Haave toisesta lapsesta ei voi toteutua...

["surusilmä"]

...koska mies ei halua missään nimessä toista lasta. Esikoisemme on 2,5-vuotias, ihana iloinen lapsi. Mies kokee lapsiperheenelämän kuitenkin erittäin rankaksi, eikä halua sanojensa mukaan enää toista lasta ikinä. Oma sopeutuminen on tähän yksilapsisuuteen erittäin pahasti kesken ja mieli on ollut maassa siitä lähtien kun tämän tilanteen lopullisuuden ymmärsin. Aikaisemmin oltiin ajateltu, että sellainen vähän isompi ikäero olisi meidän perheelle sopiva. Sekään ei tule enää kuuloon.

Mietin vaan, että minkälaisilla keinoilla pääsisin näistä riivaavista ajatuksista eroon? Tuntuu, etten näe enää mitään muuta kuin perheitä useammilla lapsilla, käytännössä katsoen jokainen tuntemani äiti odottaa tällä hetkellä toista (esikoiset juuri sen ikäisiä) ja tietenkin myös kyselyitä tulee paljon myös meidän toisesta lapsesta.

Olen toivonut toista lasta siitä lähtien kun esikoinen oli alle vuoden, mies ei ole tätä toivetta jakanut. Muutamia kuukausia olemme kokeilleet tärppääkö, mutta olen huomannut miehestä, ettei hän halua, joten olen ottanut ehkäisyn takaisin käyttöön kiireen vilkkaan.

Tuntuu että tulen hulluksi, mutta tiedän ettei muuta keinoa ole ulos kuin hyväksyä asia. Olen yrittänyt vakuuttaa itsellenikin, etten toista lasta halua, mutta se ei ole totta...

 

["vieras"]

Sinulla on kuitenkin hieno asenne, kun et "väkisin" ole toista tekemässä. Muista nauttia olemassa olevasta lapsestasi

 

[chef]

Jos tilanne todella on tuo, ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa...sopeudu, tai tee se toinen lapsi mahdolliseksi.

Mä itse en aikoinaan pystynyt sopeutumaan siihen, että olisin vain yhden äiti. Se ei vaan kertakaikkisesti ollut sitä, mitä elämältä halusin. Halusin lapsia ihan ehdottomasti lisää, mikäli se vain olisi mahdollista. Ja olihan se, vaikka se vaatikin sitten ratkaisun päättää silloinen parisuhde.

Kohta olen neljän äiti ja hyvin onnellinen kaikkiin tekemiini ratkaisuihin. Näin tämän pitikin mennä.

 

["surusilmä"]

Ero ei tule kysymykseen, koska mies on oikeasti se elämäni mies ja se, jonka kanssa haluan tämän elämäni viettää. Harmi vain, että perhe-elämä ei ole häntä varten... Sopeutumisvinkkejä otetaan vastaan!

ap

 

[chef]

[QUOTE="surusilmä";28645465]Ero ei tule kysymykseen, koska mies on oikeasti se elämäni mies ja se, jonka kanssa haluan tämän elämäni viettää. Harmi vain, että perhe-elämä ei ole häntä varten... Sopeutumisvinkkejä otetaan vastaan!

ap[/QUOTE]

Tuokin tieto varmasti helpottaa osaltaan. Jos tietää varmaksi, että tämä mies on juuri se oikea, niin on yksi pohdittava asia vähemmän, kun ei tarvitse pohtia sitä, että lähteäkkö, vai jäädäkkö.

Vinkkejä en kuitenkaan sitten tuohon sopeutumiseen osaa antaa. Toivottavasti joku muu osaa.

 

[zxc]

On tosi tärkeää, että pääset tämän asian kanssa sinuiksi. Muutoin syytät miestäsi ja katkeroidut, kun et saanut haluamaasi.

Nyt pitää keskittyä siihen mitä on, eikä siihen mitä olisi voinut olla. Helppoa sanoa, tiedän.

 

[M32]

Monet miehet eivät pidä lapsiperheen elämästä etenkään, kun lapsi on vielä pieni. Miehesi osoittaa vastuullisuutta, kun hän on valmis myöntämään asian. Moni tekisi vielä pari ja nostaisi sitten kytkintä, kun arki kävisi aivan sietämättömäksi.

Minusta on käsittämätöntä, että joku jättäisi hyvän parisuhteen siksi, että haluaa väksiin useamman kuin yhden lapsen. Millainen ihminen on näin tunteiden ja viettien ohjailtavissa?

 

["vieras"]

Tuokin tieto varmasti helpottaa osaltaan. Jos tietää varmaksi, että tämä mies on juuri se oikea, niin on yksi pohdittava asia vähemmän, kun ei tarvitse pohtia sitä, että lähteäkkö, vai jäädäkkö.

