariin kuukauteen.

En tiedä, "saako" tällaisen takia erota. Mies ei lyö, tekee töitä ja elättää osittain minutkin kun tienaa enemmän, ei (tietääkseni) petä tai valehtele, ei juo...

Olemme tietysti keskustelleet asioista, mutta keskusteleminen ei ole tuonut muutoksia tilanteeseen. Pelkään, että elämäni oli nyt tässä ja että se tulee jatkumaan tällaisena vielä vuosikymmeniä...[/QUOTE]

 

["Vieras"]

AP:lle vielä kysymys liittyen otsikkoon. Oletko sä itse samanlainen ja ihana miehelle? Onko todella vain niin, että mies on muuttunut yksikseen samalla kun sä olet tosi kiva sille?

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";27855616]AP:lle vielä kysymys liittyen otsikkoon. Oletko sä itse samanlainen ja ihana miehelle? Onko todella vain niin, että mies on muuttunut yksikseen samalla kun sä olet tosi kiva sille?[/QUOTE]

En todellakaan ole häntä kohtaan ihana koko aikaa, sillä se olisi mielestäni voimieni haaskausta kun mies kerta on mikä on. Olen häntä kohtaan siis hyvin neutraali. Elämä on kuin asuisi kämppiksen kanssa. En jaksa edes motkottaa hänelle asioista, mistä ennen motkotin. Huomaan miettiväni yhä useammin, että en vaan välitä.

Siinä mielessä minäkin olen siis muuttunut: kun aiemmin elin täydellä liekillä niin hyvässä kuin pahassa, olen nyt melkoisen hiipunut. En jaksa riemuita enkä raivota. Vähän sellaista "kunhan tässä nyt elellään" -meininkiä, minä teen omia juttujani ja mies omiaan.

Joku ehdotti irtiottoa arjesta. Samaa olen ehdottanut miehelle, mutta ei ole hänestä hyvä idea.

Mies on alkanut haaveilla maaseudulle muutosta, kesämökistä, yms. asioista, joista tietää, etten ikimaailmassa tällä hetkellä suostuisi. (Minulla uusi työpaikka, jne...) Ehkä hän siis miettii jo tulevaisuuttaan ilman minua?

 

["hemuli"]

Pelkään, että elämäni oli nyt tässä ja että se tulee jatkumaan tällaisena vielä vuosikymmeniä...

mull oli tollanen samanlainen tunne, tässäkö tää oli ei suurta intohimoa,minäkään en enään tuntenut sitä. tuntui että en saa kokea enään sitä rakastumisen huumaavaa tunnetta. siihen päälle se että mies tuntui olevan todella välinpitämätön, eikä asioista voinut keskustella. tuntui umpikujalta.

sit kun mies lähti se tuntuikin maailmanlopulta, hirveesti tunteita puski pintaan, eikä meillä lopulta ollutkaan niin kamalaa kun alkoi miettimään, tää nykyinen elämä ilman miestäni tuntuu niin hirveältä että antaisin loppuelämäni kaikki vuodet pois jos saisin edes päiväksi miehen omakseni.

 

["vieras"]

[QUOTE="hemuli";27856122]Pelkään, että elämäni oli nyt tässä ja että se tulee jatkumaan tällaisena vielä vuosikymmeniä...

mull oli tollanen samanlainen tunne, tässäkö tää oli ei suurta intohimoa,minäkään en enään tuntenut sitä. tuntui että en saa kokea enään sitä rakastumisen huumaavaa tunnetta. siihen päälle se että mies tuntui olevan todella välinpitämätön, eikä asioista voinut keskustella. tuntui umpikujalta.

sit kun mies lähti se tuntuikin maailmanlopulta, hirveesti tunteita puski pintaan, eikä meillä lopulta ollutkaan niin kamalaa kun alkoi miettimään, tää nykyinen elämä ilman miestäni tuntuu niin hirveältä että antaisin loppuelämäni kaikki vuodet pois jos saisin edes päiväksi miehen omakseni.[/QUOTE]

