miksi taivutte lastenne oikkuihin nukuttaessanne heitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja järkevä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="juu";28207201]Lapsista saa tehtyä itselleen varsinaisen elämänurakan, jos jaksaa lähteä mukaan jokaiseen vouhotukseen (perhepedit, nukuttamiset, kestoilut, kiintymysvanhemmuudet..). Kaipa se on tapa todistella pätevyyttään/tarpeellisuuttaan ihmisenä ja äitinä, taustalla voi olla esim. huono omatunto kun ei saa töitä vuosiin ja elää miehen palkalla/yhteiskunnan tukirahoilla.
[/QUOTE]

Meillä on valittu moni kiintymysvanhemmuuteen liittyvä toimintatapa siksi, että se on todettu käytännössä helpoimmiksi(!) ratkaisuksi. (esim. perhepeti vauvan ekoina kuukausina, vauvan vessahätäviestintä, kantoliinassa kantaminen). Ja joissakin asioissa mennään sit ihan päinvastoin kuin nämä "kiintymysvanhemmat" suosittelee, kun joku muu tapa toimii meidän perheessä ja meidän vauvan tai lapsen kanssa paremmin. Toivottavasti muutkin uskaltaa tehdä valintoja itseään ja omaa lastaan kuunnellen, eivätkä koita orjallisesti mahtua johonkin tiettyyn muottiin. Eri ihmiset myös kokee erilaiset asiat raskaina ja suorittamista vaativina.

Sulla on tosi ikävän ennakkoluuloinen asenne muita ihmisiä ja muita kuin omia toimintatapojasi kohtaan.
 
Siis Nyt en ymmärrä sitä miten joku voi edes ajatella, että se pohjaton rakkaus ja kiintymys mitä tunnen lastani kohtaan olisi "todistelua, että olen tarpeellinen" tai että sen taustalla olisi "huono omatunto miehen tuloilla elämisestä". MITÄÄÄÄ? Putosin kyllä kärryiltä - olen varmaan tyhmä :) Taidan jättää tämän ketjun kun en pysty seuraamaan tuota logiikkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järkevä;28206523:
Mä olen ihmetellyt tätä jo pidempään. Miksi niin monissa perheissä lapset opetetaan siihen että vanhemmat vääntyvät vaikka minkälaiselle mutkalle, kunhan lapset käyvät nukkumaan? Miksi siinä tilanteessa ei voi käyttää sitä auktoriteettiaan. Kuulopuheiden mukaan suurin osa vanhemmista kykkii lastensa huoneessa kunnes lapset ovat nukahtaneet. Yksi joutuu silittämään lastaan kunnes tämä nukahtaa, toinen lukee tuntitolkulla satuja,kolmas esittää nukkuvaa kunnes lapsikin nukahtaa jne. Yhdessäkin perheessä molemmat vanhemmat makaavat hipihiljaa taaperonsa vieressä välillä useammankin tunnin ennen kuin tämä nukahtaa. Itse ihmettelen kuka viitsii pelleillä noin, ja eikö heillä muka ole iltaisin parempaa tekemistä?

Oma lapsemme on opetettu mahdollisimman pienestä asti nukahtamaan itse. Oikeastaan en ole ikinä varsinaisesti nukuttanut häntä, vauvana nukahti tissille, ja n. 9kk ikäisenä alettiin opettelemaan itsekseen nukahtamista tassuttelun avulla. Koskaan en ole lastani joutunut tämän takia huudattamaan, hänen tarpeisiinsä ja kaipuuseensa on aina vastattu, mutta ei ylimääräisellä hössäämisellä ja voivottelulla. Lapsi on nukkunut omassa huoneessa vuoden ikäisestä alkaen, ja aina myöskin nukahtanut alle vartissa, itsekseen. Illalla pestään hampaat, luetaan satu ja lauletaan iltasatu. Sen jälkeen poika jää itsekseen nukahtamaan, ja99% nukkuu yönsä yhteen pötköön. Koskaan ei poika oo pyrkinyt aikuisten sänkyyn kesken yön,eiedes silloin kun vaihdettiin pinnasängystä matalalaitaiseen sänkyyn.

