En ole onnellinen enkä pääse pakoon omaa elämääni.

[en jaksa]

Lähde viikoksi ex tempore lomalle. Juhli joskus. Miksi lapset estäisivät nämä?

miten mä jätän vauvan viikoksi?

 

[vierass]

En, vaan olen väsynyt pikkuhiljaa niin kuin varmasti moni pienen lapsen äiti.
ja nyt kun kaikki alkaa alusta mä en jaksa enää yrittää olla positiivinen.

Ja tämä kertoo meille sen, että kyse on joko masennuksesta tai siitä, että olet hukannut oman persoonasi lapsiin.

 

[vierass]

miten mä jätän vauvan viikoksi?

Odotat, että vauva on sen ikäinen, että sinusta ja isältä tuntuu hyvältä jättää vauva isän hoitoon. Tai lähde ennen vauvan syntymää, jos mahdollista.

 

[en jaksa]

Minkä takia hankit niitä lapsia? Monta kaiken kukkuraksi. Ja nytkin tiineenä taas? Eikö sulla ole aivoja päässä ollenkaan?

Ei ilmeisesti. Mutta ei näytä olevan sullakaan kun et lukemaasi ymmärrä.

 

[en jaksa]

Odota ku puserrat sen lapsen ulos ja alat sitten ajattelemaan vähän itseäsi. Olosi helpottaa, kun saat kroppasi omaan käyttöön, viimeistään siinä vaiheessa kun lopetat imettämisen.
Mä olin tossa vaiheessa ihan hermoraunio ja itkin aamusta iltaan, tuntui kun olisi oman elämän vanki. Mulla olo helpotti, ku imetys loppui ja vauva ei enää ollut musta riippuvainen.

Siihen on niin pitkä aika.

 

[en jaksa]

Odotat, että vauva on sen ikäinen, että sinusta ja isältä tuntuu hyvältä jättää vauva isän hoitoon. Tai lähde ennen vauvan syntymää, jos mahdollista.

Siihenkin on pitkä aika.

Kiitos oikeasti vinkeistä. Mikään ei auta vaikka mitä keksisitte.
Mun on vaan kestettävä, tiedän.
Mä vaan odotan sitä päivää kun hyväksyn kohtaloni ja lakkaan ns. taistelemasta vastaan. Muutun tunnottomaksi, sitten ei kai vituta enää niin paljon.

Muuten mä pimahdan.

 

[voi juma]

Viu viu. Toki mä rakastan niitä mutta en vaan jaksa... ja mitens mä nyt tulinkaan raskaaksi, en ymmärrä. Ehkä söin liikaa jotain, esimerkiksi kananmunia? En ole koskaan kuullut ehkäisystä...

Ja itken juu ja olen uupunut ja väsynyt. Mutta en ole masentunut en en en enkä varmana mene minnekään psykkelle koska mun päässä ei ole mitään vikaa. Kyllä tää tästä tai jos ei niin meen sitte kaivoon näiden lasteni kanssa...

Mene nyt hyvä ihminen hoitoon hyvän sään aikana.

 

[vierass]

Siihenkin on pitkä aika.

Kiitos oikeasti vinkeistä. Mikään ei auta vaikka mitä keksisitte.
Mun on vaan kestettävä, tiedän.
Mä vaan odotan sitä päivää kun hyväksyn kohtaloni ja lakkaan ns. taistelemasta vastaan. Muutun tunnottomaksi, sitten ei kai vituta enää niin paljon.

Muuten mä pimahdan.

Ei siihen nyt niin pitkä aika ole, sitä ennen teet vain niitä pieniä asioita, joita voit. Ja hae sitä apua, ei tuo oikeasti ole normaalia, että on niin onneton elämässään, että pelkää pimahtavansa.

 

[en jaksa]

Viu viu. Toki mä rakastan niitä mutta en vaan jaksa... ja mitens mä nyt tulinkaan raskaaksi, en ymmärrä. Ehkä söin liikaa jotain, esimerkiksi kananmunia? En ole koskaan kuullut ehkäisystä...

Ja itken juu ja olen uupunut ja väsynyt. Mutta en ole masentunut en en en enkä varmana mene minnekään psykkelle koska mun päässä ei ole mitään vikaa. Kyllä tää tästä tai jos ei niin meen sitte kaivoon näiden lasteni kanssa...

Mene nyt hyvä ihminen hoitoon hyvän sään aikana.