Itse oon vuosia sitten eronnut pitkästä ja huonosta parisuhteesta (ei avioliitto), ja alkuun tuntui just tolta. Että en muka pärjäis. No, erosta selviäminen ja yksinoloon tottuminen vei hieman aikaa, mutta lopulta huomasin päässeeni jaloilleni ja olin vihdoinkin onnellinen. Harmitti, kun en ollut uskaltanut aiemmin irrottaa. Tällä hetkellä en epäile sitä, ettenkö pärjäis yksinkin (ku samanlainen kokemus jo takana), mutta tietysti mietin, että onko mulle miestä tarkoitettukaan... saanko perhettä... jne. Että jos eroan, käykö aika vähiin... Ikää kuitenkin jo se 30v

 

[Onnenetsijä]

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kannattaa aina katsoa myös peiliin.

Meillä oli suhteessa alkuun paljon ongelmia. Meidän kommunikointi ei toiminut ollenkaan. Mulla oli omia ongelmia, miehellä omia. Mä sokeasti ajattelin että mies toimii suhteessa väärin.

kunnes sain omat henkilökohtaiset ongelmani ratkottua, alkoi suhteemmekin muuttua parempaan. Aloin tajuta että olin itsekin ajanut miestä ahtaalle.

Tämän tajuttuani olen aina miettinyt myös omaa käytöstäni. Mieheni on hyvin äkkipikainen mutta niin olen minäkin ollut. Minäkin olen sanonut pahasti.

 

["vieras"]

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kannattaa aina katsoa myös peiliin.

Meillä oli suhteessa alkuun paljon ongelmia. Meidän kommunikointi ei toiminut ollenkaan. Mulla oli omia ongelmia, miehellä omia. Mä sokeasti ajattelin että mies toimii suhteessa väärin.

kunnes sain omat henkilökohtaiset ongelmani ratkottua, alkoi suhteemmekin muuttua parempaan. Aloin tajuta että olin itsekin ajanut miestä ahtaalle.

Tämän tajuttuani olen aina miettinyt myös omaa käytöstäni. Mieheni on hyvin äkkipikainen mutta niin olen minäkin ollut. Minäkin olen sanonut pahasti.

Sen jo tuolla aiemminkin sanoin, että riitojen yhteydessä olen puhunut sopimattomasti, pahastikin. Nämä asiat olen kuitenkin vilpittömästi pyytänyt anteeksi, mies on antanut anteeksi mutta tilanteet eivät siltikään muutu.

Peiliinkatsomisen paikka olisi siinä, että pitäisikö yrittää välittää enemmän. Jos itse en jaksa välittää, ei suhde ainakaan paremmaksi muutu.

Lähinnä mietin sitä että jäädäkö vai lähteä. Onko jäämisessä mitään mieltä, onko lähteminen ratkaisu... En ratko ongelmia pakenemalla, mutta olen oppinut sen, että joskus on hyvä osata myös luovuttaa.

 

[hyvä että läksi]

[QUOTE="hemuli";27856122]Pelkään, että elämäni oli nyt tässä ja että se tulee jatkumaan tällaisena vielä vuosikymmeniä...

mull oli tollanen samanlainen tunne, tässäkö tää oli ei suurta intohimoa,minäkään en enään tuntenut sitä. tuntui että en saa kokea enään sitä rakastumisen huumaavaa tunnetta. siihen päälle se että mies tuntui olevan todella välinpitämätön, eikä asioista voinut keskustella. tuntui umpikujalta.

sit kun mies lähti se tuntuikin maailmanlopulta, hirveesti tunteita puski pintaan, eikä meillä lopulta ollutkaan niin kamalaa kun alkoi miettimään, tää nykyinen elämä ilman miestäni tuntuu niin hirveältä että antaisin loppuelämäni kaikki vuodet pois jos saisin edes päiväksi miehen omakseni.[/QUOTE]




että miehelläsi on sata kertaa parempi elämä edessä