[QUOTE="vieras";28135292]Esittele hyvä ihminen näitä ristiriitoja. Anna esimerkkejä. Pelkkä vihjailu ei riitä.[/QUOTE]
Jokainen netin käyttöä hallitseva löytänee aineistoa itse, mutta tässä muutama poiminta Satakunnan käräjäoikeuden papereista (löytyvät kokonaisuudessaan netistä)
"Auer on useissa kuulusteluissa 24.9.2009 ja 8.10.2009 välisenä aikana
kertonut muistavansa riidan yksityiskohtia. Auer on muistikuvansa
mukaan riidan aikana seissyt keskellä keittiötä, Jukka on pitänyt hänestä
kiinni ja yrittänyt estää häntä lähtemästä. Edelleen muistikuvansa
mukaan Auer on ottanut keittiön alakaapin ylimmäisestä vetolaatikosta
veitsen. Seuraavaksi Auer on muistanut olleensa sängyllä Jukan ollessa
hänelle raivoissaan. Jukka oli ollut tuolloin pelottavan näköinen ja
hänellä oli kädessään veitsi.
Auer on pitänyt mandollisena, että riita hänen ja Jukan välillä ja lisäksi
Arnandan huono kohtelu Jukan taholta, olisi riistäytynyt käsistä ja
johtanut siihen, että Auer on surmannut Jukan.
Todistajat Mäkisaio, Kostensalo ja Koivuniemi ovat kertoneet, että
asunto oli oilut silminnähden siivoton, muun muassa
kodinhoitohuoneessa oli ollut roskapusseja ja hiiren ulosteita.
Asunnossa oli ollut sekaista, siellä oli ollut paljon tavaroita ja vaatteita
ympäriinsä ja korkeissa pinoissa sekä muun muassa paljon tyhjiä
ruokalaatikoita Kukat olivat kuolleet. Jukka Landen työhuone oli ollut
niin täynnä tavaraa, että sinne oli jäänyt vain kapea tavaroista vapaa
käytävä. Mäkisalo oli päätellyt, että asuntoa ei ollut puoleen vuoteen
siivottu. Koska ulkovarastot ja autotalli olivat olleet siistejä, Mäkisalo oli
päätellyt, että asunto oli ollut siisti silloin, kun siihen oli muutettu ja että
jotain sellaista oli tapahtunut perheessä, joka oli aikaansaanut sen, että
asuntoa ei enää siivottu.
Todistajien kertomukset osoittavat, että asunnon poikkeuksellista
siivottomuutta ei voida selittää sillä, että Auer ja Lahti olivat suurpiirteisiä
siivouksen suhteen. Auer on kertonut, että häntä oli harmittanut se, että
Jukka ei pyynnöistä huolimatta suonut hänelle kahta tuntia viikossa
työskentelyaikaa nettifirmansa asioiden parissa niin, että Jukka olisi
katsonut lapsia. Auer on kertonut myös, että Lahti oli kasvattanut lapsia
ankarasti. Lahti oli muun muassa antanut lapsille kotiarestia ja
rankaissut heitä kylmällä suihkulla. Jos lapset eivät menneet ajoissa
45
nukkumaan, Lahti oli seisottanut heitä ulkona, joskus talvellakin. Auer
on kertoessaan mandollisesta riidasta, muistellut sen liittyneen myös
Amandan huonoon kohteluun. Todistaja Mäkisalo on kertonut Auerin ja
Landen naapurin puhuttelussa kertoneen, että Amanda oli kesällä 2006
sanonut ystävättärelleen, että vanhempansa eroavat."
Nyttemmin Auer on blogissa kertonut, että oli onnellinen, minusta tässä on ristiriitaa.