Sulle voisin sanoa samaa.
Mä puran ahdistustani tänne kirjoittamalla tunteeni ulos. Mä tiedän tasan tarkkaan mikä mua vaivaa ja se ei ole masennus vaan väärät valinnat.

Ja tuo ehkäisystä vittuileminen jo loppusuoralla raskaana olevalle on niin vanha juttu.

Ihan kivoja nää tyhmät vastaukset, nostaa mulla adrenaliinin sen verran pintaan että tämä itsesääli vaihtuu edes hetkeksi joksikin muuksi. Eli kiitos siis sullekin.

 

["Vierailija"]

Voi voi. Kiitos vinekistä mutta kun mulle ei puoli tuntia ja lenkit riitä.

Mä haluan vaikka viikoksi ex tempore lomalle, haluan pois arjesta, haluan juhlia joskus, haluan olla yksin joskus pitkiä aikoja ja tehdä mitä mieleen tulee.

En halua enää elää sen mukaan mitä joku muu tarvii!!!!!!!!!

No nyt se ei varmastikaan ole mahdollista, kun raskaana olet mutta synnytyksen jälkeen.. Lapset miehelle ja lähde tuulettumaan. Käy ulkona, baarissa, leffassa, ulkona syömässä, ota itsellesi aikaa, ole muutakin kuin äiti. Olet myös parempi äiti kun tuuletut välillä. Viikon reissu nyt tuskin onnistuu vähään aikaan, mutta ei kukaan myöskään ole pakottanut hankkimaan lapsia.

Minulla on pieni vauva ja käyn säännöllisesti ystävien kanssa ulkona. En ole unohtanut roolia ystävänä, vaimona, tms vaikka minusta tulisi äiti. Pidän myös muista rooleista kiinni, vaikka toki äitiys on vahvimpana varsinkin vauva-aikana.

Sellainen kysymys heräsi, että miksi ihmeessä olet hankkinut noin monta lasta, jos äitiys tuntuu liian rankalta?

 

[fgh]

No miten kukaan mun elämää voi muuttaa?

Mä en ole masentunut vaan kyllästynyt OMaan elämääni.

Jos saisin hypätä tästä toisenlaiseen elämään nappia painamalla, oisin ikionnellinen.

Ei tällasta lääkkeillä hoideta. Mulla on kyllä realiteetit selkeänä. pitäisi olla tyytyväinen siihen että on melkein terve, on sitä ja tätä,on mies ja lapset ja blaa blaa.
Mutta kun mä olen v..tu kyllästynyt tähän kaikkeen.

Haluan olla minä itse ja tehdä mitä huvittaa. Vihdoinkin! ja ennen kuin oon liian vanha!

Pääsääntöisesti kenenkään tehtävä ei ole muuttaa jonkun aikuisen/sinun elämää puolestasi.
Kyllä meistä jokainen aikuinen on itse vastuussa tietyistä asioista.

Siihen miten kokee elämänsä, itsensä, lapsensa voi saada apua muilta.
Joskus ja usein pyritään muuttamaan ajatuskuvioita jne., sen sijaan että lähdettäisiin suuren ahdistuksen hetkellä tekemään sellaisia muutoksia, millä voi olla koko elämää vavisuttava vaikutus. Toki tällaiset isotkin muutokset on tarpeen, mikäli ahdistuksen syynä/elämässä on selkeästi esim. henkeä uhkaava tilanne.

Tottakai se ajatuksissa, ahdistuneena, tuntuu että olisi onnellinen jossain muualla, jossain muussa paikassa, toisen tilalla, eri elämässä, ehkä eri kropassakin...

En nyt ensimmäisenä raskaana olevalle lääkkeitä ehdotakaan.
Vaikka kyllähän ne voisi tehdä olosta siedettävämmän, vaikkei elämääsi muutakaan.
Siedettävämmässä olossa on helpompi tehdä muutoksia, kuin peen keskellä.

Kannattaako ahdistuneena tehdä sellaisia muutoksia, millä on peruuttamaton vaikutus koko loppuelämään? Kuten adoptioon antaminen, mikä ei ole ehdotukseni, vaan yksi vaihtoehto.
Mieti vielä kerran, olisitko onnellisempi herätessäsi yksin...vai tuntuuko se vain siltä, koska olet lopen uupunut (mihin voit saada apua).

 

[vierass]

Sulle voisin sanoa samaa.
Mä puran ahdistustani tänne kirjoittamalla tunteeni ulos. Mä tiedän tasan tarkkaan mikä mua vaivaa ja se ei ole masennus vaan väärät valinnat.