Eikö teillä vanhemmilla ole tarvetta omaan aikaan iltaisin, ette halua esim. hoitaa parisuhdetta"ylimääräisellä ajalla, vai tykkäättekö muuten vaan hypätä iltaisin lastenne pillin mukaan? Vai mikä siinä on kun muutoin jämptit vanhemmat muuttuu illan tullen lastensa joka oikun toteuttaviksi vässyköiksi?

joo ja kaikki lapset ovat täsmälleen samanlaisia? !! :O eikö vain.

Kato kun sitä tarvetta on,mutta milläs hoidat kun on 4v ja sitten 7v poika joista jälkimmäisellä on adhd, ja koska makkareita ei ole enempää nukkuu lapset samassa huoneessa, no jos mä jätän ne sinne keskenään,ne tekee tasan kaikkea muuta kuin nukkuu,sillä nukkuminen on tylsää ja etenkin tuon adhd kaverin mielestä pienemmän yllyttäminen kaikkeen tyhmään on hauskaa.

tervetuloa siis yrittämään näihin samaa mitä 9kk ikäiseen vauvaan :D
 
No enpä ole kokenut tuollaista vaikka toki joskus tulee iltoja kun yhtä sun toista vessattaa, janottaa, ei nukuta...
Meillä nyt on ollut tapana lukea iltasatu aina kotona (!) ollessa. Se voidaan joskus lukea sohvalla ja siitä siirrytään petiin. Yleensä jäädään vierelle vielä juttelemaan hetkeksi, niitä perus liirumlaarumeita "mikä oli kivaa tässä päivässä", "painaako mieltä joku asia?" Jne. Sen jälkeen valot veks ja lapset jää sänkyihinsä joko nukahtaneena tai sitten ei. Joskus tähän kuluu tuntikin ja se on ihan ok. Saatan hyvinkin jäädä silittelemään lasta sängyn vierelle ja se on minusta mukavaa. Sille omalle ajalle miehen kanssa jää hyvinkin aikaa kunhan lapset on rauhassa ja hyvässä hengessä saatu nukahtamaan.
 
Mä uskon myös, että on enemmän aikuisen auktoriteetista kiinni kuin lapsesta. Tottakai poikkeuksia aina on. Esim. meillä ovat lapset aina menneet nukkumaan ihan kiltisti isänsä pyynnöstä. Minua sen sijaan yritetään juoksuttaa, ja vain koska olen itse sen johonkin pisteeseen asti sallinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ööh;28206551:
Olisko siksi että me muut vanhemmat pidetään lapsiamme ihmisinä ja ymmärrämme lapsen turvan kaipuun? Ei se ole mitään pelleilyä että auttaa lastaan nukahtamaan. Ja toiset nukahtaa helpommin kuin toiset kun katsos jokainen on erilainen yksilö.
Aika outoa ettei lapsenne ole koskaan pyrkinyt teidän luokse? Ei kuulosta normaalilta eikä edes ihanteelta. Onko kiintymyssuhteessa vikaa?

Ja oikeesti, meitä vanhempia on jotka tykkäämme olla lasten kanssa kunnes nukahtavat. Olisi sääli jos ne hetket olis jääneet elämättä ja vain häivytty kylmästi paikalta. Siinä tulee isompien lastenkin kanssa juteltua asioita, ehkä niitäkin jotka painaa mieltä. Iltahetki lapsen kanssa on yksi parhaita mitä voi olla.

Ja mä en käsitä ihmisiä jotka puhuu tisseistä ja tassutteluista.

Tismalleen samoilla linjoilla. Lapsi on pieni vain kerran, ja minun lapseni on ensimmäiseni ja viimeiseni. Luen joka ilta lapselleni iltasadun, sitten olen hänen vieressään kunnes tämä nukahtaa, yleensä iltasadusta lapsen nukahtamiseen menee noin 15-20 min. En minä ajattele että minulla olisi sen vaivaisen ajankin verran jotain tärkeämpää tekemistä.

