"Isän ja lapsen välissä seisoo äiti".. Hah, sanon minä

["vieras"]

En ole tuo keneltä kysyit mutta mielestäni vaikka näin. Monesti äidin elämä kokee hetkellisen mullistuksen kun vauva syntyy ja elämä alkaa pyöriä tämän ympärillä. Synnytyksestä/sektiosta toipuminen ei aina tapahdu sormia napsauttamalla ja tunteet voi olla pinnassa, imetys ei ehkä meinaa alkuun sujua jne.

Äiti nyt yleensä on se joka jää kotiin vauvaa hoitamaan joten pitäisin ihan suotavana että mies tukisi häntä tässä tehtävässä, siis sen yhteisen vauvan hoidossa. Kuuntelisi, auttaisi käytännön hoitotyössä, tukisi kun tarvitaan, antaisi äidille mahdollisuuden lepoon tai omaan aikaan ottamalla vastuuta vauvasta jne. Ihan samalla lailla äiti sitten tukee miestään isyydessä antamalla tälle tilaa vauvan kanssa, kannustaa jne.

No kyllä meidän perheessä myös mieheni koki mullistuksen kun vauva syntyi ja elämä alkoi pyöriä vauvan ympärillä.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";29200695]No kyllä meidän perheessä myös mieheni koki mullistuksen kun vauva syntyi ja elämä alkoi pyöriä vauvan ympärillä.[/QUOTE]

Toki miehenkin elämä muuttuu, mutta usein ihan näistä biologisista syistä (synnytys, imetys, hormonit yms) sekä käytännönjärjestelyistä (äiti jää kotiin vauvan kanssa, mahdollisesti harrastuksia tauolle, erossaolot vauvasta lyhyempiä) se muutos on äidillä konkreettisempi. Mies usein palaa aika pian töihin, hänellä ei ole tuollaisia omaan kehoon liittyviä muutoksia, harrastuksetkin saattavat jatkua ennallaan, hän voi olla vauvasta erossa pidempiä aikoja kuin äiti jne. Yleensä siis näin ja siksi jotenkin pidän tuota äidin elämänmuutosta isompana ja sellaisena jossa hän kaipaa sitä tukea kumppaniltaan (joka tietty käy omaa muutostaan läpi).

 

["vieras"]

Heh, olishan se kiva tietysti, että isäkin voisi synnyttää ja imettää.. Ymmärrätkö mitä yritän sanoa? Luonto toimii näin siitä syystä, että miehet ja naiset ovat erilaisia, eikä isistä voi tehdä äitejä

Lapsella voi olla mahtava isäsuhde, itsellänikin on sellainen, ja se ei todellakaan edellyttänyt sitä että isä olisi ollut kotiäitinä. Ja kyllä, isäni hoivasi minuakin ollessani vauva. samoin oma mieheni hoiti minun vauvaani niin hyvin kuin pystyi, ja se riitti hänelle muodostamaan ihanan isä-lapsisuhteen.

Pyydän kiinnittämään erityistä huomiota sanoihin 'hoiti' ja 'minun'. Sinun kannattaisi varmaan lukea tuo artikkeli uudestaan ihan ajatuksella.

 

["bonnie"]

Olen sitä mieltä että äiti on aina ykkönen, ja isä vasta kakkonen tai kolmonen (usein mummo tai tätikin tulee ennen isää).
Näin se menee muuallakin eläinmaailmassa.

ps. en ole mikään sovinisti kotirouva, mielipiteestäni huolimatta.

 

["vieras"]

Toki miehenkin elämä muuttuu, mutta usein ihan näistä biologisista syistä (synnytys, imetys, hormonit yms) sekä käytännönjärjestelyistä (äiti jää kotiin vauvan kanssa, mahdollisesti harrastuksia tauolle, erossaolot vauvasta lyhyempiä) se muutos on äidillä konkreettisempi. Mies usein palaa aika pian töihin, hänellä ei ole tuollaisia omaan kehoon liittyviä muutoksia, harrastuksetkin saattavat jatkua ennallaan, hän voi olla vauvasta erossa pidempiä aikoja kuin äiti jne. Yleensä siis näin ja siksi jotenkin pidän tuota äidin elämänmuutosta isompana ja sellaisena jossa hän kaipaa sitä tukea kumppaniltaan (joka tietty käy omaa muutostaan läpi).