Ja tuo ehkäisystä vittuileminen jo loppusuoralla raskaana olevalle on niin vanha juttu.

Ihan kivoja nää tyhmät vastaukset, nostaa mulla adrenaliinin sen verran pintaan että tämä itsesääli vaihtuu edes hetkeksi joksikin muuksi. Eli kiitos siis sullekin.

Vaikka sä et masennuksesta kärsisikään, sä tarvit selvästi ammattiapua. Jos ihminen itkee ja velloo itsesäälissä päivittäin, hän tarvitsee apua. Vaikka ongelma olisi vain väärät valinnat, ammatti-ihminen voi auttaa oppimaan hyväksymään tilanne.

 

["Lilli"]

Olen itse kokenut raskaudet myös erittäin rankaksi, vaikka kaikki olosuhteet ovat kohdallaan. En tiedä mitään raskaampaa ja masentavampaa kuin raskaana oleminen, kaikista palkinnoista (lapset) huolimatta.
Yleensä se elämä menee kohti parempaa kun lapsi syntyy Raskaana oleminen on raskasta ja se varsinkin jos lapsi on yllätys.

 

[voi juma]

No adrenaliinilla me muutkin ollaan vitutuksistamme selvitty eikä millään viuruamisella.

Halveksin sellaisia jotka viuraavat väsymystään ja vääriä valintojaan eivätkä sitten tajua edes hakea apua. Jos ei kerran itse ole valmis mitään tekemään itsensä ja tilanteensa eteen niin siinähän vitisee.

 

[en jaksa]

Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.

Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.

Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!

Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.

Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.

 

["viera"]

Usko pois, pimahdus on edessä jos et muuta elämääsi onnellisemmaksi.

Se "vastaantaistelu" on hyvä merkki, sitten kun ei tunnu enää miltää ja kaikki on hälläväliä, sitten ollaan kusessa. Vastaantaistelu on merkki siitä että toivoa on.

Sä olet vaan hukannut itsesi ja nyt susta tuntuu että tarvitsee tehdä jotain radikaalia, jotta saat sen takaisin, mutta oikeastaan et tarvitse mitään extremeä vaan useammin aikaa itsellesi, vapaata aikaa.

Koska teille on vauva tulossa, niin sinuna keksisin jonkun harrastuksen jonne pääset tunniksi/kahdeksi eroon kaikesta. Kyllä se hiukan helpottaa, usko vaan.
Mitä miehesi sanoo kun kerrot fiiliksistäsi? Eikö hän voi auttaa?

 

[vierass]

Kyllä se ammattiapu auttaa vaikka ongelma onkin se, että joku vaatii koko ajan jotain. Sen avun tarkoitus on oppia elämään sen kanssa, että joku vaatii koko ajan jotain. Ei terapiassa olekaan tarkoituksena muuttaa oma elämä täydelliseksi vaan muuttaa oma ajattelu sellaiseksi, että kestää sitä omaa elämää tai on jopa onnellinen siinä.

Mitä menetettävää sulla on siinä, että hakisit apua? Miksi et yrittäisi?

 

[en jaksa]

No adrenaliinilla me muutkin ollaan vitutuksistamme selvitty eikä millään viuruamisella.

Halveksin sellaisia jotka viuraavat väsymystään ja vääriä valintojaan eivätkä sitten tajua edes hakea apua. Jos ei kerran itse ole valmis mitään tekemään itsensä ja tilanteensa eteen niin siinähän vitisee.

Mä en edelleenkään ymmärrä mihin mun pitäis sitä apua hakea tai kuka ja miten mua pystyis auttaa?
Onko olemassa joku taho jolla on taaksepäinkelausnappi tai aikakone?

Lääkkeet ja lässytykset mua ei auta. Edelleen, en ole masentutnut vaikka kunka mut haluatte sellaiseksi vääntää.

 

[fgh]

Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.

Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.

Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!

Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.

Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.

Mutta sä olet myös vastuussa itsestäsi, et vain muista.
Kukaan ei voi muuttaa elämääsi taikasauvalla, eikä ratkoa kaikkea yhdellä napin painalluksella.

Sulla on vaihtoehtoja ja sinun vastuullasi on se, minkä niistä valitset.
Ehkä niistä ei mikään tunnu hyvältä, etkä osaa nyt päättää.
Anna itsellesi aikaa, et sinä huomenna herää 100-vuotiaana.