Olen varma siitä että vielä tulee se aika kun lapseni ei halua minun olevan lähelläkään häntä, hänen nukahtaessaan tai muutenkaan. Nautin siitä täysin siemauksin kun lapseni on pieni ja tarvitsee minua. Nukumme myös perhepedissä ihan niin kauan kun lapseni niin haluaa, uskon että sekin tilanne vielä joskus muuttuu.

Ihan kuin olisi jotenkin ihmeellistä pitää lapsen läheisyyden tarvetta tärkeänä. Ei se ole mitään nössöilyä, vaan normaalia minusta.

Mutta ihmisiä on erilaisia. Minusta olisi ap hyvä jos et kauheasti viitsisi ihmetellä muiden tapoja hoitaa/kasvattaa lapsiaan. Ei todellakaan sinun totuutesi ole se absoluuttinen totuus, jokainen voi tehdä kuten parhaakseen näkee. '

Ai että kun suorastaan joskus sieppaa täällä nämä ihmiset jotka ihan tosissaan ihmettelevät, miksi kaikki eivät tee kuten he, koska he ovat mielestään oikeassa. Mulla ei tulisi pieneen mieleenkään alkaa opettaa lastani nukahtamaan yksin, vain siksi että joku random-ihminen pitää sitä järkevänä.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrän kyllä ap:n pointin vaikkakin suurin vaikuttava tekijä on varmasti lapsen luonne. Se on vain fakta, että on lapsia, joita ei ikinä tarvitse nukuttaa mutta sitten on myös lapsia, jotka ovat paljon haastavampia tässä asiassa. Mutta sitä mieltä olen, että senkin taidon voi lapselle opettaa jos vain haluaa. Ja varsinkin mitä isommaksi lapsi tulee, niin kyllä se on peiliin katsomisen paikka vanhemmilla jos nukutusrumba vain jatkuu ja lapsi alkaa lähestyä jo kouluikää.

Eihän siinä mittään jos vanhemmat siitä tykkää mutta kun omassakin tuttavapiirissä on pari perhettä, jotka voivottelevat ja voihkivat aina sitä kun on niin raskaita illat kun kaikki lapset pitää erikseen nukuttaa. Ja kummassakin perheessä lapsia on 3 kpl 4-12 ikävuoden välissä.

Näissäkin tapauksissa se nukuttaminen ei edes ole sitä päivän asioistä jutustelua ynms. Vaan ihan koululaisten vieressä maataan hipihiljaa niin kauan, että toinen nukahtaa ja sitten mennäänkin makaamaan toisen koululaisen viereen, joka ei kiukullakaan suostu nukahtamaan ennen kuin toinen vanhempi (yleensä lapsi saa aina päättää kumpi) tulee nukuttamaan samalla kaavalla. Siinäpä se sitten kuulemma vierähtääkin joka ilta sellaset 1-3 tuntia, että kaikki lapset on saatu väsytettyä. Eikä kuulemma ole kivaa. Mutta kannattaisko tehrä asialle jottain?
 
joo ja kaikki lapset ovat täsmälleen samanlaisia? !! :O eikö vain.

Kato kun sitä tarvetta on,mutta milläs hoidat kun on 4v ja sitten 7v poika joista jälkimmäisellä on adhd, ja koska makkareita ei ole enempää nukkuu lapset samassa huoneessa, no jos mä jätän ne sinne keskenään,ne tekee tasan kaikkea muuta kuin nukkuu,sillä nukkuminen on tylsää ja etenkin tuon adhd kaverin mielestä pienemmän yllyttäminen kaikkeen tyhmään on hauskaa.

tervetuloa siis yrittämään näihin samaa mitä 9kk ikäiseen vauvaan :D

mun lapseni on kyllä jo kolme.
 
