on lukea tuollaisesta kohtelusta.
Kai siksi, että on niin tuttua itselle.
Äitienpäivänä en toki koskaan ole odottanutkaan mitään, koska en ole hänen äitinsä,
mutta muina merkkipäivinä kyllä.
Tuntuu silti hivenen kummalliselta kuinka syrjässä hän on äitienpäivänä,
kun lapset leipoo ja tuo kahvit ja lahjat sänkyyn, niin toinen suunnilleen vaan pieraisee vieressä ja voitteko olla hiljempaa, että saa nukuttua.
Jotenkin olen ohittanut sen. Ollut tajuamatta. Koska meillä on muksujen kanssa niin mukavaa.
Mutta sitten ne merkkipäivät, kun toivoisin osakseni huomiointia örmykörmyltä,
niin luettelen 9 vuoden aikana saamani lahjat:
- sain yhtenä synttäri-iltana katsoa sisustusohjelman melkein kokonaan, ennen kuin telkkari vaihtui urheilulle. Aika tuskaisesti hän tämän lahjan antoi. Kiehnäsi kyljessä koko ajan ja halusi suudella jne. Pakotti kuuntelemaan häntä, laittoi äänen pienelle. Kommentoin, että ei haittaa, mulle onkin tärkeintä nähdä millasia muutoksia ne tekee. Semmoset savupilvet ois voinu piirtää ukon korvista kuin sarjakuvissa. Järkyttävän työn hän teki itsensä kanssa, ettei vaihtanut kanavaa muuten kuin mainoskatkoiksi ja vain silloin kun oli aivan pakko nähdä joku tilanne jostakin.
Silti kehui itseään pari vuotta, että miten aina ajattelee minua "kuten silloinkin, kun katsoit jotain homopaskaa synttäreilläsi, eikä hän nähnyt jokaista maalia eikä saanut p-ua"
- kuolemaisillaan olevan kukkakimpun
(tulppaaneja, sai ilmaiseksi tutulta siwan kassalta, joka muuten olis laittanut ne roskiin)
- kortin, jossa luki onnea 90-vuotiaalle
Muistelee yhä, kuinka romanttinen ja humoristinen hän kaikessa huomaavaisuudessaan on.
Siinäpä ne.
Pari vuotta sitten annoin maistaa omaa lääkettä.
Lähdin kauppaan lasten kans ennen kuin isäntä heräsi. Tottakai luuli saavansa taas ateriat ja kakut ja lahjat jne. Lähetti tekstarin, että juhlakalu on ylhäällä nyt!

En vastannut. Oltiin kavereilla koko lauantai. Tultiin illalla takaisin. Lapset antoi kortit, jotka oli tehneet ja puutöissä tehdyt lamput. Minä räpläsin eteisessä puhelinta ja esitin hämmästynyttä, ai sultako on tullut viesti.
Ensin loukkaantui, kyseli juhliensa perään, mutta kun sanoin, että tästä lähtien meidän perheen juhlat on just sellaisia mimmosiksi herra ne itse haluaapi laittaa,
niin vaihtuikin ääni kellossa. Hänen mielestä se on ihan turhaa hösötystä kaikki merkkipäivät ja joulut jne. että hyvä kun on saanut minutkin koulutettua.
No nytpä on yhdet synttärit vähemmän joita mun tarttee huomioida. Yks henkilö vähemmän kelle miettiä joululahjaa. Ei nimpparikakkua. Ei mitään.
Ja kumma kyllä - mua ei haittaa. Lapset, lähisuku, ystävät riittää. Heidän kanssaan muistetaan ja hemmotellaan ja juhlitaan vuoron perään toisiamme. Myös töissä on tapana leipoa vaikka mokkapaloja tms. kahville, kun jollakin on juhlapäivä.
Jos jonakin äitienpäivänä en muista anoppia,
no big deal. Jos lapset saa lahjaksi isältään pelkästään rahaa - kinuamisen jälkeen. Ei näytä pahemmin haittaavan. Olen miettinyt, että olkoon kukin sellainen kuin on. Paskapää, jos niikseen tulee.
Mutta silloin ei todellakaan ole ansainnut itse yhtään kummempaa kohtelua omalle kohdalle.
Lopeta se paapominen.
Ole ihana ja huomaavainen heitä kohtaan, jotka jakavat kanssasi saman arvomaailman.
Eivät ota saamaansa hemmottelua itsestään selvyytenä - koska et ole kenenkään palvelija.
Eivät vaadi sinulta enempää kuin mitä itse ovat valmiita antamaan.
Sellaiset ihmiset ei satuta sua kylmyydellään ja heille on oikeutettua antaa se tunne, että he ovat tärkeitä.
Kun taas toisten hyväksikäyttäjät laiskat mulkvistit eivät ansaitse sitä hyvyyttä ja hellyyttä, jota sisältäsi löytyy. He eivät nimittäin osaa olla siitä onnellisia. He osaavat miettiä vain omaa napaa rapatessaan, että kaikkien maailmassa kuuluu langeta heidän jalkojensa juureen ja kantaa lahjoja jne.
Älä heitä helmiä sioille.