No se on suhteellista, kumpaa arvostaa enemmän. Kärjistetty esimerkki, mun olisi vaikeaa kuvitella että yksikään ihminen kuolinvuoteellaan ajattelisi "Kyllä kannatti elää niukasti, pihistellä, jättää ne kokemukset kokematta, kituutella että lainaa on nyt vähemmän jäljellä. Luojan kiitos saatiin sitä lainaa kunnolla lyhennettyä!" tai vastaavasti että toinen ääripää ajattelisi kanssa kuolinvuoteellaan "Kylläpä nyt harmittaa kun tuli laitettua ne rahat etelänmatkoihin, lasten leluihin, kypylöihin, unelmien autoon, laadukkaisiin vaatteisiin. Hitto olisinpa ymmärtänyt lyhentää lainaa enemmän!".
Mun mielestä se on vaan nykypäivänä hyväksyttävä tosiasiana, että omistusasuntona voi HYVIN HARVA saada ilman lainarahaa. Joten tarviiko sitä lainaa jatkuvasti miettiä? Jatkuvasti murehtii kuinka tili on 200 000 miinuksella? Eikö sitä voi pitää vaan "välttämättömänä" pahana? Kuten vaikka vuokran maksua. Eihän kukaan siitäkään tavallaan ajattele, että onpa vielä näin ja näin paljon vuokraa velkaa kun ajatteli asua tässä vielä 5 vuotta. Ja joo, ymmärrän että vertaus vähän ontuu, mutta taisitte kuitenkin ymmärtää pointin?
Ei tarvi älyttömyyksiin mennä, mutta eikö elämästä voi kuitenkin myös nauttia? Käyttää niitä rahoja joihinkin mukaviin kokemuksiin NYT, tässä hetkessä, eikä ajatella että sitten vasta joskus kun ei ole sitä velkaa enää. Sitä velkaakin on huomattavasti mukavampi maksaa pois vaikka vähän pidemmän aikaa kun nauttii täysillä sen hetkisestä elämästä