Niin monessa perheessä se lapsi on "perheen pää ja pomo". Tähän sitä on tultu. Turvallisesti kiintynyt lapsi kyllä uskaltaa nukahtaa ilman aikuistakin ja nukkuu läpi yön, mikäli on terve. Mutta ei.. nämä Nico-Petterit on kasvatettu niin, että he itsekin uskovat omaan mahtavuuteensa. kun pikkaisen älähtää niin vanhemmat ryysivät hyysäämään.
 
Tismalleen samoilla linjoilla. Lapsi on pieni vain kerran, ja minun lapseni on ensimmäiseni ja viimeiseni. Luen joka ilta lapselleni iltasadun, sitten olen hänen vieressään kunnes tämä nukahtaa, yleensä iltasadusta lapsen nukahtamiseen menee noin 15-20 min. En minä ajattele että minulla olisi sen vaivaisen ajankin verran jotain tärkeämpää tekemistä.

Olen varma siitä että vielä tulee se aika kun lapseni ei halua minun olevan lähelläkään häntä, hänen nukahtaessaan tai muutenkaan. Nautin siitä täysin siemauksin kun lapseni on pieni ja tarvitsee minua. Nukumme myös perhepedissä ihan niin kauan kun lapseni niin haluaa, uskon että sekin tilanne vielä joskus muuttuu.

Ihan kuin olisi jotenkin ihmeellistä pitää lapsen läheisyyden tarvetta tärkeänä. Ei se ole mitään nössöilyä, vaan normaalia minusta.

No mä veikkaan ettei tästä nyt edes ollut kysymys. Vaan nimenomaan niistä perheistä joissa oikeesti ne nukutussessiot voi kestää tunteja, jotka ei ole millään tapaa rauhallisia ja läheisiä, vaan yhtä taistelua. Jossa lapset pomputtaa vanhempaa uudestaan ja uudestaan " mulla on jano, mulla on nälkä, äiti byäääää anna vielä sadas pusu, mä haluan että isi lukee vielä sadun, mulla on vielä jano, mä en pessyt hampaita kunnolla, mulla sattuu mahaan, mä kuoooooleeen byäää byääää".. JNE. Eli pelkkää oikuttelua ja vanhemman pomputusta, joka olis katkastavissa ihan sillä että vanhempi pysyy tiukkana eikä lähde tommoseen pelleilyyn mukaan.

Enkä ainakaan huomannut että ap olisi sanonut että sylivauvaa koskisi samat jutut kuin taas esim. leikki-ikäistä. Eikö ap sanonut että heilläkin on alettu 9 kk:n iässä näitä opettelemaan, mikä on ihan hyvä ikä alkaa lapselle jo opettamaan sitä että illalla mennään nukkumaan ja sit nukutaan, eikä palvelut enään pelaa.
 
Niin monessa perheessä se lapsi on "perheen pää ja pomo". Tähän sitä on tultu. Turvallisesti kiintynyt lapsi kyllä uskaltaa nukahtaa ilman aikuistakin ja nukkuu läpi yön, mikäli on terve. Mutta ei.. nämä Nico-Petterit on kasvatettu niin, että he itsekin uskovat omaan mahtavuuteensa. kun pikkaisen älähtää niin vanhemmat ryysivät hyysäämään.

Minä haluan mennä lapseni viereen niinä iltoina kun hän kaipaa äitiä. Muina iltoina hän nukahtaa itsekseen. Silloin kun hän on terve, hän ei heräile yöllä kuin ehkä kerran kuussa ja silloin menen hänen luokseen. Tästä voi sinun mielestäsi vetää johtopäätöksen, että lapsi on meillä pomo?
 
En jaksanut jokaista tekstiä ja juttua lukea. Mutta rivien välistä kummastelen (olen aina kummastellut) MIKSI vasta sänkyyn mennessä rauhoitutaan? Rauhoittua voi perusrutiineille, rauhallisella iltarytmillä - höpöttelyillä iltapalapöydässä.