Vinkkejä en kuitenkaan sitten tuohon sopeutumiseen osaa antaa. Toivottavasti joku muu osaa.

Oliko elämäsi mies tää tyyppi josta erosit? Tuli vaan aloittajan tekstistä mieleen

 

[chef]

Monet miehet eivät pidä lapsiperheen elämästä etenkään, kun lapsi on vielä pieni. Miehesi osoittaa vastuullisuutta, kun hän on valmis myöntämään asian. Moni tekisi vielä pari ja nostaisi sitten kytkintä, kun arki kävisi aivan sietämättömäksi.

Minusta on käsittämätöntä, että joku jättäisi hyvän parisuhteen siksi, että haluaa väksiin useamman kuin yhden lapsen. Millainen ihminen on näin tunteiden ja viettien ohjailtavissa?

Miten hyvä se parisuhde voi sitten loppupeleissä pidemmän päälle kuitenkaan olla, jos suhteen osapuolet haluavat elämältä totaali eri asioita? Monastihan ihmiset eroavat, koska toinen haluaa elämältä tätä ja toinen tota, eikä niitä elämäntyylejä pysty yhdistämään. Miksi tämä lapsiasia sitten tekisi tässä kohtaa jonkinnäköisen poikkeuksen?

Mä näkisin sen ennemminkin positiivisena asiana, jos kaksi ihmistä päätyvät siihen, että ero on parempi ratkaisu, kuin mitä yhdessä jatkaminen olisi, koska molempia miellyttävään lopputulokseen ei siinä suhteessa pystytä, vaikka molemmat yrittäisivät.

Ei se ollut mikään kahden tunnin pohdinnan tulos, vaan kyllä sitä tuli mietittyä pitkään. Ja kuten jo kerroin, päätös oli täysin oikea. Me molemmat saimme elämältä sen minkä halusimme, enkä usko että me voisimme olla onnellisempia yhdessä, kuin mitä olemme nyt, kun olemme erikseen. Kummallakin on elämä mallillaan jne.

 

[chef]

[QUOTE="vieras";28645638]Oliko elämäsi mies tää tyyppi josta erosit? Tuli vaan aloittajan tekstistä mieleen[/QUOTE]

No ei tietenkään ollut. Jos hän olisi ollut elämäni mies, hän olisi myös halunnut niitä lapsia. Mä koen, että "elämäni mies" on sellainen, joka on kaikilla elämän suurilla osa-alueilla ns. kuin mulle tehty. Eikä tämä mies sitä siis ollut.

Enkä mäkään ollut "elämän nainen" tälle miehelle. Me oltiin todella hyvä pari, mutta ei täydellisiä toisillemme, koska päämäärämme elämässä olivat liian erilaiset.

 

["himmeli"]

Vähän samat ongelmat täälläkin. Tosin meillä on kaksi lasta. tai no esikoinen on biologisesti vain minun joten miehen kanssa meillä on periaatteessa vain yksi yhteinen lapsi. Haluaisin niin kovasti meille toisenkin yhteisen lapsen. Mies ei näytä haluavan. Ei ole kuitenkaan sanonut täysin ei. Mutta viimeksi kun minulla jostain syystä kuukautiset olivat paljon myöhässä mies oli aivan paniikissa eli selvästi ei halua lisää lapsia.. osittain varmaan työttömyytenikin vaikuttaa siihen ja se että esikoiseni on erityislapsi.

minäkin mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä miten estää sen ettei katkeroidu...

 

[M32]

[QUOTE="himmeli";28645654]minäkin mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä miten estää sen ettei katkeroidu...[/QUOTE]Minkä takia haluat uuden lapsen? Mikä syy vaikuttaa taustalla, mihin tarpeeseen lapsi mielestäsi vastaa? Miten muuten voit vastata samaan tarpeeseen? Vai onko kyse on vain biologisesta vietistä? Haluatko todella olla biologiasi ohjailtavissa ilman vapaata tahtoa päättää sinulle parhaasta tulevaisuudesta?

 

[bud]

Älä vaan ala hiillostamaan. Teidän lapsi on vasta noin pieni. Ehkä miehen mieli muuttuu vuosien päästä? Ja jos ei suostu, niin vaihtoehtoja on kaksi: hyväksyä asia ja jatkaa elämää tai erota ja etsiä joku mies, joka sen lapsen sulle tekee. Joka tapauksessa elämässä ei aina saa, mitä haluaa, niin kliseistä kuin se onkin. Joskus jopa ne kaikkein suurimmat toiveet ja haaveet eivät mene elämässä niin kuin olisi itse halunnut. nimim. kokemusta on

 

["himmeli"]

Minkä takia haluat uuden lapsen? Mikä syy vaikuttaa taustalla, mihin tarpeeseen lapsi mielestäsi vastaa? Miten muuten voit vastata samaan tarpeeseen? Vai onko kyse on vain biologisesta vietistä? Haluatko todella olla biologiasi ohjailtavissa ilman vapaata tahtoa päättää sinulle parhaasta tulevaisuudesta?

