IL: HUS vei 270-kiloisen apuvälineet (mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja chef
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ymmärsin alunperinkin, ehkä vastasin epäselvästi.=)

Sellainen linjaus olisi mielestäni paikallaan, että ensimmäisellä terveydenhuollon käynnillä keskityttäisiin nimenomaan siihen, miten tähän on tultu ja miten syyhyn voitaisiin paneutua. Nyt hoidetaan elintasosairauksia oireenmukaisesti, ja se ei ole kestävä tie, ei kansantalouden mutta ei myöskään potilaan itsensa edun nimissä.

Eli jos reilusti ylipainoinen ihminen tulee vastaanotolle ensi kertaa jonkin elintasosairauden oireiden vuoksi ja hänellä todetaan vaikkapa kakkostyypin diabetes, nykyään määrätään ensisijaisesti lääkkeet ja ehkä lopuksi mainitaan, että tiedät varmaan, että painonpudotuksesta olisi apua... ja näin se tärkein asia sairaudentilan hoitamiseksi ja lääkityksen lopettamiseksi jää yksin potilaan harteille. Tämän jälkeen diabetekseen tai vaikka korkeaan verenpaineeseen määrätyt lääkereseptit voikin uusia puhelimitse tai postitse, jolloin jälleen tärkein eli painonhallinta unohtuu koko kuviosta.

Eli ekalla käynnillä pitäisi järjestää kattava suunnitelma ja valvoa sen toteutumista. Kartoittaa potilaan tilanne kokonaisvaltaisesti ja tukea painonpudotuksessa.

Näin Markon kohdalla olisi pitänyt myös toimia jo ilmeisen kauan sitten. Jos kaikki se raha, mitä hänen tuettuun asumiseensa, terveydenhuoltokustannuksiinsa, apuvälineisiinsä, mahdollisiin tuettuihin taksimatkoihin ym. on kulunut oltaisiin laitettu elämänlaatua parantaviin ja sairauksia ennaltaehkäiseviin toimiin tavoitteellisesesti siten, että tavoitellaan Markon itsenäistä, tervettä, apuvälineetöntä ja lääkkeetöntä elämää, olisi se kaikkien kannalta ollut sekä edullisinta että tehokkainta. Tämä olisi sellaista terveydenhuoltoa, johon minäkin mielelläni verovaroin osallistuisin. Mutta tämä oireiden kontrollointi lääkkein (tulipalojen sammuttelu) ei johda mihinkään.

Ja se että noin ei ole tehty, onko se tiedossa? Vai onko kaikki tuo tehty, siis suunnitelmien osalta, mutta koska asiakasta/potilasta ei voi pakolla laihtumiseen sitouttaa, niin tilanne on nyt tämä, 270kg ihminen on kotinsa vankina.
 
Tässä painonpudotusasiassa on se ongelma mikä on jo tuotu esiin: se vaatii potilaan omaa aktiivisuutta. Aika monet on niitä jotka olettaa että on joku ihmepilleri mikä ratkaisee ongelmat, ettei itse tarvitse tehdä mitään. Valitettavasti niin ei ole. Ja se on ihan sama mitä terveydenhoitajat ja muut puhuu ja tukee, ellei potilasta kiinnosta laihtua niin hän ei laihdu. Hän lappaa suuhunsa mitä sattuu ja selittää että "mitään en syö ja silti vaan lihon". Sitten vaaditaan laihdutusleikkauksia sun muita, kun mulla on oikeus. Ja sen jälkeen valitetaan kun saadaan todella karmeita seuraamuksia, kyseessä kun ei ole mikään kevyt helppo operaatio...

Tähänkin olisi se ratkaisu että ko ihmistä tuettaisiin laihtumaan mm. sillä ettei hänelle raahata epäterveellistä ruokaa. Mutta kuinka ollakaan, sitä joku kantaa kotiin koska tuollaiseksi on päässyt paisumaan. Enkä näe mitään syytä ettei hän pystyisi pudottamaan sitä vaadittua 20 kiloa jos vain haluaisi. Mutta kun en mä, ja en mä ja yhteiskunnan pitäisi passata mua ja maksaa kaikki.
 
ja jos FB-sivujansa katselee ja lukee niin tuo ihminen ei todellakaan tee itse mitään sen eteen, että laihtuisi. Ei pääse poistumaan asunnostaan, joten joku tosiaan sitä ruokaa hänelle rahtaa. Millä lie kuormurilla sitä sitten tuodaan.
 