Toinen asia mitä kummastelen. Miksi lapsi pelkää omassa kodissaan? Miksi ei tunne turvaa missään muualla kuin vanhemman kainalossa? Mitä on tapahtunut luottamukselle, sille että vanhempi vastaa vaikka ei olisi juuri sillä sekunnilla vieressä?
¨
Kuuden kovin erillaisen lapsen äitinä vaan oudoksuttaa...Koska todellakin lapset, oli luonne mikä vaan (sairaudet erijuttu) kykenee rauhoittumaan ennen petiin menoa JOS VANHEMMAT ITSE SEN TAIDON OSAA. Mitä usein epäilen.... Perustutiinit on yllättävän tehokaita rauhottajia, siinä missä sylittely ennen unille menoa, sadun lukeminen, laulaminen tms.

Mutta nykyään aikuisillakin on ongelmia unen kanssa -liekkö ihme että sama heijastuu lapsiin. Kiire on- vielä illallakin. Ja siinäpä malli jälkikasvulle. Eihän siinä, on juostu tarhasta harrastuksiin ja sitten vielä hetki pelattu pleikka, ne pienimmätkin. Ihmekkö tuo ettei uni tule??

Muistakaa te aikuiset olette malleja.
 
[QUOTE="Sanni";28209014]Minä haluan mennä lapseni viereen niinä iltoina kun hän kaipaa äitiä. Muina iltoina hän nukahtaa itsekseen. Silloin kun hän on terve, hän ei heräile yöllä kuin ehkä kerran kuussa ja silloin menen hänen luokseen. Tästä voi sinun mielestäsi vetää johtopäätöksen, että lapsi on meillä pomo?[/QUOTE]

Ehkä sun kannattaisi vähän harjoittaa tuota sisälukutaitoa, eikä vetää kaikesta herneitä syvälle nekkuun ja loukkaantua henkilökohtaisesti :D kirjoitus ei varmasti koskenut sinua.

Onko oikeesti mammoilla näin huono lukutaito vai ymmärryksessä vika?
 
...lisätään vielä edelliseen. Tässä maailmassa missä on aina kiire, suuri rikkaus olisi opettaa lapsille kyky rauhoittua, myös itsekseen. Se taito on valttia nykymaailmassa jossa iso osa aikuisistakin tappellee uniongelmien ja stressin partaalla.

Ilta tulee pyhittää rauhoittumiselle. Se voi tarkoittaa sitä että vanhemmat joutuu luopumaan menemisistä ja tulemisista. JA opettamaan lapselle omatoimista nukahtamista. Pahillaan se tarkoittaa sitäe ttä vanhemmat joutuu myös miettimään miten saada kodista ja perhe-elämästä niin turvaisan tuntuista että lapsi voi levollisin mielin nukahtaa - vaikka ilman vanhempaa.

On helppo sysätä vasttuu aina siihen että lapset on sellaisia ja tälläisiä. Omia toimia onkin sitten vaikeampia alkaa kritisoida. Helpompaa todellakin on määrätä vaan randomina antibioottia sen sijaan että oikeasti diagnoisi "tautia".
 
Alkuperäinen kirjoittaja 7. tulossa;28209093 JA opettamaan lapselle omatoimista nukahtamista. Pahillaan se tarkoittaa sitäe ttä vanhemmat joutuu myös miettimään miten saada kodista ja perhe-elämästä niin turvaisan tuntuista että lapsi voi levollisin mielin nukahtaa - vaikka ilman vanhempaa.[/QUOTE:
Miksi lapsen/lasten pitäisi jokaisessa perheessä oppia nukahtamaan omatoimisesti?
 
Miksi lapsen/lasten pitäisi jokaisessa perheessä oppia nukahtamaan omatoimisesti?

No olisikohan ihan siksi että opitaan taito josta on apua aikuisenakin? Kyvystä rauhoittua, kyvystä tuntea turvallisuutta oman kodin seinien sisällä?

Jostain syystä - en tiedä miksi - tässäkin keskustelussa saa tunnun että nukkumaan meno yksin on suuri tragedia elämässä joka aiheuttaa suunnattomia traumoja. Kyse on kuitenkin sellaisesta elämään suht oleellisesta asiasta, siinä missä vaikka syöminen. Me syödään päivittäin - ja mennään myös nukkumaan. Miksi toisesta kokemuksesta tehdää traumatisoiva ja toisesta ei??
 
