N
näin
Vieras
Kyllä ne suurperheelliset, joista toinen vanhempi vain töissä, joutuvat pihistelemään ja paljon. Tiedän perheitä, joissa jopa maito säännöstellään.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
että jotkut näkevät tuollaiset kitkuttelun ja lapselta kaiken rahaa vaativan kieltämisen, että "oppii ajoissa tavoille". epäreilua lapsia kohtaan. eikö vanhempien velvollisuus ole yrittää tarjota lapselleen parasta ja itsekin pyrkiä aina parempaan? no, tässä ne erot nähdään (ja varsinkin myöhemmässä vaiheessa isomman lapsen kanssa)...
häpeilevät kun perheessä niin paljon lapsia.
Tuo "mieleiset vaatteet" riippuu lapsesta. Mä en ole koskaan pyytänyt äidiltä Leviksiä, vaikka kaikilla muilla tuntui sellaiset olevan. Mulle kelpasi ihan jotkut perusfarkut. Toki tilanteet voivat muuttua, mutta ainakaan toistaiseksi ei tuo meidän esiteinimme ole esittänyt vaatteidensa suhteen kovinkaan ihmeellisiä toivomuksia. Ja on kyllä hyvin vaikea kuvitella, että tilanne hänen kohdallaan koskaan muuttuisikaan. Mutta aika näyttää.
Ja mitä siihen kuviskouluun tulee (jossa toisessa viestissä puhuit) niin kaikkialla kuviskoulu ei maksa yli 300/kausi. Meilläpäin se maksaa 50. Ja uintia itsekin harrastaneena pärjäsin kyllä niin, että mulla oli kolmet uikkarit. Sen ylimenevät ovat kyllä pelkkää hifistelyä.