[QUOTE="Hoitaja";28453091]Itse olen sitä mieltä jos ihminen itse lihottaa itsensä saraalloisen lihavaksi saa hän ihan itse omilla rahoillaan hommata apuvälineensä.
Ja ei en usko, että mikään sairaus/lääkitys sinällään lihottaa ihmistä sairaalloisesti ilman, että hän itse syö liikaa/liikkuu liika vähän. Itse en hoitajan työssäni ole vielä kertaakaan tavannut sairaalloisen lihavaa ihmistä joka ei itse omilla valinnoillaan ole aiheuttanut omaa ylipainoaan.
Tähän tapaukseen en muuten ota kantaa, kuin että ehkä se 20kilon laihdutus olisi helpoin ratkaisu..? Ja terveellisin...[/QUOTE]

Peesi !
Mun mielestä ihmisen pitää olla myös itse vastuussa siitä minkälaiseen kuntoon itsensä saattaa.
Mikään moottoroitu vehje ei auta vaan lähinnä pahentaa tilannetta kun ei mies sitä vähääkään liiku.
 
[QUOTE="mie";28461234]Peesi !
Mun mielestä ihmisen pitää olla myös itse vastuussa siitä minkälaiseen kuntoon itsensä saattaa.
Mikään moottoroitu vehje ei auta vaan lähinnä pahentaa tilannetta kun ei mies sitä vähääkään liiku.[/QUOTE]

Lisää peesiä. Toki joku sairaus voi lihottaa, esim kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ei nyt sentään kahtasataa kiloa. Kyllä siihen kuntoon päästäkseen pitää jo syödä kuin elefantti ja vetää lonkkaa ihan työkseen.
Kyllä tuon pitäisi minusta olla jo tuolle herra Hennolle hälytysmerkkinä, että mitä jos minä yrittäisinkin laihtua, enkä vain antaisi itseni paisua lisää ja lisää samalla kun yhteiskunnan varoilla modifoidaan jotain sähköskoottereita minun painoluokkaani sopiviksi.
 
Tässä painonpudotusasiassa on se ongelma mikä on jo tuotu esiin: se vaatii potilaan omaa aktiivisuutta. Aika monet on niitä jotka olettaa että on joku ihmepilleri mikä ratkaisee ongelmat, ettei itse tarvitse tehdä mitään.

Tämä asia on onneksi jo tajuttu, ja siitä on tehty tutkimuksiakin (ei tosin Suomessa) liittyen näihin mahalaukun kuromis- ja vatsapantaleikkauksiin. Tallaisen laihdutusleikkauksen läpikäyneet ihmiset usein romahtavat psyykkisesti, koska heillä on lihavan ihmisen identiteetti, ja psyyke ei pysy laihdutustahdissa mukana. Lisäksi leikkaus ei tuokaan ihmeapua, vaan vaatii elinikäistä sitoutumista niukkaan ja organisoituun ruokavalioon, mikä on totaalinen muutos entiseen. Väistämättä tulee mieleen, että voisiko näitä ihmisiä sitouttaa tähän niukkaan ruokavalioon ilman sitä leikkausta? Lopputuloshan olisi sama. No, spekulaatio sikseen.

Laihdutusleikatut tarvitsevat useimmiten pitkäkestoista terapiaa kehonkuvansa muuttumiseen sopeutumiseksi.
 
Kyllä pisti vihaks tuo herran avautuminen blogissaan. Mitään vastuuta ei ole valmis itse ottamaan vaan kaikki vika on HUS:in, joka riisti apulaitteet häneltä ja tuomitsi sänkyyn kuolemaan. Tekis *ittu ite jotain eikä vaan keräis lisää ja lisää painoa ihtelleen.
 
"Toimiiko tuo Itse aiheutit, kärsi siis seuraukset-ajattelu muihinkin syömishäiriöisiin? Anorektikko tulee kyllä terveeksi, kun vain suostuisi syömään. Bulimia paranee, kun lopettaa ahmimisen ja oksentelun.

Entäs urheiluvammoja harrastuksensa takia hankkivat? Ylinopeuden takia kolarin ajaneet ja siinä vammautuneet? Irtosuhteita harrastavien, ehkäisystä piittaamattomien HIV-tartunnat hoidetaan omasta pussista? Rahattomana lisääntyvät huolehtikoon itse lastensa elättämisen ilman yhteiskunnan tukia? Mihin se raja vedetään?"