[QUOTE="vieras";28209067]Ehkä sun kannattaisi vähän harjoittaa tuota sisälukutaitoa, eikä vetää kaikesta herneitä syvälle nekkuun ja loukkaantua henkilökohtaisesti :D kirjoitus ei varmasti koskenut sinua.

Onko oikeesti mammoilla näin huono lukutaito vai ymmärryksessä vika?[/QUOTE]
mäkin ihmettelen samaa. Ihan kuin mä en olevinaan menis lapseni luo jos hän jonain yönä sattuu heräämään. :D vaikka musta kyllä koko ketju on mennyt niin että mä kyseenalaistin tuntikausia lastaan nukuttavat, mitä kummallisimpiin manöövereihin taipuvat vanhemmat, ja samassa paikalle pyrähti lauma aikuisia joiden nukuttamispuuhissa ei ole mitään kummallista, räkyttämään kuinka mä(?) olen huono äiti(???) ja jätän lapsemme heitteille enkä anna päiväsaikaankaan hänelle tarpeeksi läheisyyttä. Vain kaksplussalla asiat voidaan näin kollektiivisesti väärinymmärtää ja riidellä täysin asian vierestä haukkumalla vastaväittäjä kaikin puolin jopa henkilökohtaisella tasolla.
 
mäkin ihmettelen samaa. Ihan kuin mä en olevinaan menis lapseni luo jos hän jonain yönä sattuu heräämään. :D vaikka musta kyllä koko ketju on mennyt niin että mä kyseenalaistin tuntikausia lastaan nukuttavat, mitä kummallisimpiin manöövereihin taipuvat vanhemmat, ja samassa paikalle pyrähti lauma aikuisia joiden nukuttamispuuhissa ei ole mitään kummallista, räkyttämään kuinka mä(?) olen huono äiti(???) ja jätän lapsemme heitteille enkä anna päiväsaikaankaan hänelle tarpeeksi läheisyyttä. Vain kaksplussalla asiat voidaan näin kollektiivisesti väärinymmärtää ja riidellä täysin asian vierestä haukkumalla vastaväittäjä kaikin puolin jopa henkilökohtaisella tasolla.

Niinpä, huomasin ihan saman. Mutta mitä muutakaan voi odottaa kun jokasella on minä-minä peilit ympärillä ja kuvitellaan että kaikki jutut pyörii itsensä ympärillä. Ja jos ei pyöri niin ne pistetään pyörimään.
 
No olisikohan ihan siksi että opitaan taito josta on apua aikuisenakin? Kyvystä rauhoittua, kyvystä tuntea turvallisuutta oman kodin seinien sisällä?

Jostain syystä - en tiedä miksi - tässäkin keskustelussa saa tunnun että nukkumaan meno yksin on suuri tragedia elämässä joka aiheuttaa suunnattomia traumoja. Kyse on kuitenkin sellaisesta elämään suht oleellisesta asiasta, siinä missä vaikka syöminen. Me syödään päivittäin - ja mennään myös nukkumaan. Miksi toisesta kokemuksesta tehdää traumatisoiva ja toisesta ei??

Aikuinen voi lukea sängyssä kirjaa tms. rauhoittuakseen, lapselle ei siihen tarvitse suoda mahdollisuutta?

Se että lapsi tarvitsee aikuista lähelleen, ei läheskään aina minusta kerro siitä että nukkumaan meno olisi hankaalaa saati siitä olisi tehty traumatisoiva kokemus.
 
...on niin helvetin helppoa elää hetkessä. Miettimättä mihin me näitä lapsia oikeasti opetetaan. Ja mikä on meidän vanhempien esimerkin rooli siinä kokonaiskuvassa.'

