T
tupu pupu
Vieras
kerron oman tarinani
minua alettiin kiusata 1 luokalta lähtien,kiusattuna olin koko peruskoulun(välillä se oli pelkkää haukkumista,ulkopuolelle jättämistä, välillä fyysistä väkivaltaa,tai vain pientä kiusantekoa kuten tavaroiden piilottamista).
en kokenut koskaan että vanhemmat olisi rakastanut minua, isä halusi kanssani sänkyyn ja ahdisteli seksuaalisesti monta vuotta. koskaan en saanut kiitosta mistään, koskaan en saanut kehuja. kun olin vihainen siitä että äiti tekee lisää lapsia eikä hänellä ole koskaan aikaa minulle,äiti piiloutui tunneiksi johonkin.
18v ikäisenä pelkäsin muita ihmisiä,etenkin miehiä, lopulta opin nauttimaan miesten antamasta huomiosta,mutta en kyennyt sitoutumaan, aina kun suhde meni liian läheiseksi ahdistuin ja vaihdoin seuraavaan(seksiä ei ollut). lopulta päätin että sitoudun kun keran muutkin pystyy. se päätös oli ihan hyvä tuli tajuttua että se ahdistus kumpusi pelosta.
kääntöpuolena tulikin sitten se että jouduin petetyksi,kihlattu pyöritti toista naista samaan aikaan(vaikka oli hääpäivä sovittuna) ja olin juuri plussannut.tein abortin(jota kaduin) ja jätin miehen.
seuraava mies löytyi tanssilattialta nuolemasta toista naista(hänen piti olla jossain ihan muualla),ylityöt paljastui paikallisessa pubissa hengailuksi(tottakai naiset liittyi tähänkin). No uskoin vielä ja annoin anteeksi, tuo mies halusi kanssani lapsen, ja minä hänen.Tulin raskaaksi, mies valehteli(kiinostus seksiin loppui)-> petti ja jätti. vastuu lapsesta jäi mulle.
sen jälkeen olinkin lähes 4vuotta yksin,kunnes tapasin nykyisen aviomieheni ja olen mustasukkainen todella, sillä pelkään että hän pettää minua ja tiedän omasta kokemuksesta että pettämisen kynnys madaltuu sitä mukaan kun on tilaisuuksia pettää. pelkään todella paljon kokevani taas saman. tietyt asiat nostaa pelon suhteettomaksi, esimerkiksi se kun mies jäi valheista kiinni(no oma vika kun valehteli vaikka tiesi miten mua on aiemmin kohdeltu),sitten tuli mukaan seksuaalinen haluttomuus,jolle mies ei edes yrittänyt tehdä mitään.
no mitä taas tulee siihen että haluan olla aina oikeassa(en siis keinolla millä hyvänsä,enkä siten että minun on oltava oikeassa vaikka tiedän olevani väärässä),toimin siten että etsin tietoa paljon, ajattelen asioita paljon, perustelen näkökantani hyvin. entä miksi minulla on tämä tarve? uskoisin että sekin on seurausta menneisyydestä: nimittäin koen ettei minua voi rakastaa jos olen niin tyhmä että olen väärässä.
*järjellä ajateltuna toki tiedän että ei minun puolisoni/muut ihmiset ajattele minusta mitään ihmeellistä jos olenkin väärässä,koska ei aina voi olla oikeassa. mutta se tunne etten kelpaa jos en ole oikeassa se on niin vahva että se voittaa usein järjen.
voitte keskustella asiasta keskenänne,itse en tule lukemaan vastauksia koska luultavasti mua vaan haukutaan. mutta jos joku ymmärtäisi tämän kirjoituksen luettuaan että mustasukkainen ihminen vain pelkää rakkaansa menetystä, että aina oikeassa oleva ei olekkaan sellainen siksi että on vittumainen.
jos en itse olisi joutunut petetyksi en luultavasti osaisi pelätä sitä vieläkään,mut nyt en aio olla sinisilmäinen enään koskaan ja uskoa kaikkea sinisilmäisesti,niinkuin ennen tein.