Mulla on sitten jotenkin epänormaali mies, kun imetystä ja työssäkäyntiä lukuunottamatta on ollut vauvan kanssa ihan samalla tavalla kuin minä. Harrastuksetkin on jääneet todella minimiin ja tulevat jäämäänkin niin kauan kun lapset on näin pieniä (lasten ensimmäiset pari-kolme vuotta). Ihan sen takia, että isäkin saa olla ja nauttia siitä kun lapset vielä häntä ja minua tarvitsevat ihan kaikessa, kohtahan kuitenkin tulee se aika jolloin heitä ei kiinnosta mitä me vanhukset tehdään... Koen itse tämän muutoksen todella suurena ja mieheni ei halua, että olen yksin tämän muutoksen keskellä. Vuorotellen toki voimme käydä harrastuksissa, mutta ei enää monta kertaa viikossa vaan korkeintaan kaksi, eihän me muuten nähtäisi toisiamme juurikaan eikä mies lapsia arkena jos työpäivän jälkeen menisi tunneiksi harrastusten pariin.

 

["vieras"]

[QUOTE="bonnie";29200787]Olen sitä mieltä että äiti on aina ykkönen, ja isä vasta kakkonen tai kolmonen (usein mummo tai tätikin tulee ennen isää).
Näin se menee muuallakin eläinmaailmassa.

ps. en ole mikään sovinisti kotirouva, mielipiteestäni huolimatta. [/QUOTE]

Noin sanoo vain sellaiset naiset, jotka on valinneet surkeat isit lapsilleen. Pidän erittäin outona, että tätikin tulisi lapsen silmissä ennen isää, en tiedä ketään lähipiirin lasta joiden perheessä olis noin oudot isäsuhteet.

 

["vieras"]

[QUOTE="bonnie";29200787]Olen sitä mieltä että äiti on aina ykkönen, ja isä vasta kakkonen tai kolmonen (usein mummo tai tätikin tulee ennen isää).
Näin se menee muuallakin eläinmaailmassa.

ps. en ole mikään sovinisti kotirouva, mielipiteestäni huolimatta. [/QUOTE]

Ja muualla eläinmaailmassa äiti aika usein jättää lapsensa kun se jotenkuten pärjää itsekseen. Ihmisen kohdalla se voisi olla ehkä noin 7-vuotias. Jotkut eläinlajit myös syövät uroksen pariteltuaan. Oletko tehnyt kumpaakaan? Muualla eläinmaailmassa ei muuten myöskään käytetä luovaa kieltä, sähköä tai vaatteita. Oletko käyttänyt mitään näistä? Vai toimiiko tämä argumentti vain silloin kun se sinua huvittaa?

 

[purjosipuli]

Höpölöpö. Miehet ei vaan yleensä ole innokkaita ottamaan ohjia omiin käsiin, mitä tulee siivoiluun, pyykkäämiseen, lastenhoitoon, ruoanlaitoon ja kaikkeen mikä mielletään naisten hommiksi. Yleistys pätee.

Eikä päde.

 

[Ultramariini]

Kyllä artikkelissa minusta oli asiaa(kin). Minä olen meidän perheessämme ollut se, joka on lapsia enemmän hoitanut,olin pitkään lasten kanssa kotona. Mies kyllä osallistui silloin melko paljon heidän hoitoonsa.
Ja annan sille asialle paljon arvoa. Tietoisesti en ole halunnut mennä miehen ja lasten väliin ja varata itselleni sitä ns. ykkösvanhemman asemaa.