Pidän lapsista, nautin olla lasten kanssa. Jotenkin vaan tuntuu siltä ettei tässä ole vielä kaikki kasassa. Meillä on iso talo, tilaa autossa, mulla on jaksamista. Joten miksei kolmas lapsi? En mä sitä lasta hanki ellen mä sitä oikeasti halua. Tällä kertaa mä ihan tosissani sen lapsen haluan harkitusti. Esikoiseni oli vahinko. Toinen lapsi sai alkunsa ehkäisystä huolimatta. Tämä olisi ekan kerran suunniteltu ja harkittu lapsi. Lapsen saaminen vakaaseen parisuhteeseen on ihan todella hieno kokemus aivan erilainen, verrattuna siihen kun sain esikoiseni nuorena yksin.

 

["surusilmä"]

Meillä kävi samalla tavalla, että kuukautiset olivat 2vko myöhässä viime kuussa ja mies oli aivan paniikissa koko sen ajan. Itse tiesin, että ei tässä mitään hätää ole, kroppa vaan on ollut sekaisin ekan lapsen jälkeen (minulla siis kuparikierukka!). Mies näki kuitenkin jo, miten parisuhde ja elämä on nyt pilalla for good. Se laukaisi tämän pahan olon, kun ymmärsin, että erittäin todennäköisesti tuo ei oikeasti halua enää ikinä toista lasta. Jos ehkäisystä johtuva vahinkokin olisi miehelle maailmanloppu, eikä jotain karman tekosia, niin turha toivoa että hän PÄÄTTÄISI antaa lapsen joskus tulla.

Ja ei, en ala painostamaan. Jos toinen ei halua, niin ei halua. Ei sille tarvitse voida mitään. Itselleni haluaisin voida jotain, koska kovasti toista lasta olen kaivannut. Haluan päästä siitä kaipuusta eroon.

ap

 

["vieras"]

Millainen ihminen on näin tunteiden ja viettien ohjailtavissa?

Ihan normaali ihminen.

 

[vieras2]

[QUOTE="vieras";28646211]Ihan normaali ihminen.[/QUOTE]

Hormonien sokaisema nainen toisin sanoen. Eihän se tietysti mitään tavatonta ole mutta järki siitä on valovuosien päässä.

 

["Vieras"]

Monet miehet eivät pidä lapsiperheen elämästä etenkään, kun lapsi on vielä pieni. Miehesi osoittaa vastuullisuutta, kun hän on valmis myöntämään asian. Moni tekisi vielä pari ja nostaisi sitten kytkintä, kun arki kävisi aivan sietämättömäksi.

Minusta on käsittämätöntä, että joku jättäisi hyvän parisuhteen siksi, että haluaa väksiin useamman kuin yhden lapsen. Millainen ihminen on näin tunteiden ja viettien ohjailtavissa?

No eikö se miehen ja naisen (tai samaa sukupuolta olevienkin) suhde perustu myös osaltaan tunteisiin ja vietteihin? Siitähän siinä lopulta on kyse. Joten miksi mielestäsi on hyväksyttävämpää laittaa parisuhde tunteineen ja vietteineen, toisen ihmissuhteen edelle?

Mä en myöskään usko, että puoliso on sinulle täydellisesti oikea jos näin tärkeissä asioissa ollaan erimieltä. Suhde voi olla hyvä ja toimiva, mutta täydellinen se ei silloin ole. Näin suurissa asioissa on kohtuuntonta vaatia toista luopumaan haaveistaan, kummankaan osapuolen. Jolloin ero valitettavasti voi hyvinkin olla vaihtoehto ja lopulta parhaaksi kaikille.

Itse erosin hyvästä suhteesta ihan sen takia, että halusin lapsia nuorena. Silloinen kumppanini ei ollut valmis silloin, eikä kuulemma vielä hetkeen. No itse olen nyt naimisissa, kahden pienen lapsen äiti. Tuo entinen kumppanini jatkaa elämäänäs kuten silloin. Olen onnellinen, enkä kadu ratkaisua yhtään. Tämä oli parempi molemmille näin.

 

["vieras"]

Hormonien sokaisema nainen toisin sanoen. Eihän se tietysti mitään tavatonta ole mutta järki siitä on valovuosien päässä.

Nimenomaan. Biologia on aika vahva ihmisellä eikä vieteillä ja järjellä ole mitään tekemistä keskenään.