Lapsi tarvii läheisyyttä. Taas kerran voi kysyä, jos sen tarve tarvitsee täyttää illan viimeisillä tunneilla niin missä mennään pieleen... Noin provosoivasti laitettuna. Tai jos rauhoittuminen tapahtuu vasta sängyssä - minne katosi perheen yhdessä viettämä jouten aika kun ollaan palattu töistä/hoidoste jne. Sehän on muinaishistoriaa monessa perheessä - ja sitä kompensoidaan istumalla tuntitolkulla siellä sängyn laidalla. edelleen provosoiden - turha sinne haudalle on kynttilää viedä, jos ihmistä ei eläessä ole muistanut.
 
Ääripäiden välillä, lapset nukahtaa itsenäisesti omiin sängyihin jonne myös menevät itse iltatoimien jälkeen ja sen että lapsen kaikkiin vaatimuksiin suostutaan ja nukuttaminen lapsen sängyn vieressä (tai lapsi kainalossa) kestää tuntikausia, ei mahdu mitään muuta? Minusta aika mustavalkoista ajattelua.
 
Aikuinen voi lukea sängyssä kirjaa tms. rauhoittuakseen, lapselle ei siihen tarvitse suoda mahdollisuutta?

Se että lapsi tarvitsee aikuista lähelleen, ei läheskään aina minusta kerro siitä että nukkumaan meno olisi hankaalaa saati siitä olisi tehty traumatisoiva kokemus.

Mielestäni kirjasin tuonne lukuhetken, lauluhetken tms. merkityksen. Sitä en ymmärrä jos lasta ei voi valvovana jättää sänkyyn yksin nukahtamaan. Joku lapsista nukahtaa sen sadun aikana, toinen ei. Erilaisuutta. Mutta perusrauhoittuminen pitäs tapahtuu jo ennen sinne punkaan menoa. Kierrokset nolliin ja huolet unholaan. Yhteisellä iltapalahetkellä voi mm. suuri merkitys tässä. Ne vaikeat ajatukset voi nollata jo ennen sinne petiin menoa. Helpottas montaa aikuistakin moinen taito. Miksi ei opettaa lapselle tuota??
 
Aikuinen voi lukea sängyssä kirjaa tms. rauhoittuakseen, lapselle ei siihen tarvitse suoda mahdollisuutta?

Se että lapsi tarvitsee aikuista lähelleen, ei läheskään aina minusta kerro siitä että nukkumaan meno olisi hankaalaa saati siitä olisi tehty traumatisoiva kokemus.

mitä ihmettä, missä välissä kukaan on kyseenalaistanut iltasadun? Mä olen monta kertaa maininnut itsekin lukevani yhden kirjan ja laulavani yhden laulun joka ilta, mutta poistuvani sitten niiden jälkeen huoneesta lapsen jäädessä itsekseen nukahtamaan. Kyseenalaistin vanhemmat jotka lukevat lapsilleen tuntikausia, useita kirjoja putkeen, tai laulavat laulukirjan alusta loppuun joka ilta kunnes lapsi on nukahtanut, ja sitten hiipivät mahdollisimman hiljaa pois. Tai mikä vielä naurettavampaa, vanhemmat jotka makaavat luoja ties kuinka pitkään lapsen vierellä esittäen nukkuvaa, ja sitten hiippailevat pois kun lapsi nukahtaa elleivät ole itsekin siihen mennessä nukahtaneet.

Mulle joskus kerrottiin neuvolasta että lapselle on stressitekijä ennemmin se että tilanteet ovat muuttuneet sillä aikaa kuin hän nukkuu, kuin se että nukahtaa yksin. Neuvolantäti esitti mulle esimerkiksi että jos lapsi vaikka nukutetaan äidin ja isän sänkyyn, ja nukahdettuaan siirretään omaan huoneeseen/sänkyyn, säikähtää herätessään eri paikasta kuin mihin nukahti. Maalaisjärjellä tuon voi soveltaa moneen muuhunkin tilanteeseen, mm. siihen jos lapsi nukahtaa vanhemman läsnäollessa, mutta herääkin yöllä eikä vanhempaa näy missään. Jos taas lapsi on alunperinkin opetettu nukahtamaan itsekseen, hän ei koe siinä tilanteessa mitään stressaavaa, eikä myöskään säikähdä yksin herätessään, vaan tietää että vanhemmat ovat kyllä lähellä vaikkeivat olisikaan näkyvissä.
 
