Pienempi on 3,5v ja isompi 4,5v. MITÄÄN ei voida jakaa ja AINA pitää olla itse ensin.
Tänään tehtiin lapsille pahvilaatikosta maja. Ajateltiin, että se on oikein kiva juttu, mutta ehei...me aikuiset oltiin totaali väärässä. Majaan mahtui kyllä juuri ja juuri molemmat, mutta pienemmän mielestä maja kuului lähinnä vain hänelle. Ja molemminpuoliseksi tönimiseksihän se meni.
Jos päästän lapset ulos keinumaan, niin pienemmän pitää tietenkin olla se, joka keinuu ensin, vaikka idea olisi isomman ja isompi odottelisi jo ovella valmiina, kengät jalassa. Ja kun pienempi ei saa tahtoaan läpi, vetää hän itku-potku-raivarit.
Päivät on aamusta iltaan yhtä vikinää ja kitinää. Myös tuo vanhempi osallistuu tähän hyvinkin lahjakkaasti, mutta pienemmälle antaisin ärsyttävyydestä arvosanaksi 10+.
Mulla nyt menee hermo joka päivä muutamaan otteeseen, mutta ne on vaan semmoisia pieniä hermostumisia, mitkä menee yhtä nopeasti ohi, kuin mitä ne tulikin. Mutta viimeiset 4 päivää on tehnyt mieli jättää kakarat kotiin keskenään ja lähteä ovesta ulos, vaikka lenkille, sillä päästä nousee savu lähes 24/7.
Mies oli tänään muutaman tunnin lasten kanssa keskenään ja kun palasin kotiin, hän kertoi, miten hirviöitä lapset ovat olleet...ja minä kerroin heti perään, että juuri TÄSTÄ mä olen hälle koittanut viimeiset 4 päivää kertoa. Tuo pienempi on ihan hirviö! Isompi kyllä siis myös osaa pienempää ärsyttää, mutta näyttääpi tuo pienempi ärsyyntyvän, vaikkei kukaan tekisi tai sanoisi yhtikäs mitään. Aamunkin se aloitti heti kiukkuamalla...hän siis aloitti kitisemisen HETI herätessään, ennen, kuin oli edes sängystä ylös noussut.
Voi miten se aika kultaakaan muistot. Ei mulla ollut MITÄÄN muistikuvaa enää siitä, että minkälainen hirviö tuo vuotta vanhempi oli vuosi sitten. Enkä mä valitettavasti muista nyt tähän hätään sitäkään, että mitenkä pitkään se kesti. Voin kuitenkin väittää, ettei kumpikaan isommista lapsista ole ihan NÄIN paha koskaan ollut.
Nyt tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässä ymmärrän niitä äitejä/isiä, jotka odottaa sitä, että loman jälkeen alkaa arki ja lapsilla alkaa taas päiväkoti ja koulu. Toki mulla on nyt tämä hankalahko loppuraskaus syynä sille, että hermo on keskivertoa kireämmällä, mutta kyllä mä jos en nyt päiviä, niin viikkoja lasken siihen, että lasten kerhot taas alkaa.
Huh...helpotti, kun sai purkaa kaiken ulos
Tänään tehtiin lapsille pahvilaatikosta maja. Ajateltiin, että se on oikein kiva juttu, mutta ehei...me aikuiset oltiin totaali väärässä. Majaan mahtui kyllä juuri ja juuri molemmat, mutta pienemmän mielestä maja kuului lähinnä vain hänelle. Ja molemminpuoliseksi tönimiseksihän se meni.
Jos päästän lapset ulos keinumaan, niin pienemmän pitää tietenkin olla se, joka keinuu ensin, vaikka idea olisi isomman ja isompi odottelisi jo ovella valmiina, kengät jalassa. Ja kun pienempi ei saa tahtoaan läpi, vetää hän itku-potku-raivarit.
Päivät on aamusta iltaan yhtä vikinää ja kitinää. Myös tuo vanhempi osallistuu tähän hyvinkin lahjakkaasti, mutta pienemmälle antaisin ärsyttävyydestä arvosanaksi 10+.
Mulla nyt menee hermo joka päivä muutamaan otteeseen, mutta ne on vaan semmoisia pieniä hermostumisia, mitkä menee yhtä nopeasti ohi, kuin mitä ne tulikin. Mutta viimeiset 4 päivää on tehnyt mieli jättää kakarat kotiin keskenään ja lähteä ovesta ulos, vaikka lenkille, sillä päästä nousee savu lähes 24/7.
Mies oli tänään muutaman tunnin lasten kanssa keskenään ja kun palasin kotiin, hän kertoi, miten hirviöitä lapset ovat olleet...ja minä kerroin heti perään, että juuri TÄSTÄ mä olen hälle koittanut viimeiset 4 päivää kertoa. Tuo pienempi on ihan hirviö! Isompi kyllä siis myös osaa pienempää ärsyttää, mutta näyttääpi tuo pienempi ärsyyntyvän, vaikkei kukaan tekisi tai sanoisi yhtikäs mitään. Aamunkin se aloitti heti kiukkuamalla...hän siis aloitti kitisemisen HETI herätessään, ennen, kuin oli edes sängystä ylös noussut.
Voi miten se aika kultaakaan muistot. Ei mulla ollut MITÄÄN muistikuvaa enää siitä, että minkälainen hirviö tuo vuotta vanhempi oli vuosi sitten. Enkä mä valitettavasti muista nyt tähän hätään sitäkään, että mitenkä pitkään se kesti. Voin kuitenkin väittää, ettei kumpikaan isommista lapsista ole ihan NÄIN paha koskaan ollut.
Nyt tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässä ymmärrän niitä äitejä/isiä, jotka odottaa sitä, että loman jälkeen alkaa arki ja lapsilla alkaa taas päiväkoti ja koulu. Toki mulla on nyt tämä hankalahko loppuraskaus syynä sille, että hermo on keskivertoa kireämmällä, mutta kyllä mä jos en nyt päiviä, niin viikkoja lasken siihen, että lasten kerhot taas alkaa.
Huh...helpotti, kun sai purkaa kaiken ulos