 

["vieras"]

[QUOTE="surusilmä";28645465]Ero ei tule kysymykseen, koska mies on oikeasti se elämäni mies ja se, jonka kanssa haluan tämän elämäni viettää. Harmi vain, että perhe-elämä ei ole häntä varten... Sopeutumisvinkkejä otetaan vastaan!

ap[/QUOTE]

Ainoa oikea ratkaisuhan on ero ja miehen vaihtaminen lapsista ja perhe-elämästä pitävään mieheen. Sinun pitään vain ensin sulatella asiaa ja tehdä sitten mitä täytyy.

 

[juu-u]

Älä todellakaan eroa miehestä nyt! Teidän esikoisenne on todella pieni vielä. Viisi vuotta ja miehellä saattaa olla ihan muunlaiset mietteet, ehkä vauvakuumekin. Pikkulapsia-aika ON raskasta, anna elämän kantaa sinua ja miestäsi. Uskon, että nyt eroaminen olisi virhe, jos muuten mies on hyvä ja parisuhteenne toimii.

 

["Hoplop"]

Meilläkin elämäni mies on myöntänyt että ei ole ns. perheihminen. Meidän lapsesta (joka on iloinen yllärilapsi) kantaa vastuun, huoltaa ja rakastaa, mutta kestää jotenkin kehnosti huutoa (vauvana lapsi oli tooooodella itkuinen) ja nyt reilu 2v:n tuittuilua. On sanonut suoraan, että ei lähtisi tähän isänä olemiseen enää toiste, mutta minä ja poika olemme kuitenkin elämänsä tärkeimmät ihmiset. Eli mekin kyllä jäämme yksilapsiseksi perheeksi, mutta erona ap:n tilaan ehkä se että minäkään en ole ollut yhtään varma haluanko lisää lapsia joten en tunne joutuvani luopumaan paljosta. Toki olen miettinyt asiaa paljon, ja todennut että ehkä jos mies haluaisi niin minäkin sitten, mutta tässä parisuhteessa on kaikki palikat niin hyvin kohdallaan ettei mulla ole mitään syytä katkeroitua.

 

["surusilmä"]

[QUOTE="Hoplop";28646715]Meilläkin elämäni mies on myöntänyt että ei ole ns. perheihminen. Meidän lapsesta (joka on iloinen yllärilapsi) kantaa vastuun, huoltaa ja rakastaa, mutta kestää jotenkin kehnosti huutoa (vauvana lapsi oli tooooodella itkuinen) ja nyt reilu 2v:n tuittuilua. On sanonut suoraan, että ei lähtisi tähän isänä olemiseen enää toiste, mutta minä ja poika olemme kuitenkin elämänsä tärkeimmät ihmiset. Eli mekin kyllä jäämme yksilapsiseksi perheeksi, mutta erona ap:n tilaan ehkä se että minäkään en ole ollut yhtään varma haluanko lisää lapsia joten en tunne joutuvani luopumaan paljosta. Toki olen miettinyt asiaa paljon, ja todennut että ehkä jos mies haluaisi niin minäkin sitten, mutta tässä parisuhteessa on kaikki palikat niin hyvin kohdallaan ettei mulla ole mitään syytä katkeroitua.[/QUOTE]
Itsekään en ole NIIIN perheihminen, että tästä suorastaan nauttisin, mutta haluaisin jollain tasolla antaa tälle perhe-elämälle vielä lisää mahdollisuuksia, ja varsinkin nähdä minkälainen toinen tyyppi sieltä kuoriutuisi. Pystyn näkemään yksilapsisuudessa kuitenkin erittäin paljon hyviä asioita, mutta silti tämä yksilapsiseksi jääminen mietityttää vieläkin joka päivä...

ap

 

[hannaminna]

Meillä aivan sama tilanne, lapsi kohta 2 v. Miehellä aivan samat perusteetkin. Meillä on kyllä lapsensaanti tehnyt parisuhteeseen huonot ajat, eikä kyllä ainakaan tällä hetkellä ole olo, että mies on elämäni mies. Toisaalta tuntuu, että en halua rikkoa lapseni kotia, itse olen eroperheestä enkä haluaisi samaa lapselleni..

 

[EllaDonna]

Minusta on käsittämätöntä, että joku jättäisi hyvän parisuhteen siksi, että haluaa väksiin useamman kuin yhden lapsen. Millainen ihminen on näin tunteiden ja viettien ohjailtavissa?

Sisarukset ovat yleensä ihmisille äärettömän tärkeitä. Usein kaikkein tärkeimpiä ja läheisimpiä ihmisiä koko maailmassa. Miehen oikkujen takiako pitäisi rankaista lasta ja jättää hänet ilman sisaruksia?