Toisilla lapsilla toimii tuo illalla rauhoittuminen, toisilla ei... Otan mielelläni vastaan vinkkejä, jos niitä löytyy. Meillä ei ole telkkari/radio päällä enää iltapäivästä ollenkaan (ja muutenkin 2-vuotiaamme katsoo vain vartin pätkän aamulla, eikä muuten ole päällä). Itse emme "elä kiireessä" vaan illat ovat perheen yhteistä rauhallista aikaa, iltapalalla jutustelua yms. Mutta lapsemme on Todella vilkas, on aina ollut, eikä esim viivy sylissä paria sekuntia kauempaa. Hän juoksee täysillä ympäriinsä, kiipeilee, hyppii, kierii, peuhaa, ja on vallan iloinen aina kun saa vain liikkua. Nukkumaan kyllä rauhoittuu hyvin, mutta vasta kun ollaan sängyssä, valot on pois ja hiljaista. Sitä ennen on turha saada ikiliikkujaa pysähtymään ja pitäisikö oikeasti? Jos nukutus kuitenkin menee hyvin? Meillä ei siis ole mitään ongelmaa, mutta ihmettelen miksi pitäisi rajoittaa lapsen pohjatonta energiaa :)
 
mitä ihmettä, missä välissä kukaan on kyseenalaistanut iltasadun? Mä olen monta kertaa maininnut itsekin lukevani yhden kirjan ja laulavani yhden laulun joka ilta, mutta poistuvani sitten niiden jälkeen huoneesta lapsen jäädessä itsekseen nukahtamaan. Kyseenalaistin vanhemmat jotka lukevat lapsilleen tuntikausia, useita kirjoja putkeen, tai laulavat laulukirjan alusta loppuun joka ilta kunnes lapsi on nukahtanut, ja sitten hiipivät mahdollisimman hiljaa pois. Tai mikä vielä naurettavampaa, vanhemmat jotka makaavat luoja ties kuinka pitkään lapsen vierellä esittäen nukkuvaa, ja sitten hiippailevat pois kun lapsi nukahtaa elleivät ole itsekin siihen mennessä nukahtaneet.

Mulle joskus kerrottiin neuvolasta että lapselle on stressitekijä ennemmin se että tilanteet ovat muuttuneet sillä aikaa kuin hän nukkuu, kuin se että nukahtaa yksin. Neuvolantäti esitti mulle esimerkiksi että jos lapsi vaikka nukutetaan äidin ja isän sänkyyn, ja nukahdettuaan siirretään omaan huoneeseen/sänkyyn, säikähtää herätessään eri paikasta kuin mihin nukahti. Maalaisjärjellä tuon voi soveltaa moneen muuhunkin tilanteeseen, mm. siihen jos lapsi nukahtaa vanhemman läsnäollessa, mutta herääkin yöllä eikä vanhempaa näy missään. Jos taas lapsi on alunperinkin opetettu nukahtamaan itsekseen, hän ei koe siinä tilanteessa mitään stressaavaa, eikä myöskään säikähdä yksin herätessään, vaan tietää että vanhemmat ovat kyllä lähellä vaikkeivat olisikaan näkyvissä.

Eihän tuota tarvitse maalaisällisestikään viedä noin pitkälle. Kun lapsi tuntee kotona olonsa TURVATUKSI ei pelolle ole sijaa kuin erikoistilanteissa. Mitä toki eittämättä tulee kehityskaaressa eteen. Mutta jos poikkeuksista tulee sääntö - kysyn mitä lapsi pelkää toistuvasti? Miksi? Mikä on perussyy, voisiko sille tehdä jotain. Helppoa on mennä sinne lapsen viereen nukkumaan kädestä pitäen. Vaikeampaa on miettiä omia tekoja /perhe-elämää jne....
 

Yhteistyössä