Oh, iiiiiso peesi tälle. Anoreksiaa sairastavilla on rautainen itsekuri kun pystyvät olemaan syömättä, miksi ei sitten sillä samalla saatanan itsekurilla ala syömään? Mä en pysty käsittämään, miten on niin vaikea ymmärtää että 270 kiloiseksi lihoaminen ja siitä laihtuminen ei ole mikään "miksi et vain tee niin"-juttu. Ja tupakoinnin lopettamiseen vertaaminen toimii siinä tapauksessa että ihminen voisi lopettaa syömisen... Vuan ei voi.

Anoreksiaan ja alkoholismiin sama ratkaisu kuin tähän, pakkohoito.
 
Ei tuo ainakaan sairauden syytä ole. Olen nähnyt kyseisen herran leffateatterissa, 2h leffan aikana vetäsi naamariinsa kolme Hesburgerin mega-ateriaa, lisäksi kolajuomaa taisi olla useampi litra.
... Tämähän ei sinänsä estä sitä, että syömishäiriö tai muu päänsisäinen vika on tuon ahmimisen takana. Eli voi olla sairas...

Toivottavasti tämä ei ole asiaton kysymys, mutta miten ihmeessä tuo mies mahtui leffateatterin istuimiin? Kun tiedän muutaman ainakin sata kiloa pienemmän ihmisen, jotka eivät käy leffassa, kun eivät mahdu...
 
Tuon 270-kiloisen ihmisen kohdalla olisi yksi hyvä vaihtoehto, että hänelle hankittaisiin ravitsemus- ja fysioterapiapalveluita sekä tuettaisiin seurannalla ja -aivan, pakotteilla - hänen laihtumistaan siten, että painon putoaminen ohjeiden mukaisesti on edellytyksenä apuvälineiden saamiselle.

Mä olen täysin samaa mieltä.

Mä olen itse läski (osa tullu kilpparin vajaatoiminnan kautta, mutta nekin enimmäkseen sitä kautta, että olen ollut tolkuttoman väsynyt koko ajan, mikä on vaikuttanut fyysiseen aktiivisuuteeni ja toisaalta sitten taas on ollut törkeä himo rasvaista ja sokerista ruokaa kohtaan ja siihen vielä päälle sit se "ei mikään kiinnosta" -olo). Olen 176cm pitkä ja painoa oli pahimmillaan 125 kg. Sit tuli aika nopeasti vastaan se vaihe, jossa kyllästyin itseeni, mä kun olen reilusti suurimman osan elämästäni ollut ihan normaalipainoinen.

Pistin ravitsemusterapeutin kanssa (yksityisellä, maksoin käyntini ihan itse) ruokavalioni uusiksi, mutta liikuntaan ei siinä kohtaa vielä ollut hirveästi voimia. Silti laihduin ekan viikon aikana 8 kg (joo, mun tapauksessa nestettä oli kertynyt myös aika lailla) ja siitä sitten tasaisesti eteenpäin noin 1,5 kg viikossa. Ihan siis puhtaasti ruokavaliolla.

Kun oli tiputellut painoa reilun 20 kg, aloitin myös liikunnan. Pienin askelin, ensin kävin tyyliin kävelemässä 20-30 min per päivä ja pikku hiljaa sitten otin yksinäni vastuun koiramme lenkittämisestä. Sen jälkeen aloin tehdä kauppareissuja pyörällä (meiltä noin 4,5 km matkaa yhteen suuntaan, jotta pääsee kaupoille) ja koska perheessä on viisi henkilöä, niin teen nykyään viikossa useamman kauppareissun pyörällä kun ennen tein yhden ison kauppareissun autolla. Koiran kanssa liikun nykyään 1-1,5 h päivässä ja osan viikon lenkeistä teemme juosten. Lihaskuntoa tulee tehtyä noin kolme kertaa viikossa ja siihen päälle sitten halonhakkuut ja puiden roudaamiset sinne tänne yms. Nyt painan 79 kg ja 5 - 9 kg aion vielä tiputella. Niiden kanssa en pidä kiirettä, enkä panikoi vaikka paino tippuisi 200 g viikossa.

Parasta on ollut se oivallus siitä, että tuosta uudelleen opetellusta syömisestä on tullut mulle automaattista arkea. Samoin liikkumisesta. Olen päässyt samaan pisteeseen noiden asioiden kanssa kuin aiemmin elämässäni ja se tuntuu kyllä hyvältä. Ja musta tuntuu, että mä jopa ansaitsen sen.
 
[QUOTE="Onneli";28463819]... Tämähän ei sinänsä estä sitä, että syömishäiriö tai muu päänsisäinen vika on tuon ahmimisen takana. Eli voi olla sairas...

