E
en jaksa
Vieras
Lähde viikoksi ex tempore lomalle. Juhli joskus. Miksi lapset estäisivät nämä?
miten mä jätän vauvan viikoksi?
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Lähde viikoksi ex tempore lomalle. Juhli joskus. Miksi lapset estäisivät nämä?
En, vaan olen väsynyt pikkuhiljaa niin kuin varmasti moni pienen lapsen äiti.
ja nyt kun kaikki alkaa alusta mä en jaksa enää yrittää olla positiivinen.
miten mä jätän vauvan viikoksi?
Minkä takia hankit niitä lapsia? Monta kaiken kukkuraksi. Ja nytkin tiineenä taas? Eikö sulla ole aivoja päässä ollenkaan?
Alkuperäinen kirjoittaja Vätti Räsynyt;29229713:Odota ku puserrat sen lapsen ulos ja alat sitten ajattelemaan vähän itseäsi. Olosi helpottaa, kun saat kroppasi omaan käyttöön, viimeistään siinä vaiheessa kun lopetat imettämisen.
Mä olin tossa vaiheessa ihan hermoraunio ja itkin aamusta iltaan, tuntui kun olisi oman elämän vanki. Mulla olo helpotti, ku imetys loppui ja vauva ei enää ollut musta riippuvainen.
Odotat, että vauva on sen ikäinen, että sinusta ja isältä tuntuu hyvältä jättää vauva isän hoitoon. Tai lähde ennen vauvan syntymää, jos mahdollista.
Siihenkin on pitkä aika.
Kiitos oikeasti vinkeistä. Mikään ei auta vaikka mitä keksisitte.
Mun on vaan kestettävä, tiedän.
Mä vaan odotan sitä päivää kun hyväksyn kohtaloni ja lakkaan ns. taistelemasta vastaan. Muutun tunnottomaksi, sitten ei kai vituta enää niin paljon.
Muuten mä pimahdan.
Viu viu. Toki mä rakastan niitä mutta en vaan jaksa... ja mitens mä nyt tulinkaan raskaaksi, en ymmärrä. Ehkä söin liikaa jotain, esimerkiksi kananmunia? En ole koskaan kuullut ehkäisystä...
Ja itken juu ja olen uupunut ja väsynyt. Mutta en ole masentunut en en en enkä varmana mene minnekään psykkelle koska mun päässä ei ole mitään vikaa. Kyllä tää tästä tai jos ei niin meen sitte kaivoon näiden lasteni kanssa...
Mene nyt hyvä ihminen hoitoon hyvän sään aikana.
Voi voi. Kiitos vinekistä mutta kun mulle ei puoli tuntia ja lenkit riitä.
Mä haluan vaikka viikoksi ex tempore lomalle, haluan pois arjesta, haluan juhlia joskus, haluan olla yksin joskus pitkiä aikoja ja tehdä mitä mieleen tulee.
En halua enää elää sen mukaan mitä joku muu tarvii!!!!!!!!!
No miten kukaan mun elämää voi muuttaa?
Mä en ole masentunut vaan kyllästynyt OMaan elämääni.
Jos saisin hypätä tästä toisenlaiseen elämään nappia painamalla, oisin ikionnellinen.
Ei tällasta lääkkeillä hoideta. Mulla on kyllä realiteetit selkeänä. pitäisi olla tyytyväinen siihen että on melkein terve, on sitä ja tätä,on mies ja lapset ja blaa blaa.
Mutta kun mä olen v..tu kyllästynyt tähän kaikkeen.
Haluan olla minä itse ja tehdä mitä huvittaa. Vihdoinkin! ja ennen kuin oon liian vanha!
Sulle voisin sanoa samaa.
Mä puran ahdistustani tänne kirjoittamalla tunteeni ulos. Mä tiedän tasan tarkkaan mikä mua vaivaa ja se ei ole masennus vaan väärät valinnat.
Ja tuo ehkäisystä vittuileminen jo loppusuoralla raskaana olevalle on niin vanha juttu.
Ihan kivoja nää tyhmät vastaukset, nostaa mulla adrenaliinin sen verran pintaan että tämä itsesääli vaihtuu edes hetkeksi joksikin muuksi. Eli kiitos siis sullekin.
No adrenaliinilla me muutkin ollaan vitutuksistamme selvitty eikä millään viuruamisella.
Halveksin sellaisia jotka viuraavat väsymystään ja vääriä valintojaan eivätkä sitten tajua edes hakea apua. Jos ei kerran itse ole valmis mitään tekemään itsensä ja tilanteensa eteen niin siinähän vitisee.
Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.
Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.
Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!
Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.
Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.
Mä hyväksyn varmaan tilanteen sitten kun en jaksa enää tapella sitä vastaan.
Kun multa koko ajan joku vaatii jotain, sitä mä en jaksa. Eikä sitä muuta psykologit ja kumppanit.
Nytkin kun tätä kirjoitan, iltapalalla olevat lapset kysyy multa maailman yksinkertaisimpia asioita minuutin välein.
Mun pää ei saa rauhaa kun koko ajan joku kysyy, vaatii, haluaa, huutaa, itkee jne. Ja silloin kun oon yksin, iskee stressi arjesta ja kaikesta muutsa.
Mä olen vastuussa monesta ihmisestä, monen ihmisen menoista, teoista ym.
Ja kun nuo kasvavat alkaa helpottaa, nyt on jo vähän helpompaa kun ei tarvi kädestä pitäen kaikkea enää opettaa.
Mutta kun se kaikki alkaa nyt alusta!!!! Se tässä ahdistaa!!!!
Tää on kuin loputon oravanpyörä, taas mun jo varovasti alkanut oma elämä loppuu tähän ja mä elän taas vuosiakausia pelkästään jokun toisen olennon ehdoilla.
Eikä se vauva ilman mua pärjää pitkiä aikoiaj vielä vuosiin niin että voisin ex tempore reissuja tehdä.
Näähän nyt on vaan tosiasioita.
Mä en edelleenkään ymmärrä mihin mun pitäis sitä apua hakea tai kuka ja miten mua pystyis auttaa?
Onko olemassa joku taho jolla on taaksepäinkelausnappi tai aikakone?
Lääkkeet ja lässytykset mua ei auta. Edelleen, en ole masentutnut vaikka kunka mut haluatte sellaiseksi vääntää.
Mutta vieläkin kysyn samaa, miten ihmeessä mä lähden kahdeksi tunniksi (saati pidemmäksi koska kaks tuntia ei mua auta) jonnekin kun on pieni vauva ja miten mies voisi mun oloa nyt helpottaa?
Kun kukaan ei tätä tilannetta voi muuttaa. Miten se mies voi auttaa?