Mutta kyllä minun se on myönnettävä, että minulle on ollut haasteellista kasvaa siihen, että mies toimii joissain asioissa eri lailla kuin minä. Että hänen vanhemmuutensa on erilaista. Kyse on ollut joskus hyvinkin pienistä, ihan arkisista asioista. Ja olen saanut pureskella kieltäni etten olisi mennyt ( välillä meninkin ) puuttumaan ja päsmäröimään asioita sellaisella ylivanhemmusasiantuntija äänellä : että tämä juttu tehdään yleensä näin.

Eikä se aina vieläkään minulta suju. Mutta olen kyllä huomannut, että mies pärjää lasten kanssa loistavasti, pitää heistä taatusti hyvää huolta, vaikkei teekään kaikkea siten kun minä. Onneksi ei tee.

Eivät lapseni kahta äitiä, kahta Ultramariinia tarvitse. Vaan isän ja äidin.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";29200796]Mulla on sitten jotenkin epänormaali mies, kun imetystä ja työssäkäyntiä lukuunottamatta on ollut vauvan kanssa ihan samalla tavalla kuin minä. Harrastuksetkin on jääneet todella minimiin ja tulevat jäämäänkin niin kauan kun lapset on näin pieniä (lasten ensimmäiset pari-kolme vuotta). Ihan sen takia, että isäkin saa olla ja nauttia siitä kun lapset vielä häntä ja minua tarvitsevat ihan kaikessa, kohtahan kuitenkin tulee se aika jolloin heitä ei kiinnosta mitä me vanhukset tehdään... Koen itse tämän muutoksen todella suurena ja mieheni ei halua, että olen yksin tämän muutoksen keskellä. Vuorotellen toki voimme käydä harrastuksissa, mutta ei enää monta kertaa viikossa vaan korkeintaan kaksi, eihän me muuten nähtäisi toisiamme juurikaan eikä mies lapsia arkena jos työpäivän jälkeen menisi tunneiksi harrastusten pariin.[/QUOTE]


En nyt tiedä onko tuo niin erikoista. On meilläkin mies ottanut vapaita vauvojen synnyttyä, karsinut ei-pakollisia menoja, lyhentänyt välillä työaikaa, jäänyt koti-isäksi, reissannut yksin lasten kanssa, hoitanut näitä vastasyntyneestä asti jne. Ihan normimenoa siis.

Kuitenkin meillä imetys ja kotiinjäämiseni tekivät jo sen että minulle tuo muutos oli konkreettisempi ja minulle lyhyetkin erossaolot vauvoista olivat vaikeampia kuin miehelle. Esim normaali työpäivä vauvan ollessa pariviikkoinen olisi ollut jo henkisesti liikaa, myös sektiosta toipuminen rajoitti elämää alkuun.

 

["Ninni"]

Ihan kuin minun kirjoittama. Peesi siis tälle.

 

["Ninni"]

Kyllä artikkelissa minusta oli asiaa(kin). Minä olen meidän perheessämme ollut se, joka on lapsia enemmän hoitanut,olin pitkään lasten kanssa kotona. Mies kyllä osallistui silloin melko paljon heidän hoitoonsa.
Ja annan sille asialle paljon arvoa. Tietoisesti en ole halunnut mennä miehen ja lasten väliin ja varata itselleni sitä ns. ykkösvanhemman asemaa.

Mutta kyllä minun se on myönnettävä, että minulle on ollut haasteellista kasvaa siihen, että mies toimii joissain asioissa eri lailla kuin minä. Että hänen vanhemmuutensa on erilaista. Kyse on ollut joskus hyvinkin pienistä, ihan arkisista asioista. Ja olen saanut pureskella kieltäni etten olisi mennyt ( välillä meninkin ) puuttumaan ja päsmäröimään asioita sellaisella ylivanhemmusasiantuntija äänellä : että tämä juttu tehdään yleensä näin.

Eikä se aina vieläkään minulta suju. Mutta olen kyllä huomannut, että mies pärjää lasten kanssa loistavasti, pitää heistä taatusti hyvää huolta, vaikkei teekään kaikkea siten kun minä. Onneksi ei tee.

Eivät lapseni kahta äitiä, kahta Ultramariinia tarvitse. Vaan isän ja äidin.

Peesi siis tälle!!