Toivottavasti tämä ei ole asiaton kysymys, mutta miten ihmeessä tuo mies mahtui leffateatterin istuimiin? Kun tiedän muutaman ainakin sata kiloa pienemmän ihmisen, jotka eivät käy leffassa, kun eivät mahdu...[/QUOTE]

Pyörätuolipaikka
 
Hei harmaana kirjoitteleva "fiiliksiä", tekstisi on niin pitkä etten lähde sitä lainaamaan. Mutta sen voin sydämestäni sanoa, että olen todella iloinen puolestasi. Jatka hyvllä tiellä! Eikö ole ihmeellistä, mikseivät toiset halua itselleen tuollaista hyvää oloa, terveyttä ja toimintakykyä, kun se on kuitenkin pitkäjänteisellä työllä saavutettavissa? Sen sinä olet tehnyt, onnittelut! :D
 
Lisään vielä noista pakotteista ja "hoitamatta jättämisestä", jota moni karsastaa.

Eli päteehän sama asia esimerkiksi toimeentulotuen saajiin: Et voi mennä sossuun ja valittaa, että olet köyhä kun tulet juoneeksi/narkanneeksi/ym. kaikki rahasi ja tarvitset siksi toimeentulotukea. Tai voit tietysti, mutta et saa sitä, jos tietyt ehdot eivät täyty. On lukuisia tositteita (tuloista, töistä, vuokrista, menoista, verotuksesta ym.) jotka sinun tulee selvittää. Tämä on toistettava säännöllisesti, jos haluat rahahanojen ns. pysyvät avoinna. Miksi tämä sallitaan, sosiaalisesti heikossa asemassa olevien ihmisten kyykyttäminen, vaaditaan repimään elämänsä esille kaikin pirullisin tosittein kuukausi toisensa perään vain siksi, että sa edes perustoimeentulon?

No, mielestäni se on oikein. Karsitaan järjestelmän väärinkäyttäjät. Mutta miksei samaa voida tehdä terveydenhuollon puolella, vaan se muuttuukin heti syrjinnäksi ja hoitamatta jättämiseksi? Jos siis sairaalloisen lihava ihminen menee lääkärille valittamaan itse aiheutettuja oireitaan (enkä nyt siis sano, että toimeentulotukiasiakkaat aina itse olisivat tilanteensa aiheuttaneet), häneltä ei vaadita mitään toimenpiteitä. Hän saa ilmaiseksi tai lähes maksutta kaiken lihavuutta ylläpitävän hoidon lääkkeineen ja apuvälineineen ilman minkäänlaista velvoitetta toimittaa esim. ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa (siis alkaa sellaista pitämään), ei velvoitetta yhtään mihinkään. Miksei?
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";28460907] ...tilanne on nyt tämä, 270kg ihminen on kotinsa vankina.[/QUOTE]


Niin, sitten hänen täytyy olla kotinsa vankina. ja niin pitkään, että hän itse saa siitä tarpeekseen, itse ottaa selvää muista mahdollisuuksista ja itse tajuaa, että on vastuussa omista valinnoistaan. Toivon mukaan hän tajuaa sen ennen kuin on liian myöhäistä.
 
Lisään vielä noista pakotteista ja "hoitamatta jättämisestä", jota moni karsastaa.

Eli päteehän sama asia esimerkiksi toimeentulotuen saajiin: Et voi mennä sossuun ja valittaa, että olet köyhä kun tulet juoneeksi/narkanneeksi/ym. kaikki rahasi ja tarvitset siksi toimeentulotukea. Tai voit tietysti, mutta et saa sitä, jos tietyt ehdot eivät täyty. On lukuisia tositteita (tuloista, töistä, vuokrista, menoista, verotuksesta ym.) jotka sinun tulee selvittää. Tämä on toistettava säännöllisesti, jos haluat rahahanojen ns. pysyvät avoinna. Miksi tämä sallitaan, sosiaalisesti heikossa asemassa olevien ihmisten kyykyttäminen, vaaditaan repimään elämänsä esille kaikin pirullisin tosittein kuukausi toisensa perään vain siksi, että sa edes perustoimeentulon?