 

[hyvää päivää sullekin!]

Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.

Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.

Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!

Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.

Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.

Niinhän se on; ne on tosiasioita! Se tuleva vauva ei ole tilannut itseänsä sun vaivoiksi, ja jos /kun on kuitenkin kohta sun ja perheesi elämässä, niin se on ainoa fakta tässä kohtaa! Hyväksyt sen, ja elät muutaman vuoden sen olennon ehdoilla, ja sitten haikailet niitä omia juttuja, joihin et nyt mienkään pääse itsesi takia osalliseksi.Elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta jos siihen jotenkin voi edes omalla asenteellaan vaikuttaa, niin yritä edes! JOS et kerran ole masentunut omasta mielestäsi, niin ok, muuta asennettasi ja nauti elämästä.. Kymmenen vuoden päästä luultavasti itket sitä, kun ei oo pieniä lapsia, eikä raskaaksikaan enää tule ja voivoi...

 

[Vätti Räsynyt]

Kyllä mä oon yön yli reissuja tehny ja isä on hoitanu vauvaa. Mulle "oma" elämä on henkireikä tässä maailmassa. Ulos lähdin kun vauva oli 2kk ja palasin aamuyöllä takas. Miehen kaa mentii risteilylle kun vauva oli 3kk. Nyt varsinkin kun joulu tulee niin aika menee oikeesti tosi nopeesti.

 

[Porho]

Mitäs jos vaan topakasti aloitat muutosta, valitset pienen asian jonka muuttaminen parantaa sun mieltä ja aloitat siitä. Vaikkapa niin että sovit kavereiden kanssa biletys illan ensi kuuksi. Kaikki kaipaa välillä muutosta ja on tyytymättömiä, fiksut vaan toteuttaa ne muutokset. Jos ei millään saa elämäänsä muutettua, on kyse joko masennuksesta tai laiskuudesta.

 

[en jaksa]

[QUOTE="viera";29229815]Usko pois, pimahdus on edessä jos et muuta elämääsi onnellisemmaksi.

Se "vastaantaistelu" on hyvä merkki, sitten kun ei tunnu enää miltää ja kaikki on hälläväliä, sitten ollaan kusessa. Vastaantaistelu on merkki siitä että toivoa on.

Sä olet vaan hukannut itsesi ja nyt susta tuntuu että tarvitsee tehdä jotain radikaalia, jotta saat sen takaisin, mutta oikeastaan et tarvitse mitään extremeä vaan useammin aikaa itsellesi, vapaata aikaa.

Koska teille on vauva tulossa, niin sinuna keksisin jonkun harrastuksen jonne pääset tunniksi/kahdeksi eroon kaikesta. Kyllä se hiukan helpottaa, usko vaan.
Mitä miehesi sanoo kun kerrot fiiliksistäsi? Eikö hän voi auttaa?[/QUOTE]

Mutta vieläkin kysyn samaa, miten ihmeessä mä lähden kahdeksi tunniksi (saati pidemmäksi koska kaks tuntia ei mua auta) jonnekin kun on pieni vauva ja miten mies voisi mun oloa nyt helpottaa?
Kun kukaan ei tätä tilannetta voi muuttaa. Miten se mies voi auttaa?

 

[joopa joo]

Mä en edelleenkään ymmärrä mihin mun pitäis sitä apua hakea tai kuka ja miten mua pystyis auttaa?
Onko olemassa joku taho jolla on taaksepäinkelausnappi tai aikakone?

Lääkkeet ja lässytykset mua ei auta. Edelleen, en ole masentutnut vaikka kunka mut haluatte sellaiseksi vääntää.

Lue toi kommentti 45.

Kenenkään elämä ei ole mikään ainahelppokivamielenmukainen. Täällä tehdään asioita ja valintoja ja niistä on aina seurauksia, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Niiden kanssa sitten eletään niinkuin parasta olisi.

Lähelläsi on tällä hetkellä varmasti huono elää. Myös ja etenkin lasten.

 

[vierass]

Mutta vieläkin kysyn samaa, miten ihmeessä mä lähden kahdeksi tunniksi (saati pidemmäksi koska kaks tuntia ei mua auta) jonnekin kun on pieni vauva ja miten mies voisi mun oloa nyt helpottaa?
Kun kukaan ei tätä tilannetta voi muuttaa. Miten se mies voi auttaa?

Lasket sen vauvan miehen syliin, laitat ulkovaatteet päälle ja kävelet ovesta ulos. Done.