minua alettiin kiusata 1 luokalta lähtien,kiusattuna olin koko peruskoulun(välillä se oli pelkkää haukkumista,ulkopuolelle jättämistä, välillä fyysistä väkivaltaa,tai vain pientä kiusantekoa kuten tavaroiden piilottamista).
en kokenut koskaan että vanhemmat olisi rakastanut minua, isä halusi kanssani sänkyyn ja ahdisteli seksuaalisesti monta vuotta. koskaan en saanut kiitosta mistään, koskaan en saanut kehuja. kun olin vihainen siitä että äiti tekee lisää lapsia eikä hänellä ole koskaan aikaa minulle,äiti piiloutui tunneiksi johonkin.
18v ikäisenä pelkäsin muita ihmisiä,etenkin miehiä, lopulta opin nauttimaan miesten antamasta huomiosta,mutta en kyennyt sitoutumaan, aina kun suhde meni liian läheiseksi ahdistuin ja vaihdoin seuraavaan(seksiä ei ollut). lopulta päätin että sitoudun kun keran muutkin pystyy. se päätös oli ihan hyvä tuli tajuttua että se ahdistus kumpusi pelosta.
kääntöpuolena tulikin sitten se että jouduin petetyksi,kihlattu pyöritti toista naista samaan aikaan(vaikka oli hääpäivä sovittuna) ja olin juuri plussannut.tein abortin(jota kaduin) ja jätin miehen.
seuraava mies löytyi tanssilattialta nuolemasta toista naista(hänen piti olla jossain ihan muualla),ylityöt paljastui paikallisessa pubissa hengailuksi(tottakai naiset liittyi tähänkin). No uskoin vielä ja annoin anteeksi, tuo mies halusi kanssani lapsen, ja minä hänen.Tulin raskaaksi, mies valehteli(kiinostus seksiin loppui)-> petti ja jätti. vastuu lapsesta jäi mulle.
sen jälkeen olinkin lähes 4vuotta yksin,kunnes tapasin nykyisen aviomieheni ja olen mustasukkainen todella, sillä pelkään että hän pettää minua ja tiedän omasta kokemuksesta että pettämisen kynnys madaltuu sitä mukaan kun on tilaisuuksia pettää. pelkään todella paljon kokevani taas saman. tietyt asiat nostaa pelon suhteettomaksi, esimerkiksi se kun mies jäi valheista kiinni(no oma vika kun valehteli vaikka tiesi miten mua on aiemmin kohdeltu),sitten tuli mukaan seksuaalinen haluttomuus,jolle mies ei edes yrittänyt tehdä mitään.
no mitä taas tulee siihen että haluan olla aina oikeassa(en siis keinolla millä hyvänsä,enkä siten että minun on oltava oikeassa vaikka tiedän olevani väärässä),toimin siten että etsin tietoa paljon, ajattelen asioita paljon, perustelen näkökantani hyvin. entä miksi minulla on tämä tarve? uskoisin että sekin on seurausta menneisyydestä: nimittäin koen ettei minua voi rakastaa jos olen niin tyhmä että olen väärässä.
*järjellä ajateltuna toki tiedän että ei minun puolisoni/muut ihmiset ajattele minusta mitään ihmeellistä jos olenkin väärässä,koska ei aina voi olla oikeassa. mutta se tunne etten kelpaa jos en ole oikeassa se on niin vahva että se voittaa usein järjen.
voitte keskustella asiasta keskenänne,itse en tule lukemaan vastauksia koska luultavasti mua vaan haukutaan. mutta jos joku ymmärtäisi tämän kirjoituksen luettuaan että mustasukkainen ihminen vain pelkää rakkaansa menetystä, että aina oikeassa oleva ei olekkaan sellainen siksi että on vittumainen.
jos en itse olisi joutunut petetyksi en luultavasti osaisi pelätä sitä vieläkään,mut nyt en aio olla sinisilmäinen enään koskaan ja uskoa kaikkea sinisilmäisesti,niinkuin ennen tein.