No, mielestäni se on oikein. Karsitaan järjestelmän väärinkäyttäjät. Mutta miksei samaa voida tehdä terveydenhuollon puolella, vaan se muuttuukin heti syrjinnäksi ja hoitamatta jättämiseksi? Jos siis sairaalloisen lihava ihminen menee lääkärille valittamaan itse aiheutettuja oireitaan (enkä nyt siis sano, että toimeentulotukiasiakkaat aina itse olisivat tilanteensa aiheuttaneet), häneltä ei vaadita mitään toimenpiteitä. Hän saa ilmaiseksi tai lähes maksutta kaiken lihavuutta ylläpitävän hoidon lääkkeineen ja apuvälineineen ilman minkäänlaista velvoitetta toimittaa esim. ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa (siis alkaa sellaista pitämään), ei velvoitetta yhtään mihinkään. Miksei?

Mutta köyhänä voit esim lisääntyä holtittomasti, kyllä yhteiskunta maksaa. Voit tehdä sairaita lapsia toisensa perään, et jää ilman hoitoa lapsillesi. Mitään omaa vastuuta ei vaadita eikä hommaa voida pakolla lopettaa. Miten nämä eroavat syömishäiriöisistä tai päihteidenkäyttäjistä siinä, että toisille nuo pitää mahdollistaa rahallisesti ja se on suurimman osan mielestä ihan ok.
 
Niin, sitten hänen täytyy olla kotinsa vankina. ja niin pitkään, että hän itse saa siitä tarpeekseen, itse ottaa selvää muista mahdollisuuksista ja itse tajuaa, että on vastuussa omista valinnoistaan. Toivon mukaan hän tajuaa sen ennen kuin on liian myöhäistä.

Onko köyhä tuilla elävä suurperhe itse vastuussa valinnoistaan? Miten yhteiskunnan pitäisi puuttua? Huostaanottoja? Pakkosterilointi? Tuet pois?
 
[QUOTE="Lotta";28466469]Kyynelten läpi luen tätä ketjua. Itselläkin reilusti ylipainoa ja tukiväline käytössä. Täällä hoikat ja terveet ihmiset ilkkuvat ja leikittelevät erilaisilla pakkohoito ja vankilafantasioilla. Mekin olemme ihmisiä, vaikka se ilmeisen vaikea teidän uskoa :([/QUOTE]

Millä lailla tilanteesi on verrannollinen tuohon Hentoon? Oletko tyytyväinen painoosi vai haluaisitko laihtua? Jos haluat, niin teetkö asialle mitään? Lähdetäänpä vaikka näistä liikkeelle.
 
[QUOTE="Lotta";28466469]Kyynelten läpi luen tätä ketjua. Itselläkin reilusti ylipainoa ja tukiväline käytössä. Täällä hoikat ja terveet ihmiset ilkkuvat ja leikittelevät erilaisilla pakkohoito ja vankilafantasioilla. Mekin olemme ihmisiä, vaikka se ilmeisen vaikea teidän uskoa :([/QUOTE]
Minäkin olen ylipainoinen, mutta sen sijaan että toivoisin yhteiskunnan tarjoavan mulle lisää mahdollisuuksia lihoa entisestään, toivoisin ennemmin tukea siihen, että en lihoisi. Viime tammikuussa tajusin, millaista elämäni olisi, jos en pääsisi enää liikkumaan. Ja se ei ollut mikään mukava pläjäys tajuntaan. Eli tässä Hennon tilanteessa mun mielestä olisi kaikkien edun mukaista, jos Espoon kaupungin sosiaalityö yhdessä terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa suunnittelisi sopivan ruokalistan ja sitten kotipalvelu toisi sen Hennolle. Lisäksi personal trainer tai joku vastaava kunto-ohjaaja, jolla olisi osaamista näin isokokoisten ihmisten liikunnasta. Ja kun se 20 kg olisi pudonnut, ei olisi enää liian iso siihen apuvälineeseenkään. Tässä nyt ei ollut kyse siitä, että Hennon pitäisi laihtua normaalipainoiseksi vaan siitä, että laihtuisi edes sen verran, että pääsisi jälleen sen apuvälineensä kanssa liikkumaan.
 
Millä lailla tilanteesi on verrannollinen tuohon Hentoon? Oletko tyytyväinen painoosi vai haluaisitko laihtua? Jos haluat, niin teetkö asialle mitään? Lähdetäänpä vaikka näistä liikkeelle.

Ylipainoa on sen verran, että ei poppakonstit auta. Polvissa niin pahat rappeumat, että eipä paljoa tehtävissä.

Mielestäni tulisi luoda uusi toimintamalli meihin ylipainoisiin, joka tunnustaa tarpeemme arkiaskareissa eikä lähde holhoavasta syömisen tarkkailusta.
 

Yhteistyössä