Ymmärsin alunperinkin, ehkä vastasin epäselvästi.=)
Sellainen linjaus olisi mielestäni paikallaan, että ensimmäisellä terveydenhuollon käynnillä keskityttäisiin nimenomaan siihen, miten tähän on tultu ja miten syyhyn voitaisiin paneutua. Nyt hoidetaan elintasosairauksia oireenmukaisesti, ja se ei ole kestävä tie, ei kansantalouden mutta ei myöskään potilaan itsensa edun nimissä.
Eli jos reilusti ylipainoinen ihminen tulee vastaanotolle ensi kertaa jonkin elintasosairauden oireiden vuoksi ja hänellä todetaan vaikkapa kakkostyypin diabetes, nykyään määrätään ensisijaisesti lääkkeet ja ehkä lopuksi mainitaan, että tiedät varmaan, että painonpudotuksesta olisi apua... ja näin se tärkein asia sairaudentilan hoitamiseksi ja lääkityksen lopettamiseksi jää yksin potilaan harteille. Tämän jälkeen diabetekseen tai vaikka korkeaan verenpaineeseen määrätyt lääkereseptit voikin uusia puhelimitse tai postitse, jolloin jälleen tärkein eli painonhallinta unohtuu koko kuviosta.
Eli ekalla käynnillä pitäisi järjestää kattava suunnitelma ja valvoa sen toteutumista. Kartoittaa potilaan tilanne kokonaisvaltaisesti ja tukea painonpudotuksessa.
Näin Markon kohdalla olisi pitänyt myös toimia jo ilmeisen kauan sitten. Jos kaikki se raha, mitä hänen tuettuun asumiseensa, terveydenhuoltokustannuksiinsa, apuvälineisiinsä, mahdollisiin tuettuihin taksimatkoihin ym. on kulunut oltaisiin laitettu elämänlaatua parantaviin ja sairauksia ennaltaehkäiseviin toimiin tavoitteellisesesti siten, että tavoitellaan Markon itsenäistä, tervettä, apuvälineetöntä ja lääkkeetöntä elämää, olisi se kaikkien kannalta ollut sekä edullisinta että tehokkainta. Tämä olisi sellaista terveydenhuoltoa, johon minäkin mielelläni verovaroin osallistuisin. Mutta tämä oireiden kontrollointi lääkkein (tulipalojen sammuttelu) ei johda mihinkään.
